Brasiliassa vauvan kanssa

huhtikuuta 07, 2015


Nyt kun loma lähestyy loppuaan, voi jo miettiä, miten matka menikään pienen matkustajan kanssa. Mehän kuulimme jonkin verran sekä suoraa että rivien välistä luettavaa kauhistelua näinkin eksoottisesta matkasta vauvan kanssa. Voimme käsi sydämellä sanoa, että se oli ihan turhaa! Reissu on mennyt todella hyvin. 

Aikaero Saksan ja meidän matkakohteidemme välillä oli tullessamme neljä ja nyt kesäajan takia viisi tuntia. Saavuimme perille alkuillasta, ja päästyämme vihdoin hotelliin muutaman tunnin kikkailun jälkeen pieni mies nukahti samantien pienen yliväsymysitkun jälkeen. Ensimmäisenä aamuna mainittu matkustaja herätti meidät sisäisen kellonsa mukaan puoli neljältä, mutta herätystä saatiin helposti siirrettyä päivä päivältä niin, että muutaman päivän päästä olimme jo varsin hyvin paikallisessa rytmissä. 



Toimme mukanamme ruokaa muutamaksi päiväksi, maitoa ja puurohiutaleita pidemmäksi aikaa ja vaippoja melkein koko ajaksi. Ennen matkaa internet kertoi allekirjoittaneelle, etteivät vaipat olisi täällä yhtä hyviä kuin Saksassa, joten kun tilaa oli, pakkasimme niitä mukaan kotipuolesta. Vauvanruokavalikoimat ovat täällä tosi suppeat ja ruoka on kallista, mutta muutamaa sorttia löytyy ja poika luojan kiitos suostuu myös syömään niitä. Ensimmäisten päivien annos oli hyvä olla mukana, koska alkuhämmingissä ja aikaerosta kärsien ei olisi paljon kiinnostanut etsiä nuorelle herralle paniikissa jotain purtavaa.

bugaboo cameleon 3 beach
Emme hankkineet matkaa varten erillisiä matkarattaita, vaan lähdimme liikenteeseen omien, näpsäköiden bugaboo-rattaidemme kanssa. Niihin ostimme erillisen aurinkosuojakuomun, joka onkin osoittautunut täällä tosi hyväksi. Nämä meidän pienet ja näppärät rattaat ovat olleet muutenkin ihan nappivalinta. Jalkakäytävät ja kadut muutenkin ovat täällä osittain ihan täysi katastrofi, eikä isojen tai myöskään heppoisten rattaiden kanssa pääsisi eteenpäin. Usein rattaita piti myös kanniskella vaikkapa metroon tai nostaa bussiin. Kantoliinaa tai -reppua varten sää taas olisi ainakin meidän pojalle liian lämmin. Riossa ja Florianópolisissa emme nähneet käytännössä lainkaan rattaita tai pieniä vauvoja muutenkaan. Paikallisten ystäviemme mukaan äidit pysyttelevät lastensa kanssa yleensä ihan kotosalla. 

Aurinkosuojakuomun lisäksi ostimme pari UV-suojavaatetta sekä myöskin UV-suojakertoimella varustetun hatun, joita käytimme ahkerasti. Pojalla oli mukana myös oma, vauvoille soveltuva aurinkorasvansa, jota läträsimmekin huolella. Täällä päin aurinko on niin intensiivinen, että rasvaus oli varsin pakollista. 


Vauvan kanssa liikenteessä oleva otetaan täällä todella hyvin huomioon. Lentokentillä meidät viitottiin järjestään kaikkien jonojen ohi ja koneisiin pääsimme ensimmäisinä. Erityisen mukavaa oli päästä passintarkastus- ja tullijonojen kärkeen pitkän lennon jälkeen väsyneen vauvan kanssa. Riossa vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen poikamme oli nähtävyys. Ihmiset ihastelivat pikkumiestä ja onnittelivat meitä, koska meillä on niin kaunis vauva. Muissa kohteissamme vaaleat hiukset ja hipiä eivät ole niin harvinaisia, joten ihan samoihin sfääreihin ei olla päästy. 

Vajaan vuoden ikäinen poika tuntuu olevan aika hyvässä iässä tällaista matkaa ajatellen. Herra ei vielä kävele, joten paikallaan oleminen onnistuu kohtuullisesti, kun menojalka ei vipata aivan vastuttamattomasti. Olemmekin voineet tehdä oikeastaan kaikkea, mitä olisimme tehneet myös kahdestaan matkustaessa - ainoastaan illlalliset ulkona jätimme etenkin alussa suurelta osin väliin. Alkumatkasta aikaeron uuvuttama mies sammahti aina jo aika alkuillasta, mutta hieman myöhemmin hereillä pysyttely onnistui jo niin hyvin, että pääsimme muutaman kerran ravintolaan myös illalliselle. 

Olemme siis tutustuneet nähtävyyksiin, rentoutuneet rannalla, pyörineet kaupungilla, käyneet syömässä ja tehneet kaikkea, mitä lomalla nyt tulee tehtyä. Reissuun sisältyi myös yksi viiden tunnin bussimatka, joka sujui täysin ongelmitta. Vauvan kanssa ei toki tule viipotettua kohteesta toiseen pää kolmantena jalkana. Muutama aktiviteetti päivässä on riittänyt, ja pienen matkustajan aurinkoinen mieli on säilynyt, kun olemme pitäneet huolta siitä, että koko päivää ei ole istuttu rattaissa vaan on ollut aikaa myös touhuta rauhassa. Koko matka on sujunut kaikkien perheenjäsenten kohdalla varsin rentoutuneissa merkeissä. Meiltä siis iso peukku vauvan kanssa matkustamiselle! Miten tänne ja täältä pois päästiin, kerron ensi kerralla: silloin siis asiaa pitkän matkan lennosta vauvan kanssa.

Unsere Reise mit dem Baby ist super gelaufen und wir haben gar keine Probleme gehabt. Wir haben eigentlich alles gemacht, was wir zu zweit auch gemacht hätten - bis auf Abendessen im Restaurant. Am Anfang ist der Kleine wegen der Zeitverschiebung so früh eingeschlafen, dass wir nicht essen gehen konnten. Später hat das aber dann auch geklappt. Für die Reise haben wir einen Sonnendach für den Kinderwagen und einige UV-Kleider gekauft. Einen Buggy haben wir nicht extra gekauft, sondern waren mit unserem Bugaboo unterwegs. Der war auch super für die eher miserablen Straßen und Gehwegen geeignet. Wir haben auch Essen für die ersten Tage und ewig viele Windeln mitgebracht. 

Wir haben alles machen können, was wir wollten. Man musste nur etwas langsamer sein und sicherstellen, dass der Kleine nicht den ganzen Tag im Kinderwagen sitzen musste, sondern auch fleißig krabbeln konnte. Die ganze Reise ist sehr entspannt gelaufen und wir können es nur empfehlen, auch mit einem Baby zu reisen. 

Saattaisit myös pitää näistä

8 kommenttia

  1. Hi Oili, das freut mich, dass mit euerem kleinen Mann alles so für geklappt hat :-) bei uns ist alles normal, unser kleiner Mann ist ziemlich anstrengend, er klettert überall hoch (mittlerweile schiebt er sich den Stuhl seiner großen Schwester so hin, dass er auf die Küchenarbeitsplatte klettern kann :-/), aber sonst geht's uns gut! Liebe Grüße, Eva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje, das klingt schrecklich! Hoffentlich hört er bald auf... Bis dann wünschen wir euch sehr, sehr gute Nerven und viiiel Geduld!

      Poista
  2. Hei, Mielettömän upeita matkakuvia! Poika (ja pojan hiukset) kasvaa jo kovaa vauhtia :) T.Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos :) Ja niinpä kasvetaan, ollaan jo mietitty että kohta pitää varmaan jo leikelläkin tuota pehkoa vähän. Kääk!

      Poista
  3. Kiva kuulla, että matka on sujunut hyvin pienen miehen kanssa! Lapsettomana en uskalla kunnolla ottaa kantaa tälläisiin keskusteluihin, mutta mitä nyt on viereltä katsonut monen perheen puuhia, niin mitä rennommat vanhemmat, sitä rennompi lapsi ja matka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa voi olla kyllä vinha perä. Tosin on vaikeaa sanoa mikä on syy ja mikä seuraus. Meidän poika on semmoinen Anfängerbaby, että on tosi helppoa pysytellä varsin rentona vanhempana kun ei ole syytä hampaiden kiristelyyn :)

      Poista
  4. Onpa ihanaa, että reissu on ollut onnistunut! Ja miksipä ei, kun teidän pikku-mies on jo niin kokenut reissaaja :) Mä en tiedä miksi mua se Brasilia kuumottaa niin paljon, etten tiedä uskaltaako sinne koskaan matkustaa. Teillä oli varmasti niin eri tilanne, kun paikallisia tuttuja ja oppaita oli mukana koko ajan, että tietää maan tavat ja muut jutut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikalliset kyllä helpotti ihan varmasti kaikkea tosi paljon. Mutta on myös sanottava, ettei etenkään näin pienen kanssa reissatessa, kun iltamenot jäivät kuitenkin pois kokonaan, jouduttu kertaakaan mihinkään vähänkään epäilyttävään tilanteeseen. Riossahan välteltäviä paikkoja on varmasti runsaastikin, mutta kun pysytteli aika tehokkaasti perus turrereiteillä, ei törmätty lainkaan epäilyttäviin tyyppeihin. Muissa kohteissa taas tuntui yleisesti olevan paljon huhuja turvallisempaa. Toki ihan yleisenkin ongelman kohtaa siinä, ettei kukaan puhu pätkääkään englantia... Että sikäli paikalliset tutut olivat kyllä kullan arvoisia.

      Poista