Kenen hääpäivä?

heinäkuuta 23, 2012

Välillä kanssa-asukas pääsee yllättämään, vaikka noin yleensä aika ennalta-arvattavaa sorttia onkin. Perjantaina kuulin, että meidän pitäis hiukan juhlistaa hääpäivää. Epäselväksi jäi, kenen merkkipäivästä on kyse, ja kävin pikaisesti läpi kaikki mieleen juolahtaneet tyypit sukulaisista ja kavereista erinäisiin kuninkaallisiin (en kyllä kuolemaksenikaan muistanut koska se Victoria meni naimisiin, muistan vaan parkuneeni silmät päästäni Danielin puheen aikana... hmm, vieläkös se löytyisi netistä...). Kun sitten tyhmänä kysyin mistä hääpäivästä on kyse, sain vastaukseksi silmien pyörittelyä. No meidän omasta tietty, vuoden päästä mennään naimisiin! 

Juhlimisehdotus ei tietenkään ollut tarkoitettu tosissaan toteutettavaksi (sitä paitsi ennenaikainen juhliminen aiheuttaa tässä maassa maailmanlopun, ikuisen epäonnen sekä kaikkien marmeladileipien tipahtamisen lattialle leipäpuoli ylöspäin). Hauskaa oli kuitenkin, että päivämäärä oli juolahtanut toisen mieleen - homma vaikuttaa menevän meillä niin, että aina jompikumpi on täysin unohtanut, mistä ajankohdasta onkaan kyse. Tällä hetkellä vuorossa on siis allekirjoittanut, tai nyt ehkä taas jopa molemmat, mistä sitä tietää. Mitä noita heinäkuisia lauantaipäiviä nyt on...

Saattaisit myös pitää näistä

4 kommenttia

  1. Myöhästyneet hää- ja nimipäiväonnittelut!!12

    VastaaPoista
  2. Oi, löytyy vielä netistä: http://www.youtube.com/watch?v=2g7g8SwzejY
    Itkettää aina vaan, kaunista!
    Terveisin satunnainen lukijasi Leipzigistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, tosiaan! Kiitokset, tässä sai kivasti kyynelkanavat auki :)

      Poista