Ensi viikolla on edessä vuosittainen Saksan fyysikkoseuran kevätkonferenssi. Tänä vuonna pidän ensimmäistä kertaa väitöskirjahistoriani aikana konferenssiesitelmän, jota tässä on nyt väännetty hiki hatussa. Aikaa on varattu 12 minuuttia puheelle ja 3 minuuttia kysymyksille. Aivan liian pitkän tuskailun jälkeen sain kalvot vihdoin valmiiksi eilen ja jäin tänään kotiin harjoittelemaan. Esitelmien kanssa on aina sama homma: ensimmäiset harjoituskerrat ovat ihan karseeta kuunneltavaa, mutta lopulta homma lähtee muotoutumaan. Suurin ongelma on kuitenkin se, että meinaan aina kuolla tylsyyteen puhuessani. Niin tälläkin kertaa. Onneksi pitkällisen taistelun jälkeen tunnelin päässä alkaa näkyä valoa, ja olen ajanottoni mukaan tällä hetkellä 12 minuutissa ja 20 sekunnissa. Nyt vielä pari treenirundia ja olen illan sushitreffini ansainnut. 

Minä olen hyvä! -viikko sen kuin vaan jatkuu, ja positiivisten asioiden keksiminen alkaa vaikeutua nyt, kun itsestäänselvät helppoudet on jo kehuttu alta pois. Tänään sanon, että opin nopeasti ja osaan ajatella loogisesti. Tutkimuksessa ja muussakin työssä ihan mainioita ominaisuuksia. Hyvä minä!