Lehdistä

maaliskuuta 16, 2013


Suomessa asuessani ostin säännöllisesti kasan sisustus- ja vähän muitakin lehtiä. Muutettuani tänne ulkomaille tapa on tyssännyt täysin (mistä pankkitilini kyllä saattaa olla kiitollinen). Sanon: suomalaiset, älytkää olla kiitollisia laadukkaista lehdistänne! Jos multa kysytään, ovat saksalaiset sisustus- ja myös naistenlehdet yksi suuri murheenkryyni. Sisustus on tietenkin myös siksi vaikea aihe, ettei pohjoismainen näkemys välttämättä osu yhteen paikallisen maun kanssa. Mutta silti! Paikallisista lehdistä puuttuvat ne ihan normaalien ihmisten erinomaisen kauniit kodit, joista pidän kovasti. Lisäksi mainoksia tuntuu olevan vieläkin enemmän kuin kotimaisissa lehdissä. Ne sivut, jotka eivät ole mainoksia, ovat hyvin usein täynnä kollaaseja tavaroista. Niitä löydän ihan riittävästi myös blogeista ja nettikaupoista. Ja paperi. Ohutta ja kiiltävää, yhdistelmä jossa kuvat eivät oikein näytä miltään. Oletteko huomanneet, miten ihanalle paperille suomalaiset lehdet painetaan? Erityismaininta Dekolle.

Päätin siis lopettaa yrittämisen ja sitä myöten myös jatkuvan valittamisen, ja tilasin itselleni Dekon. Nyt postilaatikossani on kuukausittain annos onnea. Tilasin myös pääsiäiseksi kylään saapuvalta siskolta kasan kiinnostavan näköisiä melkeinpä mitä tahansa lehtiä (tässäpä muistutus aiheesta sinne suuntaan: ethän unohda näitä pakatessasi!). 

* * *
Kotiuduin eilen konferenssista. Etukäteen suorastaan yllättävän paljon jännittämäni esitelmöinti sujui jopa hämmentävän hyvin.  Luulen, että avainasemassa oli riittävä harjoittelu: käytiin kollegan kanssa puheet läpi kerran illassa, ja lopulta olin niin kyllästynyt koko aiheeseen, etten jaksanut vaivautua jännittämään yhtään. Onnistuin myös puhumaan mukavan rauhallisesti ja hitaasti, ja jos ihan rehellinen olen, saatoin jopa hieman nauttia tulosteni esittelemisestä yleisön edessä. Nyt on mukavan positiivinen fiilis koko väikkärin suhteen. Kyllä musta vielä ihan mallikas tohtori saadaan leivottua! Kiitos kaikille esitelmän suhteen tsempanneille.

Saattaisit myös pitää näistä

2 kommenttia

  1. Moikka! Olen se sama, joka suositteli sulle joskus puoli vuotta sitten sitä Couch-lehteä. Tutustuitko siihen ikinä, mitä mieltä olit?

    Itse tykkään siitä lehdestä edelleen tosi paljon (asun siis Suomessa ja tilasin sen tänne), koska siinä on mun mielestä paljon ihania kuvia juurikin noista "tavallisten ihmisten erinomaisen kauniista kodeista". Eikä siis mistään keski-ikäisten kartanorouvien lukaaleista, vaan nuorten kaupunkilaisaikuisten (kerrostalo-)asunnoista. Pidän myös siitä, että lehdessä on paljon diy-juttuja, vaikka itse olenkin tuhottoman laiska niitä ikinä toteuttamaan... Ja itseasiassa jos pohjoismaalaisesta tyylistä tykkää, niin ko. lehti esittelee sitä mun mielestä jopa huvittavan paljon, ottaen huomioon että kyseessä on saksalainen lehti.
    Se on kyllä tässäkin lehdessä totta että paperin laatu ei ole suomalaisten lehtien tasolla. Ja ko. lehti on vielä semmoisessa ärsyttävässä pienoiskoossa! Mutta niin, hinta on kyllä aika reilusti suomalaista edullisempi, irtonumero taitaa maksaa Saksassa 2 euroa.
    Mutta joo, mua vähän itseänikin huvittaa, että hehkutan tätä lehteä sulle TAAS, mutta lupaan että tää on nyt viimeinen kerta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitto, tiedätkö kun en viimeksi onnistunut heti löytämään koko lehteä (oli loppuunmyyty paristakin paikasta, kysyin), niin unohdin sitten koko jutun! Kiitokset siis muistutuksesta, menen taas seuraavalla ostosreissulla tutkimaan, löytyiskö sitä tällä kertaa lehtitelineestä. Kuvaus kuulostaa ainakin yhtä lupaavalta kuin viimekskin :)

      Poista