Ei ihme että väsytti
heinäkuuta 21, 2012
Vietin mennä viikolla aikaa hyvinkin tiiviissä kontaktissa paikalliseen terveydenhuoltojärjestelmään (ei edelleenkään valittamista). Yksi käteen jäänyt asia oli varmuuden vuoksi pariinkin otteeseen otettu (erittäin!) suuri verenkuva, ja hyvä että ottivat. Hemoglobiini oli nimittäin reippaasti anemian puolella, ja erilliset rauta-arvotkin huiteli ihan pohjamudissa. Enää ei ihmetytä, ettei elo ole oikein maistunut viime aikoina paitsi sängyn pohjalta käsin. Nyt sain rautaa suoraan suoneen, joten eiköhän tämä taas tästä! Ja lomakin alkaa jotakuinkin viikon päästä!
Mun on kertakaikkiaan vielä lyhyesti palattava mua ennenkin askarruttaneeseen asiaan. Kenen idea on ollut tyynykoko 80x80 cm? Mihin aiheesta voi valittaa? Mikseivät nämä 82 miljoonaa ihmistä ole edelleenkään tajunneet olevansa VÄÄRÄSSÄ tämän asian suhteen? Voin kertoa, että jos otetaan perusolemukseltaan huono ja paakkuuntuva tyynymateriaali, ei asia parane tyynyn kokoa kasvatettaessa. Onneksi pään alla on viime yöstä lähtien ollut jälleen oma, muotoiltu, ah niin hyvä tyyny. Niskani alkaa taas palautua normaaliksi. Olin kuitenkin jo niin pitkällä, että kokeilin tyynyn vaihtoehdoksi pehmolelua, pyyhettä ja kuumavesipulloa. Eivät tehneet sen autuaammiksi kuin tuo jättiläiskokoinen möykky, jota myös jonkun imeväisen (paksuhkoksi) peitoksi voisi luulla.
Kanssa-asukkaan työnhaku on ollut käynnissä jo muutaman kuukauden. Nyt vaikuttais siltä, että kohta saattais tärpätä, ehkä. Toivon että näin käy, koska kerran toi lupasi vahingossa, että kun paikka irtoaa, meille tulee KitchenAid eli sisintäni ulkonäöllään kovin lämmittävä keittiön monitoimikone. Lupaus kuin lupaus, sama tuo mulle tuliko se tehtyä ajatuksella vai ei, ei sitä enää voi perua. Muahahaha.
7 kommenttia
Ihan samaa mieltä tyynykoosta, aamen!
VastaaPoistaJa hyvä että väsymys selvisi!
Juurikin. Kerran repesin täysin (tai heitin itseni menemään, kuten saksalainen mainiosti sanoisi) Aldissa. Siellä oli tyynyjä tarjouksessa, ja ne oli pakattu silleen aika ilmatiiviisti eli olivat litteitä. Pariskunta siinä saapui laatikon kohdalle, ja nainen nosti yhden tyynyn ilmaan. Se näytti oikeesti ihan pieneltä peitolta, tällä kertaa tosiaan ei ees mitenkään paksulta sellaiselta. Tää nainen totesi miehelleen että kato, näillä on täällä myös tyynyjä, mikä tuntui siinä tilanteessa niin absurdilta, että tää tilanne jaksaa naurattaa mua vielä kuukausienkin jälkeen ;) Onneksi toinen osapuoli jaksaa kuunnella naljailuani ilman ongelmia, ite varmaan vetäisin jossain vaiheessa herneet nenään tilanteen ollessa päinvastainen.
PoistaVäsymyksen suhteen toivon nyt vaan, että arvot pysyy koholla. Onneksi kontrolloivat näin aluksi aika usein.
Sanos muuta! Ne tyynyt olivat niin kaameita, että meillä ei ole ollut niitä kolmeenkymmeneen vuoteen. Höyhenissä on sitäpaitsia pölypunkkeja: pölypunkkiallergigon kauhistus! Sopivasti teemaan vihjeeksi: tällä viikolla Aldissa tarjouksessa hyviä tyynyjä "Memofill" ja Viskoelastisches Komfort-Schlafkissen. Minulla on tuollainen viskoelastinen jo joitakin vuosia, ja kyllä pää ja niska tykkäävät!
VastaaPoistaJoo, meilläkin on viskoelastiset tyynyt! Ostaa päräytin heti ensimmäisenä tähän meidän kämppään oikein Billerbeckin versiot aiheesta. Ovat olleet kevyesti joka euron arvoiset! On aivan ihanaa, kun niska lepää nukkuessa.
PoistaOlen kamppaillut tuon saman tyynyongelman kanssa jo vuosia. En vaan tajua, miten sellasen hehtaarityynyn kanssa nukutaan -pitäisikö sen päällä maata?? Asuin tässä välissä puoli vuotta Belgiassa ja ilokseni huomasin, että tyynykoko on siellä sama kuin Suomessa - jos vaan pääset sinne niin hamstraa kaikki mahdolliset petivaatteet :)
VastaaPoistaSanna
Ah, hyvä tietää. Oon tosin jo niin tottunut meidän nykyiseen 40x80 cm:n tyynykokoon, etten ees tiedä onko 50x60 parempi :) Pääasia, että leveydessä ja korkeudessa on hitto ees joku ero. Toisaalta ois tietty kiva, jos voisi käyttää pussilakanasettien tyynyliinojakin sen sijaan, että ne uiskentelisivat siellä täällä viemässä tilaa...
PoistaJo 8v taas kotimaassa ollessa 8v saksanmaan jälkeen olin jo unohtanut nuo tyynyt :)
VastaaPoista