Tuntuu että koostun noin 80-prosenttisesti mahasta, eikä mikään ihme, sillä laskettu aika on huomenna! Beibi ei ole toistaiseksi osoittanut minkäänlaisia ulostulon merkkejä, joten katsotaan kauanko tätä palloa pitää vielä kanniskella mukana.
Synnytysvalmennuskurssin muut mammat valittelivat rauhatonta oloa ennen synnytystä. Ovat käyneet kävelemässä, järjestelleet kaapit ja siivonneet kämpän lattiasta kattoon. Itsehän lukeudun näköjään ennemmin heihin, jotka ajavat kaikki tarpeettomat toiminnot alas näinkin jännittävää tapahtumaa odotellessa. Olen siis lähinnä nukkunut ja lopun ajan ajatellut nukkumista. Sairaalakassi on sentään jokseenkin pakattu, joten kyllä täällä valmiita oltaisiin!
Olen koko loppuraskauden pukeutunut vain ja ainoastaan ompelemiini mekkoihin (jos siis olen ylipäänsä pukeutunut mihinkään - viikkotolkulla oli niin kuuma että se oli mahdotonta). Niiden soveltuvuus isomahaiseen elämään on siis testattu huolella, ja vieläkin on hyvin tilaa. Tämä kuvan punainen yksilö on ehkä lempparini, ja uskon sen pääsevän tiheään käyttöön myös ensi kesänä pienemmälle mahalle sopivaksi lyhennettynä versiona.
Toinen raskaus on ollut erilainen kuin ensimmäinen. Esikoista odottaessa tiesin aina päivälleen, mikä raskausviikko on menossa, ja mietin muutenkin harva se päivä erinäisiä vauvaan liittyviä asioita ja hankintoja. Neuloin hänelle peiton ja askartelin mobilen.
No, tämän kakkosen kohdalla tiesin raskausviikon ainoastaan ensimmäisen kolmanneksen aikana. Sen jälkeen olen joutunut useampaan kertaan selvittämään netin laskureista, monennella kuulla olen ja mikä viikko onkaan kyseessä. Menin sentään synnytysvalmennuskurssille, jossa huomasin eron esikoistaan odottavien ja allekirjoittaneen välillä. Edellä mainitut ovat lukeneet kaiken mahdollisen raskauteen, synnytykseen ja vauvan hoitoon liittyen, kun taas itse olen vähän vasurilla liikenteessä. Kenellä nyt on aikaa keskittyä raskauteen, kun töissä pitää käydä, ja kotona on jo yksi viihdyttämistä kaipaava muksu?
Tilanne ei ole juuri muuttunut äitiyslomallakaan. Olen nauttinut vapaa-ajasta ja siivoillut kaappeja, mutta kaikki vauvaan liittyvät hommat ovat jääneet varsin vähälle huomiolle. Tänään sain sentään vihdoin selvitettyä, onko meillä riittävästi vaatetta vastasyntyneelle (saavat luvan riittää). Tuo makuuhuoneeseen tuotu hoitopöytä pikkuruisine vaatteineen konkretisoi vauvan saapumista sen verran, että saan ehkä lähipäivinä sairaalakassinkin pakattua. Vaikea kuvitella, että meitä on noin kuukauden päästä neljä!
Laskettu aika elokuussa tuo mukanaan sekä hyviä että huonompia juttuja. Molemmissa tapauksissa tarkoitan tietenkin säätä. Ei varsinaisesti suosikkieni joukossa: tämän Saksan Toskanaksikin kutsutun asuinalueeni helteet ison mahan kanssa. Vuodenajan lämpötilojen hyvät puolet: olen hengaillut huhtikuusta lähtien pelkissä mekoissa.
Olen ilmankin raskautta pesunkestävä mekkonainen, mutta näin mahakkaana ihmisenä ne ovat kertakaikkiaan parasta, mitä vaatekaappi voi tarjota. Siksipä olenkin ommellut useita yksilöitä tätä aikakautta varten. Ihan kaikkia mekkoja ei ole tullut kuvattua, mutta osan kanssa ehdin eksyä kameran linssin eteen.
Yksikään mekoista ei ole varsinainen raskausmalli, ja uskonkin voivani käyttää niitä myös ilman suurehkoa mahaa. Allekirjoittanut viihtyy joka tapauksessa parhaiten liehuvahelmaisissa koltuissa, ja niissä on ilmankin muokkauksia kätevästi tilaa kasvavalle beibille. Kasvamisesta puheen ollen onkin sanottava, että maha on laajentunut näistä kuvista reippaasti. Itse asiassa nyt ollaankin päästy niin pitkälle, että tänään oli viimeinen työpäiväni! Toistaiseksi äitiysloma tuntuu varsin merkilliseltä, mutta eiköhän tähän totu. Suunnitelmissa on ainakin paljon päiväunia.
Ehkäpä odottamattomin raskausoire, jonka tiedän: näön radikaali muuttuminen. Viimeksi kärsin migreenistä usean viikon ennen kuin syy selvisi. Nyt osasin odottaa saman tapahtuvan, joten yhtäkkinen päänsärky töissä ei tullut yllätyksenä.
Normaalistihan raskauden aikana ei suositella uusien silmälasien ostamista, koska näkö voi tosiaan muuttua. En kuitenkaan voinut lopulta lukea mitään enkä siten tehdä töitä, joten hankinta oli välttämätön. Päätin ostaa samantien uudet kehyksetkin pelkkien linssien sijaan. Nämä tuntuvat nyt mukavan raikkailta, kyllä vaihtelu virkistää aina välillä!
Nyt vaan toivotaan, ettei näkö muutu tästä enää ihan kamalasti, jotta selviän näillä linsseillä raskauden loppuun saakka. Yksi lukukyvytön jakso riitti vähäksi aikaa - toisaalta jos nyt etsimme jotain positiivista, on asunnon jokainen kaappi nyt siisti ja kaikki huoneet paitsi makkari myllätty uuteen järjestykseen. Kokeilepa itse olla vaikkapa viikko ilman lukemista tai telkkarin katselua (omalla kohdallani myös ompeleminen jäi, koska siinäkin pitää katsoa tarkasti lähelle). On harvinaisen vaikeaa keksiä muuta tekemistä kuin järjestely!
Raskauden myötä vanhempainvapaiden ja niiden jälkeisen työelämän miettiminen tulee väistämättä ajankohtaiseksi. Lapsen kotihoidon kohdalla suunnitelmamme ovat olleet aika selvillä alusta alkaen: aiomme jatkaa esikoisen kohdalla hyväksi koetulla tavalla ja jakaa vauvan ensimmäisen vuoden jokseenkin tasan puoliksi muutamalla koko perheen yhteisellä kuukaudella höystettynä.
Suurempi kysymys on työtuntien määrä töihin palaamisen jälkeen. Kerrottuani töissä raskaudesta kaikki olettivat suoraan minun palaavan osa-aikaisena. Se onkin Saksassa normi. Kaivelin tässä tilastoja, ja vuonna 2015 alle 3-vuotiaista lapsista oli ylipäänsä päivähoidossa vain 33 %. Vanhan Länsi-Saksan puolella 13 % alle 3-vuotiaista on hoidossa yli 7 tuntia päivässä. Koko Saksan osalta 21 % äideistä, joilla on vähintään yksi alle 15-vuotias lapsi, käy kokopäivätöissä. Isien kohdalla luku on 95 %.
Vahva, Itsenäinen Pohjoismainen Nainen sisälläni tietenkin hermostuu näistä lukemista. Niiden todenmukaisuuden huomaa meillä töissä: lähinnä miespuolisilla työntekijöillämme on aika paljon alle kouluikäisiä lapsia, ja yhtä poikkeusta lukuunottamatta äiti on jäänyt kokonaan kotiin tai palannut töihin osa-aikaisena. Automaattinen reaktioni onkin todeta, että ei, kyllä me jatkamme kahdenkin lapsen kanssa kuten tähänkin asti: molemmat vanhemmat käyvät kokopäivätöissä.
Käytännössä tämän toteuttaminen on kuitenkin hyvin haastavaa. Päiväkodit erotellaan alle ja yli kolmevuotiaiden tarhoihin, eikä 1- ja 5-vuotiaita lapsia saa mitenkään fyysisesti samaan rakennukseen hoitoon. En halua edes kuvitella haku- ja viemisrumbaa. Kokopäivähoitopaikkojen aukioloajat jättävät usein myös toivomisen varaa, ja hakeakseni pojan tarhasta ajoissa minun on nytkin lähdettävä töistä neljältä. Saksalaisessa työkulttuurissa se on hyvin aikaista.
Jos olen ihan rehellinen itselleni, minun on myös myönnettävä nykyisenkin arjen yhden lapsen kanssa olevan tosi raskasta. Miehen työkuvioiden takia olen neljänä päivänä viikossa yksin vastuussa kaikesta, ja se näkyy ylärajoilla olevan keskittymiskyvyn ja vapaa-ajan täydellisen puutteen lisäksi myös vähän alakuloisena tunnelmana. Uskon, että elämä tuntuisi huomattavasti kevyemmältä 80-prosenttista viikkoa tehdessä. Työt olisivat silloin vielä pääroolissa arkisin, mikä on minulle tärkeää, mutta elämä ei olisi niin tarkkaan aikataulutettua. Parasta olisi, jos vähentäisimme molemmat tunteja viidenneksen.
Puhuin asiasta varsin samassa elämäntilanteessa olevan ystäväni kanssa. Hän totesi olevansa naisena myös ärsyyntynyt, mutta päättäneensä myös välttää stressiin kuolemisen seuraavan viiden vuoden aikana. Luulen päätyväni samaan ratkaisuun jatkettuani keskusteluja itseni kanssa vielä muutaman kuukauden ajan.
Minulla on uutisia: meille tulee vauva!
Jos kaikki menee hyvin, meitä on elokuussa neljä. Blogissa on ollut varsin hiljaista, ja ihan syystä. Takana on uskomattoman kamalat kuutisen viikkoa, mutta nyt olo alkaa olla taas kohtuullisen normaali. Mahakin alkaa jo näkyä, mikä on kivaa.
Eiköhän nähdä täälläkin taas hieman useammin!
Brasilian matkaamme liittyen lennot aiheuttivat selvästi eniten ennakkokauhistelua ja kommentointia. Miten vajaan vuoden ikäisen vauvan kanssa voi lähteä mannertenväliselle lennolle? Kokemuksemme mukaan aivan hyvin, tosin jo ennen lähtöä on hyvä ymmärtää, ettei edessä ole mitenkään erityisen rentouttava elämys tai totaalinen tylsistyminen ja neljän elokuvan katselu ajan tappamiseksi.
Menolentomme oli KLM:n operoima päivälento, jonka pidempi pätkä Amsterdamista Rioon kesti noin 12 tuntia. Saimme paikat vanhempi-lapsi-riviltä, jossa oli normaalia enemmän jalkatilaa ja mahdollisuus saada seinään kiinnitettävä koppa vauvalle. KLM:llä kopan tosin saa vain alle puolivuotiaille vauvoille, joten jouduimme tulemaan toimeen ilman. Vahinko ei päivälennolla ollut kovin suuri, koska utelias poika ei juuri malttanut nukkua. Lisäksi todella ystävällinen henkilökunta petasi pikkumiehelle pedin jalkoihimme, joten teoriassa nukkuminen olisi onnistunut muutenkin kuin jommankumman vanhemman sylissä. Vauva otettiin muutenkin todella hyvin huomioon ja tunsimme olomme hyvin tervetulleiksi.
Vieressämme molemmilla puolilla oli varauloskäynnit ja niiden edessä runsaasti tilaa, jonka käytimme hyödyksi. Juuri kunnolla istumaan oppinut poika oli tyytyväinen saadessaan istua lattialla ja joko katsella ympärilleen tai leikkiä jommallakummalla mukaan ottamallamme lelulla. Pikkumies myös konttaili eestaas varauloskäyntien välillä. Käytännössä siis jompikumpi meistä vanhemmista vietti suuren osan ajasta vauvan kanssa lattialla istuen. Onneksemme lento ei myöskään ollut täyteen buukattu, joten istumapaikkoja oli aika paljon vapaana. Pikku-ukko tykkäsi myös istua omalla penkillään kuin aikuiset ikään ja seurustella muiden matkustajien kanssa. Ruokailut hoidimme yksi kerrallaan siten, että toinen meistä söi toisen viihdyttäessä lasta. Lyhyet päiväunet otettiin isän sylissä sen jälkeen, kun utelias poika oli saatu harhautettua rauhallisella, vauvoille tarkoitetulla piirretyllä.
Kuten lyhyilläkin lennoilla, meillä oli käsimatkatavaroissa melkeinpä pelkästään pojan tavaroita. Eipä sitä muilla mitään teekään, kun ei vauvan kanssa ehdi lukea kirjaa tai tehdä mitään muutakaan. Mukana oli siis tahallisesti ylimitoitettu määrä ruokaa ja vaippoja siltä varalta, että matkalaukut eivät saavu perille, vaihtovaatteet ja pari huolella valittua lempilelua. Ne eivät tosin kiinnostaneet kovinkaan paljon, koska lentokone oli täynnä kaikkea pienen miehen mielestä huippukiinnostavaa.
Olimme varanneet paluulennon Air Francelta, mutta ranskalaisten lakon takia saimme paikat Lufthansan suoralta yölennolta Frankfurtiin. Aika myöhään lähtenyt yölento oli vauvan kanssa rennompi kuin sinänsä myöskin varsin hyvin sujunut, mutta aika raskas päivälento. Poika oli sylissämme hereillä pari tuntia, kunnes sammahti kesken lentoemojen tarkkailun. Lufthansan tarjoamat vauvojen kopat ovat mitä ilmeisimmin KLM:n vastaavia suurempia, koska tällä kertaa saimme pojalle sängyn, jossa hän nukkuikin tyytyväisenä aamuun saakka. Omista univaikeuksista ja menolentoa huomattavasti ahtaammista tiloista huolimatta lento tuntui kivuttomammalta kuin ikuisuuden kestänyt päivälento, joka kului pitkälti vauvaa viihdyttäessä.
Die langen Flüge mit dem Baby waren vor unserer Reise für viele ein unfassbares Thema. Zu unrecht. Man muss sich nur darüber im Klaren sein, dass man keinesfalls vier Filme gucken und dabei schön in Ruhe ein Glas Rotwein genießen kann, Entspannung ist nämlich was anderes. Der Hinflug ging über Amsterdam und wir sind tagsüber geflogen. Von Amsterdam nach Rio waren es knapp 12 Stunden. Vor uns auf beiden Seiten waren Notausgänge mit recht viel Platz. Die meiste Zeit hat der Kleine auf dem Boden gesessen und sich das Flugzeug angeschaut, oder er ist zwischen den Notausgängen hin und her gekrabbelt. Das ging ganz ok, einer von uns war dann mit ihm beschäftigt und der andere konnte sich ausruhen oder essen. Wir hatten Plätze in der Eltern-Kind-Reihe bekommen und hatten mehr Platz als sonst, was gut war. Die Stewardessen haben dem Kleinen ein Bett auf den Boden gebaut, aber er hat nicht wirklich schlafen können, weil alles so interessant war. Der Rückflug war ein Direktflug über Nacht. Da hat der Kleine das Babybettchen bekommen, das an die Wand befestigt wird. Er war die ersten paar Stunden wach und hat dann bis Frühstück geschlafen. Für uns war das recht entspannt.
Nyt kun loma lähestyy loppuaan, voi jo miettiä, miten matka menikään pienen matkustajan kanssa. Mehän kuulimme jonkin verran sekä suoraa että rivien välistä luettavaa kauhistelua näinkin eksoottisesta matkasta vauvan kanssa. Voimme käsi sydämellä sanoa, että se oli ihan turhaa! Reissu on mennyt todella hyvin.
Aikaero Saksan ja meidän matkakohteidemme välillä oli tullessamme neljä ja nyt kesäajan takia viisi tuntia. Saavuimme perille alkuillasta, ja päästyämme vihdoin hotelliin muutaman tunnin kikkailun jälkeen pieni mies nukahti samantien pienen yliväsymysitkun jälkeen. Ensimmäisenä aamuna mainittu matkustaja herätti meidät sisäisen kellonsa mukaan puoli neljältä, mutta herätystä saatiin helposti siirrettyä päivä päivältä niin, että muutaman päivän päästä olimme jo varsin hyvin paikallisessa rytmissä.
Toimme mukanamme ruokaa muutamaksi päiväksi, maitoa ja puurohiutaleita pidemmäksi aikaa ja vaippoja melkein koko ajaksi. Ennen matkaa internet kertoi allekirjoittaneelle, etteivät vaipat olisi täällä yhtä hyviä kuin Saksassa, joten kun tilaa oli, pakkasimme niitä mukaan kotipuolesta. Vauvanruokavalikoimat ovat täällä tosi suppeat ja ruoka on kallista, mutta muutamaa sorttia löytyy ja poika luojan kiitos suostuu myös syömään niitä. Ensimmäisten päivien annos oli hyvä olla mukana, koska alkuhämmingissä ja aikaerosta kärsien ei olisi paljon kiinnostanut etsiä nuorelle herralle paniikissa jotain purtavaa.
Emme hankkineet matkaa varten erillisiä matkarattaita, vaan lähdimme liikenteeseen omien, näpsäköiden bugaboo-rattaidemme kanssa. Niihin ostimme erillisen aurinkosuojakuomun, joka onkin osoittautunut täällä tosi hyväksi. Nämä meidän pienet ja näppärät rattaat ovat olleet muutenkin ihan nappivalinta. Jalkakäytävät ja kadut muutenkin ovat täällä osittain ihan täysi katastrofi, eikä isojen tai myöskään heppoisten rattaiden kanssa pääsisi eteenpäin. Usein rattaita piti myös kanniskella vaikkapa metroon tai nostaa bussiin. Kantoliinaa tai -reppua varten sää taas olisi ainakin meidän pojalle liian lämmin. Riossa ja Florianópolisissa emme nähneet käytännössä lainkaan rattaita tai pieniä vauvoja muutenkaan. Paikallisten ystäviemme mukaan äidit pysyttelevät lastensa kanssa yleensä ihan kotosalla.
Aurinkosuojakuomun lisäksi ostimme pari UV-suojavaatetta sekä myöskin UV-suojakertoimella varustetun hatun, joita käytimme ahkerasti. Pojalla oli mukana myös oma, vauvoille soveltuva aurinkorasvansa, jota läträsimmekin huolella. Täällä päin aurinko on niin intensiivinen, että rasvaus oli varsin pakollista.
Vauvan kanssa liikenteessä oleva otetaan täällä todella hyvin huomioon. Lentokentillä meidät viitottiin järjestään kaikkien jonojen ohi ja koneisiin pääsimme ensimmäisinä. Erityisen mukavaa oli päästä passintarkastus- ja tullijonojen kärkeen pitkän lennon jälkeen väsyneen vauvan kanssa. Riossa vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen poikamme oli nähtävyys. Ihmiset ihastelivat pikkumiestä ja onnittelivat meitä, koska meillä on niin kaunis vauva. Muissa kohteissamme vaaleat hiukset ja hipiä eivät ole niin harvinaisia, joten ihan samoihin sfääreihin ei olla päästy.
Vajaan vuoden ikäinen poika tuntuu olevan aika hyvässä iässä tällaista matkaa ajatellen. Herra ei vielä kävele, joten paikallaan oleminen onnistuu kohtuullisesti, kun menojalka ei vipata aivan vastuttamattomasti. Olemmekin voineet tehdä oikeastaan kaikkea, mitä olisimme tehneet myös kahdestaan matkustaessa - ainoastaan illlalliset ulkona jätimme etenkin alussa suurelta osin väliin. Alkumatkasta aikaeron uuvuttama mies sammahti aina jo aika alkuillasta, mutta hieman myöhemmin hereillä pysyttely onnistui jo niin hyvin, että pääsimme muutaman kerran ravintolaan myös illalliselle.
Olemme siis tutustuneet nähtävyyksiin, rentoutuneet rannalla, pyörineet kaupungilla, käyneet syömässä ja tehneet kaikkea, mitä lomalla nyt tulee tehtyä. Reissuun sisältyi myös yksi viiden tunnin bussimatka, joka sujui täysin ongelmitta. Vauvan kanssa ei toki tule viipotettua kohteesta toiseen pää kolmantena jalkana. Muutama aktiviteetti päivässä on riittänyt, ja pienen matkustajan aurinkoinen mieli on säilynyt, kun olemme pitäneet huolta siitä, että koko päivää ei ole istuttu rattaissa vaan on ollut aikaa myös touhuta rauhassa. Koko matka on sujunut kaikkien perheenjäsenten kohdalla varsin rentoutuneissa merkeissä. Meiltä siis iso peukku vauvan kanssa matkustamiselle! Miten tänne ja täältä pois päästiin, kerron ensi kerralla: silloin siis asiaa pitkän matkan lennosta vauvan kanssa.
Unsere Reise mit dem Baby ist super gelaufen und wir haben gar keine Probleme gehabt. Wir haben eigentlich alles gemacht, was wir zu zweit auch gemacht hätten - bis auf Abendessen im Restaurant. Am Anfang ist der Kleine wegen der Zeitverschiebung so früh eingeschlafen, dass wir nicht essen gehen konnten. Später hat das aber dann auch geklappt. Für die Reise haben wir einen Sonnendach für den Kinderwagen und einige UV-Kleider gekauft. Einen Buggy haben wir nicht extra gekauft, sondern waren mit unserem Bugaboo unterwegs. Der war auch super für die eher miserablen Straßen und Gehwegen geeignet. Wir haben auch Essen für die ersten Tage und ewig viele Windeln mitgebracht.
Wir haben alles machen können, was wir wollten. Man musste nur etwas langsamer sein und sicherstellen, dass der Kleine nicht den ganzen Tag im Kinderwagen sitzen musste, sondern auch fleißig krabbeln konnte. Die ganze Reise ist sehr entspannt gelaufen und wir können es nur empfehlen, auch mit einem Baby zu reisen.
Nyt se alkoi: kuukauden mittainen vanhempainvapaa! Päätimme jo alussa vapaiden jakamista suunnitellessamme ottaa keväällä vielä yhden yhteisen kuukauden, jonka aikana voisimme matkustaa ja nauttia elämästä vauvan ollessa jo hieman suurempi pallero. Ensi viikolla starttaamme kohti Brasiliaa ja sitä ennen suunnitelmissa on perinteiset lomahommat. Aion ihailla auringonpaistetta, järjestellä asuntoa ja ommella matkaa varten muutaman kesäyläosan.
Jetzt ist es so weit: ich habe wieder einen Monat Elternzeit! Wir haben schon ganz am Anfang entschieden, jetzt im Frühling noch einen Monat zusammen zu nehmen, um zu reisen und das Leben mit dem nicht-mehr-so-kleinen Baby zu genießen. Nächste Woche fliegen wir nach Brasilien, und davor habe ich vor, die Sonne zu genießen, die Wohnung etwas aufzuräumen und noch ein paar Oberteile für die Reise zu nähen.
Viime päivinä täältä on löytynyt muutamiakin ilon aiheita. Niistä suurin näkyy kuvassa. Meidän poika ei varsinaisesti nuku huonosti, mutta ei kyllä hyvinkään, ja töihin mentyäni olen muuttunut päivä päivältä mörömmäksi. Koska sivistyneeseen keskusteluun kykenevä, ainakin kohtuullisen hyväntuulinen äiti sekä vaimo lienee perheen prioriteettilistan kärkikahinoissa, olen tällä viikolla kokeillut siirtyä öiksi sohvalle evakkoon. Idea osoittautui heti hyväksi ja kolmannet kokonaiset yöunet sitten toukokuun - mikä muuten kuulostaa pahemmalta kuin on - nukuttuani tunsin oloni lähes uudelleen syntyneeksi.
Makuuhuoneesta kuuluu väsyneen, mutta unia karsastavan pikkumiehen kitinää, johon sekoittuu matalampi ääni. Mies, joka epämusikaalisuuden multihuipentumana vannoi, ettei kyllä sitten laula vauvalle mitään, siellä mumisee unilaulua. On valtavan hienoa, että nämä elämäni miehet viettävät kevään yhdessä kotona. Melkeinpä liikuttuneena seuraan heidän touhujaan, hienosti pärjäävät.
Die größte Freude diese Woche: auf dem Sofa schlafen. Der Kleine schläft zwar nicht besonders schlecht, aber auch nicht wirklich gut, und jetzt wenn ich wieder arbeite, bin ich müder und müder geworden. Weil eine mehr oder weniger ausgeglichene und gut gelaunte Mutter ganz hoch auf der Prioritätenliste aller Familienmitglieder ist, bin ich ins Wohnzimmer gezogen. Nach der dritten durchgeschlafenen Nacht seit Mai (klingt deutlich schlimmer, als es ist!) habe ich mich wie eine neue Person gefühlt.
Die größte Freude diese Woche: auf dem Sofa schlafen. Der Kleine schläft zwar nicht besonders schlecht, aber auch nicht wirklich gut, und jetzt wenn ich wieder arbeite, bin ich müder und müder geworden. Weil eine mehr oder weniger ausgeglichene und gut gelaunte Mutter ganz hoch auf der Prioritätenliste aller Familienmitglieder ist, bin ich ins Wohnzimmer gezogen. Nach der dritten durchgeschlafenen Nacht seit Mai (klingt deutlich schlimmer, als es ist!) habe ich mich wie eine neue Person gefühlt.
No hyvillä!
Vajaat kahdeksan kuukautta pojan kanssa kotona olivat ihania, ja nautin olostani kotona. Meille sattui hyvin helppo vauva, enkä lainkaan luuhistunut taakkani alle, vaikka arkena yötä päivää yksin olinkin. Kävin kaupungilla lounailla, tapasin muutamaa äitituttua, nukuin pitkään poika kainalossa ja puuhastelin niitä näitä.
Vapaani loppuvaiheessa olo oli aika ristiriitainen, kun vauvakuplassa kelluminen vailla huolta tulevasta (ei väikkäristressiä työnhausta puhumattakaan, rahaakin tuli tilille tostanoin vaan) oli lopuillaan. Tunnelmat normalisoituivat kuitenkin melkeinpä heti töihin päästyäni. On mukavaa, että päivissä on taas rutiineja ja pääsen tuulettumaan ihmisten ilmoille ja keskustelemaan aikuisten kanssa päivittäin. Kuukaudet kotona olivat mahtavia, mutta aika aikaansa kutakin. Mies taas nauttii koti-isän roolistaan, joten perheen kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Itse huomasin kunnolla vasta töihin päästyäni, että se tekee kyllä pitkän tauon jälkeen hyvää.
Ich arbeite ja seit Anfang des Jahres wieder. Die knapp acht Monate mit dem Kleinen zu Hause waren schön, und ich habe die wirklich genossen. Jetzt freu ich mich aber auch wieder zu arbeiten. Es ist schön, Routinen zu haben, täglich raus zu kommen und mit Erwachsenen zu reden. Die Zeit zu Hause war wunderbar, aber es hat schon gereicht. Mein Mann dagegen genießt seine Zeit als Hausmann, und alle Familienmitglieder sind zufrieden.
Vapaani loppuvaiheessa olo oli aika ristiriitainen, kun vauvakuplassa kelluminen vailla huolta tulevasta (ei väikkäristressiä työnhausta puhumattakaan, rahaakin tuli tilille tostanoin vaan) oli lopuillaan. Tunnelmat normalisoituivat kuitenkin melkeinpä heti töihin päästyäni. On mukavaa, että päivissä on taas rutiineja ja pääsen tuulettumaan ihmisten ilmoille ja keskustelemaan aikuisten kanssa päivittäin. Kuukaudet kotona olivat mahtavia, mutta aika aikaansa kutakin. Mies taas nauttii koti-isän roolistaan, joten perheen kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Itse huomasin kunnolla vasta töihin päästyäni, että se tekee kyllä pitkän tauon jälkeen hyvää.
Ich arbeite ja seit Anfang des Jahres wieder. Die knapp acht Monate mit dem Kleinen zu Hause waren schön, und ich habe die wirklich genossen. Jetzt freu ich mich aber auch wieder zu arbeiten. Es ist schön, Routinen zu haben, täglich raus zu kommen und mit Erwachsenen zu reden. Die Zeit zu Hause war wunderbar, aber es hat schon gereicht. Mein Mann dagegen genießt seine Zeit als Hausmann, und alle Familienmitglieder sind zufrieden.
Meille saapui erittäin mieluinen paketti, kun perheen pieni mies sai ihan ikiomat villasukat! Ne neuloi Oh, wie nordisch! -blogin Eeva. Tuhannet kiitokset! Sukat ovat päässeet heti käyttöön ja sopivat vallan mainiosti. Ne tulivat myös tarpeeseen, sillä tämä neulomiseen hetkellisesti kyrsiintynyt äiti ei todellakaan ole tuottanut jälkikasvulleen - eikä kellekään muullekaan - sukan sukkaa.
Der kleine Mann hat Wollsocken bekommen! Eeva, die den Oh, wie nordisch! -Blog schreibt, hat die gestrickt und uns geschickt. Diese Babysocken heißen Zugsocken und sind echt super, weil die Kleinen die gar nicht so leicht ausziehen können. Eeva hat mehr über die Socken in ihrem Blog geschrieben, da ist auch eine Anleitung. Also wer mehr Lust auf Stricken hat als ich, kann schnell mal welche produzieren!
Täällä on käynnissä hyvin lämmin marraskuu. Ehkä sen takia, tai ehkä koska näin kotona ollessani päivillä, viikoilla tai kuukausilla ei ole niin väliä, minkäänlaista jouluinnostusta ei ole vielä hiipinyt kylään. Päinvastoin ihmettelin, kun huomasin työmiesten kasaavan joulumarkkinakojuja keskustassa: uunituoreen joulukuusen ohi kulkeminen ohuessa trenssissä ilman minkäänlaista ajatustakaan hanskoista tai villavaatteista ei oikein sovi kuvaan.
No, eiköhän tämä tästä. Kynttilöitä olen kuitenkin jo ehtinyt poltella ahkerastikin, ja teetäkin on ryystetty. Lepattavia liekkejä muumit kädessäni tuijotellessani olen tullut jotenkin tietoiseksi näistä päivistä ja viikoista. Joulukuussa, pojan täyttäessä seitsemän kuukautta, mies jää viideksi kuukaudeksi kotiin ja allekirjoittanut palaa töihin (oikeasti tosin luultavasti vasta tammikuulla, on nääs lomaa jäljellä). Olen menossa töihin ihan iloisena, mutta myös vähän haikeana. Vuoron vaihto on kuitenkin tärkeää, sillä miehelläkin on varsin perusteltu oikeus viettää poikansa kanssa aikaa kotona. Isä ei maltakaan enää odottaa vanhempainvapaansa alkamista.
Meidän kuviot, joissa mies on arkipäivät torstai-iltaan asti kokonaan poissa kotoa, ovat herättäneet aika runsaasti vähintäänkin rivien välistä kajastavaa ihmettelyä ja sääliviä katseita - oliko homma nyt ihan loppuun asti harkittu ja miten sitä selviää järjissään yksin vauvan kanssa? Aivan loistavasti, voin kertoa. Nyt uskallan jo sanoa sen ääneen: takana on elämäni paras syksy. Olen nauttinut näistä viikoista ihan täysillä. En ole tuntenut itseäni yksinäiseksi eikä sekaan ole mahtunut ainuttakaan kamalaa päivää. Mies on ollut aika paljon lomalla, ja on täällä käynyt vieraitakin, mutta ovat ne tavalliset arkipäivätkin olleet kivoja. On ollut ihanaa seurata pienen miehen kehitystä ja tyhjentää pää väitöskirjakuvioista ja muista arkiasioista hetkeksi.
Neuvoisin nyt uunituoretta äiti-itseäni olemaan hermoilematta ja luottamaan itseensä. Asioista on turha stressata ennen kuin siihen on syytä. Saattaa käydäkin niin, ettei sitä tulekaan.
Ruksia seinään, sillä olen vihdoin saanut aikaan jotain valmista! Peittoa voisi ihan hyvällä syyllä kutsua ikuisuusprojektiksi, sillä aloitin sen neulomisen reilusti yli puoli vuotta sitten. Vaan toisaalta eipä pieni mies olisi kesällä villaista peitettä tarvinnutkaan, siis valmistumisajankohta oli tietenkin alusta lähtien optimoiden suunniteltu.
Tämä on jo toinen samasta ohjeesta neulomani peitto. Ensimmäinen matkasi kummityttömme lämmikkeeksi, ja koska tykkäsin mallista kovasti, halusin neuloa omalle pallerollemme samanlaisen. Värien valinta tapahtui hyväksi todetulla metodilla "käske siskoasi tuomaan tuliaisena kolmea jotain jokseenkin yhteensopivan väristä lankaa, joista yksi voisi mielellään olla luonnonvalkoinen, koska sitä on vielä jäljellä". Alkuperäisenä inspiraationa peitollehan toimi ihastuttava Things to make and do -blogi.
Siksak-kuvio on mukavan helppo neulottava. Järkeä ei juuri tarvitse käyttää eikä päätään vaivata, mutta sikit ja sakit tuovat kivasti tekemistä niin, ettei neuloja kuitenkaan aivan nukahda työn ääreen. Työläisen henkilökohtainen neulomismotivaation puute on tietenkin sitten asia erikseen, eikä sen vaikutusta työn valmistumisajankohtaan voi jättää huomioimatta. Seuraavaksi sitten jotain ihan muuta puikoille, veikkauksia valmistumisnopeudesta voi esittää.
Olen suuri tiettyihin elämän varrelle osuviin merkkipaaluihin liittyvien lahjojen ystävä. Tämä lienee peräisin isovanhemmiltamme: mummi osti jokaiselle lapsenlapselleen keramiikkaa koulun alkamisen kunniaksi ja taulun ylioppilaslahjaksi. Kunnon vaimon tavoin tartutin ajatuksen myös mieheeni, joten lopulta olikin selviö, että pallerolle pitää hankkia jotain syntymälahjaksi.
Hankimme joululomalla Suomesta Kaunisteen kalenteripyyhkeen tälle vuodelle, mutta haussa oli myös jotain hieman suurempaa. Halusimme jotain, josta on iloa lapsena ja toivottavasti myöhemminkin. Koska allekirjoittanut on jotakuinkin aina ihaillut Vitran Hang it all -naulakkoa, oli se helppo valinta. Nyt pallerot ripustettiin makkariin hoitopöydän yläpuolelle säilyttämään puolipitoisia vaatteita, ja seuraavassa asunnossa naulakko pääsee sitten ukon omaan huoneeseen.
Koska olimme niin tyytyväisiä häissämme olleisiin vieraskirjalappusiin, piti ideaa toki hyödyntää myös pikku-ukon juhlissa. Värkkäsimme siis jälleen A5-kokoiset laput sekä suomeksi että saksaksi ja ilmoitimme vieraille, ettei juhlista saa poistua ennen kuin kysymyksiin on vastattu.
Näitä on ollut tosi hauskaa lukea nyt pirskeiden jälkeen, ja uskon pienen ja myöhemmin suuremmankin miehen myöskin tykkäävän lappusista, kunhan niistä jotain ymmärtää. Hyödyllisiä ohjeita sateli: miehelle paljastettiin muun muassa, etteivät tytöt enää hieman myöhemmin niinkään pidä siitä, että heidän seurassaan paukuttelee menemään. Juhlien kannaltahan tällaiset omaan tahtiin täytettävät jutut ovat hyviä, kun jokainen voi viihdyttää itseään visaisten kysymysten parissa akuutin tekemisenpulan iskiessä.
Meiltä kysyttiin jo, mitä pituuden ja kengännumeron lähimmäksi veikannut saa palkinnoksi. Pidätämme itsellemme oikeuden harkita asiaa seuraavat, öh, 15-20 vuotta.
Vaikkei meillä kasteen kaltaista uskonnollista aspektia ollutkaan, halusimme silti pojallemme ehdottomasti kummit. Täällä Saksassa ajatus epävirallisista kummeista tuntuu olevan aika vieras, mutta sehän ei meitä luonnollisesti estänyt. Luin aikanaan Isyyspakkaus-blogista kummitodistuksista, ja idea tuntui hyvältä tavalta ikään kuin virallistaa sopimus kummien ja pojan välillä. Otimme todistuksiin hyvin suoraa mallia Isyyspakkauksesta (alkuperäinen idea on peräisin Pro-Seremonioilta) ja muutimme tekstien personoidut osat vastaamaan pojan kummeja. Tässä Suomen kummien todistus, olkaa hyvät:
XXX ja XXX
ovat tänään pp.kk.vvvv luvanneet
N.N.:n (s. pp.kk.vvvv)
kummeina
tukea hänen vanhempiaan
N:n kasvattamisessa
ennakkoluulottomaksi, rohkeaksi, avoimeksi,
valoisaksi, vastuuntuntoiseksi, ystävälliseksi
ja lähimmäiset huomioon ottavaksi
ihmiseksi,
pitää N:n ajan tasalla uusimmista suomenkielisistä sanonnoista,
avata hänelle järjestelmällisyyden saloja,
opastaa häntä tietokoneen valinnassa
ja kertoa paljastuksia
pienten tyttöjen ajatusmaailmasta
sekä
olla N:n tukena,
kun maailma tuntuu olevan häntä vastaan,
antaa hänelle aikaansa,
kuunnella häntä
ja neuvoa - silloin, kun hän neuvoja kaipaa.
Oili mies
XXX XXX
Koska liikutuin kyyneliin jo alkumalja kädessä vieraita tervetulleeksi toivottaessani, ei ollut mikään ihme ettei myöskään kummitodistuksen lukemisesta meinannut tulla yhtään mitään. Lopulta kuitenkin selvisin (kuten oli melkeinpä pakkokin, miehen suomen kielen taito kun ei totisesti vielä ole tehtävään vaadittavalla tasolla) ja teksti saatiin luettua. Todistukset kertovat mielestämme hyvin siitä, miten toivoisimme kummien osallistuvan pienen ja myöhemmin suuremmankin miehen elämään.
Viikonloppuna juhlittiin meidän pientä miestä perheiden ja kummien voimin. Nimiäisiksi juhlia ei voi kutsua, joten puhuimme syntymäjuhlista. Pirskeet olivat varsin vapaamuotoiset, mutta jonkinlaista ohjelmaa oli kuitenkin järjestetty. Päivän kulku oli seuraavanlainen:
Alkumalja
Suolaista ruokaa
Pienen ukon pakettien avaaminen
Kummien esittely ja kummitodistus (tästä lisää myöhemmin)
Jälkkäriä
Lisäksi vieraat täyttivät vieraskirjalappuset, joista kerron myös enemmän myöhemmin.
Mahduimme kaikki tänne asuntoon ihan mainiosti, kun ruoka- ja työpöydät yhdistettiin pitkäksi pöydäksi ja muutenkin vähän rymsteerattiin. Koristeina oli katossa jo vapusta lähtien roikkuneet kennopallot, jotka poistunevat sitten kun muutamme seuraavaan asuntoon, ja niiden lisäksi kaksi askartelemaani pallonauhaa. Ripustimme myös seinälle pojan valokuvia ihan vaan ompelunauhan ja klemmareiden avulla.
Pallonauha oli helppo tehdä. Leikkelin erivärisistä pahveista kuvioleikkurilla ympyröitä, joita kasasin aina kolme päällekkäin. Ompelin kasat yhteen ja taitoin uloimpia ympyröitä auki niin, että muodostui tuollainen kolmiulotteinen pallo. Mies kiinnitti nauhat nastoilla kattoon, jossa ne nyt roikkunevat itsemme tuntien vielä tovin jos toisenkin.
Koko juhlista tuli otettua todella vähän julkaisukelpoisia otoksia, mutta tässä jonkinlaista kuvaa tarjoiluista. Suolaisina asioina tarjosimme seuraavaa:
Pikkupitsat: chorizo, tomaatti-mozzarella ja tomaatiton fetajuusto-paprika-oliivi
Perunasalaatti
Punajuurisalaatti: punajuurta, rucolaa, uunissa paahdetta fetaa, balsamicokastiketta ja hmm kasvista, jonka nimi on saksaksi chicoree ja suomeksi joku mysteeri
Vihersalaatti
Juustolajitelma sekä mustaherukka- ja tyrnimarmeladit
Patonkia sekä tummempaa leipää
Jälkkäripöytään tiensä olivat löytäneet
Jo tutuksi tullut death by chocolate -kakku
Luumupiirakka
Macaroneja vadelma- ja lemon curd -täytteillä
Hedelmäkakku
Juhlat olivat mielestämme oikein onnistuneet. Kiitos vieraille!
Toinen viikko arkea on käynnistynyt. Vaikka onkin tympeää olla yksin kotona, on silti oikeastaan ihan kiva, että on edes teoriassa mahdollista saada eloon taas jonkinlaista rytminpoikasta. Ja onneksi tuo lakanoiden vaihdon ohessa sängylle sammahtanut pallero on edelleenkin aika helppo tapaus, joten sikäli en koe tätä uutta tilannetta ainakaan toistaiseksi kovin kamalaksi. Veikkaan myöskin, että tämä syksy livahtaa ohi yhtä hirvittävää vauhtia kuin pienen miehen kolme ensimmäistä kuukautta, joten kohta varmaan ihmettelen töihin paluuta ja miehen kotiin jäämistä.
Tällä viikolla meillä on ohjelmassa hieman juhlavalmisteluja, sillä lauantaina meillä juhlistetaan pikku-ukon syntymää. Poikaa ei kasteta, eikä toisaalta nimiäisissäkään olisi hirveästi järkeä, kun nimi oli kuitenkin annettava samantien ja on ollut kaikilla tiedossa alusta lähtien. Moiset seikat eivät kuitenkaan ole riittäviä tekosyitä olla juhlimatta, joten päätimme järjestää ukolle pienet tervetuliaispirskeet. Menyy on vielä hieman auki, joten ilta kulunee leppoisasti reseptejä selaillen.
