Eilen heräsimme vesisateeseen. Se tuntui ihanan virkistävältä, koska viime päivinä on ollut meidän makuun vähän turhan kuuma. Tämä ylimmän kerroksen asunto kuumenee vähän turhan tehokkaasti jos ulkona on lämmin, ja on muutenkin tylsää pitää sälekaihtimia ja rullaverhoja kiinni aurinkoisena päivänä, ettei lämmöt nouse vielä lisää.

Täällä ei ole satanut taukoamatta pitkään aikaan, en itse asiassa muista milloin viimeksi, ja yllätinkin itseni iloitsemasta tilanteesta niin, että lipsahdettiin melkein riemun puolelle. Vähän niin kuin syksyn tullessa on ihanaa pukea pitkästä aikaa farkut jalkaan ja joku pitkähihainen päälle pitkän lämpimän kauden jälkeen. Vaihtelua, nääs. Lisäksi molemmat ukot nukkuivat sylikkäin aamupäivän viimeiset kauneusunensa vähän iltapäivän puolelle asti, joten sain kuunnella pisaroiden ropinaa ja juoda rauhassa kupillisen teetä aamupalan jälkeen. Tämä on mainitsemisen arvoista, koska tähän asti pienellä herralla on ollut jonkinlainen tutka käytössään. Heti, kun olen saanut rakkaudella haudutettua itselleni herkullisen kupillisen mustaa ihmejuomaa, on joku akuutti tilanne käynnistynyt. Jos on suunnitellut nautiskelevansa teekupillisesta rauhassa samalla jotain lueskellen, voin kertoa ettei juoma oikein maistu samalta haaleana kiireessä ryystettynä. Hyvä kupillinen oli siis se eilinen.

Sadeilma tuntui niin kertakaikkisen mukavalta, että intouduin myös järjestelemään. Jännä miten kaikki paikat täyttyy tavaralla, ellei aktiivisesti taistele sitä vastaan. Meillä on miehen kanssa hieman erilainen kipukynnys nurkissa uiskentelevan sälän suhteen ja törmään yleensä täydelliseen ymmärtämättömyyteen valittaessani, että tavaraa on liikaa. Rehellisesti on kyllä myönnettävä, että osaa sitä allekirjottanutkin tänne raahata. Rouva oli siis hyvä ja tarttui aivan omakätisesti tuumasta toimeen.