Sunnuntaiaamun mietteitä

toukokuuta 20, 2012

Kello on vartin yli kahdeksan, ja olen tätä kirjoittaessani ollut hereillä jo puolisentoista tuntia. Tuli vaan herättyä, ja päätin harvinaisesti nousta. Oon jo syönyt aamupalan ja lukenut blogit. Tästä päivästä on tulossa nätti, asteita on luvattu jotakuinkin 28. Meille on tulossa illalla vieraita; brasilialainen vieraileva tutkijamme puoliskonsa kanssa saapuu illalliselle. Nyt on hyvä pyöräyttää ensin kakku valmiiksi ja raivata vähän kämppää, jotta voin myöhemmin siirtää olemukseni parvekkeelle keskeneräisen villasukan seurassa.

Blogikierroksella katsastin tietty Allun uusimmat kuviot. Siellä oli oltu Suomessa. Haluisin itsekin! Tähän mennessä ollaan käyty Suomessa heinäkuun lopulla, mutta tänä vuonna koko visiittiä ei ole suunniteltu vielä lainkaan. En tiedä tulenko yksin vai seurassa, mutta joka tapauksessa ajankohta lienee vasta elokuulla. Ikävää (vaikka elokuusta kovasti tykkäänkin). On kyllä jännä, miten kotimaasta on tullut mielikuvissani aina aurinkoinen idylli. Näin ulkosuomalaisena on kyllä helppoa poimia Suomesta vain parhaat puolet: käyn kotimaassa kesäisin ja jouluna (ja satunnaisesti muutenkin), mutta loka- ja marraskuu sekä piiiitkä talvi jäävät kokematta. Lisäksi oon Suomessa aina lomalla, joten maa yhdistyy rentoutumiseen ja elämästä nauttimiseen. Yksi mulle tärkeimmistä paikoista on meidän mökki, jonne on kyllä päästävä joka kesä. Tänä vuonna sitten vasta elokuussa - toivottavasti silloin on lämmintä. Suomessa asuessani tykkäsin elokuussa erityisesti siitä, että illat pimenevät taas pikkuhiljaa. Täällä valoisia kesäöitä ei koe lainkaan samalla tavalla kuin Suomessa, joten keskikesä on saanut ihan erityisen vivahteen. Oi voi. Taidan ottaa parvekkeelle myös valokuvat ja vaipua nostalgiaan.


Saattaisit myös pitää näistä

2 kommenttia

  1. Löysin tänne Allun blogin kautta ja taidan jäädä. Palasimme eilen Berliinistä ja ajatukseni ovat vielä siellä. En tietenkään tiedä, mitä on asua suomalaisena Saksassa, mutta ainakin lomalaisen kannalta maa ok. Hassu sattuma, mutta tapasimme perjantaina metrossa brasialaisen pariskunnan, jotka opastimme tavarataloon.

    Pari viime kesää ovat olleet lämpimiä vielä elokuussakin, joten josko tulevakin. Itse asiassa elokuun kuutamot mökillä ovat mitä parhainta loma-aikaa. Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, kiva kun löysit tänne! Berliini on kyllä tunnelmaltaan ihan omanlaisensa, ihana paikka. Kävin siellä viimeksi maaliskuussa ja voisin lähteä mielelläni uudestaankin. Brasilialaiset ihmetyttävät: meillä on niitä töissä kolme (plus puoliskot), ja kaikki ovat ihan mahdottoman mukavia ja aurinkoisia tapauksia. Mietin välillä, onko koko kansakunta kenties niin mukavaa väkeä :) Hyvää sunnuntaita myös sinne!

      Poista