Viime viikon kaameiden helteiden jälkeen ilma on viilentynyt kovasti: syksy on saapunut ja tuonut villasukkatarpeen mukanaan. Kotona ei enää huvita tassutella paljain jaloin vaan varusteiksi tarvitaan sukat ja villasellaiset. Tähän sopiikin mainiosti se, että sain eilen ylpeänä päätökseen ensimmäiset ihan ite tekemät villasukkani (taisin kyllä uhota joskus niiden valmistuvan jo aiemmin, mutta niin ei yllättäen käynytkään). Kyllä nyt kelpaa pönöttää lempparinojatuolissa teemuki kourassa ja lämmitetty kauratyyny kaverina!

Kyllähän noista näkyy, ettei tämä naisihminen ole viettänyt viime vuosia ahkerasti puikot kädessä. Joku voisikin kertoa, miten ihmeessä saan puikkojen viimeisetkin silmukat pysymään normaaleina jättiläishirviökokoluokan sijaan. Mutta toisaalta eipä sillä niin väliä, koska käsitöissä pätee sama kuin kokkaamisessa eli itse tehty on (lähes) aina kivannäköistä / hyvänmakuista. Homman a ja o on siinä, ettei kysele muilta kommentteja.

En muista koska oisin viimeksi oottanut viikonloppua niin hartaasti kuin menneinä päivinä. Jotenkin meno oli heti maanantaista alkaen harvinaisen tahmaista. Hommat ei kulkeneet, ilma oli ihan vääränlainen eli päänsärkyä aiheuttava, hiostava, painostava ja kuutisen astetta liian kuuma enkä lisäksi saanut oikein nukuttuakaan yöllisten ukkoskuurojen ja välillä iskeneiden mahakipujen takia. Saapuihan se perjantai sieltä kuitenkin pitkän odotuksen jälkeen, mikä ilostutti mua niin että tarjosin herraseuralleni sushit töiden jälkeen. Tänne on avattu aivan ihana sushiravintola, ollaan koko kesän ajan käyty siellä valehtelematta kerran viikossa. Tulkaa kylään niin vien teidätkin katsomaan ja maistamaan!

Tänään oonkin sitten parhaimmalla tuulella aikoihin huolimatta siitä, että kellarissa käydessäni siellä odotti mukava ylläri. Täällä on ollut tosiaan parina yönä ihan tajuttomia ukkosmyrskyjä, jotka ilmeisesti koituivat myös kellarin kohtaloksi. Kaikki lattialla olleet tavarat oli kastuneet (onneksi meillä ei muutenkaan tulisi mieleenkään pitää kellarissa mitään arvokasta, olosuhteet ovat hiukan kosteahkot myös ilman kaatosateita) ja lämmityspönttö oli sammunut. Tämä tietty selitti, miksi suihkusta tuli aamulla vain kylmää vettä... Renén teoria on, että pöntön pitää kuivua, minkä jälkeen sen saa taas päälle. Käyn kohta painelemassa käynnistysnappia maanisesti. 

Mut ei se mitään! Lämpötila on vihdoin laskenut mukavampiin lukemiin eli noin kahteenkymppiin. Taivas on aika pilvessä ja välillä satelee, mutta se ei haittaa mua tänään pätkääkään. Välillä on oikein kivaa olla kotona sateisena päivänä. Ajattelin sijoittaa itseni kuvan sohvalle (kuka lahjoittaisi mulle kameran, jolla saisi kuvattua muutakin kuin vain murto-osan huoneesta kerrallaan?) kuuntelemaan rakasta Egotrippiä, jolta tuli muuten uusi sinkku, jee. Piakkoin saan myös vieraita: vanha ystävä, jota en ole nähnyt vuosiin, on juuri matkalla tänne Luxemburgista.

Tällaisena iltana vois vaikka itseensä rakastua ja haistattaa pitkät kaikille, laulaa Mikki parhaillaan. Taidan ottaa neuvosta vaarin ja siirtyä nauttimaan elämästä pehmeiden sohvatyynyjen keskelle sillä aikaa, kun tilaamani kotitontut noutavat pyykit kellarista ja ripustavat ne kuivumaan. Onneksi vielä huomennakin on vapaapäivä!

Pieni vihje onnistunutta päivää etsiville: Askarrellessasi aamupalaksi maistuvaa muutaman komponentin hedelmäsalaattia peittääksesi sen jogurtilla ennen mutustelua älä ihmeessä valitse vesimelonin ja kumppaneidensa leikkaamiseen sitä veistä, jolla eilen pilkoit valkosipulia ja jonka tyhmyyksissäsi jätit viattomasti kriittisille mestoille esittämään puhdasta ja viatonta kaveria. Oon syönyt parempaakin aamumössöä.

Tästä saattaa toki olla hyötyäkin, lähden tästä salille ja oletan saavani reenata ennätysmäisen vapaasti kunhan muistan vaan hönkiä tarpeeksi ahkerasti.

Sitten vielä kerta kiellon päälle kun nyt kerran vauhtiin päästiin. En tosin oo yhtäkkiä enää lainkaan varma, kirjoitetaanko otsikon tuliaiset yhteen vai erikseen. Syytän oleskeluani ulkomailla. 

Tuolin lisäksi ostin tietenkin myös muita asioita, kuten aina. Tällä kertaa vietettiin muutama päivä Turussa nauttimassa kulttuuripääkaupungin hengestä. Miksei kukaan ole kertonut miten mahtava kesäkaupunki Turku on? Rumalta keskustorilta ei tarvitse liikkua kuin pari askelta ja on jo joenrantaparatiisissa. Lisäksi Yliopistonkadulla, ja muuallakin, on vaikka mitä kivoja pieniä putiikkeja. Tyhjin käsinhän sieltä ei sitten tullutkaan lähdettyä.

Klo Designin pussukoilta ja muilta ihanuuksilta ei voinut välttyä mitenkään, jos seuraili vaikkapa mainiota, kiinnostavia asioita listaavaa Turku Treasure Mapia kaupungilla pyöriessään. Matkaseurueen toisella puoliskolla ei ollut karttaa käytössään, mutta pussukat olivat löytyneet silti, siispä myös ilman karttaa pärjää. Kävin merkin omassa kaupassa Yliopistonkadulla pariinkin otteeseen pyörimässä, enkä millään osannut päättää mitä ostaisin. Mukaan lähti siis hyvänä kompromissiratkaisuna kaksi pussukkaa:

Muutaman muunkin olisin voinut ostaa, esim. penaalin ja meikkipussin ja ja ja... Ens reissulla sitten! Jos ette halua köyhtyä, suosittelen välttämään putiikkia ja varmuuden vuoksi koko Turkua.

René löysi designmyyjäisistä Jeti Shopin mainion t-paidan, kuva Daiga Daiga Duu. Väittää olevansa vieläpä Suomessa käsin tehty, mikä ilahdutti kovasti. Toi päällä ei varmaankaan voi olla pahalla tuulella.

PS. Klo Designista on mainittava myös nimen hyvä kääntyvyys saksaan: Klo tarkoittaa täällä vessaa. Tuotteissa on siis vielä lisähuumoriaspekti mukana, oon nimittäin saksalaistunut niin etten osaa ajatella nimeä ilman tätä assosiaatiota. Mistähän tiesivät, että säilytän ainakin toisessa pussukoistani erinäisiä kylpyhuoneessa sijaitsevia tavaroita?

Ensin pieni omakehu: oon ollut tänään hyvin aikaansaava. Puunasin kämpän kuntoon (paitsi kylppäriä en, kun pölyjen siirtely pinnoilla eestaas ei huvittanut pätkääkään), leivoin ja kokkasin ekaa kertaa risottoa. Tulikin heti vaatimattomasti sanottuna käsittämättömän hyvää mössöä! Kannatti investoida reilu tunti elämästäni hellan ääressä. 

Sitten asiaan. Joku saattaa muistaa, kuinka olen haaveillut tuoleista. Ensin mielessäni olivat Eames-yksilöt DSW ja RAR, sitten Tapiovaaran Domus. Päätin hankkia jälkimmäisen, ja ongelmaksi jäi ainoastaan selvittää, miten ihmeessä sen saisi Suomesta tänne. Googlettelin erinäisiäkin nettikauppoja, kunnes keksin, että lentokoneessahan tuo kulkee siinä missä kontrabassot, koirat ja surffilaudatkin. Paketti mahtui vieläpä pienimpään kolmesta erikoismatkatavaraluokasta, ja etukäteen netissä maksettuna sen kuljetukselle tuli hintaa kokonaiset 28 euroa.

Siispä sähköpostia Aeroon. Himoitsemaani kaksiväristä yksilöä ei enää valmisteta, mutta liikkeessä oli yksi näytekappale (varmaankin se, johon iskettiin molemmat silmämme jouluna), joka luvattiin pistää mulle varaukseen voidakseni noutaa sen halvennetulla hinnalla. Näin kävi, tuoli haettiin ja maksettiin (erittäin mukava myyjä osasi saksaa ja puhui sitä Renélle koko ostotapahtuman ajan, kuinka loistavaa asiakaspalvelua!) ja kannettiin parin korttelin päähän Artekille, jossa se sai suojakseen arviolta kilometrin kuplamuovia ja laatikon. Saadaksemme tuntumaa uuteen perheenjäseneen raahasimme boksia läpi puolen Helsingin liikkeestä autolle. Ei se aivan liikoja paina, mutta riittävästi meikäläisen muskeleille kuitenkin.

Ennen lentoa jännitin niin pirusti, alkaako joku kuitenkin ryppyillä lentokentällä ja pääseekö tuoli hengissä perille. Ängettiin laatikon sisään varmuuden vuoksi vielä myös mukaan tarttunut päiväpeitto ekstrapehmusteeksi, jotta tuoli ei pääsisi hyppimään mihinkään suuntaan. Lisäksi koristeltiin boksi töistä kaukaa viisaasti mukana raahaamallani oranssilla SÄRKYVÄÄ, ÄLÄ PAISKO TAI MUUTEN -teipillä.

Helsinki-Vantaalla olin havaitsevinani hiukan vinoja katseita jonottaessamme bägits droppiin laukkuja luovuttamaan. Epäilen muiden olleen puhtaasti kateellisia, koska meillä oli keveesti mestan suurin matkatavara. Tiskin nainen ei ollut aivan varma siitä, mille hihnalle laatikko mahtuu vai tarvitseeko peräti hissin, joten asiaa selviteltiin hetki ja lopulta lähdettiin kaikki yhdes koos kysymään asiaa eksperteiltä. Jos kanssajonottajien katseet olivat aluksi hiukan mulkoilevia, katseli meitä virkailijan poistuessa mukaamme yksi jos toinenkin murhaavasti kelloaan välillä vilkuillen. Mitä tästä opimme: kannattaa tulla ajoissa kentälle niin ei tartte hermostua.

Tuoli matkasi lopulta hissillä eteenpäin, koska erikoismatkatavarahihnan käytävä olisi ollut liian matala. Tämä oli varmaan ihan hyvä juttu, koska nyt ei virkailijoiden mukaan ollut mitään mahdollisuutta siihen, että armastani oltaisiin paiskottu jossain vaiheessa prosessia. Näin varmaan olikin, koska Frankfurtin erikoismatkatavarahihna sylkäisi laatikon ulos lähes uuden veroisena. Alakulmat olivat ottaneet ehkä hiukan itseensä, mutta luulen että jo pelkkä tuolin raahaaminen Helsingissä sai osittain saman efektin aikaan.

Avattin paketti heti lentoasemalla, mutta onneksi vain huomataksemme, että sen sisusta kuplamuovivuorineen oli täysin kunnossa. Matkalla ulos jotkut vilkuilivat taas kummasti, mutta tällä kertaa syynä saattoi olla myös naamani, joka muistutti Hangon keksiä. 

Jotenkin jännästi mun ottamat kuvat ei koskaan muistuta niitä huokauksia aiheuttavan ihania otoksia, joita sisustusblogit ja -lehdet on pullollaan. Epäilen, että vika on kuvaajan lisäksi kamerassa: ehkä suurimmalla osalla on käytössään joku muu kuin vuonna 2006 ostettu pokkari. Siispä saatte tekin tyytyä näihin otoksiin. Alla yksilö itse keskellä makkaria, lähinnä koska tuo sattui olemaan kulma, jossa sain sen kuvattua edes jotenkin järkevästi. Sängyn päällä näkyy kaverina kotimaasta tänne laatikossa matkustanut päiväpeitto, jota kotitontut eivät vielä ole silittäneet. Sängynpäätyratkaisumme on niin luova että lähes halkean. Peilin vieressä oleva Saksan postin ikiaikainen lentokuljetussäkki sisältää pyykkejä. Siitä pidän kovasti.

Innostuin kuljettamisen helppoudesta niin, että hihkuin jo Renélle että voidaan ostaa lisää tuoleja. En oo kyllä ihan varma muuttuiko herra tämän kuultuaan astetta kalpeammaksi, pari kertaa sen piti ainakin nieleskellä. Suoraa kieltoa ei kuitenkaan tullut, joten kohti uusia suunnitelmia!

Vietettiin tässä vajaat kolme viikkoa Suomessa. Lähtöpäivänä kohdemaahan oli luvattu jotain reilua pariakymmentä astetta, joten meinasin realistina pessimistinä, ettei viime kesän reissun kaltaisiin hellelukemiin varmaan päästä. Ei siis pakattu laukkuja täyteen pelkkiä hellekuteita, vaan parit farkutkin pääsivät mukaan tuulitakit kavereinaan. Ja eihän siellä sitten tainnut sataa oikein yhtään, ja lämpötilakin pysytteli hellelukemissa koko reissun ajan. René parka otti mukaan vain yhdet shortsit, ja tietty ne paksuimmat. Asteiden noustessa lähemmäksi kolmeakymppiä kommenttina kuului, että seuraavana kesänä matkustetaan jonnekin, missä on vähän viileämpää saakeli. Viime kesällä ja tänä vuonna siskon ylppäreissä ilma oli tosiaan koko matkan ajan ihan yhtä loistava kuin tälläkin kertaa, eikä jouluna ollut jälkeäkään Etelä-Suomen tyypillisestä loskakelistä. Toisin kuin Allumies, René ei usko että Suomessa on lainkaan niin kamalia ilmoja kuin jutuistani käy ilmi.

Täällä sen sijaan on ollut aika huono kesä ainakin paikallisten mielestä. Meidän ollessa Suomessa lämpötila täällä putosi pahimmillaan alle parinkympin, ja vettä on tippunut säännöllisesti taivaalta pienemmissä ja suuremmissa erissä. Sateesta mäkään en tykkää, mutta tänä kesänä onneksi erittäin säästeliäästi annostellut reilusti yli 30 asteen helteet saavat mun puolesta jäädäkin pois valikoimasta.

Tänään käydessäni kaupungilla huomasin kaupoissakin sen, että elokuu on saapunut. Syysvaatteita alkoi näkyä näyteikkunoissa, mikä saa mut aina iloiseksi. Elokuu on kuukausista ehdottomasti lempparini, eikä ainoastaan siksi että mulla on ensi viikolla synttärit. Iltojen pimeneminen kesän jälkeen on ihanaa (joskaan ero keskikesään ei täällä tietenkään valitettavasti ole niin suuri kuin Suomessa), voi kaivaa kynttilöitä esiin ja poltella niitä iltaisin. Oon myös aina tykännyt kovasti loppukesästä ja alkusyksystä. Ilmat on usein vielä tosi hyvät, mutta lämpötila putoaa ehkä sen verran, että vihdoin saa käyttää taas farkkuja ja pitkähihaisia paitoja. Lisäksi useimmista kanssaeläjistä poiketen koulun/yliopiston (ja nyt töiden, vaikka myönnettäköön että oisin voinut vielä lomailla hetken) alku on musta ollut aina kiva juttu. Plus ehkä tärkein: elokuu sopii mielenmaisemaani täydellisesti.

Nyt lähden tästä kutomaan lomalla aloittamani, ensimmäiset oletettavasti myös valmistuvat itse tekemäni villasukat loppuun, jotta voin tassutella ne jalassa pidemmälle kuukausista parhaimpaan.