Turvaruokaa
maaliskuuta 07, 2013
Jos mikään muu ei maistu, syön jogurttia, banaania ja tyrnijauhetta (yrittäkääkin kieltää vielä jonkun näistä syöminen, niin en vastaa reaktiostani). Jauhe on ehkä laihahko lohtu muiden hedelmien korvikkeena, mutta kuitenkin huomattavasti parempi kuin ei mitään. Tänään seassa myös kostomustikoita.
Pidin tänään töissä harjoitusversion esitelmästä. Samalla tuli huomattua saavuttavani aika uskomattoman puhenopeuden myös englanniksi ihan ilman yrittämistä. Työkavereilta tuli lohduttavaa kommenttia, että voin aina ottaa plan B:ksi uran jääkiekkoselostajana. Kuka kertoisi alitajunnalleni ja myös sille tietoiselle osalle aivoista, ettei ole mitään syytä jännittää itseään ihan lukkoon moisen vajaan varttitunnin takia?
6 kommenttia
Tuo nopeasti puhuminen kuulostaa tutulta :D
VastaaPoistaItse huomaan puhetilanteissa puhuvani järkyttävän nopeasti ja parhaimmillani olen saanut puolitettua sen ajan, jonka olin mitannut kotona rauhallisesti puhuessani...
Itselläni huomaan syynä olevan sen, että haluan vain nopeasti pois tilanteesta, mutta toisaalta voisi vain ottaa tilanteesta ilon irti, nauttia siitä, että muut kuuntelevat (tai ainakin näyttävät siltä, että kuuntelisivat :D) ja puhuisi vain ilman kiirettä...
Mutta hyvin sinulla menee sitten tositoimissa!
Kirjoittelee siis yksi lukijoistasi, joka on ollut tähän asti ihan hiljaa vaikka jonkusen aikaa onkin jo mukana roikkunut...
Yksi vinkki esitysten laatimiseen ja pitämiseen on ajatella sitä niin, että yleisö on se tarinan sankari ja keskipiste, itse on vain niiden mentori ja se, mitä esittää on jotain, mikä auttaa sankaria olemaan sankari.
VastaaPoistaKuva kuin omasta aamiaisestani tänään! Tyrnijauhetta myöten! Tuli hassu oli ruudun takana. Otinko muka aamupalastani kuvan?!?
VastaaPoistaTsemppiä sinulle esitelmääsi!
Kas! Hauska sattuma :) Et kai sentään syönyt myös Teema-kulhosta?
PoistaJuuri samaisesta! Ja valkoisesta tietty! Edelleen hymyilyttää tuo sattuma...
PoistaKiitos kaikille tsempistä! Hyvin meni lopulta, enkä oikeestaan ollut edes hermostunut. :)
VastaaPoista