Täällä on kevään kunniaksi rymsteerattu melkeinpä joka huoneessa. Kylläpä järjestyksen muuttaminen osaakin piristää!

Olohuoneessa sohva ja kirjahylly vaihtoivat paikkaa, ja kokonaisuudesta tuli heti paljon kotoisampi. Olemme uuteen järjestykseen niin tyytyväisiä, että sekä mies että minä huokailemme vähintään kerran päivässä, miten miljoona kertaa kivempi olohuone on nyt. 

Erityinen plussa rymsteeraamisessa on myös se, että kaappeja ja muita siirtäessä on myös tuhannen taalan paikka käydä niiden sisältö läpi. Nyt tämäkin perintö-Lundia on suorastaan konmaritettu niin, että myös noiden valkoisten ovien takana on vain järjestyksessä olevia tavaroita, joita tarvitaan. Huima muutos edelliseen, uskokaa kun sanon! Siistimme myös kirjahyllyosaa ja jätimme hyllyyn vain kirjat, joilla on meille erityistä tunnearvoa. Nyt on taas tilaa Suomesta tuodulle luettavalle. 

Siniselle nojatuolille kävi jännä juttu. Sen paikka ei siirtynyt senttiäkään, mutta siinä missä se tuntui ennen vähän irralliselta, on se nyt sohvan vieressä ihanan kotoisa pesäpaikka, jossa istuu paljon mieluummin kuin ennen. Kerrassaan onnistunut muutos kertakaikkiaan!

Joulu on saapunut talouteen! Ensimmäisen adventin kunniaksi koristelimme tänään adventtikuusen - tämä on viime vuonna aloitettu perinne. On kivaa kehitellä omia juttuja joulunalusajaksi, koska olemme aina itse pyhät Suomessa. 

Viikonloppu onkin ollut varsin täynnä jouluhommia. Eilen kävimme jokavuotiseen tapaan paikallisen Suomi-koulun järjestämissä joulumyyjäisissä. Niissä parasta on melkeinpä kaikki - tuttu miljöö, hyväntuulinen ryysis, suomalaiset ruoat ja Lapuan Kankurit, ja ihan erityisesti kuvassa näkyvä loimulohi - ihan mielettömän hyvää!

Joulukuusen lisäksi täällä näkyy muitakin adventtiajan merkkejä. Kolme vuotta sitten ompelemani joulukalenteri on päässyt jälleen seinälle - tuhannet kiitokset muuten silloiselle minälleni sen tekemisestä! Lapsemme on nimittäin aamu-unista sorttia, ja nyt meikällä on huomattavasti normaalia paremmat tsäänssit saada tyyppi ylös ilman huutokonserttia. 

Olen luultavasti vähän erikoinen tyyppi, mutta mulla on jouluajalle tietenkin myös omat mukit. Niitä on viisi, enkä suostu juomaan muista ennen uuttavuotta. Tarpeen tullen tiskaan käsin. 

Ette usko miten iloinen ja helpottunutkin olen joulukuun tulosta. Marraskuun väriskaala liukui harmaasta mustaan, ja päivänvalo ainoastaan viikonloppuisin tuntuu raskaalta. Nyt on sentään koristeita ja valoja, ja muutaman viikon päästähän aletan taas liikkua parempaan suuntaan. Sitä odotellessa yritän pysytellä hereillä vaikkapa tänään leivottujen piparien voimin. 

Tapaamme ystäviämme melkeinpä aina joko meillä tai heidän kotonaan. Kutsumme mielellämme kylään vanhoja ja uusia tuttavuuksia, ja monesti muistelemmekin näitä iltoja erityisellä lämmöllä pitkään. 

Koska olen sisustuksesta kiinnostunut ja kauniista asioista pitävä henkilö, on kämpän esittelykierros sekä meillä että vieraissa erityisen lähellä sydäntäni oleva ohjelmanumero. Tässä vuosien aikana olen kiinnittänyt huomiota yhteen asiaan: makuuhuone jää yleensä väliin muiden luona, ja meillä taas ihmiset eivät oma-aloitteisesti kurkista sinne. Kerran yksi vieras peitti silmänsä ja sanoi, ettei hän nyt voi toisten makuuhuoneeseen kurkkia. 

Toki joskus on kaaosta ilmassa, kamat on hyvä paiskoa makkariin ja pistää ovi visusti kiinni.  Makuuhuone on myös yksityisempi tila kuin vaikkapa olkkari, joten ymmärrän kyllä syyt, miksi sitä ei halua jakaa vieraiden kanssa. Itsehän siis esittelen huonetta mielelläni siinä missä muutakin kämppää, koska se on niin nätti! Vaikka ylivoimaisesti suurin osa makuuhuoneessa vietetystä ajasta kuluu silmät kiinni, on musta silti kiva huolehtia harmonisesta näkymästä.

Olen tässä miettinyt, onko makuuhuoneen poisrajaaminen saksalainen ilmiö vai tehdäänkö niin myös Suomessa tai muissa maissa. Mitä sanot? Ja miten itse toimit?

Lastenhuoneessa on kiva olla kirkkaita värejä ja iloisia kuoseja, ne iskevät meikäläiseen paljon pastellihommia enemmän. Ylisisustamaan en missään nimessä lähde, kyseessä on kuitenkin lapsen eikä aikuisten huone. Siispä täältä löytyy esimerkiksi lattialta huoneeseen oikeastaan vähän liian pieni ja aika kamala automatto. Poika tykkää siitä kovasti ja ajeluttaa siinä autojaan harva se päivä, ihan niin kuin pitääkin. 

Olin haaveillut tästä kankaasta jo pienen ikuisuuden kun löysin sen jouluna lähes pilkkahintaan Ikaalisten Marimekosta. Siinäpä muuten vinkki jokaiselle Marimekosta pitävälle kolmostietä joskus ajavalle! Kangasvalikoima on aina hyvä, ja muitakin tuotteita on ollut aina esillä varsin kiva valikoima. Me pysähdymme paikalla tänäkin jouluna. 

Jotakuinkin vuoden etsinnän jälkeen keittiömme tyhjälle seinälle on ilmestynyt avohylly. Tarkemmin sanottuna kyseessä on String pocket, tuo maailman epäoriginaalein hyllyvalinta ainakin, jos pyörii yhtään blogikuvioissa. Ainakin joka toisessa taloudessa on tämä jossain huoneessa!

Enpä anna asian kuitenkaan häiritä. Etsinnöistä huolimatta en onnistunut löytämään nätimpää hyllyä, joten totesin että tämä meille nyt sitten tulee. On myös käynyt ilmi, ettei normaali ihminen ole kuullut kaikista menneiden vuosikymmenten pohjoismaalaisista designikoneista, eikä tämäkään hylly siis lainkaan välttämättä aiheuta vieraissa minkäänlaisia ajatuksia suuntaan tai toiseen. Ja onhan tämä meidän koti itse asiassa joka tapauksessa yksi sisustusklisee toisensa perään. Jatkamme siis samalla linjalla tästä eteenpäinkin. Hylly on joka tapauksessa tosi kiva ja sopii köökkiimme mainiosti!

Avohyllyhän keittiöömme ilmestyi lähinnä siksi, että saisin nätit teepurkkini ja -kannun johonkin esille. Asetelman sommitteluun osallistui lopulta myös talouden nuorin jäsen, jonka panostuksen varmaan löydättekin kuvista. Hän halusi myös kuvata aikaansannoksensa isältään perityllä kameralla - mitä vanhemmat edellä, sitä lapset mitä ilmeisimmin perässä...

Ihanan aikuista, sain kommentiksi julkaistuani kuvan makkarista uusine seinälamppuineen Instagramissa. Kyllä näin on. On ihmeellistä, miten tällaiset pienet lamput voivatkin tuoda huoneeseen niin seesteisen ja harmonisen tunnelman. 

Etsiskelin sopivia lamppuja tovin jos toisenkin, kunnes löysin nämä Lightyearsin Caravaggio Readit. Ne olivat tovi sitten tarjouksessa Finnish Design Shopissa, joten sain myös (teko)syyn ostoksen tekoon. Pehmeän harmaa sävy on hurmaava, se erottuu mukavasti valkoisesta seinästä olematta kuitenkaan liian tumma. Ehkä parasta on kuitenkin se ilo, joka sängyssä lukevan, tähän asti vailla lukulamppua eläneen ihmisen valtaa joka kerta hänen muistaessaan että niin, nyt ei valon sammuttamiseen vaaditakaan kuin käden ojennus kohti katkaisijaa. 

Lamppujen lisäksi lämpimiä ajatuksia virtaa myös sänkymme suuntaan. Siinäpä toinen aikuisasia: olemme siirtyneet runkopatjoista (joita ei muuten tunneta Saksassa) oikeaan, massiivipuiseen sänkyyn. Tämän valmisti firma nimeltään Holzconnection. Sängyn mallin lisäksi mitat ja puulajin sai valita itse, ja jokainen yksilö valmistetaan tilauksesta. Ostimme siis paikallista, laadukasta käsityötä ihan oikeasta puusta - kyllä tässä kelpaa lukea kirjaa ja nukkua.

Emme ole koskaan joulua kotona, koska lennämme joka vuosi Suomeen. Tästä johtuen joulukoristeiden määrä on säilynyt varsin maltillisena - kun kerran vietämme itse pyhät muualla, monien koristeiden hankkiminen ei ole tuntunut kannattavalta. 

Nyt lapsen kasvaessa aloimme miettiä, että meidän perheen oman joulun rakentaminen olisi kuitenkin tosi mukavaa, vaikka ne pyhät Suomessa vietetäänkin. Lanseerasimme siis uuden perinteen, adventtikuusen! Se ilmestyy asuntoon lauantaina ennen ensimmäistä adventtia ja koristellaan sitten adventtisunnuntain aamuna. Pojan riemua koristelun alkaessa olikin mainiota seurata. Kuten varmasti monissa muissakin lapsiperheissä, olivat alimmat oksat hänen vastuualuettaan.

Koristeet ovat suurelta osin peräisin anoppilasta, mies haki sieltä nimittäin kassillisen lapsuudestaan tuttuja puuhahmoja. Parasta on, että meilläkin on ollut kotona ihan samoja! Oksille pääsivät myös muutama vuosi sitten Iittalan joulunjälkeisalesta ostamani minimuumimukit, jotka sopivat oikein hyvin ulkosuomalaisen kuuseen. 

Hetki sitten pähkäilimme vielä, hankkisimmeko olohuoneeseen verhot vai jättäisimmekö sen ilman. Muutamatkin ehdottivat valkoisia verhoja kompromissiksi, ja ei juuri minkäänlaisen harkinnan jälkeen päätimmekin kokeilla sellaisia. Ja mikä ero onkaan verhottoman ja verhollisen tilan välillä! Kaikuminen väheni luonnollisesti, ja olohuone näyttää kotoisammalta ja jotenkin valmiimmalta. Nyt kun näissä verhoasioissa on niinsanotusti pää avattu, aloin jo harkita jotain Marimekkoa (taloudessamme ei liene muita vaihtoehtoja) ainakin vierashuoneeseen. Katsotaan!

Verhot eivät suinkaan ole ainoa uusi asia olkkarissa. Nurkassa on uusi perheenjäsenemme, Fritz Hansenin ihana ihana ihana Ro-nojatuoli. Sen valokuvaaminen ilman ylivalotusta on jokseenkin mahdotonta, joten näillä mennään! Heittäydyimme tuolin suhteen vallan hurjiksi ja ostimme sen aivan ex tempore netistä ilman mitään koeistumisia, vertailuja tai juuri minkäänlaista harkintaa. Fritz Hansenilla sattui olemaan kampanja, jossa rahin sai tämän tummansinisen version kanssa kaupan päälle, joten värivalintaakaan ei tarvinnut juuri miettiä. 

Toimituspäivän koittaessa kyllä vähän jännitti: tuliko tehtyä ihan hutiostos, onkohan se edes mukava ja miten väri sopii tänne? Kaikki meni onneksi hyvin ja olemme salamahankintaamme varsin tyytyväisiä. Huh!

Tuolin vieressä kököttävä Marimekon kassi voi muuten tarkoittaa vain yhtä asiaa: olen varovasti aloitellut taas neulomista! Jos aktiivisuuteni pysyy samana, saatan saada tänä talvena toisen viime vuonna aloittamistani sukista jopa ihan valmiiksi asti.

Tätäkin olohuonettamme katsellessa tulee miettineeksi, miten paljon helpompaa rajallisissa tiloissa on, kun ei ole televisiota. Olisihan sellainen periaatteessa mukava olla, mutten taaskaan keksi, mihin se mahtuisi. Jatkanemme siis vielä televisiottomalla tiellä! Semilähitulevaisuuden hankintalistalla on sen sijaan toinen objektiivi kameraan, jotta saisin kuvattua hieman laajempia alueita kerrallaan ja tämäkin olkkari mahtuisi kuvaan paremmin. 

Entiseen asuntoomme ei ollut mahdollista hankkia verhoja, eivätkä ne sinne olisi oikein sopineetkaan. Täällä uudessa on perinteisemmät ikkunaratkaisut, ja kyllähän näihin klassiset sivuverhot kävisivät - jos osaisi päättää millaiset hankkisi ja organisoisi jostain ensin kattoon kiinnitettävän verhokiskon. 

Verhojen valinta tuntuu jokseenkin mahdottomalta. Niiden pitäisi sopia sohvaan, muutaman viikon päästä toivottavasti saapuvaan nojatuoliin, mattoon (siinäpä toinen todella kinkkinen hankinta, jonka toteutuminen kestänee vielä ikuisuuden!)  ja sohvatyynyihin. Tyynyjä vaihtelen tunnetusti noin kolme kertaa vuodessa enkä todellakaan osaa nyt sanoa, millaiset ovat vuorossa vaikkapa ensi keväänä. Helpointa olisi siis jättää koko verhot ostamatta. Pimennykseen emme niitä tarvitse, koska talossa on ikkunaluukut. Mutta onko täällä vähän kylmän kalseaa ilman verhoja? Äänimaailmakin on ehkä vielä hieman kaikuva, joten joko muhkeampia mattoja tai jonkinlaisia muita tekstiilejä asuntoon pitäisi vielä saada. 

Tykkään näistä meidän ikkunoista tosi paljon, ja niiden peittäminen tai edes ympäröinti verhoilla olisi kyllä toisaalta tosi sääli. Jäänemme pohtimaan tilannetta hamaan tulevaisuuteen pojan huonetta lukuunottamatta, sinne mulla on jo kangas odottamassa ompeluinspiraatiota. 

Gardinen - ja oder nein? Die Wahl der passenden Kandidaten wäre auf jeden Fall nahezu unmöglich, also bleibt es erstmal so. 

Ilokseni voin kertoa, että vihdoin, jotakuinkin neljän vuoden harkinta-ajan jälkeen olemme siinä pisteessä, että emme ole pelkästään päättäneet investoida siivouspalveluihin vaan olemme myös ottaneet yhteyttä niitä tarjoavaan firmaan. Sopimus on matkalla ja ensi kuussa aloitetaan!

Miehen aloittaessa työt muualla mainitut vajaat neljä vuotta sitten olin jo sitä mieltä, että siivooja olisi mahtava idea. Päätimme silloin kuitenkin maksaa ensin häät, sitten vauvan tavarat, sitten jotain en edes muista mitä ja niin edelleen. Nyt kuitenkin yhteistä aikaa on kertakaikkiaan niin vähän (miten se tuntuukin vähenevän samaa tahtia taaperon kasvaessa?), että myös rahoistaan tarkempi mieheni oli vakuuttunut investoinnin tärkeydestä. Kumpikaan meistä ei siivoa mielellään, ja vaikka meillä onkin yleensä kohtuullisen perussiistiä etenkin nyt, kun asunto on edellistä tilavampi, keksimme parempiakin tapoja käyttää aikaa.

Siivooja tulee siis käymään kerran viikossa, ja arvioi asunnon nähtyään tarvitsevansa näiden sadan neliön siivoamiseen kaksi tuntia. Olen ihan täpinöissäni tästä! Toki meidän pitää silti kaivella imuri säännöllisesti itsekin esiin keittiön järjestykseen saattamiseksi pojan ruokailuhetkien jälkeen, mutta se saakin sitten riittää. Ah!

On mielenkiintoista seurata ystäväpiirin asennemuutosta siivouspalvelujen kohdalla. Puhuessani aiheesta ensimmäistä kertaa sain vielä kuulla muutamia "ettekö saa kuutakymmentä neliötänne siivottua itse" -kommentteja, mutta yhtäkkiä kaikilla on siivooja. Niin se siirtyminen jatko-opiskelijoista työssäkäyviksi perheenisiksi ja -äideiksi muuttaa tilannetta. Yhden ystävämme sanoin: aika on nykyään paljon arvokkaampaa kuin raha. 

Keksin hetki ennen muuttoa, että voisinkin tehdä keittiön vetimet itse. Oikeastaan haaveilin alunperin Superfrontin messinkisistä vetimistä, mutta totesin niiden maksavan aivan liikaa muuhun keittiöbudjettiimme nähden. Koska en löytänyt mitään muuta silmääni miellyttävää, päätin ryhtyä tuumasta toimeen.

Vedinten tekemiseen tarvitaan:

Mallailin ensin paperisuikaleiden avulla sopivaa kokoa vetimille, ja leikkelin sitten nahasta pätkiä pyöröleikkurilla. Liimasin lenkit yläosistaan yhteen, jotta vetimet pysyisivät kasassa, ja puristin niitä vielä hetken yhteen ruuvipuristimella. Tämän jälkeen tehtäväksi jäi vielä porata ruuveille reiät sopivaksi katsomiini kohtiin. Kiinnitystä varten haimme rautakaupasta tuollaisia pultteja (ruuveja? Niitä tasapäisiä joka tapauksessa) ja muttereita. 21 vedintä maksoivat yhteensä noin 35 euroa. 

Vaalea nahka ei toki ole erityisen kosteuden- tai liankestävää. Sitä varten rasvasin lenksut nahkarasvalla ennen niiden kiinnitystä (mitään ytyjä kengänhoitoaineita en halua keittiön kahvoihin). Kyllä nuo varmasti hetken päästä näyttävät erilaisilta kuin nyt, mutta eipä se haittaa. Ne on niitä kuuluisia elämän jälkiä! Uusien vetimienkin teko on varsin helppoa ja nopeaa siinä vaiheessa, kun vaihtaminen alkaa olla ajankohtaista. 

Hier sind die Griffe für die Küche! Nachdem ich nichts Bezahlbares gefunden habe, das mir gut genug gefallen hätte, habe ich entschieden sie selber zu machen. Mit Lederrohlingen aus Ebay ging alles super schnell und unkompliziert. Mit dem Ergebnis bin ich sehr zufrieden!

Wir wohnen jetzt seit zwei Wochen in der neuen Wohnung. Es sieht immer noch aus, als hätte jemand eine Bombe reingeschmissen, aber heute wird sich hoffentlich einiges ändern: unsere Küche wird endlich geliefert! Ich glaube, sie wird echt schön. Die Wand mit meiner Lieblingstapete sieht schon mal super aus!

Muuttoomme liittyen olemme kuulleet otsikon kysymyksen muutamaankin otteeseen sekä muiden suusta että myös itseltämme. Olemme muuttamassa kaupunkiin nimeltään Ludwigshafen, Mannheimin ja Heidelbergin lähistölle. Sen maine ei totisesti ole kaikista parhaimpia: kaupunkia sanotaan susirumaksi, koska se tuhoutui toisessa maailmansodassa lähes täysin, eikä jälleenrakennukseen panostettu. Lisäksi huhutaan, että asukaskuntakin on osin kyseenalaista, eikä tiettyihin kaupunginosiin kannata suunnata.

Ludwigshafen tunnetaan parhaiten maailman suurimman kemian alan konsernin BASFin kotipaikkakuntana. Tämän takia mekin suuntaamme sinne: työnantajani on tuon jättiläisen tytäryhtiö. Päätimme, että puolentoista kilometrin työmatkani ja se, ettemme tarvitse toista autoa, on meille tärkeämpää kuin idyllisempi asuinpaikka jossain kaukana. Onneksemme löysimme todella kivan asunnon yhdeltä kaupungin selkeästi paremmista asuinalueista. Taaperon vanhempina totesimme myös rehellisesti, ettemme tee arki-iltaisin töiden jälkeen yhtään mitään muuta kuin hengaile kotona tai leikkipuistossa (oikein kiva miniversio löytyy kotitalon sisäpihalta), joten voimme saman tien asua siten, ettei minun tarvitse käyttää aikaa työmatkoihin etenkin, kun olen arkipäivät kuitenkin sekä täyspäiväisesti töissä että yksin pojan kanssa. Viikonloppuisin pääsee sitten vaikkapa ratikalla vartissa Rein-joen toiselle puolelle Mannheimiin tai hieman kauemmas Heidelbergiin. 

Tämä on meille nyt paras ja ehdottomasti järkevin ratkaisu, mutta kyllä välillä silti hieman hirvittää. Yritämme kuitenkin muuttaa avoimin mielin ja muodostaa mielipiteemme uudesta kotikaupungistamme itse. Muutamme nyt ensin Ludwigshafeniin ja seuraamme sieltä käsin, miten työkuviomme muovautuvat ja minne haluamme lopulta asettua pysyvämmin. 

Tyynynpäälliset ompelin joku aika sitten.

Käynnissä onkin yhtäkkiä viimeinen viikko tätä epämääräistä kellumista, jossa toisaalta aivan ylitäysi to do -lista kummittelee päässä myös iltaisin, kun pitäisi nukahtaa, mutta toisaalta taas päivät ovat varsin tyhjiä, kun ei tarvitse juuri koskaan olla juuri missään mihinkään tiettyyn aikaan. Kuten niin usein käy, oli rekrytointiprosessi pitkä ja mutkainen, mutta kun päätös on tehty, alkavatkin työt samantien. Maanantaina kurvaan siis autolla motarille kohti uusia haasteita!

Joudun onneksi kuluttamaan moottoritietä vaan pari kuukautta, minkä jälkeen pakkaamme kimpsumme ja kampsumme ja muutamme lähemmäs työpaikkaa. Muuttaminen onkin täällä Saksassa siitä jännittävää puuhaa, että asunnot vuokrataan usein ilman keittiötä. Näin on meidänkin tapauksessamme, talo on nimittäin juuri täysin saneerattu ja olemme ensimmäiset vuokralaiset remontin jälkeen. Kaiken muun hässäkän keskellä pitääkin siis yhtäkkiä pyöriä myös keittiökaupoilla. Etsimme jonkinlaista tasapainoa - vuokra-asuntoon ei viitsisi käyttää ihan älytöntä summaa rahaa, mutta keittiön olisi silti oltava toimiva ja kaunis. 

Pois muuttaessamme voimme joko myydä keittiön seuraaville vuokralaisille tai ottaa sen mukaamme. Kaikki riippuu luonnollisesti seuraavasta asunnosta: onko siellä jo keittiö, sopiiko vanha paikalle. Näitähän ei voi tietää etukäteen, joten haemme nyt jotain järkevän hintaista vaihtoehtoa. Olen alustavasti mieltynyt vetimettömiin, valkoisiin oviin, mutta katsotaan nyt. Kun ei ole koskaan uhrannut keittiön suunnittelulle ajatustakaan, tuntuu tämä kaikki vähän vaikealta. Aikataulu on luonnollisesti tiukka eli päätös tulisi tehdä mahdollisimman pikaisesti. Emme toki halua asua uudessa asunnossa viikkotolkulla ilman keittiötä. 

Ihme juttu, taas on sunnuntai. Tänään oli allekirjoittaneen vuoro nousta lapsen kanssa, mikä tarkoittaa että näin alkuiltapäivästä olen jo tehnyt yhtä ja toista. On pesty pyykkiä, siivottu keittiö, laitettu ruokaa, ommeltu lapsi sylissä (pojan mielestä näköjään parasta heti kuorma-autojen jälkeen), silitetty, katsottu kaksi jaksoa muumeja ja hoidettu asioita. 

Kyllä asia on niin, että aikaisin herääminen on näennäisestä ällöttävyydestään huolimatta yksi parhaita tekoja, joita ainakin itse voin mielialalleni tehdä. Mitä tapahtuu, jos ei nouse aikaisin? Toteat olevasi väsynyt, nukut yhdeksään, ja kas, ennen kuin huomaatkaan, kello on yksitoista. Ei enää kannata aloittaa mitään, päivä on jo käytännössä tässä! Sitten se toinen vaihtoehtoskenaario: nouset kuudelta ja olet uskomattomasta hidastelusta huolimatta hoitanut tenavan ja omat aamutoimesi sekä aamupalahommat jo ennen kahdeksaa. Uskomaton "mikään ei pysäytä meitsiä, pystyn kaikkeen ja hoidan koko vuoden askareet TÄNÄÄN" -fiilis!

Aina tämä aikaisen madon naappaaminen ei kuitenkaan kiinnosta. Yksi esimerkki oli eilinen - perjantai-iltana tapasin ystävän läheisessä viinikuppilassa lasillisen jos toisenkin äärellä.  Ja juuri kun pääsin kirjoittamasta siitä, ettei eri maiden vertailu ole mitenkään erityisen hedelmällistä puuhaa, oli pakko siinä hieman hymähtää. Perusannos on jotakuinkin kaksi desiä plus loraus, eikä kukaan siis kysy että laitetaanko 12 vai 16 cl. Viimeisen lasillisen kohdalla kysyin, voisinko saada puolikkaan annoksen, kun määräänsä enempää ei meistä kukaan pysty juomaan. Sain ja maksoin siitä kaksi (2) euroa. Kuppila oli ääriään myöten täynnä, me olimme selvästi nuorimmat asiakkaat, eikä kukaan ollut humalassa. Tästä tykkään: alkoholi on juoma siinä missä muutkin, sitä voi nauttia arkena ja juhlana ilman, että lasia tarvitsisi kallistaa kaksin käsin.

Viinin lisäksi tykkäsin myös ystävän seurasta. Joskus sitä luuli, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampaa on löytää ystäviä. En nyt menisi ainakaan toistaiseksi allekirjoittamaan, niin mainioita tyyppejä elämääni on viime vuosina ilmestynyt. Niin sitä voi tavata vaikka spinning-tunnilla tyypin, jonka kanssa on ihan tasan samalla aallonpituudella. Parasta!

Es ist echt schon wieder Sonntag! Heute war ich dran mit früh Aufstehen, also habe ich schon recht viel erledigt. Ich stehe gerne früh auf, so habe ich das Gefühl, dass ich noch alles Mögliche erledigen kann. Wenn ich dagegen lang schlafe, denke ich dass es sich gar nicht lohnt, überhaupt irgendwas anzufangen.