Minä sydän Stockmann

lokakuuta 11, 2012

Täällä kirjoittaa maailman ihanimpien ruokapöydän tuolien äärimmäisen onnellinen omistaja! Selailin eilen tylsyyksissäni Hullujen päivien kuvastoa, ja mikä siellä olikaan! En ole tähän asti onnistunut vielä löytämään tuota Tapiovaaran Domusta tarjoushintaan mistään, joten olihan tilaisuuteen tartuttava. Ulkosuomalaisena eli kuvioista ulkona olevana mulle tuli ihan yllätyksenä, että lähes kaikkia tuotteita saa tilata myös suoraan Stockmannin nettikaupasta. Äärimmäisen kätevää, ainakin teoriassa. Itselläni oli suuria ongelmia maksamisen kanssa.

Tasan aamuseiskalta alkaneiden erinäisen säädön, hetkellisen epätoivon ja useiden epäonnisten maksuyritysten jälkeen onnistuin ostamaan kaksi tuolia netistä. Lisäksi pakotin epäonnisen, Suomessa sijaitsevan siskoni ryntäämään suoraan sängystä paikan päälle katsomaan, olisiko tuoleja vielä fyysisesti jäljellä tavaratalossa. Sieltä lähtikin viimeisestä kolmesta mukaan kaksi, eli kokoon saatiin kuin saatiinkin neljä tuolia, jesssss. 

Stockalta tuli kyllä tänään vielä jälkeenpäin terveisiä. Luottokorttimaksu ei suostunut aamulla millään toimimaan, vaikka yritin useita kertoja. Iltapäivällä sitten pankista soitettiin, että mahtaakohan olla ihan tarkoituksella, että kortilta on yritetty veloittaa yhteensä kymmenen tuolin hinta. Asiaa selviteltiin hetki puoleen ja toiseen, mutta nyt oletan kaiken olevan kunnossa. Vitsailtiin kyllä jo, että veljelle (jonka luo kaksi tilaamaani tuolia toimitetaan) saapuu varmaan lopulta 12 yksilöä, heh.

Jaa miten aion saada tuolit tänne? Lentokoneella! Viime vuonna tuotiin jo yksi erittäin menestyksekkäästi, joten vedenpitävä suunnitelmani on raahata nämä uudet toverit tänne yksi kerrallaan. Arvioni mukaan kaikki neljä saattavat siis olla meillä ehkä ensi vuoden jouluna. Tai sit pakotan kaikki kyläilijät tuomaan yhden mukanaan. Toisaalta, mikäs kiire tässä, tuolien odottelun voi varmaan myös ottaa mainiona kärsivällisyysharjoitteena.

Saattaisit myös pitää näistä

1 kommenttia

  1. Theorie und Praxis sind zwei Paar Stiefel! Tuoleilla on exodus edessään.Kauniita ne ovatkin.

    VastaaPoista