Kuvia odotellessa sekä muuta hääasiaa

syyskuuta 20, 2012

Meidän valokuvaajat kävivät pari viikkoa sitten kylässä, kuten hiukan aiemmin kerroin. En malttais millään odottaa kuvien saapumista! Alkuun jännitettiin aika paljon sitä, miten poseeraaminen onnistuu. Normaalisti allekirjoittanut muuttuu lähinnä äärimmäisen luonnolliseksi suolapatsaaksi kameran nähdessään, eikä kanssa-asukkaan tilanne ole juuri sen parempi. Jotenkin nyt oli kuitenkin yllättävän helppoa olla kameran edessä (sanoo hän ainakin niin kauan, kun ei ole vielä nähnyt kuvia). Ehkä asiaa helpotti se, että sekä Johanna että Jouni kuvasivat paljon koko täälläolonsa ajan, ja kameroiden läsnäoloon ehti siis tottua jo ennen sunnuntaille ajoittunutta kuvaussessiota. Kuvia otettiin sekä meidän lähikaduilla että ihan täällä kotona samalla, kun kokkailtiin seurueelle lasagnea lounaaksi. Etenkin kotona otettuja kuvia odotamme jännityksellä, niissä kun ei poseerattu pätkääkään vaan keskityttiin siihen ruoanlaittoon. Ja silti se tuotos hiukan mustui uunissa, ketale!

Noin niinku muuten ollaan (tai minä olen, puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä) mietitty, mitä niiden bileiden eteen voisi tehdä jo näin hyvissä ajoin, jottei sitten lopussa iskisi stressi. On aika vaikeaa keksiä mitään! Hääyön hotellikin tuli jo päätettyä. Niinpä päädyin eilen ja tänään tekemisenpulassa (oon perinteiden mukaisesti jo kolmantena vuonna peräkkäin syyskuussa kipeä) väkertämään tietokoneella menu- ja vieraskirjalehtisten raakaversioita. En todellakaan ole mikään askarteluihminen, enkä myöskään usko että sillä tavoin säästää pennin hyrrää painatukseen verrattuna, varsinkaan kun mukaan laskee kaikki koeversioiden koeversiot, mielen muutokset ja kilokaupalla ostetut, mutta kuitenkin väärän väriset pahvit ja muut setit. Lisäksi pulssi nousee pelkästä ajatuksesta. Siispä meille on tulossa painatetut kutsut, menut ja kaikki muutkin kirjalliset tuotokset. Skumppaa ja askartelua -ilta kaason kanssa olisi myös haastavahko järjestää pitkähkön välimatkan takia. Ryystetään kuohuvat sitten eri tilanteessa.

Saattaisit myös pitää näistä

0 kommenttia