Eilen heräsimme vesisateeseen. Se tuntui ihanan virkistävältä, koska viime päivinä on ollut meidän makuun vähän turhan kuuma. Tämä ylimmän kerroksen asunto kuumenee vähän turhan tehokkaasti jos ulkona on lämmin, ja on muutenkin tylsää pitää sälekaihtimia ja rullaverhoja kiinni aurinkoisena päivänä, ettei lämmöt nouse vielä lisää.

Täällä ei ole satanut taukoamatta pitkään aikaan, en itse asiassa muista milloin viimeksi, ja yllätinkin itseni iloitsemasta tilanteesta niin, että lipsahdettiin melkein riemun puolelle. Vähän niin kuin syksyn tullessa on ihanaa pukea pitkästä aikaa farkut jalkaan ja joku pitkähihainen päälle pitkän lämpimän kauden jälkeen. Vaihtelua, nääs. Lisäksi molemmat ukot nukkuivat sylikkäin aamupäivän viimeiset kauneusunensa vähän iltapäivän puolelle asti, joten sain kuunnella pisaroiden ropinaa ja juoda rauhassa kupillisen teetä aamupalan jälkeen. Tämä on mainitsemisen arvoista, koska tähän asti pienellä herralla on ollut jonkinlainen tutka käytössään. Heti, kun olen saanut rakkaudella haudutettua itselleni herkullisen kupillisen mustaa ihmejuomaa, on joku akuutti tilanne käynnistynyt. Jos on suunnitellut nautiskelevansa teekupillisesta rauhassa samalla jotain lueskellen, voin kertoa ettei juoma oikein maistu samalta haaleana kiireessä ryystettynä. Hyvä kupillinen oli siis se eilinen.

Sadeilma tuntui niin kertakaikkisen mukavalta, että intouduin myös järjestelemään. Jännä miten kaikki paikat täyttyy tavaralla, ellei aktiivisesti taistele sitä vastaan. Meillä on miehen kanssa hieman erilainen kipukynnys nurkissa uiskentelevan sälän suhteen ja törmään yleensä täydelliseen ymmärtämättömyyteen valittaessani, että tavaraa on liikaa. Rehellisesti on kyllä myönnettävä, että osaa sitä allekirjottanutkin tänne raahata. Rouva oli siis hyvä ja tarttui aivan omakätisesti tuumasta toimeen.

Tiedättehän ilmiön, jossa pariskunta menee auto-ostoksille, ja myyjä puhuu ainoastaan miehelle? Hänhän varmasti vastaa perheen autoasioista. Me olemme täällä törmänneet viime aikoina useaan kertaan vastaavaan, mutta käänteisenä. Viattomin versio aiheesta: istumme meillä iltaa ystäväpariskunnan kanssa, ja jompikumpi osapuoli kehuu minun leiponeen tai kokanneen tosi hyvin. Säännöllisesti joudun korjaamaan, että eikun mies tämän teki. Kerran entisen naapurin vaimo ei edes sisäistänyt koko hommaa vaan jatkoi, että mun pitää kyllä antaa resepti. Mies kertoi vierailun jälkeen ottaneensa vähän nokkiinsa.

Lapsen tulon myötä tämä on kyllä mennyt ihan uusiin ulottuvuuksiin. Saimme lapselliselta kaveripariskunnalta älyttömän läjän vauvanvaatteita, osan lainaan ja osan omaksi, ja kävimme hakemassa ne yhdessä allekirjoittaneen ollessa vielä hyvinkin mahakas. Sekä isä että äiti, jotka sentään ovat mieheni opiskelukavereita ja joihin olen siis tutustunut itse vasta myöhemmin, puhuivat poikkeuksetta vain minulle: voit sitten katsoa, mitä näistä oikeasti haluat ottaa käyttöön. Ettäkö tulevalla isällä ei olisi mitään sananvaltaa tai kiinnostusta lapsensa vaatekaapin sisältöön? 

Tänään olimme juhlistamassa ystävän tuoretta tohtoristitteliä, ja istuessamme sohvalla juuri syöneen vauvan kanssa viereemme tuli äiti vähän vanhemman tyttönsä kanssa. Siinä sitten vaihdettiin ensin tiedot lasten iästä ja siitä, onko vauvamme helppo tapaus vai ei. Sen jälkeen kun nämä ensimmäisetkin kysymykset oli esitetty ainoastaan allekirjoittaneelle ja mieheni vastauksiin reagoitu joko yhtäkkisellä kuuroudella tai sillä oletuksella, että ne tulivat kuitenkin minun suustani, nainen kysyi, miten kauan aion olla kotona. Vastasin kuten asia on eli vuoden loppuun ja jatkoin, että jaamme mieheni kanssa paikallisen neljäntoista kuukauden vanhempainvapaan puoliksi, joten palatessani väitöskirjani pariin jää hän kotiin pojan kanssa. Tähän ei sitten tullutkaan enää oikein mitään sanallista vastausta, mutta keskustelukumppanista näki kilometrien päähän, ettei hän ymmärtänyt ratkaisuamme lainkaan. Mies veti taas pienehkön kasan palkokasveja nenäänsä. Mistä näitä tyyppejä oikein sikiää?

Tähän yhteyteen on pakko kertoa vielä kaverille pesukonekaupoilla tapahtunut juttu. Meille vauvanvaatteita lahjoittaneen pariskunnan mies oli siis hankkimassa uutta konetta. Myyjä oli esitellyt mallin ominaisuuksia: kun vaimo pesee pyykkiä, on tämä luukun avausmekanismi tosi kätevä. Kun vaimo laittaa taas liikaa pesuainetta, annostelee kone sen kuitenkin fiksusti pyykin määrän mukaan. Kaveri oli joutunut jossain vaiheessa huomauttamaan kuivasti käyttävänsä pesukonetta myös itse. 

Alkoi kyrsiä. Tarttis jotain luettavaa, jotta vaikkapa imetyssessioiden aikana olisi tekemistä. Huomasin kuitenkin, että blogilistani kaipaa huomattavaa päivitystä. En jaksaisi lukea joka kerta siitä, miten samalle sohvapöydälle tahi senkille on nyt tehty uusi asetelma. Siis jos juuri Sulla olisi antaa joku elämänmakuinen blogivinkki, auta naista mäessä! Mun blogisuosikit löytyvät tuosta oikealla olevalta listalta (pitääpä vielä tarkistaa, unohtuiko joku), joten siinä vastavuoroista vinkkiä.