Lauantai-illan jälkiruoaksi oli sovittu porkkanakakku, joten ryhdyin perjantaina tehokkaasti tuumasta toimeen ajatuksenani tehdä kakku valmiiksi jo edeltävänä iltana. Väärin! Jostain epäselväksi jääneestä syystä tästä ekasta versiosta tuli lättänääkin lättänämpi: se ei noussut uunissa juuri yhtään. Hermostuin, kirosin muut kuin hiivataikinat hyvin syvälle ja olin jo heittämässä koko kakkua roskiin (oikeasti, en liioittele), mutta tämä estettiin.

Ei tätä voi kutsua kakuksi. Kuorrutteen paksuus ois ehkä ollut jotakuinkin samaa luokkaa ite kakun korkeuden kanssa, saakeli. Heitin yritteellä mielessäni (koska René-ilonpilaaja ei sallinut todellista tapahtumaa) vesilintua ja ryhdyin lauantaina uusiin toimiin lievän googletuksen ja erinäisistä paikoista yhdistellyn entistä ehomman reseptin avulla. Ja tulihan se sieltä!

Tavoistani poiketen ohje on ällöttävästi grammoissa desilitrojen sijaan, pahoitteluni.

Kuori ja raasta porkkanat. Vaahdota munat ja sokeri sähkövatkaimella, tai jos haluat korvata päivän salitreenin niin käsin. Lisää öljy. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita raastetut porkkanat mukaan, kuulin huhuja että ripeämmin on parempi. Voitele ja jauhota 26 cm:n kakkuvuoka ja kaada taikina siihen. Paista 180 asteessa jotakuinkin 45 minuuttia. Koska kyseessä on herkästi hermostuva kakku, uunia ei kannata availla huvikseen ennen aikojaan.

Mieleiseni kuorrutteen perusainekset ovat maustamaton tuorejuusto, tomusokeri ja vaniljasokeri. Havaitsin netissä jotakuinkin kaikki mahdolliset tuorejuusto-tomusokerisuhteet, joten lähdin suosiolla liikkeelle niillä aineksilla, mitä taloudessa sattui olemaan. Sekaan heitin vielä ehkä 20 grammaa voita. 

215 g tomusokeria (myös enemmän tai vähemmän käy)

175 g tuorejuustoa (suurempaan kuorrutemäärään, ts. jos haluaa kuorruttaa myös reunat, ottaisin reippaahkosti enemmän)

1 tl vaniljasokeria

20 g voita (voi kaiketi jättää poiskin, kunhan nyt heitin sekaan)

Sekoita ainekset sähkövatkaimella. Hyvä idea on lisätä tomusokeria muihin aineisiin vähitellen, muuten saatat huomata olevasi valkoinen laitettuasi vatkaimen ekaa kertaa päälle. Levitä valmis kuorrute kakun päälle, ihaile aikaansaannosta hetki ja siirrä koko komeus jääkaappiin syömistä odottelemaan.

Taustalla näkyy eka yritys lol wtf. Molemmista tuli kyllä lopulta oikein mehevän makuisia (maistettiin lättänää ennen kuin paiskattiin se pakastimeen odottelemaan parempia päiviä), mutta tää ilmavampi versio oli myös ulkonäöltään mieleeni. Ehkä ens kerralla vois tehdä vielä tupla- tai triplasatsin kuorrutetta ja laittaa sitä myös reunoille.

R läksi Berliiniin mittailemaan, joten oon viikon verran reissuleskenä. Tympeetä. Onneksi tässä pienenä lohtuna on neljäsosa eilen askartelemaani porkkanakakkua. Frankfurtin saksalais-suomalainen pariskunta kävi meillä eilen istumassa iltaa, ja tein tapojeni vastaisesti  jälkkäriksi kakun korvapuustien sijaan. Tai oikeammin kaksi: eka meni harjoitusversioksi. Tästä ehkä lisää myöhemmin. 

Vieraiden kutsuminen meille oli ovela jekku: kyläilijöiden pelossa meidän oli vihdoin siivottava. Projektia tuli lykättyä pari viikkoa, eikä hyväksi ideaksi arvelemani imurin jättäminen motivoivasti  käyttöä odotellen lattialle lojumaan aiheuttanut toimenpiteitä suuntaan eikä toiseen. Eilen oli kuitenkin ryhdyttävä tuumasta toimeen ennen ruokailijoiden saapumista, mikä oli melkoisen tervetullutta. Puhtaassa ja siistissä kämpässä on huomattavasti kivempi viettää (ällöharmaata) sunnuntaita. Vielä kun tilaamani kotitonttu tulisi tiskaamaan ne eilisen sotkut, jotka ei mahdu astianpesukoneeseen! Toivottavasti piakkoin, oon nimittäin ajatellut tehdä lisäkaaosta taannoisten lihapiirakoiden kasvisversioiden parissa. Kunhan siis ensin aktivoin itseni ylös tästä nojatuolista ja saan päätettyä mitä niihin tulee sisälle.

Toivotan sinne yhtä leppoisaa sunnuntaita! Tai oikeammin leppoisampaa: naapurin pojalle on ostettu rummut. Onneksi sijaitsevat sentään vaan viereisessä talossa, rappukäytävän takana ja viistosti alaspäin, joten tänne kaikuva häiriö on vielä kohtuullisen pieni. Laitan Egotripin soimaan vähän lujempaa ja tartun hyvin alkutekijöissään olevaan villasukkaan. Kohta ehkä haen vielä lisää sitä kakkua.

Postilaatikossa odotteli tänään ihan oikea ystävänpäiväkortti! Olin ihan otettu postista ja liikuttunut tekstistä. Parasta on saada kortti ystävältä, josta ei oo ihan viime aikoina kuullut juurikaan mutta joka kuuluu silti rakkaimpien listalle. Täytyisi itekin taas aktivoitua korttirintamalla, tervehdyksiähän ei voi koskaan lähettää liikaa ja etenkin näinä sähköisen viestinnän aikoina postilaatikossa odottava käsin kirjoitettu yllätys lämmittää mieltä ihan eri tavalla kuin facebook-viestit (jotka toki on nekin kivoja, saa lähetellä).

Suomalainen ystävänpäivä on amerikkalaislähtöistä versiota lähempänä sydäntäni, vaikka kumpaakaan en ole viime vuosina juhlistellut tai paljon noteerannutkaan millään tavalla. Mua jotenkin ärsyttää päivä, johon on jonkun (kaupallisen) tahon päätöksestä kasattu odotus Suuresta Romantiikasta - huomionosoitukset on mulle arvokkaampia jos ne tulevat ihan arkipäivässä, ilman mitään painetta siitä että juuri tänään tarvii ostaa kukkia tai lahja koska on ystävänpäivä tai synttäri tai vuosipäivä. Kivempaa on ehkä kertoa jollekin ystävälle miten kiva on että tyyppi on olemassa. Senkin tietenkin voi tehdä myös jonain muuna vuoden 365 (tai 366) päivästä. Tärkeintä ehkä lienee että muistamisen, olkoon kohteena sitten kaveri tai toinen puolisko, hoitaa koska haluaa eikä koska odotus on että ruusuja ja sydämiä tai tulee kriisi.

Tänä vuonna energiani eivät riittäneet mihinkään kortteihin tai muihinkaan, enkä jaksanut kantaa korttani jatkuvasti kasvavaan ystävänpäivä-statuspäivitysten kekoon. Juon siis iltateeni tänään erikoistilanteisiin varatusta lempparimukistani kaikkien kavereideni kunniaksi. Hyvää ystävänpäivää!

Ollaan muutamaan otteeseen lähes jokaviikkoisella lauantaisella ostosreissulla käyty huikopalalla yhdessä aivan mainiossa pienessä ruokapaikassa, josta saa hiukan etnisen suuntaisia (en nyt juuri muista/keksi parempaa luonnehdintaa) herkkuja kuten hummusta, joka kuuluu hyviin tehtynä suosikkiasioihini. Ruokajuomaksi otan yleensä aina kolaa, koska täytyyhän ihmisellä joku pahe olla. Paikassa on tarjolla erikoismerkkisiä limppareita, ja pulloa avatessani olin varovainen korkin kanssa, että saisin sen sileänä eroon pullosta. Askarrellaan korkeista nimittäin magneetteja! 

Suosimani luomukolamerkin pulloissa on soma liskokorkki, ja koska R saa töissä ongelmitta käsiinsä kuumaliimapyssyn, saatiin taannoin ahaa-elämys magneettien askartelemisesta. Nyt meidän jääkaapin ovea koristaa jo muutama yksilö, ja kavereita on suunnitteilla. Kerroin tämän avaamisaskartelujani seuranneelle ravintolan sedälle, joka katosi magneettitarinan kuultuaan takahuoneeseen ja palasi sieltä pian mukanaan muovipussillinen korkkeja! Niitä oli kuulemma säästelty päiväkodille, joka ei sitten kuitenkaan halunnut lahjusta leikkeihin. Sitä parempi meille, ovat kaikki vielä oikein kivoja yksilöitä. Nyt tarttee enää löytää iso kasa magneetteja niin päästään touhuamaan!

Halusin tänä viikonloppuna ehdottomasti askarrella jotain hyvää syötävää ja inspiraation löytämiseksi selailin eilen ennen kauppareissua ruokablogeja. Ahaa-elämys löytyikin Siskot kokkaa -blogista: ite tehdyt lihapiirakat!

Ei olla ostettu lihaa kotiin aikoihin (paitsi joskus tammikuussa työkaveri tyttöystävineen kävi kylässä pitsalla, ja ostettiin kinkkua kert molemmat ovat iloisia lihansyöjiä). Nyt kuitenkin ajattelin lähteä liikenteeseen ihan klassisella jauhelihalinjalla (luomua!).

Lihapiirakat (2-3 pellillistä)

Taikina

3 dl vettä

2 dl jogurttia

25 g hiivaa

1,5 tl suolaa

2 rkl siirappia

n. 50 g voita

sopivasti jauhoja (13 dl?)

Täyte

1,5 dl riisiä

300 g jauhelihaa

1 sipuli

kourallinen herkkusieniä

timjamia

mustapippuria

cayennepippuria

suolaa

Siskot kokkaa -reseptissä oli myös kananmunia, mutta unohdin mokomat enkä sitten löytänyt niille tarvettakaan

Tee taikina: lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää jogurtti, suola ja siirappi. Lisää jauhoja vähitellen ja heitä jossain vaiheessa sekaan myös sulatettu voi. Lisää jauhoja ja vaivaa taikinaa, kunnes se on mukavan kimmoisaa eikä takerru joka paikkaan. Jauhojen määrästä en osaa sanoa juuta enkä jaata, koska en mittaa niitä lisätessäni. Tuntuu että tartten joka tapauksessa enemmän jauhoja kuin keskivertoreseptissä käsketään, siispä heitin pyyhkeen kehään ja jätin mittaukset muille. Jätä taikina kohoamaan pyyhkeellä peitettynä (vinkki: lavuaarissa hanakuumassa vedessä hautuen kohoaminen on ripeää!).

Askartele täyte: laita riisi kiehumaan paketin ohjeen mukaan. Kuullota sipuli. Ruskista jauheliha. Nosta seos syrjään ja paistele sienet. Niiden ollessa valmiita kaada jauheliha-sipuliseos takaisin pannulle ja mausta pippurilla, cayennepippurilla, timjamilla, suolalla ja muilla haluamillasi aineksilla. Tuoreet yrtit olisivat tietenkin kivoja, mutta tähän aikaan vuodesta niiden saatavuus on heikohkoa. Riisin ollessa kypsää kaada sekin seokseen ja tarkista vielä maku. Jätä jäähtymään.

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen (kiertoilmalla 200 °C). Taikinan ollessa kohonnut leivo siitä jotakuinkin kämmenen kokoisia pyörylöitä ja laita niille sen verran täytettä, että saat pyörylät vielä taitettua kiinnikin. Asettele piirakat pellille ja anna niiden kohota vielä pyyhkeen alla, kunnes uuni on lämmin. Paista 10-15 minuuttia, eli kunnes ovat saaneet kivan värin. Nauti tuoreina niin paljon kuin jaksat (täytä haluamallasi tavalla, me oltiin aika perinteisellä linjalla) ja pakasta loput. Pakkasesta voi sitten hakea onnea aina tarvittaessa :) 

Ihan perinteiset lihapiirakat pitäisi kaiketi uppopaistaa öljyssä, mutta moiseen en ryhdy. Uskallan myös väittää, että näistä tuli parempia näin. Tosiaan aikomuksenani oli laittaa täytteeseen vielä pari kananmunaa sitovaksi aineeksi, mutta unohdin. Piirakoita mutustaessamme emme kummatkaan keksineet, mihin niitä olisi tarvinnut, joten moka ei ollut katastrofaalinen. Piirakat sai toiseltakin syöjältä kehuja, ja saan tehdä myös näitä toistekin. Seuraavalla kerralla tosin vuorossa on kasvisversio: tänään aamulla sain vision fetajuustosta ja sen vielä tuntemattomaksi jääneistä kavereista. Onneksi näitä tänkertaisia on kuitenkin vielä reilusti jäljellä :)

Hoho kuulkaa! Meikä on saanut tunnustuksen ihan huomaamattaan! Lähes repäisin pelihousuni tän huomatessani (siis positiiviseen sävyyn repäisin, en kuten normaalisti ajatellessani Perussuomalaisten maatalousohjelmaa), koska onhan tämä nyt aikamoista. Kyseessä ei ole nimittäin ihan mikä tahansa läystäke, vaan Stylish Blogger Award! 

Palkinnon lahjoitti Riikka,  jonka blogista en edes tähän asti ollut tietoinen lainkaan, mutta jonka luin samantien läpi ja lisäsin syötteenlukijaani :) Kiitos ja kumarrus! Jos nyt lähdetään siitä, että ansaitsen jonkinlaisia blogger awardeja, jää edelleen hiukan epäselväksi mihin tarkalleen tuo stylish tuossa alussa viittaa. Ehkä käsittämättömän siistiin banneriin tai mahtaviin tauluaskarteluihini? Molemmat tietenkin todennäköisiä vaihtoehtoja!

Nyt pitäis sitten kertoa itestään seitsemän asiaa.

1. Tuli hirveet paineet siitä, millä tän listan voisi aloittaa. Lähden siis pikkukivilinjalle: silmäni ovat eri paria. Vasen ei näe kauas eikä oikea lähelle. Tää on sikäli nerokasta, etten periaatteessa tarvitse silmälaseja jatkuvasti kerta voin katsella maailmaa kohtuullisen toimivalla oikealla silmälläni. Käytännössä pidän kuitenkin laseja lähes aina, tietokonehommissa ja ollessani väsynyt silmät hermostuvat ja ilmoittavat itsestään.

2. Olen vannoutunut suomalaisen (ja muunkinmaalaisen, etenkin skandinaavisen) designin ihailija ja tykkään kovasti sisustuslehdistä. Kummisetä tilasi mulle valmistujaislahjaksi Avotakan, ja tilauksen päätyttyä aion ehdottomasti jatkaa sitä itse. En oo vielä löytänyt samaan yltävää paikallista lehteä.

3. Mahaongelmiini on syynä krooninen paksusuolentulehdus, joka todettiin reilu vuosi sitten. Ihmekös tuo, kun asun Darmstadtissa eli suomennettuna Suolikaupungissa! Oishan tää pitänyt arvata.

4. Olen paikoitellen pienehkö kielipoliisi erikoisalanani yhdyssanavirheet. En väitä itse kirjoittavani täydellistä suomea, mutta uskallan silti olla sitä mieltä, että kansalainen voisi osata kirjoittaa äidinkieltään jotakuinkin oikein. Se ei ole mitään rakettitiedettä vaan ihan helppo asia.

5. Muuten en uskalla useinkaan olla juuri mitään mieltä. Tämä näkyy esimerkiksi joka kerta toistuvana tuskana täytellessäni vaalikoneita: mistä ihmeestä mun pitäis tietää mitä mieltä itse olen erinäisistäkin asioista? Joku tietää aina enemmän kuin mä, siksi on olemassa lopulta aika vähän asioita joista uskaltaisin lähteä huutelemaan.

6.  Oon pitkään ajatellut kirjoittelevani tätä blogia lähinnä siksi, että kotiväki tietäisi miten menee, ja itselleni myös kerta en vaan onnistu päiväkirjan kanssa vaikka miten yrittäisin. Eihän tää tietenkään sama asia ole, mutta jotain kuitenkin. On kuitenkin hauska huomata, että satunnaiset ihmiset lukevat tätä myös ilman sukulaissuhteen aikaansaamaa pakkotilannetta.

7. Muutun helposti stressierkiksi. Oon huomannut että mahani ei pidä tästä lainkaan, eikä liika stressaus itsessään ole myöskään kovinkaan auvoisaa. Tästä johtuen yritän nyt kovasti ottaa rennosti, vaikka homma onkin aika haastavaa. Väitöskirja ei tässä tietenkään ole ehkä sinällään mikään stressittömin vaihtoehto, ainakaan projektin lopussa kun jotain pitäisi myös saada valmiiksi. Oon käynnistänyt stressinlievityskeinojen etsinnät, ehkä ilmoittelen joskus tuloksista tai niiden puutteesta.

----

Taiteen sääntöjen mukaan tää pitäis nyt vielä lykätä eteenpäin sadalle tyypille. Koska en kuitenkaan ehkä lue vaadittua 15 blogia, tai jos luenkin niin en silti kehtoo niille lähetellä mitään, jätän vallankumouksellisesti väliin. Tai enpä jätäkään! Koska Meeri oli niin innoissaan taannoisesta tägäyksestäni, ja ansaitsee ehdottomasti tyylibloggaaja-awardin, ottakoon itselleen ja kertokoon tiukkoja faktoja! Muut neljätoista voivat itse ryhtyä toimiin vapaaehtoisesti.

Suomessa totuin juomaan vettä ruoan kanssa. Maitoa join muistikuvieni mukaan vielä ekalla luokalla, minkä jälkeen jostain tuntemattomasta syystä totesin etten enää pidä tuosta valkoisesta litkusta. Sen koommin en olekaan siihen juomamielessä koskenut, myslin (etenkin itetehdyn tai meidän Müsliladenista ostetun) kanssa maistuu kyllä. Tai maistui, nykyään kun en uskalla oikein syödä enää mysliäkään. Ehkä jossain vaiheessa taas kokeilen. 

Kotioloissa join välillä myös mehua, miten nyt sattui. Tuoremehuista suosikkini oli perinteisesti omenamehu, mutta lähes kaikki muutkin upposivat. Yliopiston ruokaloissa oli tarjolla vettä, sekamehua, maitoa ja piimää, ja mukaan tarttui välillä pari lasillista vettä, välillä vettä ja mehua. Lähes aina kuitenkin ne kaksi lasia, muuten jäi jano.

Toisin on kuulkaa täällä! Johtunee paikallisen veden naurettavuuksiin asti yltävästä kovuudesta, ettei hanavettä ole tarjolla tasan yhtään missään. Yliopiston ruokalasta eli Mensasta ei vaan saa vettä. Mikään muukaan juoma ei kuulu hintaan, mutta virvoitusjuomia saa ostaa puolen litran pulloissa ja nektareita voi täyttää lasiin hintaan 90 senttiä. Ylivoimaisesti suurin osa paikallisista ei juo mitään ruoan kanssa. Ihan aluksi valittelin kuivaa kurkkuani, sitten raahasin juomapulloa mukana (tämän totesin lievästi ärsyttäväksi) ja lopulta totuin tilanteeseen. Nyt en useimmiten itekään juo mitään enkä myöskään näe asiassa ongelmaa. Joskus on janoinen olo, joten on turvauduttava alakerran kahvion luomulimsaan (Apropoo luomulimsat! Loistava keksintö. Tunnetuin täällä lienee Bionade, jota saa ainakin Stockmannin ravintolamaailmasta. Erityisen suositeltavia makuja ovat yrtit ja litsi, nam). Toinen vaihtoehto on pysytellä janoisena ruoan ajan ja ryystää litroittain teetä työhuoneeseen päästyään.

Moni aloittelija tilaa täällä myös ravintolassa ruoan kanssa veden olettaen pääsevänsä halvalla. Väärin! Tällöin pöytään kannetaan joku astronomisen kallis mini- tai suurempi (tällöin vieläkin kalliimpi) pullo hienonmerkkistä vettä. Ilmeisesti mestoilla on velvollisuus tarjota myös hanavettä, ilmaiseksi, mutta asiakkaan on tällöin syytä kertoa haluavansa sammuttaa janonsa Leitungswasserilla eli vesijohtovedellä. Tällöin tilauksen on muuten suotavaa olla kohtuullisen reilu, muuten voi olla varma saavansa hanaveden mainitsemisesta lähtien nyrpeää palvelua - ja veden 2 desin lasissa (missä se toki tulee usein myös ystävällisen palvelun kera...). Pyyhkikää siis mielestänne Ranskan ilmaiset vesikannut ja Suomen vaihtelevat mutta joko ilmaiset tai halvat ja vähintäänkin reilun kokoiset vedet! Tämä saatettakoon nyt vinkiksi kaikille ehkä joskus Saksaan matkaaville vedenlitkijöille.

Mut on vallannut tänä talvena joku krooninen väsymys. Mitkään unimäärät ei riitä! Viime yönä maiskuttelin unissani (kyllä, teen kuulemma niin, mikä jaksaa huvittaa taloutemme toista jäsentä loputtomasti) reippaat kymmenen tuntia, mistä huolimatta oon jo ihan tööt. Siispä tästä on näin kellon tullessa jo yhdeksän (...) suunnattava pikapikaa unille! Määräsin itselleni torstaista lähtien paljon hedelmiä ja marjoja, ehkä joku vitamiini puuttuu?

Miksi torstaista lähtien? Siksi, etten saa huomenna syödä muuta kuin kevyen aamupalan ja lounaaksi kasvislientä. Tän viikon runsailla lääkärikäynneillä on sivuvaikutuksensa, valitettavasti.