Syksy saapui
syyskuuta 12, 2012
Eilen nimittäin. Maanantaina oli vielä vaikka miten lämmintä, mutta sitten viileni ja ilmaan tuli selkeä syksyn tuntu. Enpä muista, onko siirtymä ollut aiempinakin vuosina näin helposti huomattavissa. Loppuviikolle on kyllä luvattu taas hieman lämpimämpää ilmaa, mutta tuskin tuo syksyinen tunne enää mihinkään katoaa. Katsotaan koska lehdet alkaa ruskistua, vielä ovat kovinkin vihreitä.
Parilla työkaverilla oli käsittämätön näkemys siitä, että nyt olisi vielä kesä ja että syksy alkaisi vasta lokakuussa. Kuulin myös huhuja siitä, että syyspäiväntasaus olisi käsitettävä viralliseksi syksynalkamisajaksi. En ehkä ole vielä riittävän keskieurooppalaistunut, kun en vaan kertakaikkiaan osaa lukea edes syyskuun alun päiviä enää kesään. Muussa tapauksessa tämä kuukausi olisi varmaan myös nimetty toisin. Baijerilaiset koululaiset ovat tosin vielä hetken lomalla, joten ehkä siellä on vielä kesä käynnissä. Meillä Hessenissä se loppui jo. Täällä koulujen loma-ajat on aika rankasti porrastettuja, koska koko maan samanaikainen lähtö lomalle ruuhkauttaisi Saksan autobaanojen lisäksi varmaan myös puoli muuta Eurooppaa.
Uunituoreita lapasia on kuin onkin tarvittu jo yhtenä aamuna, ja tänään töistä kotiin polkiessa ikävöin niitä myös. Niin ne ajat muuttuu, enpä olisi pari viikkoa sitten uskonut. Tästä on hyvä poimia lisämotivaatiota seuraaville neuleprojekteille.
3 kommenttia
Höhö. Luin ensin, että "Uunituoreita lapsia on kuin onkin tavattu jo yhtenä aamuna, ja tänään töistä kotiin polkiessa ikävöin niitä myös." Heetkinen.
VastaaPoistaPitäiskö tää nyt ottaa vinkkinä mulle vai sulle???
VastaaPoistaNe helteet olivat "Hundstage". Nyt on tulossa vielä "Altweibersommer". Yksille syksy alkaa viininkorjuusta ("herbsten"), toisille ruskasta, kolmansille hallaöistä, lehtien putoamisesta, liukkaista keleistä tai muista individuaalisista merkeistä.
VastaaPoistaOn olemassa 2 virallista definiota syksyn alkamisajankohdaksi:meteorologinen syksy alkaa 1. syyskuuta ja kalenterin mukainen syksy 22.09. (syyspäivän tasaus).
Kouluissa lapsille opetetaan vuodenajat kalenterin mukaan: kevätpäivän tasauksesta alkaa kevät, kesäpäivän seisauksesta alkaa kesä, syyspäivän tasauksesta alkaa syksy, talvipäivän seisauksesta alkaa talvi.
Meteorologit alkavat vuodenajat 1.päivästä sitä kuuta, missä nuo auringon seisaukset (käännekohdat) ja päivien tasaukset ovat.