Facebookissa muistutettiin myös Kununusta, jonka olinkin ensin unohtanut listalta! Jos olet löytänyt sopivan kuuloisen työpaikan tai joku tietty firma kiinnostaa, voit etsiä sen Kununusta ja katsoa, mitä muut hakijat ovat kertoneet hakuprosessista tai lukea yrityksessä työskentelevien kokemuksia. Arvioinnit annetaan anonyymina. Etenkin suurempien yritysten kohdalla sivusto on mielestäni todella hyödyllinen, sillä arvosteluita ja kokemuksia lueskelemalla saa muodostettua jonkinlaisen kuvan yrityksestä, työilmapiiristä, hakemusprosessista ja muusta sellaisesta. 

Saattaapi hyvin olla, etten huomannut kertoa tässä kaikkea tarpeellista. Jos jotain jäi epäselväksi, kysy ihmeessä! Toisenlaisiin kokemuksiin törmänneet voivat myös ilmiantaa itsensä, omat ajatukseni kun pohjautuvat vain lähipiirini työnhakukuvioihin. 

Vajaat kahdeksan kuukautta pojan kanssa kotona olivat ihania, ja nautin olostani kotona. Meille sattui hyvin helppo vauva, enkä lainkaan luuhistunut taakkani alle, vaikka arkena yötä päivää yksin olinkin. Kävin kaupungilla lounailla, tapasin muutamaa äitituttua, nukuin pitkään poika kainalossa ja puuhastelin niitä näitä.

Vapaani loppuvaiheessa olo oli aika ristiriitainen, kun vauvakuplassa kelluminen vailla huolta tulevasta (ei väikkäristressiä työnhausta puhumattakaan, rahaakin tuli tilille tostanoin vaan) oli lopuillaan. Tunnelmat normalisoituivat kuitenkin melkeinpä heti töihin päästyäni. On mukavaa, että päivissä on taas rutiineja ja pääsen tuulettumaan ihmisten ilmoille ja keskustelemaan aikuisten kanssa päivittäin. Kuukaudet kotona olivat mahtavia, mutta aika aikaansa kutakin. Mies taas nauttii koti-isän roolistaan, joten perheen kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Itse huomasin kunnolla vasta töihin päästyäni, että se tekee kyllä pitkän tauon jälkeen hyvää.

Ich arbeite ja seit Anfang des Jahres wieder. Die knapp acht Monate mit dem Kleinen zu Hause waren schön, und ich habe die wirklich genossen. Jetzt freu ich mich aber auch wieder zu arbeiten. Es ist schön, Routinen zu haben, täglich raus zu kommen und mit Erwachsenen zu reden. Die Zeit zu Hause war wunderbar, aber es hat schon gereicht. Mein Mann dagegen genießt seine Zeit als Hausmann, und alle Familienmitglieder sind zufrieden.  

Vuoden vaihteessahan vähän joka tuutista pursuaa tilinpäätöksiä kuluneesta vuodesta sekä ennen kaikkea aikomuksia, jotka parantavat elämän laatua alkavana vuonna. Selkeä enemmistö lähtee liikkeelle optimistisin mielin ja uskoo alkavan vuoden olevan hyvä. Sosiaalinen media tietenkin kärjistää tilannetta vielä huomattavasti, joten jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että suussa maistuu siirappi varmaan vielä kuukauden verran tämän ajanjakson loputtuakin.

Täällähän vuosi otettiin vastaan aika tunteikkaissa merkeissä. Takana oli todella kummallinen vuosi, jonka aikana normaali elämäni tuntui olleen tauolla. Nyt siihen pitää palata rytinällä takaisin, kun aloitin tiistaina työt miesten jäädessä kotiväeksi. Jos 2014 oli yksi suuri poikkeustila, ei tämä vuosi taida olla sen normaalimpi. Edessä on väitöskirjan loppurutistus ja töiden etsintä, kaksi aihetta jotka ovat omiaan saamaan järkähtämättömämmänkin tyypin hyvin epävarmaksi. Olenkin mutissut sekä ääneen että itsekseni, että hehkuttajat voivat painua ihan sama minne, vuosi 2015 tulee olemaan ihan kamala, eikä sille voi tehdä mitään. 

Muutaman viime päivän aikana mieleen on kuitenkin hiipinyt ajatus, että ehkei kuitenkaan kannata heti tammikuun alussa manata tulevia kahtatoista kuukautta täysin menetetyiksi tapauksiksi. Rankkaa tulee varmasti olemaan, sitä ei käy kieltäminen, mutta kannattaa ehkä edetä päivä kerrallaan pessimismin lietsomisen sijaan. Onneksi mies on jo käynyt saman prosessin läpi ja ymmärtää ailahtelevaa mielialaani, ja onhan kotona myös yksi ajatukset tehokkaasti nollaava pieni herra. Vuonna 2015 saamme seurata miehen kehitystä enemmän tai vähemmän staattisesti paikallaan pysyvästä vauvasta käveleväksi ja yhä enemmän omaksi persoonallisuudekseen kehittyväksi pikkulapseksi. Seuraavat kuukaudet voimme myös nauttia meille harvinaisesta perhe-elämästä myös arkisin, kun mies on vanhempainvapaalla. Töistäkin löytyy vertaistukea heti vastakkaisesta pöydästä. On sitä kaiketi selvitty pahemmastakin.

Edit: Schon wieder vergessen, auf Deutsch zu schreiben! Am Silvester gibt's ja jahreszeittypische Updates vor allem auf Facebook & co. Das kommende Jahr wird super! Meine Rekation dazu war, dass das Jahr 2015 mit der Endphase der Doktorarbeit und der Jobsuche schrecklich wird, und dagegen kann man nichts machen, punkt. Jetzt habe ich allerdings vorsichtich gedacht, dass es vielleicht doch besser wäre, nicht alles schon im Voraus schlecht zu reden.

Syömisen kanssa on vähän niin ja näin, kun joko en saa syödä asioita tai ne eivät maistu. Ratkaisin dilemman tekemällä tomaatti-herkkusieni-fetapiirakan ja kaipasin sen seuraksi salaattia vain keskimääräisen intensiivisesti. Esimerkiksi vuonankaalia. Suuurta kasaa vuonankaalia.

Jatkan vielä hieman konferenssi- ja väitöskirjateemasta. Tapasimme kollegan kanssa loppuviikosta ryhmästämme ehkä nelisen vuotta sitten väitelleen, joka on sattumalta edeltäjäni edeltäjä eli projektini ensimmäisen rahoituskauden miehitys, ja sovimme tapaamispäivän illaksi heti treffit ravintolaan. Oli äärimmäisen mielenkiintoista jutella henkilön kanssa, joka on väitellyt käytännössä samasta teemasta kuin omani, ja joka on ehtinyt työskennellä parissakin alan yrityksessä. Firmojen sivuja tutkimalla kun ei pääse oikestaan yhtään selville siitä, mitä mikäkin yritys oikeasti tekee, mihin suuntaan toimintaa kehitetään, minkälainen yrityskulttuuri on vallalla ja miltä markkinatilanne näyttää. Nyt olen taas hieman informoidumpi, ja lisäksi oli äärimmäisen mukavaa huomata, että pystyn keskustelemaan tutkimusaiheestani sekä alan teollisuudesta hyvinkin älyllisesti. Voisin jopa väittää kykeneväni lievästi verkostoitumaan! Väikkärin alussa tuntui, etten osaa sanoa koko teemasta mitään, mutta hiljaa tulee ilmeisesti kuitenkin hyvä. Jatkan positiivisella linjallani väitöskirjan ja sen jälkeisen tulevaisuuden suhteen.

Suomessa asuessani ostin säännöllisesti kasan sisustus- ja vähän muitakin lehtiä. Muutettuani tänne ulkomaille tapa on tyssännyt täysin (mistä pankkitilini kyllä saattaa olla kiitollinen). Sanon: suomalaiset, älytkää olla kiitollisia laadukkaista lehdistänne! Jos multa kysytään, ovat saksalaiset sisustus- ja myös naistenlehdet yksi suuri murheenkryyni. Sisustus on tietenkin myös siksi vaikea aihe, ettei pohjoismainen näkemys välttämättä osu yhteen paikallisen maun kanssa. Mutta silti! Paikallisista lehdistä puuttuvat ne ihan normaalien ihmisten erinomaisen kauniit kodit, joista pidän kovasti. Lisäksi mainoksia tuntuu olevan vieläkin enemmän kuin kotimaisissa lehdissä. Ne sivut, jotka eivät ole mainoksia, ovat hyvin usein täynnä kollaaseja tavaroista. Niitä löydän ihan riittävästi myös blogeista ja nettikaupoista. Ja paperi. Ohutta ja kiiltävää, yhdistelmä jossa kuvat eivät oikein näytä miltään. Oletteko huomanneet, miten ihanalle paperille suomalaiset lehdet painetaan? Erityismaininta Dekolle.

Päätin siis lopettaa yrittämisen ja sitä myöten myös jatkuvan valittamisen, ja tilasin itselleni Dekon. Nyt postilaatikossani on kuukausittain annos onnea. Tilasin myös pääsiäiseksi kylään saapuvalta siskolta kasan kiinnostavan näköisiä melkeinpä mitä tahansa lehtiä (tässäpä muistutus aiheesta sinne suuntaan: ethän unohda näitä pakatessasi!). 

* * *

Kotiuduin eilen konferenssista. Etukäteen suorastaan yllättävän paljon jännittämäni esitelmöinti sujui jopa hämmentävän hyvin.  Luulen, että avainasemassa oli riittävä harjoittelu: käytiin kollegan kanssa puheet läpi kerran illassa, ja lopulta olin niin kyllästynyt koko aiheeseen, etten jaksanut vaivautua jännittämään yhtään. Onnistuin myös puhumaan mukavan rauhallisesti ja hitaasti, ja jos ihan rehellinen olen, saatoin jopa hieman nauttia tulosteni esittelemisestä yleisön edessä. Nyt on mukavan positiivinen fiilis koko väikkärin suhteen. Kyllä musta vielä ihan mallikas tohtori saadaan leivottua! Kiitos kaikille esitelmän suhteen tsempanneille.

Jos mikään muu ei maistu, syön jogurttia, banaania ja tyrnijauhetta (yrittäkääkin kieltää vielä jonkun näistä syöminen, niin en vastaa reaktiostani). Jauhe on ehkä laihahko lohtu muiden hedelmien korvikkeena, mutta kuitenkin huomattavasti parempi kuin ei mitään. Tänään seassa myös kostomustikoita.

Pidin tänään töissä harjoitusversion esitelmästä. Samalla tuli huomattua saavuttavani aika uskomattoman puhenopeuden myös englanniksi ihan ilman yrittämistä. Työkavereilta tuli lohduttavaa kommenttia, että voin aina ottaa plan B:ksi uran jääkiekkoselostajana. Kuka kertoisi alitajunnalleni ja myös sille tietoiselle osalle aivoista, ettei ole mitään syytä jännittää itseään ihan lukkoon moisen vajaan varttitunnin takia?

Ensi viikolla on edessä vuosittainen Saksan fyysikkoseuran kevätkonferenssi. Tänä vuonna pidän ensimmäistä kertaa väitöskirjahistoriani aikana konferenssiesitelmän, jota tässä on nyt väännetty hiki hatussa. Aikaa on varattu 12 minuuttia puheelle ja 3 minuuttia kysymyksille. Aivan liian pitkän tuskailun jälkeen sain kalvot vihdoin valmiiksi eilen ja jäin tänään kotiin harjoittelemaan. Esitelmien kanssa on aina sama homma: ensimmäiset harjoituskerrat ovat ihan karseeta kuunneltavaa, mutta lopulta homma lähtee muotoutumaan. Suurin ongelma on kuitenkin se, että meinaan aina kuolla tylsyyteen puhuessani. Niin tälläkin kertaa. Onneksi pitkällisen taistelun jälkeen tunnelin päässä alkaa näkyä valoa, ja olen ajanottoni mukaan tällä hetkellä 12 minuutissa ja 20 sekunnissa. Nyt vielä pari treenirundia ja olen illan sushitreffini ansainnut. 

Minä olen hyvä! -viikko sen kuin vaan jatkuu, ja positiivisten asioiden keksiminen alkaa vaikeutua nyt, kun itsestäänselvät helppoudet on jo kehuttu alta pois. Tänään sanon, että opin nopeasti ja osaan ajatella loogisesti. Tutkimuksessa ja muussakin työssä ihan mainioita ominaisuuksia. Hyvä minä!

Kuluva kuukausi on varoittamatta vilahtanut jo rutkasti eteenpäin. Työrintamalla oli viime viikolla vuorossa mukavaa vaihtelua, kun tarttin mittailujani varten nestetyppeä. Säiliö sijaitsee yliopiston pihalla, ja sieltä on hauskaa hakea täydennystä varastoihin kun prosessi täyttää koko alueen joka suuntaan leviävällä vaalealla typpikaasupilvellä. Itse nesteen lämpötilahan on se -196 °C, saatettakoon tiedoksi jos luku ei sattunut olemaan muistissa. Litkulla voisi tehdä vaikka mitä hauskaa, kuten esimerkiksi jäähdyttää itse tehdyn jäätelön aineksia, mutta jätin moiset aktiviteetit kuitenkin tällä kertaa väliin ja keskityin kuuliaisesti kylmentämään askartelemiani valoparkoja. 

Keväällä on edessä ensimmäinen konferenssini (Berliinissä! Jee!), jossa olen itse esiintymisvuorossa. Vaihtoehdot ovat 12 minuutin esitelmä tai posteri, joista näin ekalla kerralla kallistutaan jälkimmäisen puoleen. Ilmoittautuessa on kirjoitettava noin parinsadan sanan mittainen lyhennelmä tulevan hengentuotoksen sisällöstä. Tätä kaiketi kutsutaan myös suomeksi abstraktiksi. Jos ei, korjatkoon joku. Vaikka kyseessä on siis naurettavan lyhyt tekstipätkä, ennustan käyttäväni sen näpyttelyyn vähintään puolisen viikkoa. Aloitin tänään ahkerasti ranskalaisilla viivoilla, jotka toivottavasti muuttuvat itse yön aikana kokonaisiksi lauseiksi.

Privaattirintamalta mainittakoon, että tuli aihetta sormuskaupoille. Perjantaina käytiin aloittelemassa, mutta eihän sitä nyt heti kerrasta löydä parasta vaihtoehtoa ;)

...jälleen kerran. En tiedä millä tästä pääsisi eroon, eihän oo mitään järkeä märehtiä iltaansa pilalle koska ei ollut muka riitttävän ahkera ja/tai ymmärtänyt jotain ja/tai käynyt jotain kurssia yliopistossa vuonna 2005. 

Otin tänään asiakseni lukea arkkivihollisaihettani eli kiinteän olomuodon fysiikkaa. Se on edelleen aika vaikeeta. Vastaan tuli parikin yhtälöä, jotka eivät suoraan sanottuna kertoneet mulle yhtään mitään. Koska kello oli tässä vaiheessa jo kohtuullisen paljon enkä halunnut kuluttaa koko iltaani töissä, päätin lopettaa kiroilun ja suunnata kotiin. Ensin olin pahalla tuulella ja sitten iski surkeus. Kerron miksi, jotta tulisi selväksi miten absurdit asiat aiheuttaa mulle suuria ongelmia.

Syy 1: Mitenkä pirussa meinaan ikinä päästä kiinni tohon fysiikkaan, kun kirjan lukeminen kärsivällisesti alusta alkaen paljastaa vaan, että sieltä taustalta on vaipunut unohduksiin sekä matikan että fysiikan perusjututkin, niitä kun en oo yliopistossakaan tarvinnut sitten vuoden 2004? Epäonnekseni hommat pitäis kuitenkin hallita, noihin fyysisiin asioihin kun törmään kuitenkin säännöllisesti miettiessäni omia tutkimuksiani.

Syy 2: Mitenkä pirussa saan ikinä määräajassa aikaan mitään hyvää väitöskirjaa, kun niin paljon aikaa on tuhrattava asioiden parissa, jotka useimmat muut on järkevästi opiskelleet jo maisterintutkintonsa aikana?

Syy 3: Hyvän väitöskirjan aikaansaaminen tuntuu muutenkin kovin kaukaiselta ajatukselta, koska oon myös vakuuttunut että oon töissä kovin saamaton. Mulle saa ehkä helpoiten aiheutettua kriisin vihjaisemalla, että oon laiska työntekijä. Aina vois tehdä enemmän! Teoriassa oon kyllä tietoinen siitä, ettei vaan oo mahdollista työskennellä ahkerasti koko ajan fyysisesti työpaikalla sijaitessaan. Mut silti ehkä vois vähän enemmän...

Syy 4: Oon kyllä ihan rehellisesti sanottuna sitä mieltä, ettei varmaan oo olemassa tieteellistä asiaa, joka ois mulle liian vaikea ja jota en siten ymmärtäisi, vaikka yrittäisin kuinka. Tää on sinänsä ihan kiva ja positiivinenkin ajatus, jonka seurauksena on kuitenkin valitettavasti se, että mielestäni ymmärtämättömät asiat tarkoittaa, etten oo tehnyt niiden tajuamiseksi riittävästi töitä. 

Esimerkkinä ajatusmaailmastani voin antaa yhden automaattisen mietteeni, joka on omastakin mielestäni absurdiudessaan jo naurettava. Kyselin joskus meidän sihteeriltä, miten ylityötuntien kanssa on perinteisesti toimittu esim. tilanteissa, joissa konferenssiin on lähdettävä jo sunnuntaina. Kuulemma mitään yleistä linjaa ei ole, parasta ois kysyä muilta jatko-opiskelijoilta miten homma on hoidettu (meillä ei siis lasketa mitään tunteja, lomapäivät kyllä mutta oikeestaan saa mennä ja tulla miten kiinnostaa). Lomapäivien riittävyys ei lisäksi normaalisti ole ollut niinkään suuri ongelma ryhmässä, koska aina on myös tyyppejä, jotka ihan tietoisesti pitää vain vähän lomaa, jotta valmistuisivat nopeammin. Loma uhrataan siis investointina väitöskirjaa varten. Meikän ensimmäinen ajatus: oon kyllä löysä työntekijä kun ajattelin pitää kaikki 26 lomapäivää.  Siis suoraan sanottuna laiska. 

Tässä vaiheessa Renén teki varmasti mieli nauraa mut pihalle, mutta nää jutut aiemminkin kuulleena se hylkäsi idean ja keskittyi sen sijaan selvittämään mulle jälleen kerran, miksei näissä ajatuksissa oo mitään järkeä ja miksi on parempiakin ajanviettotapoja kuin töiden takia masentuminen. Lisäksi ei kuulemma oo mitään syytä möhistä. Teoriassa allekirjoitan väitteen kyllä, mutta mitenkähän sen sais myös sisäistettyä? Bonuksena harmistuin lopuksi siitäkin, että päästin itseni taas huonolle tuulelle töiden takia. Oon nimittäin varma että turha stressaus saa mahan heti pahempaan kuntoon, tähän mennessä huonommat vaiheet on kaikki tulleet kun oon ollut ite stressaantunut ja/tai matalalentoisissa tunnelmissa. Möhinöistä ja stressistä syyllistyminen ja sitä kautta tuplaharmistuksen luominen on tietty paras idea tähän hätään. 

Tää kirjoittaminen sentään vähän valottaa mullekin, että aika naurettavasta asiasta on kyse. Onneksi mulla on aseenani eilen tullut ja vielä puoliksi lukematon Avotakka, jonka pitäis saada ajatukset jälleen raiteilleen. Huomenna on ehkä taas parempi meno, ja vaikkei niin kävisikään niin ainakin on perjantai.

Terveisiä kesäkoulusta! Ehdin tänään ekaa kertaa ylipäänsä nettiin, on ollut hyvin täysi ohjelma. Meillä on aamupäivisin aina luentoja ja tähän mennessä myös iltapäivät on olleet aika täyteen buukattuja. Tänään koko iltapäivä on kuitenkin vapaa. Suurin osa lähti käymään Dresdenissä, mutta koska tulin viime yönä TAAS kipeäksi (parasta jee en ees tiedä monesko kerta tänä vuonna), on tässä tietokoneen ääressä istuminen ihan riittävän kova aktiviteetti suuren pääni kanssa. 

Oon ollut viikkoon kovin tyytyväinen tähän mennessä. Luennot on olleet kaikki enemmän tai vähemmän hyviä (pari heikkoa suoritusta on tietenkin mahtunut joukkoon, mutta muun kuvitteleminen oiskin ollut naiivia optimismia), oon oppinut uusia asioita ja ennen kaikkea saanut aika kattavan kokonaiskuvan siitä, mitä kaikkea OLED-maailmassa on käynnissä ja mitkä teemat on erityisen ajankohtaisia. Oon myös tavannut paljon kiinnostavia ihmisiä juuri aloittaneista jatko-opiskelijoista jo pitkän yritys- tai post doc -uran tehneisiin tyyppeihin. Oon ollut tosi kiva olla porukassa, jossa kaikkia yhdistää sama aihe eli nää valot, mutta näkökulmia on tosi monia. On kemistejä, fyysikoita, laitevalmistajien palveluksessa työskenteleviä ja niin edelleen. 

Yks silmään pistävä asia on myös ihmisten kansainvälisyys. Täällä on huomattavan paljon ulkomailla väitöskirjaansa tekeviä tai työskenteleviä ihmisiä, joista osa on muuttanut ulkomaille jo opintojensa alkaessa ja osa vasta töitä/väikkäriä varten. Useat ovat myös vähintäänkin olleet vuoden-pari ulkomailla post-docina ja ehkä palanneet sitten kotimaahansa. En oo siis missään tapauksessa kummajainen kertoessani tulevani maasta x mutta tekeväni väikkäriä tällä hetkellä maassa y.

Oon myös tutustunut muutamaan väikkärinsä just aloittaneeseen jatko-opiskelijaan, joilla on ilokseni samanlaisia ajatuksia ja epäselviä asioita kuin mulla. Tää on ollut tosi kiva kokemus, koska tähän asti oon aika usein miettinyt olevani varmaankin ainoa meidän ryhmässä/yliopistossa/maassa/maailmassa, joka ei vielä tiedä perusasioita a, b ja c. Ollaan jo listattu pari vielä epäselvää asiaa, joita tänään pitäis ehdottomasti kysyä joltain informaatiolähteeltä, joten voidaan molemmat lähteä sunnuntaina tahoillemme hyvillä mielin.

René häipyi taas Berliiniin ja maanantaina on oma vuoroni kadota kämpästä, suuntanani tällä kertaa eka Dresden ja sitten kaupungista hiukan puskaan päin. Ehkä klassisin syy jatko-opiskelijan työmatkaan on konferenssi, mutta toinen samaan sarjaan kuuluva ajanviettotapa on summer school eli kesäkoulu (tai talvi-, ei liene sanottua että olisivat kaikki aina pakosti kesällä). Konferenssista poiketen kesäkoulussa istuva keskittyy lähinnä tiedon vastaanottamiseen, paikalla on erinäisiä alan ammattilaisia luennoimassa. Ensi viikkoni näyttää siis tiistaista lauantaihin kovin informaatiopainotteiselta, aamupäivät täyttyvät kovasti luennoista ja iltapäivisin on vielä pari yritysvierailua.


Lähden matkaan yksin. Meidän ryhmässä yksi toinenkin puuhastelee OLEDien parissa, mutta satuin olemaan meistä kahdesta ainoa, jolla on aikaa tuhrata viikko poissa töistä. Uskon ja toivon kyllä, ettei tuhraaminen ole lainkaan sopiva termi: on kiva saada viikon mittainen intensiivi-isku omaan teemaan ja kuulla, mitä yliopistoiden lisäksi myös muutamissa mielenkiintoisissa firmoissa puuhastellaan. Itse majapaikka ei myöskään näytä lainkaan pöllömmältä, kyseessä on tosi idyllisen näköinen seminaarihotelli luonnon keskellä. Kaiken kaikkiaan oletan tulevani takaisin vähintäänkin valaistuneena (heh, heh) sekä noin tuplasti nykyistä viisaampana.

Tänään tuli postia Herr Ollille. Kukahan se on, saa kirjeitä aina säännöllisin väliajoin?

Ens viikolla on edessä vaihtelua työkuvioihin, ajan nimittäin meidän ryhmän neljän pojan kanssa sunnuntaina Dresdeniin! Siellä on Saksan fyysikkoseuran kevätkonferenssi eli lyhyesti DPG. Suunnilleen kaikista vähänkin asiaan liittyvistä tutkimusryhmistä matkaa tuonne vuosittain kaikki kynnelle kykenevät (jotka eivät oo lähiaikoina menossa Parempiin Konferensseihin, huutelee toukokuussa Nizzaan lentävä René nojatuolin pohjalta), yleensä joko esitelmöimään ajankohtaisesta tutkimusaiheestaan 12 (ja tasan tarkkaan 12!) minuutin ajan ja vastaamaan kysymyksiin kolmen minuutin verran tai esittelemään askartelemaansa A0-kokoista posteria. Ilmoittautumisten dedis oli joulukuussa, jolloin mulla ei vielä ollut tuloksen tulosta, mutta koska proffa sattui olemaan silloin hyvällä tuulella, sain tavoista poiketen lähteä mukaan myös ilman tuotosta. Yleensähän meillä on linjauksena, että reissuun saa lähteä vain jos on jotain esitettävää. 

Konferenssissa on viikon aikana tarjolla reippaat 6500 esitystä. Selvittelin tänään, mitä niistä haluan nähdä, mikä vei leijonanosan työpäivästä, voin kertoo. Onnekseni ainakin osa pojista halunnee lähes aina samoihin sessioihin, joten ei tartte kökötellä katsomossa yksin. Huomenna pitää kuulemma myös tulostella käyntikortteja (!), koska niiden vaihtaminen vaan on niin kätevää kiinnostavien kontaktien löytyessä. Kuulostaa vaan ikävästi siltä että ihmisten kanssa pitäis myös puhua, havaitsen tässä ajatusketjun heikon lenkin.

Ite Dresdeniä kyllä ootan innolla, oon kuullut kaupungista pelkkää hyvää. Meillä on muutamana iltana aikaa pyöriä kaupungilla, mikä on kivaa. En oo tähän mennessä ollut vielä lainkaan vanhan Itä-Saksan puolella (Berliiniä ja matkaa sinne ei lasketa), joten sikälikin reissu on mielenkiintoinen.  Katotaan saanko perinteistä poiketen aikaan enemmän kuin kaksi valokuvaa ja ymmärränkö konferenssin antimista hölkäsen pöläystä (tai saksaksi pelkän rautatieaseman eli nur Bahnhof, tämä mainio ilmaisu kertoo juurikin ymmärryksen vähäisyydestä).

Keskiviikkoisin on herättävä aivan liian aikaisin ja oltava töissäkin jo reippaasti ennen kahdeksaa. Syynä tähän on opetus: meidän jatko-opiskelijoiden on käytävä istumassa kahden kurssin luennoilla (Suomeen verrattuna määrä on sivumennen sanottuna naurettava, varsinkin kun noita ei tartte edes tenttiä). Tarvittavia ja hyödyllisiä kursseja ois tapauksessani vaikka muille jakaa, ja tän keskiviikkoisen tapauksen valitsin koska ajattelin sen höydyntävän mua fysiikkataistelussani. 

Kyseessä on kemistien versio ajankohtaiseen lukuohjelmaani kuuluvista jutuista. Ja minkälainen! Proffa on kevyesti paras ikinä kohtaamani. En olisi ikinä voinut kuvitella näiden asioiden olevan niin siistejä. Oon myös löytänyt asioiden välillä olevia yhteyksiä ihan eri malliin kuin ennen.  Istun usein luennolla ja mietin, että tää juuri tällä hetkellä on ehkä parasta tekemistä aikoihin. Ainoat harmittavat asiat on, ettei lukukautta taida olla jäljellä kuin kolme viikkoa ja ettei kurssilla ole kuin kaksi viikkotuntia. Voisin kevyesti kuunnella toiset kaksi lisää! Ihan vapaa-ajallakin!

Tänään uskaltauduin jopa kysymään kysymyksen, mikä on kohdallani jo kohtuullisen historiallista (hoidin asian saksaksi, kehaisen tässä vielä). Luennon aikana ja kävellessäni sen jälkeen huomattavan kevein ja energisin askelin kohti työhuonetta mietin seuraavia asioita:

1. mikseivät kaikki, tai edes suurin osa, tai edes osa proffista ole yhtä innostavia?

2. miksi en tajunnut opintojen aikana kemiankin olevan osa Suurta Kokonaisuutta, joka sisältää toinen toistaan mielenkiintoisempia juttuja?

3. työviikosta täytyisi ehdottomasti varata aikaa asioiden lukemiselle myös nyt, kun niitä ei tarvitse tenttiä

4. miten onnekasta että ylipäänsä löysin kurssin opinto-oppaasta

5. voisinko käydä joka vuosi samalla luennolla nauttimassa tiedon hedelmien putoilemisesta?

Lisäksi lupasin itselleni kysyä tutkiessani usein kysymyksistä tärkeimmän: miksi? On mahdoton määrä asioita, joita voi vaan tehdä tietämättä miksi ne ylipäätänsä tekee ja miksi juuri niin. Luulen, että kysymyksen esittäminen on yksi hyvän tutkijan tärkeimmistä piirteistä, tai ainakin yksi tärkeimmistä asioista matkalla hyväksi tutkijaksi. Tähtään sinne!

PS. Tähän asti vain lukion matikanopettajani on saanut aikaan samanlaisen innostuksen kuin tämä nykyinen proffa. Terveisiä Jussille, jos luet!

Tänään oli töissä eka pienryhmämeeting meidän uuden post-docin johdolla. Esittelin pätevänä ihka ekat pikkutulokseni, jotka olin tehokkaasti printannut noin satana kappaleena (ympäristöä säästääkseni sentään käytän paperien kääntöpuolet nyt töhryihini, joita tuotan noin puoli aanelosta päivässä aivomyrskytessäni), ja sain hyväksyviä nyökkäyksiä. Heti tuli tunne, ettei noi muut pidäkään mua täysin tyhmänä. Tästä innostuneena askartelin tänään labrassa ahkerasti piippuun eli kuuteen asti, mistä ryntäsin suoraan jumppaan. Bonuksena kävelin vielä kotiin puolisen tuntia ja ihastelin matkalla lähikadun käsittämättömän mahtavia taloja. Valkoista kiveä, skandinaavisen pelkistettyjä muotoja ja suuria ikkunoita! Valitettavasti suunnilleen joka pihassa seisoi vähintään yksi Porsche, siispä kestänee hetki ennen kuin ylletään itse samaan. Ei tää omakaan kämppä onneksi mitenkään pöllömpi ole, joten hipsin tästä vielä hetkeksi alla olevalle sohvalle nauttimaan illasta ja ehkä edistämään etanavauhdilla etenevää villasukkaani.

Mainitsin eilen parista tentistä, jotka kummittelivat jossain lähitulevaisuudessani. No eivät enää, sillä sain tänään kuulla ettei mun tarviikaan tehdä niitä! Ilmeisesti kuitenkin riitti, että oon tehnyt jo dipan täällä, vaikka se arvosteltiinkin Suomessa. Koska olen kroonisesti tyytymätön ihminen, en kuitenkaan rynnännyt heti poksauttamaan kuohuviinipullon korkkia auki: mun pitäis joka tapauksessa oppia molempien tenttien asiat, siispä nyt on kiinni ihan omasta itsekuristani käykö niin vai ei. Toivon parasta ja siirryn tästä jälleen kerran nukkumaan. Enää kaks ylösnousua ennen viikonloppua ja kellon ympäri ulottuvia unia!

Koska suuressa viisaudessani en opintojeni aikana lukenut niitä kursseja, jotka mua olisivat oikeasti kiinnostaneet ja joista olisi ollut runsaahkosti hyötyä myöhemmässä elämässäni eli väikkärini teossa, joudun tekemään sen nyt. Suurena motivaatiotekijänä työpäivien osittaiseen kuluttamiseen useankin kirjan ääressä (asia on sen verran vaikeaa, etten yleensä ymmärrä ekalla lukemalla juuri mitään, jolloin usean version lukeminen saattaa hyvinkin lopulta tuoda ahaa-elämyksen) on tieto siitä, etten yksinkertaisesti oikein selviä tutkimuksestani ilman kunnollisia pohjatietoja. Vielä suurempi into lukemiseen seuraa siitä, että joudun mitä oletettavimmin tenttimään pari suurta kurssia (suullisesti! iik) saadakseni oikeuden väitökseen sitten kun sen aika koittaa, koska tutkintoni on ulkomailta. Toisen näistä kursseista pitää meidän oma proffa, enkä ymmärrettävästi haluaisi olla ihan tyhmä tenttitilanteessa. 

Opeteltavien ja ymmärrettävien asioiden listalla on siis näin ekana käytännössä puhdasta kiinteän olomuodon fysiikkaa. En oo mikään ekspertti koska, kuten sanottua, opiskelin jotain ihan muuta, mutta tähänastisten kokemusteni perusteella en just keksi juuri vaikeampaa aihetta, jota tarvitsisin päästäkseni eteenpäin (suhteellisuusteoriat ja muut jätän siis suosiolla huomiotta) (fyysikot kuten Tutkimusmatkailijatar saattavat toki keksiä muutamankin). Tästä johtuen itseopiskeluni on välillä aikamoista suossa rämpimistä, mutta riittävän monen lähteen läpikahlaamisen jälkeen asiat alkaa kuin alkaakin selkeytyä. 

Tänään esimerkiksi käytin puolet työpäivästäni 15 sivun lukemiseen ja hyvä tuuleni parani entisestään kirjan edetessä. Koska aihe tosiaan on niin pirun vaikea, en voi mitenkään sanoa olevani nyt valmis näiden 15 sivun kanssa, mutta pääsin jo kolkuttelemaan ymmärryksen portteja. Nyt tarvitaan siis enää ehkä muutama lukukerta yhdestä toisesta kirjasta, paljon töherryksiä ja pari työpäivää ja voin tyytyväisenä kertoa itselleni tajunneeni tänkin asian! Tää vaihe on ehkä mun lemppari: alun harhailun jälkeen tuottaa suurta tyydytystä havaita oppivansa ja ymmärtävänsä. Tän oppimisen ilon löysin lukiossa lähinnä matikasta, sen jälkeen satunnaisesti kemiasta (useimmiten kylläkään en) ja nyt siis ehkä tieteistä jaloimmasta eli fysiikasta.

Tutkimus on juuri siksi niin siistiä, että siinä pitää ymmärtää miksi asiat ovat niinkuin ovat. Ilmiöiden syitä etsiessä voi aina peruuttaa alemmalle tasolle, kunnes lopulta tarvitaan just näitä asioita joita nyt kahlaan läpi. Oikeastaan lähes kaikki on pohjimmiltaan fysiikkaa, eli sitä munkin on nyt luettava. Lukemisessa mulla näyttää olevan kaksi moodia: paniikki ja itsevarmuus. Ensimmäisessä vaiheessa en (vielä) tajua lukemastani tekstistä juuri mitään, enkä myöskään saa langan päästä kiinni koska mulle iskee epävarmuus ja sitä myötä myös ahdistus, ettei mistään tule mitään. Kun saan rauhoituttua, muistan olevani oikeastaan vakaasti sitä mieltä, ettei ole olemassa mitään asiaa, jota en halutessani ymmärtäisi. Kun muistan tämän, kaikki sujuu mainiosti.

En voisi kuvitella olevani onnellinen työssä, jossa en pyörittelisi riittävän vaikeita asioita enkä siten saisi kokea ymmärtämisen iloa. Tämän takia väitöskirja lienee mulle oikea ratkaisu (tää ois syytä muistaa seuraavan ahdistuksen iskiessä!). Musta on ihan parasta, että esimerkiksi nyt oon edelleen loistotuulella, koska istuin alkuiltaan asti kirjojen ääressä. Mahtavaa että oon just täällä enkä ansaitsemassa pennosiani jollain muulla tavalla ja jollain muulla alalla!