Onpa ihanaa olla Suomessa täällä lumen keskellä! Tulin kentältä Helsinkiin bussilla, ja siellä istuessani ihan liikutuin valkeasta kotimaasta ja tutuista paikoista, vaikkei Helsinki ole viimeiseen 27 vuoteen kotikaupunkini olutkaan. Ensimmäiset hetket Suomessa ovat mulle aina erityisiä. Ilmakin tuntuu täällä raikkaammalta, talot tutummilta ja lumi on tietenkin valkoisempaa (tai sitä onkin kyllä useimmiten vain täällä). 

Jätin Saksaan jo yhden joululahjan. Heräteostin taannoin käsityömessuilta villaa, mutta totesin sitten, ettei sen liukuvärjäys kuitenkaan ole ihan mua. Siispä neulomani tuubihuivi päätyi jumppakaverille, joka oli lahjaan ilmeisen tyytyväinen. Lanka oli ihanan pehmeää ja kevyttä; mun pitää hankkia jotain yhtä ihanaa yksiväristä ja neuloa tuubi myös itselleni.

Paketoinnissa olin mielestäni äärettömän kekseliäs ja kaivoin kaapista ruskean paperikassin, mistä lie alunperin peräisin. Korttiakaan ei tarvittu, kun toivotukset tulivat suoraan pussiin. Tadaa! 

Ne saapuivat vihdoin! Kauan odotetut Domukset ovat vihdoin löytäneet tiensä meille. Ai että kun ne on hienot! Saas nähdä kauanko jatkan ääneen ihastelua. Tunnustan ihan mutkitta, että tietty materia tekee allekirjoittaneen onnelliseksi. Esimerkiksi nyt tuolit. Oon jo tepastellut onnessani pitkin asuntoa ja miettinyt, että meidän kodista tuli taas hieman entistä ihanampi. 

Kuljetus löytyi oikeastaan vahingossa. Satuin työkaverin vinkistä katsomaan suomalaiset.de-foorumin tarjontaa, ja sieltä löytyi Saksan kierrokselle tulossa ollut muuttofirma, jonka autossa oli vielä reippaasti kuutioita tyhjänä. Neljä tuolia ja myös hieman Lundiaa saapui varsin kohtuullisin kustannuksin kotiovelta kotiovelle. Pidän mielessä, kun seuraavan kerran on tarve saada isompaa tavaraa Suomesta tänne. 

Joulukuu on ihanaa aikaa! Viritin taas jouluvalot paikalleen kirjahyllyn ympärille, vaihdoin keittiöön joulupyyhkeet ja ripustelin punaisia sydämiä ja muita vuodenaikaan sopivia roikkuvia asioita ovenkahvoihin sekä muihin tarkoitukseen sopiviin elementteihin. Myös kaksi omistamaani Runo-sarjan joulukauteen varaamaani Hallamarja-mukia siirtyivät kaapin takaosan kätköistä jatkuvaan käyttöön ja joululaulut jatkuvaan soittoon.

Kuulun siihen joukkoon, joka vaihtelee mielellään tekstiilejä ja muita fiilistä tuovia asioita sesongin mukaan. Musta on ihanaa nautiskella kulloinkin meneillään olevasta vuodenajasta tai -juhlasta ja muodostaa samalla pieniä omia perinteitä, kuten just niiden joulunpunaisten astiapyyhkeiden kaivaminen kaapista, piparitalkoot ja saaristolaisleivän leipominen vuosittaista Linnan juhlat -kisastudiota varten. Kaupungilla lahjojen perässä juoksentelun sen sijaan jätin tänäkin vuonna väliin. Pohdiskelin aihetta jo reippaasti marraskuun puolella ja suoritin muutamat tarvittavat hankinnat ajoissa ilman stressiä. Nyt keskityn syömään pipareita, neulomaan ja täyttämään uutta ihanaa muistikirjaani, johon päätin kirjata ylös kaikki käsityöprojektini lankoineen, silmukkamäärineen ja muine spekseineen. Rrrrakastan uusien muistikirjojen aloittamista. Mukavaa ja etenkin leppoisaa toista adventtia myös Sulle!

Kesällä löysin sattumalta eräästä tamperelaisesta Siwasta Novitan Rose Mohair -lankaa eurolla kerä. Pakkohan sitä oli ostaa. Tästä seurasi tutkimusretki Novitan sivuille, koska en oikein tiennyt, mitä langasta voisi tehdä. Päädyin huiviin, ja se kannatti. Pitsikuvion neulominen oli tosi kivaa myös näin ensikertalaisena. Kuvion oppi alun skeptisyydestäni huolimatta aika nopeasti ulkoa, eikä neulomisesta tullut tylsää, kun joka kierroksella tapahtui jotain uutta. Nyt huvittaisi neuloa toinen samanlainen jostain eri langasta. Tota Novitaakin olisi vielä toiset kolme kerää jäljellä inspiraatiota odottamassa.

 

Kuten kaikki ovat varmaan huomanneet, pöllöt ovat nyt in. Noissa sympaattisesti möllöttävissä otuksissa on kieltämättä jotain hyvin sympaattista, ja meille onkin pikkuhiljaa kertynyt useita yksilöitä. Pari viikkoa sitten olin yksillä suurilla käsityömessuilla, kun törmäsin allaolevaan tapaukseen. Tuo parin sentin korkuinen kaveri oli tietenkin otettava mukaan. Pöllö kaulassa päivistä tulee helposti hieman aiempaa parempia.

Ihmeellistä: kohta on jo marraskuun puoliväli, enkä ole vieläkään masentunut tai väsähtänyt! Eräänä aamuna lokakuun loppupuolella yllätin jopa itseni miettimästä aamupalastellessani, ettei tää syksy nyt lainkaan niin paha juttu ole, enää kaksi kuukautta ja taas alkaa valostua. Ihan tosissani ajattelin, en mitenkään sarkastisesti. Ruksia seinään.

Huolimatta ulkona vaanivasta harmahtavasta pimeydestä pääni sisäinen maisema on siis kohtuullisen valoisa. Näin syksyllä voi puuhastella kotona kaikkia lempiasioita. Oon neulonut, miettinyt sisustusjuttuja, polttanut paljon kynttilöitä ja jopa kaivanut erittäin pölyisen ompelukoneen esiin käytännössä ekaa kertaa sitten yläasteen. Tuotoksesta tuli mainio, paitsi että katkaisin neulan. Mitä pienistä, niitä tuli koneen mukana onneksi useita. 

Enää jotain reilu kuukausi valostumiseen, lisäksi kohta saa kaivaa jouluvalot ja muut härpäkkeet esiin. Ei pöllömpää! Vielä kun keksisin jonkun vaaleaa glögiä vastaavan juoman täältä, niin ei tarttisi valittaa varmaankaan mistään.

Kuva Johanna Hietanen Photography. Huijasin kyllä vähän: se on otettu jo syyskuussa. Näillä säillä ei todellakaan istuta sisällä ilman ainakin yhtä fleecetakkia.

Saimme valokuvaajiemme Johannan ja Jounin ottamat (kihlajais)kuvat malttamattoman odotuksen jälkeen viime sunnuntaina. Nyt en sitten olekaan tehnyt muuta kuin katsellut niitä ees ja taas kaiket päivät. Lempparia on runsaudenpulan takia vaikea valita. Tänään yritettiin miettiä, mikä kuva haluttaisiin seinälle, mutta lopputulos oli sarjaa "tää on kyllä tosi kiva, ja tää, tai miten ois jompikumpi näistä, eiku hei tän mä haluun...". Katsotaan nyt mihin päädytään.

Nyt voin jatkaa näiden katselua sillä verukkeella, että ajattelin vastoin tapojani tilata paperiversiot samantien enkä vasta kolmen vuoden päästä.  Ja se seinälle päätyvä otos siis valittakoon myös tänään. Jos multa juuri nyt kysytään, mitä onni on, saatan vastata ihanat valokuvat.

Mainiota perjantaita myös sinne!

 *******

Kaikki kuvat Johanna Hietanen Photography. Ethän kopioi!

Mulla on nyt jatkuvasti näitä neulomisproggiksia työn alla. Tässä välissä valitsin yhden pikahomman ja tein itselleni ranteenlämmittimet. Ne ovat näin kylmään aikaan ehdottoman tarpeelliset sekä kotona että etenkin töissä, muuten tuhoan kaikkien paitojen hihat repimällä niitä pidemmiksi kun on niin kylmä. 

Oon tähän asti vältellyt virkkaamista kuin ruttoa, koska en ole koskaan oppinut sitä enkä ole uskonut, kun kaikki ovat sanoneet sen olevan sikahelppoa. Nyt kuitenkin halusin noihin pötköihin silmukkareunukset ja otin toverikseni googlen. Pakko myöntää, sikahelppoa. Mun mielestä noista tuli tosi söpöt, taidan tehtailla niitä lisää. Lankakin on ihanan pehmeää ja lämmintä merinoa. Kyllä nyt kelpaa myös ällöinä sadepäivinä, kuten esimerkiksi tänään.

Täällä kirjoittaa maailman ihanimpien ruokapöydän tuolien äärimmäisen onnellinen omistaja! Selailin eilen tylsyyksissäni Hullujen päivien kuvastoa, ja mikä siellä olikaan! En ole tähän asti onnistunut vielä löytämään tuota Tapiovaaran Domusta tarjoushintaan mistään, joten olihan tilaisuuteen tartuttava. Ulkosuomalaisena eli kuvioista ulkona olevana mulle tuli ihan yllätyksenä, että lähes kaikkia tuotteita saa tilata myös suoraan Stockmannin nettikaupasta. Äärimmäisen kätevää, ainakin teoriassa. Itselläni oli suuria ongelmia maksamisen kanssa.

Tasan aamuseiskalta alkaneiden erinäisen säädön, hetkellisen epätoivon ja useiden epäonnisten maksuyritysten jälkeen onnistuin ostamaan kaksi tuolia netistä. Lisäksi pakotin epäonnisen, Suomessa sijaitsevan siskoni ryntäämään suoraan sängystä paikan päälle katsomaan, olisiko tuoleja vielä fyysisesti jäljellä tavaratalossa. Sieltä lähtikin viimeisestä kolmesta mukaan kaksi, eli kokoon saatiin kuin saatiinkin neljä tuolia, jesssss. 

Stockalta tuli kyllä tänään vielä jälkeenpäin terveisiä. Luottokorttimaksu ei suostunut aamulla millään toimimaan, vaikka yritin useita kertoja. Iltapäivällä sitten pankista soitettiin, että mahtaakohan olla ihan tarkoituksella, että kortilta on yritetty veloittaa yhteensä kymmenen tuolin hinta. Asiaa selviteltiin hetki puoleen ja toiseen, mutta nyt oletan kaiken olevan kunnossa. Vitsailtiin kyllä jo, että veljelle (jonka luo kaksi tilaamaani tuolia toimitetaan) saapuu varmaan lopulta 12 yksilöä, heh.

Jaa miten aion saada tuolit tänne? Lentokoneella! Viime vuonna tuotiin jo yksi erittäin menestyksekkäästi, joten vedenpitävä suunnitelmani on raahata nämä uudet toverit tänne yksi kerrallaan. Arvioni mukaan kaikki neljä saattavat siis olla meillä ehkä ensi vuoden jouluna. Tai sit pakotan kaikki kyläilijät tuomaan yhden mukanaan. Toisaalta, mikäs kiire tässä, tuolien odottelun voi varmaan myös ottaa mainiona kärsivällisyysharjoitteena.

Kohtasin eilen perustavanlaatuisen ongelman, joka on kyllä kytenyt jo pidemmän aikaa. Suomessa ostin hyvinkin usein erinäisiä naisten- ja sisustuslehtiä ja tilasinkin niitä vaihtelevan säännöllisesti, mutta täällä en ole oikein päässyt koko valikoimaan sisälle. Tämä ongelma eskaloitui nyt ollessani jo toista viikkoa kotona (syyskuun kirous). Tietokoneella ei oikein jaksa olla, eikä hyllystä löydy myöskään inspiroivaa kirjaa, joten pari lehteä, nojatuoli ja kuppi teetä olisi ideaali kombo. Vaan mistä lehdet?

Tänne muutettuani ostin innokkaasti muutamia sisustuslehtiä (lähinnä Schöner Wohnenia) vain todetakseni, että ne ovat huonoja verrattuna suomalaisiin kollegoihinsa. Schöner Wohnen kehuu olevansa Saksan, Euroopan ja luultavasti koko universumin luetuin sisustuslehti, mutta se ei näköjään ole mikään laadun tae. Linjana tuntuu olevan ennemminkin irrallisten tavaroiden esittely ja parin ekstravagantin kodin vilautus, kun itse kaipaisin niitä normaalien ihmisten koteja ja edes jokseenkin oman makuni mukaisia sisustuksia. Mistä niitä löytyy? Oon yrittänyt selailla muita lehtiä, en ole löytänyt mieleistä.

Lisäksi: miksi, oi miksi sisustuslehtiinkin käytetyn paperin on täällä oltava niin pahuksen ohutta ja halpaa? En koskaan kiinnittänyt Suomessa asiaan huomiota, mutta ero on valtava. Täkäläisellä lerppupaperilla mitkään kuvat eivät oikein ole edukseen ja lukufiilis on ihan eri, puhisee snobi  kuluttaja. Halpojahan nuo julkaisut ovat kotimaisiin hintoihin verrattuna, sitä ei käy kiistäminen, ehkä ero selittyy osaksi sillä. 

Raahauduttuani eilen lääkäriin ja sen myötä vastaanoton vieressä olevaan kauppaan vannoin, etten poistu ilman naistenlehteä. Tällä rintamalla en ole uskaltautunut juuri edes testailemaan, vaan olen keskittynyt Kodin Kuvalehtiin, Oliviaan ja kavereihin aina ollessani Suomessa. Eilen sitten pikaisen pähkäilyn jälkeen noukin mukaani yhden lehden (Brigitte), jonka kansi vaikutti ihan ookoolta. Väärin! Harkitsin jo kirjoittavani toimitukseen sähköpostia ja kysyväni, pitävätkö he lukijoitaan kenties täysin ääliöinä vai mikä on syy tekstin ala-arvoiseen laatuun, mutta totesin sitten kuitenkin, etten vain kuulu kohderyhmään. 

Kysymys kuuluukin, mitä täällä voi ostaa vai voiko mitään? Lukeeko siellä kukaan asiasta jotain tietävä? München? Frankfurt? Pelkään homehtuvani sohvalla vielä seuraavankin viikon vailla lukemista! Help!

Parasta Suomen tukikohtani sijainnissa on se, että sieltä pääsee kohtuullisen nopeasti iskän Volvolla käymään Lapuan Kankureilla. Tämä on onnellista, koska rrrrakastan kyseistä firmaa. Voisin ostaa Lapuan tehtaanmyymälästä joka visiitillä jotakuinkin kaiken, enkä ole tähän mennessä onnistunutkaan lähtemään tyhjin käsin. Noiden tyyppien pellavafroteepyyhkeet on vähätellen ja lievennetysti sanottuna maailman parhaita, eikä normaalit pyyhkeet tunnu niiden jälkeen enää miltään. Villahuovissa on ihan eri tuntu - ja lämpö! - kuin joskus vuosia sitten Ikeasta noin puolella eurolla ostetussa rievussa. Keittiöpyyhkeistä en edes lähde puhumaan, totean vaan että on harmillista, että meillä on niitä jo riittävästi. Voisin hehkuttaa myös jotakuinkin jokaista muuta tuotekategoriaa. Odotan sitä oletettavasti hyvinkin kaukaista päivää, kun meillä on vihdoin sauna: ette ikinä arvaa minkä firman pelit ja vehkeet sinne tulee!

Erityisen kiitoksen ansaitsee Kankureiden visuaalinen kokonaisilme. Itse tuotteet miellyttävät allekirjoittanutta erinomaisen paljon, mutta lisäksi mainoskuvat, esillepano liikkeissä ja messuilla, kuvasto ja sen pienet tarinat ovat kerrassaan ihania. Tuovat palan kotimaata myös tänne, ja se jos mikä on aina tervetullutta.

Etsittyäni mieleistä kylpytakkia turhaan viimeiset kaksi vuotta päätin tänä vuonna olevani niin hyvä tyyppi, että ansaitsen alakuvassa olevan (ehkä, tai ainakin jonkun kovasti samannäköisen) pellavafroteisen ihanuuden. Kyllä jokaiseen vakavastiotettavaan syntymäpäivään kuuluu ainakin yksi itselle ostettu lahja, sanon minä. Takki on kyllä ollut jokaisen siihen sijoitetun euron arvoinen! Karheahkon froteen tunne iholla on ihana, ja muistan edellleen ihastella takkia suureen ääneen myös toiselle osapuolelle joka kerta sen ollessa käytössä. Jos tuote aiheuttaa moista iloa, on se hintansa väärti, on linjaukseni.

Toin Suomesta mukanani pari juttua, jotka ovat sittemmin parantaneet elämänlaatuamme pienin, mutta huomattavin askelin. Ensimmäisenä eteeni sattuivat Turun jossain ekohippikaupassa vieraillessamme Kiertin bambuiset tiskirätit. Aika nopeasti haisemaan alkavien Viledojen pois heittely on vaivannut mieltäni jo kauan, ja kokeilin jo myös mukamas ainakin kymmenen pesukertaa kestäviä versioita. No eivät kestäneet. Nämä ihastuttavat ketut ja sipulit sen sijaan voi pestä ties miten monta kertaa, ja niiden huhutaan jopa paranevan pesukoneessa! Bambu on materiaalinia tosi kivan tuntuinen ja oikein hyvin rättikäyttöön soveltuva. Rätit myös siis poistavat lian ja murut sen sijaan, että siirtelisivät niitä pyyhittävällä pinnalla paikasta toiseen. Näitä hankin lisää ensi reissulla.

Toinen löydökseni, josta on kiittäminen vinkin antanutta tamperelaista majoittajaamme, on säästänyt jo ainakin pari kiloa meidän molempien hermoja. Taustatarinana kerrottakoon, että toinen puolisko luottaa mustiin sukkiin. Niitä löytyy arviolta miljoona paria, kaikki näennäisesti samanlaisia. Näennäisesti siksi, että ne on ostettu vähän eri aikoihin, ja käyttöhistoriansa varrella osa on muuttunut hiukan sinertäviksi, osa harmaiksi, osa venyneet, osa ei... Näin ollen joka pesukerran jälkeen makkarissa uiskentelee päiviä (tai viikkoja) sukkavuori, koska ketään ei kiinnosta leikkiä "etsi sukalle pari" -leikkiä. No tämä kaikki voidaan nyt unohtaa! Tästä on kiittäminen Supi-sukkapidikkeitä (voi ei, nyt viimeistään alan kuulostaa Ostos-TV:ltä), joita suositteleva taho oli löytänyt Prismasta ja allekirjoittanut Citymarketista. Noilla sukat yhteen ennen pesua, ja kaikki mahdolliset ongelmat ovat kadonneet. Ah! Ei enää sukkavuoria eikä arvioidusti tunteja kestävää ripustusta! Näitäkin on saatava vielä yksi paketillinen lisää. 

Meidän valokuvaajat kävivät pari viikkoa sitten kylässä, kuten hiukan aiemmin kerroin. En malttais millään odottaa kuvien saapumista! Alkuun jännitettiin aika paljon sitä, miten poseeraaminen onnistuu. Normaalisti allekirjoittanut muuttuu lähinnä äärimmäisen luonnolliseksi suolapatsaaksi kameran nähdessään, eikä kanssa-asukkaan tilanne ole juuri sen parempi. Jotenkin nyt oli kuitenkin yllättävän helppoa olla kameran edessä (sanoo hän ainakin niin kauan, kun ei ole vielä nähnyt kuvia). Ehkä asiaa helpotti se, että sekä Johanna että Jouni kuvasivat paljon koko täälläolonsa ajan, ja kameroiden läsnäoloon ehti siis tottua jo ennen sunnuntaille ajoittunutta kuvaussessiota. Kuvia otettiin sekä meidän lähikaduilla että ihan täällä kotona samalla, kun kokkailtiin seurueelle lasagnea lounaaksi. Etenkin kotona otettuja kuvia odotamme jännityksellä, niissä kun ei poseerattu pätkääkään vaan keskityttiin siihen ruoanlaittoon. Ja silti se tuotos hiukan mustui uunissa, ketale!

Noin niinku muuten ollaan (tai minä olen, puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä) mietitty, mitä niiden bileiden eteen voisi tehdä jo näin hyvissä ajoin, jottei sitten lopussa iskisi stressi. On aika vaikeaa keksiä mitään! Hääyön hotellikin tuli jo päätettyä. Niinpä päädyin eilen ja tänään tekemisenpulassa (oon perinteiden mukaisesti jo kolmantena vuonna peräkkäin syyskuussa kipeä) väkertämään tietokoneella menu- ja vieraskirjalehtisten raakaversioita. En todellakaan ole mikään askarteluihminen, enkä myöskään usko että sillä tavoin säästää pennin hyrrää painatukseen verrattuna, varsinkaan kun mukaan laskee kaikki koeversioiden koeversiot, mielen muutokset ja kilokaupalla ostetut, mutta kuitenkin väärän väriset pahvit ja muut setit. Lisäksi pulssi nousee pelkästä ajatuksesta. Siispä meille on tulossa painatetut kutsut, menut ja kaikki muutkin kirjalliset tuotokset. Skumppaa ja askartelua -ilta kaason kanssa olisi myös haastavahko järjestää pitkähkön välimatkan takia. Ryystetään kuohuvat sitten eri tilanteessa.

Eilen nimittäin. Maanantaina oli vielä vaikka miten lämmintä, mutta sitten viileni ja ilmaan tuli selkeä syksyn tuntu. Enpä muista, onko siirtymä ollut aiempinakin vuosina näin helposti huomattavissa. Loppuviikolle on kyllä luvattu taas hieman lämpimämpää ilmaa, mutta tuskin tuo syksyinen tunne enää mihinkään katoaa. Katsotaan koska lehdet alkaa ruskistua, vielä ovat kovinkin vihreitä.

Parilla työkaverilla oli käsittämätön näkemys siitä, että nyt olisi vielä kesä ja että syksy alkaisi vasta lokakuussa. Kuulin myös huhuja siitä, että syyspäiväntasaus olisi käsitettävä viralliseksi syksynalkamisajaksi. En ehkä ole vielä riittävän keskieurooppalaistunut, kun en vaan kertakaikkiaan osaa lukea edes syyskuun alun päiviä enää kesään. Muussa tapauksessa tämä kuukausi olisi varmaan myös nimetty toisin. Baijerilaiset koululaiset ovat tosin vielä hetken lomalla, joten ehkä siellä on vielä kesä käynnissä. Meillä Hessenissä se loppui jo. Täällä koulujen loma-ajat on aika rankasti porrastettuja, koska koko maan samanaikainen lähtö lomalle ruuhkauttaisi Saksan autobaanojen lisäksi varmaan myös puoli muuta Eurooppaa.

Uunituoreita lapasia on kuin onkin tarvittu jo yhtenä aamuna, ja tänään töistä kotiin polkiessa ikävöin niitä myös. Niin ne ajat muuttuu, enpä olisi pari viikkoa sitten uskonut. Tästä on hyvä poimia lisämotivaatiota seuraaville neuleprojekteille.

Pilviltä saapui taannoin haaste, joten minähän vastaan, kiitokset! Tähän kuului kyllä myös 11 satunnaista faktaa, mutta täällä vallitseva yllätyshelle on pehmentänyt pääni niin, etten keksi yhtäkään. Siirrytään siis suoraan asiaan, eli varsinaisiin kysymyksiin. Aiheena matkustaminen.

1) Jos nyt pääsisit lähtemään äkkilähdöllä lomalle minne vain, välittämättä kustannuksista tai käytännön järjestelyistä, mihin lähtisit?

Vaikea kysymys heti alkuun. En oikeastaan ole mitenkään äärimmäisen innokas matkailija. Yksi matkakohde on kuitenkin "toivottavasti vielä joskus" -listalla, joten valitaan se. Menisin siis Australiaan ja ottaisin kanssa-asukkaan mukaan. Meitä odottelee siellä itse asiassa kolmekin eri tahoa, kaikki Sydneyssä.

2) Mikä maa tai alue ei kiinnosta sinua matkakohteena juurikaan?

Ihan ekana tulee mieleen rantalomakohteet. En tykkää olla auringossa enkä turistirysissä, ja biitsillä makoilu on ehkä tylsintä mitä tiedän.

3) Mikä on lempimatkakohteesi Suomessa?

Tää on helppo. Mökki!

4) Miksi juuri se paikka?

Mökkiin tiivistyy kaikki, mitä lomaltani kaipaan: rauha, luonto ja armas kotimainen järvimaisema. Vietin siellä hyvin suuren osan lapsuuden kesistäni, joten myös kaipuu tuttuihin maisemiin ja perinteisiin on yksi tärkeä syy pyrkiä paikalle joka kesä.

5) Auto, juna, lentokone vai laiva, ja miksi, tai miksi ei?

Lentokone, koska se vie mut nopeasti käymään kotona. Tässä kohtaa unohdan sisäisen vihreäni.

6) Millainen matkasuunnittelija olet? Riittääkö, että on lennot varattu, vai suunnitteletko vähän pidemmälle etukäteen?

No ihan surkea. Lennot ja majoituksen saan just ja just varattua, mutta ihan turha kuvitella, että käyttäisin matkaa edeltävät illat mihinkään suunnitteluun. 

7) Minne, päiväreissua pidemmälle, matkustit viimeksi?

Suomeen kesälomareissulle.

8) Mikä matkassa oli parasta?

Suomi ja kesäloma näin tiivistettynä.

9) Missä matkakohteessa olet toivonut, että voisit jäädä sinne pysyvästi? Miksi?

Toi tunne iskee lähinnä joskus näteissä kaupungeissa, viimeksi ehkä Kööpenhaminassa. Siellä oli niin mukava tunnelma ja puitteet kohdallaan. Ja se ruoka! NAM. Loppujen lopuksi en kyllä koskaan halua jäädä pysyvästi mihinkään, paitsi jompaankumpaan kokemistani asuinmaista.

10) Kerro pahimmasta matkustuskokemuksestasi.

Nyt ei tule mieleen kerrassaan mitään kauhutarinoita. En ole koskaan myöhästynyt lennolta, kaikki alan lakotkin ovat livahtaneet allekirjoittaneen ohi enkä ole myöskään sairastunut matkalla. Pahoittelen tylsää vastausta.

11) Miten lomailet, jos lomaan ei kuulu matkustusta?

Matkustan lomalla käytännössä aina Suomeen. Jos en satu tekemään niin, en myöskään tee yleensä täällä mitään erityistä. Rentoudun kotosalla ja lataan akkuja sekä etsin sisäistä zen-tilaani.

Kuten mainitsin, suuri osa lomasta tuli vietettyä neulomusten parissa erinäisten sohvien, sänkyjen ja kulkuneuvojen nurkissa. Jotain valmistakin sain aikaan, nimittäin lapaset. Tänään on äärimmäisen sopiva päivä aiheesta kirjoittamiseen, täällä on nimittäin noin 25 astetta lämmintä ja taivaalla seilaa pari pilvenhattaraa. Oletan kuitenkin, että näin syyskuun aikana päästään jo joku aamu lapaskeleihin, joten julistan postauksen asiaankuuluvaksi ja ajan hermoon iskeytyväksi. 

Jostain allekirjoittaneelle tuntemattomasta syystä kuvien värit ovat sekä kuvaohjelmassa että Picasassa sata kertaa kirkkaammat ja luonnonmukaisemmat kuin otosten siirryttyä Bloggeriin. En nyt juuri osaa muuttua korjaustoimenpiteeksi, joten uskokaa kun sanon että ovat oikeasti intensiivisemmät ja söpömmät. Nämä tumput olivat eka kosketukseni kuvioneuleeseen (ellei lasketa sukkia, jotka aloitin ennen näitä ja joiden yritelmän purettuani totesin aloittavani treenit hiukan helpommista lapasista), ja varsin hauskaahan tuo neulominen oli. Vähän houkuttais toiset samanlaiset, mutta sinisävyisenä! Katsotaan syntyvätkö joskus. Nyt on kuitenkin vielä eri proggis kesken, siitä enemmän joskus Myöhemmin(tm).

Loma oli onnistunut. Sen huomasi ainakin siitä, että palattuani töihin jouduin miettimään hetken työkoneen salasanaa. Olo on muutenkin ollut vielä kohtuullisen seesteinen. Kolme viikkoa oli riittävän pitkä tauko: loman pätkimistä lyhyempiin osiin en halua ilman pakkoa harrastaa. Aikataulutuskin onnistui vahingossa ihan nappiin: ekan viikon keräilin voimia kotopuolessa viihdykkeenäni olympialaiset ja neulomukset, tokan viikon harrastin aktiivista koti- ja ulkomaanmatkailua (käytiin Tallinnassa) ja kolmannen viikon, jolloin myös toinen osapuoli oli paikalla, latasimme akkuja mökillä ja kotona.

Tauko tuli meille molemmille tarpeeseen. Mulla oli ennen lomaa vielä viikon pakollinen paussi sisar hento valkoisten (hentojen valkoisten? miten se taipuu?) hoidossa, jolloin tosiaan mm. rautavarastoni tankattiin taas täyteen. Näin hemoglobiiniarvojen ollessa taas järjellisellä tasolla ja pääkopan vielä kohtuullisen seesteisissä lomatunnelmissa on kyllä taputettava itseään olalle siitä, että keväästä selvittiin kaikesta huolimatta. Pienen hengähdyksen jälkeen kulkee paljon paremmin, sekä töissä että vapaalla.

Huomasin Suomessa tällä kertaa myös itse hyvin selvästi eron hektisyydessä nykyiseen olinpaikkaani verrattuna. Kontrasti oli tietenkin heti alkuun jäätävä sijaitessani Pohjanmaalla, jossa tuota trafiikkia ei niin hirveesti ole, mutta huomasi sen muuallakin. Suorastaan lähes tunsin fyysisesti mieleni asettumisen lepoasentoon ajellessani lakeuksien keskellä viivasuoria tietä (onko siellä myös muunlaisia?), joilla vastaan tuli joskus auto ja joskus toinen. Jos liikennevaloissa sattui kestämään, takaa ei heti kuulunut miljoonaa tööttäystä. Näin kesällä myös joka suunnalla näkyvät pellot ja muutenkin läsnä oleva luonto edesauttoivat seesteiseen tunnelmaan pääsyä. Mökillä istuttiin tovi jos toinenkin saaren kalliolla tuijotellen järvelle. Jos Kesä-Suomessa ei mieli lepää, niin ei varmaan missään.

Jännittävää on, miten sitä itsekin ajautuu huomaamattaan kullekin maalle ominaiseen moodiin. Itehän olen enemmänkin rauhallista sorttia, mutta tuo toinen osapuoli (on pakko sanoa saksalaiseen tapaan, vaikka kliseehän sekin) hermostuu helposti asioista, joita en itse meinaa edes huomata. Itsekin kyllä varsinkin väsyneenä löydän erinäisistäkin paikoista herneitä nenään vedettäväksi, joten aivan pyhimyksiä ei olla täälläkään päässä ;) Suomessa nyt kuitenkaan ei jotenkin tullut edes mieleen kiinnittää huomiota joihinkin mitättömiin pikkuseikkoihin, koska miksi tuhrata energiaa moiseen? Täällä asukastiheys on tietenkin huomattavasti suurempi, ja myös kansan luonne hiukan erilainen, joten ehkä siksikin konfliktitilanteita syntyy helpommin. Esimerkkinä eilen autoiltiin hieman lähiympäristössä, ja kummasti muista tienkäyttäjistä löytyi jälleen äkkiä useampiakin idiootteja ja erinäisiä eläinkunnan edustajia. Kai tässä on tietoisesti pysähdyttävä, mentävä itseensä ja mietittävä, mihin energiaansa haluaa käyttää.

Näiden pohdintojen jälkeen ollaan molemmat yritetty pitäytyä iltaisin niin akkuja lataavissa tunnelmissa kuin mahdollista. Siivottiin asunto, jotta mieli lepäisi järjestystä katsellessa, ja asetettiin itsellemme puolivakava tietokonekielto illoiksi (täytyy kohta sammuttaa tää vehje). Lisäksi sovittiin olevamme aina iltaisin lomalla. Saattaa ehkä kuulostaa naurettavalta, mutta ainakin viime viikon ajatusleikki toimi. Puuhasteltiin mukavia asioita ja pysyttiin rentoutuneina. Lomailua jatketaan siis myös tämä viikko - katsotaan miten sujuu. Mukavaa arkea myös Sulle!

Voi että oon onnellinen. Mulla alkoi eilen loma! Maanantaina kävin vielä näön vuoksi töissä hoitamassa pari käytännön hommaa, mutta lähdin iltapäivällä jo kohtuullisen ajoissa kotiin. Ilmeisesti tauko tuli suurempaan tarpeeseen kuin aattelinkaan, koska kotiin päästyäni istuin ensimmäiset puoli tuntia sohvalla onnen kyyneleet silmissä. Tässä on nyt ollut vähän kaikenlaista, joten tauko tulee tarpeeseen. Ja kaipaan kyllä kerran vuodessa vähän pidempää oleilua kotimaassa. Saksa alkoi tossa loppuvaiheessa tuntua yhä hektisemmältä. René on sanonut aina, ettei suomalaisilla ole koko ajan niin kiire kuin saksalaisilla. En aluksi tajunnut mistä on kyse, mutta nyt kesän venyessä ja loman edelleen puuttuessa aloin ainakin kuvitella tarvitsevani rauhaa, jota löytyy vain armaasta kotimaasta.

Täällä nyt siis ollaan, saavuin eilen. Nämä useankin viikon kotimaanlomat täyttyvät yleensä ihan yrittämättäkin siten, että ohjelmaa ja siirtymiä on vallankin optimoitava. Nyt oon yrittänyt ihan tietoisesti  jättää liiallisen suunnittelun väliin, jotta ehtisin oikeasti myös rentoutua loman aikana. Oon onnistunut aika mainiosti, vaan noin puolet kolmesta viikosta on ohjelmoitu etukäteen. Lopun ajan ajattelin neuloa lapasia ja selailla Hesarin Ruokatorstaita, jonka ostin heti tänään. Jos olet kohtalotoveri, niin ihanaa lomaa myös Sulle!

Jatkan hääteemalla. Vaikka itse bileisiin on tosiaan vielä aikaa, meillä on jo muutama asia hoidossa. Myönnän ihan suoraan, että olen tietyissä asioissa ennakoinnista ja rauhallisesta suunnittelusta pitävä persoona, ja sen vuoksi mulle sopiikin mainiosti tällainen hiukan rennompi aikataulu. Nyt voidaan suunnitella asioita kun se sattuu huvittamaan, jolloin selvitään toivottavasti myös ilman loppustressiä.

Selailin joskus aika pian sormuskauppojen jälkeen erinäisten häävalokuvaajien blogeja, jotta saisin vinkkejä mahdollisista  kivoista juhlapaikoista. Parasta fiilistä eri vaihtoehdoista saa tietenkin, jos pääsee vähän vakoilemaan, missä muut ovat bileensä järkänneet. Tällä kertaa selailusta oli muutakin hyötyä: kaupan päälle näki vähän, minkälaisia valokuvaajavaihtoehtoja markkinoilla on. Meille on tärkeää, että päivästä jää muistoksi kauniit valokuvat, joita selailemalla päivää voi muistella vielä vuosienkin jälkeen. Näinpä siis aika itsestään selvä valinta oli dokumentaarinen kuvaus. Kuvaajien sivuja selatessa meille selvisi hyvinkin nopeasti, minkälainen tyyli meitä miellyttää ja mitä itse toivoisimme kuvilta. Yksi kuvaaja oli ehdottomasti ylitse muiden, ja lopulta päätös oli niin ehdoton, että laitoin sähköpostitiedustelun menemään jo ennen kuin mitään päivää tai juhlapaikkaa oli edes varattu, ettei vahingossakaan kävisi köpelösti.

Oikeammin kuvaajia on kaksi: Johanna ja Jouni Hietanen. Miten sympaattinen pariskunta on, selviää osittain vaikkapa heidän kotisivujensa esittelytekstistä. Meistä ei ole vielä otettu yhtäkään kuvaa, mutta olen nyt jo äärimmäisen tyytyväinen valintaamme. Oon tässä kevään aikana kirjoitellut Johannan kanssa epäsäännöllisesti mukavia sähköposteja, ja pääsiäisenä Helsingissä käydessämme vietettiin mukavat pari tuntia kahvilla. Meidän puolesta oltaisiin voitu rupatella pidempäänkin aikataulujen salliessa, mutta siihen tarjoutuukin aika pian tilaisuus. Meidän pakettiin kuuluu nimittäin myös kihlakuvaus - tai kutsutaan sitä mieluummin vaikka pariskuntakuvaksi, niin nimi ei ole niin ällö. Arvottiin aikamme, koska ja missä tämä hoidettaisiin, kun meidän yhteisestä Suomeen tulosta ei ollut mitään tietoa. Sitten kävikin niin, että Johanna ja Jouni tulevat tänne yhdeksi viikonlopuksi kylään kuvaamaan meitä! Oon ihan innoissani: kuinka moni kuvaaja tekisi saman? Ja kuinka monen majoittaisi erittäin mielellään kotiinsa varmana siitä, että edessä on pari tosi kivaa päivää? 

Pariskunnan taidonnäytteitä on esillä kotisivuilla vaikka miten paljon. Aivan ihana esimerkki siitä, mikä sai meidät innostumaan, ovat esimerkiksi nämä häät, etenkin niiden viimeinen kuva. Lämminhenkistä, tarkkanäköistä, sympaattista. Kaikesta myös näkyy, että Johanna ja Jouni ottavat valokuvia puhtaasti, koska se tekee heidät onnellisiksi. Ei kai moinen vilpitön ilo voi olla välittymättä kuvattaviinkin? Tuskin maltan odottaa, että me ollaan vuorossa!

Välillä kanssa-asukas pääsee yllättämään, vaikka noin yleensä aika ennalta-arvattavaa sorttia onkin. Perjantaina kuulin, että meidän pitäis hiukan juhlistaa hääpäivää. Epäselväksi jäi, kenen merkkipäivästä on kyse, ja kävin pikaisesti läpi kaikki mieleen juolahtaneet tyypit sukulaisista ja kavereista erinäisiin kuninkaallisiin (en kyllä kuolemaksenikaan muistanut koska se Victoria meni naimisiin, muistan vaan parkuneeni silmät päästäni Danielin puheen aikana... hmm, vieläkös se löytyisi netistä...). Kun sitten tyhmänä kysyin mistä hääpäivästä on kyse, sain vastaukseksi silmien pyörittelyä. No meidän omasta tietty, vuoden päästä mennään naimisiin! 

Juhlimisehdotus ei tietenkään ollut tarkoitettu tosissaan toteutettavaksi (sitä paitsi ennenaikainen juhliminen aiheuttaa tässä maassa maailmanlopun, ikuisen epäonnen sekä kaikkien marmeladileipien tipahtamisen lattialle leipäpuoli ylöspäin). Hauskaa oli kuitenkin, että päivämäärä oli juolahtanut toisen mieleen - homma vaikuttaa menevän meillä niin, että aina jompikumpi on täysin unohtanut, mistä ajankohdasta onkaan kyse. Tällä hetkellä vuorossa on siis allekirjoittanut, tai nyt ehkä taas jopa molemmat, mistä sitä tietää. Mitä noita heinäkuisia lauantaipäiviä nyt on...

Vietin mennä viikolla aikaa hyvinkin tiiviissä kontaktissa paikalliseen terveydenhuoltojärjestelmään (ei edelleenkään valittamista). Yksi käteen jäänyt asia oli varmuuden vuoksi pariinkin otteeseen otettu (erittäin!) suuri verenkuva, ja hyvä että ottivat. Hemoglobiini oli nimittäin reippaasti anemian puolella, ja erilliset rauta-arvotkin huiteli ihan pohjamudissa. Enää ei ihmetytä, ettei elo ole oikein maistunut viime aikoina paitsi sängyn pohjalta käsin. Nyt sain rautaa suoraan suoneen, joten eiköhän tämä taas tästä! Ja lomakin alkaa jotakuinkin viikon päästä!

Mun on kertakaikkiaan vielä lyhyesti palattava mua ennenkin askarruttaneeseen asiaan. Kenen idea on ollut tyynykoko 80x80 cm? Mihin aiheesta voi valittaa? Mikseivät nämä 82 miljoonaa ihmistä ole edelleenkään tajunneet olevansa VÄÄRÄSSÄ tämän asian suhteen? Voin kertoa, että jos otetaan perusolemukseltaan huono ja paakkuuntuva tyynymateriaali, ei asia parane tyynyn kokoa kasvatettaessa. Onneksi pään alla on viime yöstä lähtien ollut jälleen oma, muotoiltu, ah niin hyvä tyyny. Niskani alkaa taas palautua normaaliksi. Olin kuitenkin jo niin pitkällä, että kokeilin tyynyn vaihtoehdoksi pehmolelua, pyyhettä ja kuumavesipulloa. Eivät tehneet sen autuaammiksi kuin tuo jättiläiskokoinen möykky, jota myös jonkun imeväisen (paksuhkoksi) peitoksi voisi luulla.

Kanssa-asukkaan työnhaku on ollut käynnissä jo muutaman kuukauden. Nyt vaikuttais siltä, että kohta saattais tärpätä, ehkä. Toivon että näin käy, koska kerran toi lupasi vahingossa, että kun paikka irtoaa, meille tulee KitchenAid eli sisintäni ulkonäöllään kovin lämmittävä keittiön monitoimikone. Lupaus kuin lupaus, sama tuo mulle tuliko se tehtyä ajatuksella vai ei, ei sitä enää voi perua. Muahahaha.

Lähistöllä on kummallinen pikkukylä. Koko paikassa on ilmeisesti vain yksi katu, mistä voi päätellä ettei asukaslukukaan nouse kovin korkeaksi. Paikallistin yhden ruokakaupan, muita palveluita en oikein lainkaan. Paitsi hää- ja juhlapukuliikkeitä. Ainakin kymmenen! Kukaan ei ole pystynyt selvittämään mulle miksi nämä kaupat ovat pesitytyneet juuri tuonne jumalan selän taakse, mutta näin on nyt käynyt. Ajettiin eilen paikan ohi ja päätettiin käydä katsomassa, minkälaista pukuvalikoimaa sulhasille on tarjolla. Asiallahan ei ole erityinen kiire, mutta näitä juttuja on ihan kiva pohdiskella silloin kun sattuu huvittamaan ja hoitaa sitten pikkuhiljaa valmiiksi. Tästä päästäänkin ongelman ytimeen.

Homma oli nimittäin sama kuin taannoin kihlasormusta etsiessämme. Puvun suhteen ollaan mietitty, että  kätevintä olisi investoida jonkinväriseen ihan normaaliin, mutta laadukkaaseen pukuun, jota voi sitten käyttää myöhemmin juhlissa ja töissä. Näin ollen tämä saisi myös maksaa huoletta ihan kohtuullisesti, hääpäivänä kuitenkin toive olisi että puku olisi vähän laadukkaampi, jotta sitä kautta saataisiin juhlavuutta hommaan. Jotenkin ajateltiin että tämä järjenjuoksu olisi myös myyjien logiikan mukainen, mutta ilmeisesti ei. Tarjolle tuli lähes poikkeuksetta vaan niitä hintahaarukan alkupään yksilöitä. Jos yllettiin ihan keskiluokkaankin asti, tuli puvun mukana kommenttia, että tämä on nyt sitten kyllä vähän hintavampi. Tai pukua tarjotessa myyjä loi ensin merkitsevän silmäyksen hintalappuun. Sormuskaupoilla tarina oli tosiaan samankaltainen. Parhaaseen suoritukseen ylsi yksi myyjä, joka kysyi eka minkälaista rinkulaa ollaan mietitty, ja sanoi sitten että katsokaapa tästä telineestä, oisko jotain makuun sopivaa, mutta huomioikaa että tätä halvempia meiltä ei sitten kyllä löydy. Parin samankaltaisen huomautuksen ja hinnan korostuksen jälkeen mun oli jo pakko sanoa, ettei se euromäärä lapussa oo meille nyt aivan ensisijainen kriteeri. Ajateltiin kuitenkin lähteä siitä, että sormus miellyttää molempia osapuolia.

En tiedä miten tähän ns. palvelualttiuteen olisi suhtauduttava. Pukukaupoille mentäessä olisi ilmeisesti järkevintä sanoa suoraan liikkeeseen astuessa, että etsimme pukua häihin, ja budjettimme yltää huoletta summaan x asti. Jälkeenpäin keksin aina aika nasevia kommentteja, kuten että jos asiakaspalvelu ja kaikken vaihtoehtojen esittely ei maistu, niin löydämme etsimämme varmaan muistakin liikkeistä, mutta moisten laukominen itse tilanteessa ois meille molemmille kuitenkin vähän kiusallista. Pääsyynä tähän ilmiöön on varmastikin pukeutumisemme, mutta ei ihminen nyt hitto kesähelteellä varmasti lähde  vetämään päälleen kauluspaitaa ja suoria housuja ihan vain siksi, että jossain pukukaupassa otettais asiakas vakavasti. Ehkä. Rahamme jätämme kuitenkin vain paikkoihin, joissa tuntuu että meidät otetaan tosissaan. Etsintöjä siis jatketaan ja mustalla listalla on taas pari liikettä lisää. Pitäkää tunkkinne.

Harvahko päivitystahtini jatkuu. Kun mukamas ei oo tapahtunut mitään sen kummempaa, jatkan käsityölinjalla. Sain nimittäin taannoin valmiiksi joskus helmikuussa (...) aloittamani tyynyn. Se odotteli sivujen yhteen ompelemista ja vetskarin kiinnittämistä muutaman kuukauden, koska inspiraatio ei saapunut. Nyt toveri on kuitenkin valmis (ei kuitenkaan näytetä sivusaumoja kässänopelle, saattaisi alkaa itkeä) ja on heti löytänyt paikkansa kollegojen seurasta sohvalta.

Seuraavaksi ajattelin aloittaa niinkin kesäisen projektin kuin lapaset. Jos meinaan ryhdyn puuhaan nyt, saan ne ehkä just ajallaan valmiiksi kun kylmät ilmat alkaa syksyn tultua. Aina välillä lueskelen erinäisiä käsityöblogeja ja ihmettelen, miten on mahdollista suoltaa neulomuksia ja muita tuotoksia sitä tahtia kuin uusia päivityksiä tulee. Homman juju taitaa kuitenkin olla siinä, että ihminen voi vapaa-ajallaan puuhastella aktiivisesti vain rajattua määrää aktiviteetteja. Meikän huomiosta taistelee muutama muukin asia, kuten väitöskirja, ruoanlaitto ja mitä näitä nyt on. Tällä hetkellä keskitän tosin kaiken energiani surkutteluun, koska koko Suomi tuntuu olevan lomalla ja itse kituutan töissä vielä kuun loppuun saakka. Kurjaa katsella kuvia kesäisestä Suomesta, kun ei itse pääse vielä paikalle. Lopettakaa nyt ainakin ne loma-aiheiset Facebook-päivitykset välittömästi!

Täällä ei tunneta juhannusta. Suomessa ollessani mua vähän harmitti ajankohtaan liittyvä pakkojuhlinnan maku, mutta on myönnettävä, että kohtuullinen kesämökin kaipuu on kyllä iskenyt. Pitäkää siis tunkkinne te kaikki mökeillä järvestä ja metsästä nauttivat. Varasin kyllä vihdoin lennot lomalle, joten elokuussa pääsen itsekin vihdoin vihdoin vihdoin mökille. Lasken kohta päiviä allaolevan maiseman näkemiseen!

Sitten muihin ajankohtaisiin aiheisiin. Kukaan Saksassa asuva ei ole voinut välttyä jalkapallon EM-kisoilta. Yleensä tykkään täällä jalkapallosta kovasti: kun sitä kuitenkin katsoo kaikki, oon katsonut parhaaksi perehtyä hommaan edes hieman. Alku oli tosin kangerteleva: kun katsoin ekan kerran toisen puoliskon kanssa lauantai-iltana Bundesligan viikon pelien kohokohtia, nukahdin puolessavälissä. Sittemmin oon kuitenkin oppinut jotakuinkin kiitettävästi, kuka pelaa missäkin, mikä on minkäkin joukkueen päivän kunto ja - tämä on ehkä tärkeintä - älynnyt hallitsevan mestarin Borussia Dortmundin olevan Bundesligan paras joukkue ;) Tästä kaikesta huolimatta nää EM-kisat ei jotenkin jaksa nyt yhtään sytyttää. En tiedä johtuisiko siitä, että ollaan tähän mennessä katseltu pelejä ihan vaan kotosalla. Täällähän on viritetty joka nurkalle jäätävän kokoisia screenejä, ripustivat yliopiston ruokalan ulkopuolellekin pari suurehkoa. Porukassa katsoessa on tietenkin ihan eri tunnelma. MM-kisojen aikaan käytiin katsomassa kaksi ottelua jopa Frankfurtissa stadionilla: siellä oli käsittämättömän kokoinen valkokangas ja noin 20 000 kanssakatsojaa. Uskallan väittää, että moisesta olisi innostunut paatuneinkin potkupallon vihaaja. Ehkä näissäkin kisoissa on vielä ponnistettava johonkin julkiselle paikalle, jotta saisin edes vähän innostuttua aiheesta. Tämä siis, jos ja toivottavasti kun Saksa voittaa tänään Kreikan. Kanssa-asukas katosi poikien kanssa grillaamaan ja jännittämään peliä (työnteosta ei enää puolenpäivän jälkeen tullut yhtään mitään), mutta itse totesin neulovani mieluummin villasukkaa ja painuvani ihmisten ajoissa unille. Eikä peliä ees oikeestaan tartte katsoa: koska KAIKKI muut seuraa tilanteen kehittymistä silmä tarkkana, ei koko naapurustosta kuuluvaa huutoa voi olla kuulematta maalin tullessa (kuten juuri äsken).

Viikonlopuksi on pitänyt keksiä edes jotain lohtuohjelmaa, ettei tämä juhannusasia nyt aivan pääsisi harmittamaan. Siispä tehdään huomenna kaveripariskunnan kanssa sushia, ekaa kertaa. Yksi lempikollegoistani, brasilialais-japanilainen postdoc, briiffasi mua tänään ikuisuuden siitä, miten se riisi nyt kuuluu keittää. Katsotaan mitä seuraa. 

Pitäisköhän nyt kuitenkin katsoa toi peli loppuun...

Hyvänä avopuolisona aloitin jo joskus syyskuussa (!) villasukkien neulomisen toiselle puoliskolle. Jotenkin merkillisesti homma jäi puolitiehen: eka sukka valmistui nopeasti, toinen ei niinkään. Viime aikoina olen ryhdistäytynyt asian suhteen ja pääsin kuin pääsinkin juuri äsken päättelemään toisenkin sukan näin juuri sopivasti helteiden käynnistyttyä. 

Toinen puolisko ei juuri nyt ole kotona, siispä ryhdyin ite malliksi. Tässä kuvassa näyttävät vielä ihan normaaleilta, käsialakin on aika tasaista eikä viime yrityksen jättiläissilmukoista ole merkkiäkään. Lähempi tarkastelu kuitenkin paljastaa karun totuuden: ne on hitto ihan eri kokoiset! Silmukoita on sama määrä, mutta olin syksyllä ilmeisesti huomattavasti tiukemmalla tuulella kuin viime viikkoina. Näköjään saan siis kyllä aikaan tasaista käsialaa, mutta sen koko riippuu fiiliksestä, tuulen suunnasta, tähtien asennosta ja muista tekijöistä. Seuraavat sukat ois ehkä syytä neuloa peräkkäin eikä yli puolen vuoden tauon kera. No joo. Tästä jatketaan! Onneksi eka versio on kohteelleen hiukan nafti, joten ehkä se venyy käytössä edes vähän lähemmäksi tuon toisen kokoa... Toivossa elämme.

Terveisiä sohvan pohjalta! Tää työviikko on näiden kaikkien arkipyhien keskellä normaalin viisipäiväinen. Kauheen rasittavaa, joten päätin tulla kipeäksi, jottei moinen työputki aivan pääsisi ryydyttämään. No joo. Ehkä saan raahattua olemukseni työmaalle taas huomenna, niin ainakin toivon. Pääasia kuitenkin, että tervehdyn viisufinaaliin mennessä! Meillä on lauantaina viime vuoden tapaan kisakatsomo englantilaisen työkaverin luona. Muutama (epä)onnekas paikallinen työkaveri on houkuteltu (tai pakotettu) mukaan. Paikalliset vaativat vielä vakuuttamista euroviisujen loistavuuden suhteen, mutta kyllä tämä vielä ennen väitöskirjani valmistumista varmasti hoituu!

Kotona olo meinaa olla aika tuskaista näillä lämpötiloilla. Tänään aamulla uhkailivat 30 asteella, ne ruojat. Meidän partsi on länteen, joten siellä kärsii istua vain aamupäivällä ennen arskan saapumista. Niin tein tänään, ja olihan siinä mukava kökötellä ja askarrella vähän työasioita sen, minkä jaksoi. Iltapäivän saapuessa piti kuitenkin kadota vähin äänin sisätiloihin ennen paistumista.

Sitten asiaan. Susannalta matkasi tänne haaste kertoa 7 enemmän tai vähemmän satunnaista asiaa itsestäni.  Täältä pesee:

• Aamupala on päivän tärkein ateria, sanovat. Tästä en oo ihan varma (myös aamupäivävälipala, lounas ja iltapäiväpala on prioriteettilistalla aika kärjessä), mutta herään käytännössä aina nälkäisenä. Syötävää on saatava, ja paljon. Tai muuten.
• En siedä helteitä yhtään enkä todellakaan halua ottaa aurinkoa. Jos voin oleilla varjossa, saatan olla useitakin minuutteja valittamatta kuumuudesta. Tästä johtuen säilynkin läpi vuoden jotakuinkin valkoisena kuin lakana.
• Oon viime aikoina huomannut hermostuvani sotkusta yhä helpommin. Tämä ei valitettavasti (vielä?) tarkoita, että olisin erityisen siisteyttä ylläpitävä persoona.
• Lempivärini on aina ollut ja tullee aina olemaan sininen. Se taitaa kuvastaa persoonaani: rauhallinen tapaus.
• Jos jotain ominaisuutta en meinaa kanssaihmisissä sietää, on se loukkaantuminen tilanteessa, jossa ei saa jotain haluamaansa. Ei mua kiinnosta leikkiä sun kanssa vain siksi, että muuten suutut.
• En erityisemmin perusta lentämisestä. Laskeutuessa sattuu aina niin pirusti korviin, silmiin, ohimoihin, hampaisiin ja välillä myös niskaan. Oon normin parin tunnin lennonkin jälkeen jo niin puhki, että ajatuskin jatkuvasta lentelystä vaikkapa työn puolesta ällöttää.
• Oon tosi huono yhteydenpidossa. Jos siis juuri Sinä olet viikko, kuukausi tai vuosi sitten kirjoittanut mulle sähköpostin enkä oo vieläkään vastannut, se ei lainkaan välttämättä tarkoita, etten ajattelisi sua ja vastaamista usein. Tulkaa kaikki irkkiin, siellä homma onnistuu.

Kello on vartin yli kahdeksan, ja olen tätä kirjoittaessani ollut hereillä jo puolisentoista tuntia. Tuli vaan herättyä, ja päätin harvinaisesti nousta. Oon jo syönyt aamupalan ja lukenut blogit. Tästä päivästä on tulossa nätti, asteita on luvattu jotakuinkin 28. Meille on tulossa illalla vieraita; brasilialainen vieraileva tutkijamme puoliskonsa kanssa saapuu illalliselle. Nyt on hyvä pyöräyttää ensin kakku valmiiksi ja raivata vähän kämppää, jotta voin myöhemmin siirtää olemukseni parvekkeelle keskeneräisen villasukan seurassa.

Blogikierroksella katsastin tietty Allun uusimmat kuviot. Siellä oli oltu Suomessa. Haluisin itsekin! Tähän mennessä ollaan käyty Suomessa heinäkuun lopulla, mutta tänä vuonna koko visiittiä ei ole suunniteltu vielä lainkaan. En tiedä tulenko yksin vai seurassa, mutta joka tapauksessa ajankohta lienee vasta elokuulla. Ikävää (vaikka elokuusta kovasti tykkäänkin). On kyllä jännä, miten kotimaasta on tullut mielikuvissani aina aurinkoinen idylli. Näin ulkosuomalaisena on kyllä helppoa poimia Suomesta vain parhaat puolet: käyn kotimaassa kesäisin ja jouluna (ja satunnaisesti muutenkin), mutta loka- ja marraskuu sekä piiiitkä talvi jäävät kokematta. Lisäksi oon Suomessa aina lomalla, joten maa yhdistyy rentoutumiseen ja elämästä nauttimiseen. Yksi mulle tärkeimmistä paikoista on meidän mökki, jonne on kyllä päästävä joka kesä. Tänä vuonna sitten vasta elokuussa - toivottavasti silloin on lämmintä. Suomessa asuessani tykkäsin elokuussa erityisesti siitä, että illat pimenevät taas pikkuhiljaa. Täällä valoisia kesäöitä ei koe lainkaan samalla tavalla kuin Suomessa, joten keskikesä on saanut ihan erityisen vivahteen. Oi voi. Taidan ottaa parvekkeelle myös valokuvat ja vaipua nostalgiaan.

Allun blogissa oli listaus heidän kodistaan löytyvistä suomalaisista tavaroista. Tokihan moinen katsaus oli tehtävä itsekin! Meiltähän löytyy vaikka mitä, eikä vähiten siksi, että allekirjoittanut saapuu kotimaanreissuilta poikkeuksetta pullistelevan matkalaukun kanssa. Hyödynnän poikkeuksetta myös röyhkeästi kanssamatkaajien laukkuja. Tää kämppä on hyvää vauhtia muuttumassa Suomi-saarekkeeksi, ah.

1. Aloitetaan itsestäänselvästä, eli tietenkin mun oli saatava rakkaat astiani mukaan muuttaessani. On myönnettävä, että kuvan ottamisen eli viime kevään jälkeen niitä on kertynyt vielä reippaasti lisää... Melkeinpä kaikki meidän keittiökeramiikka on Iittalaa ja Arabiaa, ja lisäksi kaikki lasit sekä aterimet ja suurin osa veitsistäkin ovat kotimaisia. 

2. Myös toinen kotimainen eli Marimekko on kohtuullisesti edustettuna. Meillä on pari pyyhettä, tarjotin, päivittäin käytössä oleva teekannu, joku tyyny ja muuta sälää, mutta näkyvin näistä on kylpyverho. Sen perässä armas kotiväkeni juoksi aikanaan pitkin pääkaupunkiseutua, ja verho matkasi lopulta siskon mukana tänne. Ekat viikot kämpässä oltiin kokonaan ilman suihkuverhoa, koska muut eivät kelvanneet. 

3. Huonekaluja on myös kertynyt. Nykyään kirjoituspöytänä toimiva Artek saapui heti muutossa. Se on alunperin mummin ja vaarin eka ruokapöytä, ellen nyt aivan väärin muista. Sen äärellä oleva Domus saapui viime vuonna seurassamme lentokoneella ja odottelee kavereita kavereilta hoitoon saadun, myös Suomesta peräisin olevan ruokapöydän ääreen. 

4. Seinillä on oikeastaan pelkästään suomalaisia tauluja, osa ite kasailtuja ja osa ns. "oikeaa" taidetta. Koivut ovat oikeastaan Lapuan Kankureiden keittiöpyyhe, ketut ovat Riitta Isotupa-Siltasen ja alakuvan taulu Lena Kosken tuotantoa. Lenan tauluja on aina esillä joka kesän ohjelmaani kuuluvassa Naivistit Iittalassa -näyttelyssä, ja haaveilen saavani joskus tuon jo seinällä roikkuvan kaveriksi toisen.

5.  Muuttokuormassa saapui myös sänky, joka on peräisin Iskusta. Runkopatjoja ei oikeastaan tunneta täällä, kuten ei myöskään petauspatjoja, joten sängyn kuvailu ulkopuolisille aiheuttaa lähes poikkeuksetta hämmennystä. Päiväpeitto on myös Suomesta, se on Finlaysonin.

6. Makuuhuoneen matto tuli kerran mukanani matkalaukussa. Räsymattoja haluaisin meille lisää, muunlaisia mattoja meille ei tarvitse tullakaan. 

7. Vessan ovesta näkyy, mikä huone on kyseessä. Takapuoli löytyi Tampereen Tallipihalta, mutta valitettavasti ehdin unohtaa, kenen tuotantoa se on.

8. Avaimet roikkuvat samalla reissulla löytyneessä, saman mysteerihenkilön tekemässä avainkaapissa. Taulukin kuuluu samaan sarjaan.

9. Pakollisten Aalto-maljakkojen lisäksi meillä on myös pari Pentikin vatia, tässä niistä pienempi yöpöytääni koristamassa.

10. Viluisana henkilönä tarvitsen vilttejä ainakin syksystä kevääseen. Tänä vuonna ollaan päästy Lapuan Kankureiden villahuopien makuun, oi tätä onnea.

Perinteiseen tapaan näitä haasteita olisi syytä pistää eteenpäin. Mua kiinnostaisi kovasti tietää, mitä Stazzyn, Susannan sekä Münchenin Finn for lifen kodeista löytyy, joten toivotaan että listausta tulee!