Joulu yllätti jälleen ja viimeisinä päivinä Saksassa meinasi tulla kiire. Siis en ehtinyt kertoa, kuinka kävimme Wiesbadenin joulumarkkinoilla, jotka olivatkin jopa kaltaiseni joulumarkkinamöhkön mielestä aivan mukavat. Siellä oli kuvan söpö vanhanaikainen karuselli, jossa seurueen kolmivuotias ajeli mielellään. 

Jouluksi lensimme Suomeen, kuten aina. Koska ei tiettävästi ole olemassa asiaa, jota bingo ei parantaisi, aloitimme uuden jokavuotisen aattoperinteen eli joulupukin kuuma linja -bingon. Ihan loistojuttu, suosittelen ihan kaikille! Idean ja myös toteutuksen ryöväsin mainiosta Pakollinen joulu -blogista, jota suosittelen myös sekä joulunalusaikana että muutenkin. Kävin vielä noutamassa pahimmassa joulunalusruuhkassa asiaankuuluvat palkinnotkin, joten kyllä tästä aivan arvoisensa aloitus uljaalle perinteelle saatiin. 

Yksi lempihommistani aattona on hautausmaalla käynti. Kynttilät ovat tosi hienon näköisiä pimeässä, ja mikäs siellä oli tänä vuonna käpöstellessä, kun luntakin oli. 

Herkkuja on syöty ja pakettejakin avattu jonkin verran. Pientä miestä kiinnostivat käärrepaperit odotetusti sisältöä enemmän. Aivan kerrassaan onnistunut joulu siis! Tästä on hyvä siirtyä kohti uusia seikkailuja.

Olen tässä paketoinut lahjoja. Väkersin niihin muutaman ruusukkeen koristeeksi, ja niistä tuli aika hauskoja. Homma oli varsin helppo, kas näin se tapahtuu:

Tarvitset sivun jostain lehdestä, lahjapaperia tai muuta valitsemaasi materiaalia, sakset ja teippiä, nitojan tahi liimaa.

Leikkele paperista pitkulaisia palasia: kolme pitkää, pari-kolme lyhyempää ja ainakin yksi minimpi.

Tämän jälkeen voit änkeä pienemmät kaverit myös ruusukkeen sisään. Ruusukkeeseen mahtuvien kahdeksikkojen määrä riippuu siitä, miten paksuja suikaleita leikkasit. Näistä tuli aika paksuja, joten en lopulta tarvinnut kuin yhden lyhyemmän suikaleen ja pienen ympyrän. Mustaan ruusukkeeseen taas leikkelin kolme lyhyttä suikaletta.

Ich habe Verzierung aus Papierschleifen (oder wie auch immer sie heißen...) für die Weihnachtsgeschenke gebastelt. Es geht ganz einfach! Man braucht nur eine Seite aus irgendeiner Zeitschrift, eine Schere und Tesafilm, Kleber oder einen Tacker. Die Bilder oben sagen eigentlich schon sonst alles.

Olen ollut vähän vaihtelevalla tuulella viime päivinä. Kuukausien mittaisen vauvakuplassa kelluskelun jälkeen elämän ikävät realiteetit kuten keskeneräinen väitöskirja ovat saapuneet tajuntaani. On myös tuntunut, että näistä viimeisistä päivistä kotona pitäisi ottaa kaikki irti, mutta toteutustapa on ollut kysymysmerkki. Välillä olen hermostunut kaikille, kun en ole saanut kirjoittaa väitöstä niin keskittyneesti kuin haluaisin (olen tosiaankin kirjoittanut vähän nyt ollessani kotona, siitä hatunnosto ja omaan selkään taputus!), välillä taas on iskenyt kriisi, kun käsillä ovat niin ainutlaatuiset hetket kotosalla elämäni miesten kanssa. Että pitäisi nauttia näistä päivistä ja puuhastella yhdessä!

Muutama päivä sitten älysin lopulta relata ja löysin jonkinlaisen mielenrauhan. Väikkäriä ehtii kyllä kirjoittaa töissäkin, ja luultavasti myös huomattavasti tehokkaammin kuin täällä kotona erinäisten häiriötekijöiden keskellä. Päätin olla tyytyväinen tähänastisiin aikaansaannoksiini ja keskittyä johonkin, mistä tulee hyvä mieli. Ompelukone on hurissut ahkerasti viime päivinä. Sen kanssa puuhastelu on tosi hyvää hermolepoa. Ommellessa ei ehdi miettiä turhanpäiväisiä. On myös hyvä saada aikaan joitain tuotoksia, sillä hullaannuin internetin syövereissä nämä kuvissakin näkyvät karhukankaat nähtyäni. Ei kai niitä kannata kaapissa säilöä.

Ich bin in letzten Tagen etwas gestresst gewesen, weil ich das Gefühl gehabt habe, ich müsste jetzt noch möglichst viel erreichen, bevor ich wieder zur Uni gehe. Ich konnte nur nicht entscheiden, was genau: manchmal wollte ich die ganze Zeit meine Doktorarbeit schreiben (die unangenehmen Realitäten des Lebens sind angekommen nach den entspannten Monaten in einer Babyblase) und manchmal habe ich schlechtes Gewissen bekommen, weil ich doch jetzt viel mit meinen Männern machen müsste - diese Zeit zu Hause ist doch so einmalig! 

Am Ende habe ich dann doch innere Ruhe gefunden. Die Arbeit kann ich auch an der Uni weiter schreiben, und das auch viel effektiver als hier zu Hause. Ich mache jetzt noch Sachen, die Spaß machen. Wie nähen! Es ist auch deswegen eine gute Idee, weil ich diese schönen Stoffe bestellt habe. Die gehören ja nicht in den Schrank! 

Meille saapui erittäin mieluinen paketti, kun perheen pieni mies sai ihan ikiomat villasukat! Ne neuloi Oh, wie nordisch! -blogin Eeva. Tuhannet kiitokset! Sukat ovat päässeet heti käyttöön ja sopivat vallan mainiosti. Ne tulivat myös tarpeeseen, sillä tämä neulomiseen hetkellisesti kyrsiintynyt äiti ei todellakaan ole tuottanut jälkikasvulleen - eikä kellekään muullekaan - sukan sukkaa.

Der kleine Mann hat Wollsocken bekommen! Eeva, die den Oh, wie nordisch! -Blog schreibt, hat die gestrickt und uns geschickt. Diese Babysocken heißen Zugsocken und sind echt super, weil die Kleinen die gar nicht so leicht ausziehen können. Eeva hat mehr über die Socken in ihrem Blog geschrieben, da ist auch eine Anleitung. Also wer mehr Lust auf Stricken hat als ich, kann schnell mal welche produzieren!

Kansaa kuohuttanut Cupper/Clipper -kohu ei ota laantuakseen. Kommenteista mulle nimittäin selvisi (ja muistin tämän itsekin), ettei Suomessa myytävissä pusseissa ole narua. Nehän ovat muutenkin aika hippimäisiä. Nämä täältä saatavat ovat sen sijaan ihan ehtaa yksittäispakattua tavaraa naruineen ja lipukkeineen.

Edellisen teepostauksen kommenteissa allekirjoittanutta informoitiin, että Clipper-tuotemerkki oli Saksassa varattu teelafkan halutessa markkinoille. Siksi tarvittiin uusi tuotemerkki, ja nämä kaverit kulkevat täällä siis nimellä Cupper. Kysymys kuuluukin, eivätkö saksalaiset siedä naruttomia teepusseja vai mistä moinen ero myös itse käyttöliittymässä!

Ich habe zahlreiche verwirrte Kommentare bekommen, weil die Cupper-Tees in Finnland Clipper heißen. Der Name Clipper war wohl hier nicht mehr frei. Jetzt habe ich festgestellt, dass es auch weitere Unterschiede gibt: die finnischen Beutel haben keinen Faden, sondern müssen irgendwie mit einer Gabel aus der Tasse rausgefischt werden, sind auch nicht einzeln verpackt und sehen insgesamt hippiemäßiger aus.

Saksassa on joulumarkkinoita aivan joka kylässä, suuremmissa kaupungeissa niitä on useita ja joka kaupunginosalla on yleensä omansa. Rehellisesti on kyllä sanottava, etten ole mitenkään erityinen joulumarkkinoiden ystävä: siinä seisoskellessa tulee kylmä, enkä juurikaan pidä Glühweinista, tuosta pakollisesta joulumarkkinajuomasta. Isommissa paikoissa on myös etenkin viikonloppuisin niin törkeä tungos, että suomalainen hermoni on usein joutua koetukselle.

Meidän nurkilla on joka vuosi kahtena ensimmäisenä adventtiviikonloppuna minimarkkinat, jotka ovat kuitenkin sympaattisuudessaan niin eri maata kuin isommat serkkunsa, että täällä käyn mielelläni kääntymässä useampaankin otteeseen. Kojuja mahtuu pienelle aukiolle ehkä kymmenen, ja niissä myydään paikallisten käsityöläisten taidonnäytteitä ja pieniä herkkuja. Ruokapisteeltä saa mainiota ja ihanan lämmittävää gulassikeittoa ja muita makuhermoa kutkuttavia juttuja. 

Tänä vuonna en ostanut mitään koristehommia tai marmeladeja, mistä taputan itseäni henkisesti selkään. Mukaan lähti vain Luups-kirja, jolla saa alennuksia ravintoloista, kuppiloista ja kulttuuritapahtumista. Niitä on vähän joka kaupungille Saksassa ja kirjan hankkiminen kannattaa jo vähäiselläkin käytöllä. Tiedoksi saatettakoon niille, jotka eivät ole vielä törmänneet opuksiin. 

Wir waren wieder auf dem kleinen Weihnachtsmarkt bei uns. Süß wie immer! Dieses Mal war ich ganz brav und habe kein Dekozeug (oder Marmelade! Wir haben mehr als genug...) gekauft. Mitgenommen haben wir nur das Luups-Buch für 2015. 

Taloudessamme on ollut riemu katossa viime viikonlopusta lähtien, kun toinen osapuoli sai mieleisiä tuliaisia Suomesta. Jopa kaltaisensa suklaahirmu selvinnee näillä levyillä jotakuinkin jouluun asti - etenkin, kun siskoni ei juuri nyt ole tulossa kylään.

Selailin tässä viime viikonlopun suomalaisilta joulumarkkinoilta mukaan ottamaani turisti-infoa Helsinkiin ja jouduin vallan haikeisiin fiiliksiin. Olen jo aiemmin sanonut, että en useinkaan niinkään kaipaa Suomeen, mutta Helsinkiä ikävöin kyllä. Unelmissani asumme vielä joskus siellä, ehkä jossain kantakaupungissa. Käymme kiertämässä kaikki ihanat joulumyyjäiset ja kävelemme päämäärättömästi pitkin Kruununhakaa. Meillä on valokuva yhdeltä vapulta, jossa äitini työntää veljeäni rattaissa minun kävellessä vieressä Tuomiokirkon näkyessä taustalla. Niin haluaisin itsekin tehdä!

Unelmissani Helsinki on ihana sekä talvella että kesällä, eikä edes syksyn (ja talven...) loputon harmaus niin haittaa. Onneksi kohta on joululoman ja kotimaanreissun aika, ja tällä kertaa ehdimme viettää myös pääkaupungissa muutaman päivän. Se helpottakoon akuuttia ikävää.

Mann hat Schokolade und Lakritz aus Finnland bekommen und freut sich sehr. Ich vermisse mal wieder Helsinki. Oft ist es so, dass ich zwar hier ganz glücklich bin und nicht nach Finnland ziehen möchte, aber Helsinki ist dann doch was anderes. Ich träume davon, dass wir irgendwann dort wohnen. Zum Glück kommt ja bald Weihnachten, da haben wir auch einige Tage Zeit für die schöne Hauptstadt.

Ompelin tässä pienelle miehelle taas uuden paidan, tällä kertaa vähän paksumman kun on talvi ja kaikkea. Kankaana on Noshin farkkujersey, joka on paksuudeltaan jotakuinkin college-kankaan tasoa. Paidasta tuli ihan perus ilman minkäänlaisia kommervenkkejä. Mietin pitkään, onko se tuollaisena liian tylsä, ja lisäsin lopulta norsut helmaa piristämään. 

Ompelin paidan koossa 68, kuten muutkin tähänastiset tuotokset. Jotain on mystisesti tapahtunut sitten ensimmäisten ompelusten, koska tähän asti aika reippaan kokoisena liehuneet paidat alkavatkin yhtäkkiä olla sopivia ihan ilman mitään hihojen käärimisiä. Seuraavat sitten jo isommassa koossa.

Ich habe wieder einen neuen Pulli genäht. Dieser ist aus dem Denim Jersey von Nosh. Der Stoff ist ein bisschen dicker, eher wie Sweat. Ich habe lange überlegt, ob der Pulli nicht ein bisschen zu schlicht ist und habe mich dann noch für die Elefanten entschieden. Den Pulli hab ich noch in Größe 68 genäht, wie alle bis jetzt. Langsam sind die aber nicht mehr zu groß, sondern eher passend. Die nächsten werden dann wohl 74 sein. 

Pikku-ukon saavuttua maailmaan mies kysyi, mitä haluaisin lahjaksi kiitokseksi raskausajan koettelemuksista ja lapsen maailmaan saattamisesta. Meillä ei juuri harrasteta yllätyslahjoja eikä tuo toinen puoliskoni ole tainnut kertaakaan tehdä poikkeusta "kysy, niin ei mene vikaan" -linjaansa. Toki tällainen itse päättäminen tekee lahjuksesta vähemmän romanttisen, mutta lopputulos on toisaalta ainakin mieleen. 

Halusin jotain kestävää ja arkieloon kuuluvaa, jonka nähdessä voi sitten tuntea rinnuksissaan lämpimän pilkahduksen muistaessaan, miksi esine on meille tullut. Siis päädyin Artekin klassikkojakkaraan E60. Se, että tämä kaunokainen saapui meille vasta pojan jo ylitettyä puolen vuoden rajapyykin, on useiden sattumien summa. Niistä suurin on kuitenkin Artekin sikamainen hinnoittelu: tuotteensa ovat täällä ihan törkeästi kalliimpia kuin Suomessa. Jakkara tilattiin siis Suomeen ja se saapui tänne jalkapallovieraiden matkalaukussa. Odotus ei haitannut: kun suunnitelmissa on, että kaveri ilahduttaa arkeamme vielä kymmeniä vuosia, ei muutama kuukausi tunnu juur missään.

Dieser Hocker (mein Lieblings-!) ist ein Geschenk vom Mann dafür, dass ich die Schwangerschaft und die Geburt überstanden habe. Ich habe ihn erst jetzt bekommen, weil die Artek-Produkte in Deutschland unglaublich viel teurer als in Finnland sind. Der Hocker ist also erst jetzt mit den Fußballtouristen gekommen. 

Otimme tässä hieman jouluisia valokuvia. Tai siis minä otin, miehen mielestä moinen idea oli sekä tarpeeton että sivusta naureskelun arvoinen. Kun vilkaisin valmiita kuvia tietokoneella, totesin että niiden teeman voisi sanoa olevan yhdistelmä sarjoista "pitäkää joulunne" ja "tein ite, säästin". Eipä siitä sen enempää, kaikki tarpeellinen tulikin varmaan jo sanottua.

Meillä on ollut viikonloppuna vieraita, kun Suomesta saapui joukko jalkapalloturisteja. Bundesligan pelit Frankfurtin stadionilla ovat usein mukavia houkuttimia vierailijoille, ja on sanottava että myös jalkapallosta vain etäisesti kiinnostunut on yleensä ihan mielissään seuratessaan 50 000 fanin riemua loppuunmyydyllä stadionilla. Koska perheen pienin on kuitenkin vielä hieman turhan nuori moisiin karkeloihin, johdatti mies seurueen pelipaikalle ja jäin itse kotipuoleen seuranani glögi ja eilen joulumarkkinoilta ostamani keksit. Aikomuksenani oli säästää ne itsenäisyyspäiväksi kisastudiota varten (sori E, silloin sitten tarjolla jotain muuta!), mutta nyt iski akuutti himotus. Perusteltua pussin avaaminen oli etenkin siksi, että tarvitsen hieman piristystä. Pienellä miehellä on flunssa, ja viime yönä potilas itse nukkui kylläkin olosuhteisiin nähden kohtuullisen hyvin, mutta vanhempansa eivät. Herra kuulosti tukkoisen nenänsä takia nimittäin lähinnä kuorsaavalta porsaalta. 

Viime postauksiini on tullut kasapäin kommentteja. Kiitos niistä, ovat ilahduttaneet kirjoittajaa kovasti!

Wir (sprich ich, der Mann fand die Idee spießig) haben weihnachtliche Fotos gemacht. So wie die aussehen, hatten wir als Themen "selber gemacht, Geld gespart" und "ihr könnt mich mal". Das sagt wohl schon alles... 

Wir haben dieses Wochenende Gäste, Fußballtouristen aus Finnland sind gerade da. Weil der Kleine noch etwas zu jung für Fußballspiele ist, bin ich mit ihm, glögi (finnischer, alkoholfreier Glühwein) und Weihnachts-Cantuccini zu Hause geblieben. Die Kekse wollte ich eigentlich für den finnischen Unabhängigkeitstag (am 6.12.) aufheben, aber es war nötig, die Tüte doch schon heute aufzumachen. Ich habe ein bisschen Aufmunterung gebraucht. Der kleine Mann ist erkältet und hat zwar letzte Nacht einigermaßen gut geschlafen, seine Eltern aber nicht. Seine Nase war zu und man hätte meinen können, dass wir ein schnarchendes Schwein im Schlafzimmer haben. 

Jos korviinne on kantautunut ilonkiljahduksia, jotka kuulostavat siltä, että ne tulevat suurehkon etäisyyden päästä, syyllinen löytyy luultavasti täältä. Nimittäin sitrushedelmäkausi on alkanut! Syön yleisestikin kasoittain hedelmiä, mutta nuo pienet oranssit pallerot (joita kaikkia kutsun julkeasti mandariineiksi, vaikka eivät taida tarkalleen ottaen koskaan olla niitä vaan klementiinejä) ovat siirtäneet kulutuksen uusiin sfääreihin. Näitä kannetaan selkä vääränä kotiin! En väheksy myöskään palleroiden isoveljiä eli appelsiineja, jotka ovat parasta aamupuuron seassa.

Sitrushedelmiin liittyy kyllä aina vissi jännitysmomentti. Koskaan ei voi tietää varmasti etukäteen, sattuuko kädessä olemaan hyvän erän makeahko ja mehukas (ja siemenetön!) yksilö vaiko huonosti kuoriutuva, kuiva ja kitkerä tapaus. Tähän asti on käynyt tuuri, toivokaamme että se jatkuu.

Toinen eloani ilahduttava asia ovat kuvassa komeilevat teelöydökseni. Ei ole lainkaan yhdentekevää, miltä tuotteet näyttävät, ja pakkaus onkin yksi tärkeistä valintakriteereistä allekirjoittaneen ollessa ostoksilla. Hurmaavampia teepakkauksia kuin nuo Cupperin yksilöt on aika vaikeaa löytää, ja siksi olinkin riemuissani löytäessäni niitä taannoiselta Bodensee-matkaltamme. En ole jostain syystä onnistunut tähän mennessä paikallistamaan Cupper-teetä tästä kylästä, mutta ajattelin jatkaa etsintöjä. Molemmat sortit ovat erinomaisen herkullisia!

Zwei Sachen, die mich gerade sehr freuen: erstens Zitrusfrüchte, die gerade so lecker schmecken! Egal ob Clementinen oder Orangen, ich esse beide tonnenweise. Blöd nur, dass man nie vorher sicher sein kann, ob sie saftig und süß oder eher bitter, trocken und schwierig zu schälen sind. Zweitens finde ich die Cupper-Tees super. Die Verpackungen sind richtig schön und der Tee schmeckt sehr lecker. Bis jetzt weiß ich leider nicht, wo man den Tee hier kriegt, diese habe ich in Markdorf gekauft. 

Aina välillä joku kommentoi, että olisi kiva jos kirjoittaisin enemmänkin Saksasta ja ulkosuomalaisuudesta. Useimmiten se tuntuu vaikealta, koska arki täällä on niin normalisoitunut, etten oikein osaa eritellä, mikä nyt olisi sitä tyypillistä saksalaista ja erilaista kuin Suomessa. Nyt silmiin sattui kuitenkin yksi juttu, joka ylitti ärsytyskynnykseni hetkellisesti.

Helsingin Sanomat julkaisi nimittäin eilen vauvaluukkuja käsittelevässä jutussaan vitsin, ilmeisesti piristääkseen marraskuun synkkyydessä kärvistelevää kansaa. En nyt ota kantaa itse luukkuihin, mutta takerrun jutussa haastatellun Mannerheimin lastensuojeluliiton pääsihteerin lausuntoon:

"Verrattuna Saksaan, missä näitä vauvaluukkuja on, heillä ei ole kattavaa neuvolajärjestelmää - tai muutenkaan niin kattavaa terveydenhuoltoa kuin meillä"

Siis hyvä suomalainen. On varsin ok ja jopa suotavaa, että olet ylpeä kotimaastasi ja sen hyvinvointiyhteiskunnasta, mutta älä nyt hyvä ihminen sentään ihan kaikkea usko. Ulkosuomalaisena tulee nopeasti tietoiseksi siitä, että jokaisessa maassa on hyvät ja huonot puolensa - täydellistä paikkaa ei ole olemassakaan. Mutta terveydenhuollossa Saksa pesee Suomen kevyesti, asiassa ei ole mitään epäselvää. Täällä pääsee erikoislääkärille halutessaan (toki joillain aloilla pitää sentään odottaa ajan saamista tovin jos toisenkin, täydellisestä systeemistä kun ei ole kyse täälläkään) eikä tarvitse tapella jonkun välikäden kanssa siitä, onko tutkimus tarpeellinen vaiko eikö. 

Jos puhutaan erityisesti lapsista, niin neuvolajärjestelmää ei ole, myönnetään, vaan sen sijaan käydäänkin lastenlääkärillä. Ne seurantakäynnit ovat pakollisia, ettei kukaan putoa kelkasta. Pienenkin ongelmanpoikasen syntyessä lääkärille pääsee samantien, ja sieltä lähetetään tarvittaessa hanakasti eteenpäin, myöskin samantien. Jo raskaana olevalla on oikeus kätilön kotikäynteihin, ja lapsen syntymän jälkeen kätilö käy muutaman päivän välein katsomassa, että arki lähtee sujumaan hyvin ja antamassa tukea tilanteissa, joissa sitä tarvitaan.

Niin ja saattaahan jotakuta kiinnostaa myös, että täällä hammaslääkärille pääsee heti ja siellä kehotetaankin käymään kaksi kertaa vuodessa tarkastuksessa, ettei mitään pahempaa ehdi kehittyä.

Noukin säännöllisesti palkokasveja nenästäni, koska joku on taas luullut Suomesta jotain tyhmää, mutta kyllä asia näköjään toimii päinvastoinkin. Ehkä olen muuttumassa osasaksalaiseksi, kun loukkaannun nykyään myös asuinmaani puolesta?

Für Eva: Ich habe in der Zeitung gelesen, dass das finnische Gesundheitssystem viel besser als das deutsche sei. Das stimmt überhaupt nicht, ich habe mich total aufgeregt. Es gibt viele Sachen, die meiner Meinung nach in Finnland besser gelöst sind als hier, aber das Gesundheitssystem gehört eindeutig nicht zu denen!

Tulin tässä keulimaan, että katsokaapas mitä lautaselta löytyi tänään! Ihan ehtaa leipäjuustoa! Ulkosuomalainenhan pääsee kyseiseen kulinaariseen elämykseen käsiksi normaalisti vain kotimaanvisiiteillä, mutta Frankfurtissa sijaitseva, suomalaisia elintarvikkeita ja muitakin maahantuova Finnkiosk järkkäsi lauantaina pienen glögi- ja pullailtapäivän, jonne me hurautimme. Pulju on siis varsinaisesti nettikauppa (josta en tiennyt mitään ennen kuin glögimainos linkattiin Facebookin Suomalaiset Frankfurtissa -ryhmään, jota voin muuten suositella näillä seuduin asuville), mutta heillä on myös minikokoinen fyysinen liike Frankfurtissa. Paikka ei todellakaan sijaitse keskustassa vaan vähän hämärästi pienen metsän reunalla siirtolapuutarhojen vieressä aika tehokkaasti piilossa. Vaan löysimme kuin löysimmekin paikalle, saimme glögimme, pullamme ja karjalanpiirakkamme sekä tätä kuvassakin esiintyvää, sittemmin jo parempiin suihin kadonnutta leipäjuustoa ja asiaankuuluvaa lakkahilloa. 

Juustopaketissa luki juustoleipä. Joku voisi kertoa Valion sedille ja tädeille, että se tarkoittaa leipää, jonka päällä on juustosiivu tahi useampia. Leipäjuusto taas on kuvassa esiintyvä tuote, joka nautitaan lakkahillon kera.

Für Eva: auf dem Teller ist ein Stück finnischer Käse, den man hier normalerweise gar nicht bekommt. Wir waren am Samstag in einem minikleinen finnischen Laden in Frankfurt (der heißt Finnkiosk und ist eigentlich eher ein Online-Shop), wo wir den kaufen konnten. Ich habe mich sehr gefreut! 

Ompeluinnostukseni ei toki jäänyt yhteen settiin. Krokotiilipaita on itse asiassa ensimmäinen vaate, jonka tein, ja halusin sitten ommella vielä resoreiltaankin yhteensopivat housut. Paidan ompelujälki ei lainkaan välttämättä kestä lähempää tarkastelua, mutta on ollut mahtavaa huomata, miten tilanne paranee ihan silmissä jokaisella ompelukerralla. Aiemmin näyttämäni raitapaita, jonka ompelin krokojen jälkeen, on jo paljon paremman näköinen. 

Molemmat kankaat sekä resori ovat Noshilta, housut yhdistelmä Ottobren numeroista 1/2011 ja 4/2014, sekä paita Ottobresta 1/2011. Lisäsin housuihin koristelipareen, tällä kertaa kyytiin päätyi norsu. Näitä sadetta pitäviä krokoja on onneksi kaapissa jäljellä vielä muutamaankin tekeleeseen. Katsotaan mitä niistä syntyy seuraavaksi!

Täällä on käynnissä hyvin lämmin marraskuu. Ehkä sen takia, tai ehkä koska näin kotona ollessani päivillä, viikoilla tai kuukausilla ei ole niin väliä, minkäänlaista jouluinnostusta ei ole vielä hiipinyt kylään. Päinvastoin ihmettelin, kun huomasin työmiesten kasaavan joulumarkkinakojuja keskustassa: uunituoreen joulukuusen ohi kulkeminen ohuessa trenssissä ilman minkäänlaista ajatustakaan hanskoista tai villavaatteista ei oikein sovi kuvaan.

No, eiköhän tämä tästä. Kynttilöitä olen kuitenkin jo ehtinyt poltella ahkerastikin, ja teetäkin on ryystetty. Lepattavia liekkejä muumit kädessäni tuijotellessani olen tullut jotenkin tietoiseksi näistä päivistä ja viikoista. Joulukuussa, pojan täyttäessä seitsemän kuukautta, mies jää viideksi kuukaudeksi kotiin ja allekirjoittanut palaa töihin (oikeasti tosin luultavasti vasta tammikuulla, on nääs lomaa jäljellä). Olen menossa töihin ihan iloisena, mutta myös vähän haikeana. Vuoron vaihto on kuitenkin tärkeää, sillä miehelläkin on varsin perusteltu oikeus viettää poikansa kanssa aikaa kotona. Isä ei maltakaan enää odottaa vanhempainvapaansa alkamista.

Meidän kuviot, joissa mies on arkipäivät torstai-iltaan asti kokonaan poissa kotoa, ovat herättäneet aika runsaasti vähintäänkin rivien välistä kajastavaa ihmettelyä ja sääliviä katseita - oliko homma nyt ihan loppuun asti harkittu ja miten sitä selviää järjissään yksin vauvan kanssa? Aivan loistavasti, voin kertoa. Nyt uskallan jo sanoa sen ääneen: takana on elämäni paras syksy. Olen nauttinut näistä viikoista ihan täysillä. En ole tuntenut itseäni yksinäiseksi eikä sekaan ole mahtunut ainuttakaan kamalaa päivää. Mies on ollut aika paljon lomalla, ja on täällä käynyt vieraitakin, mutta ovat ne tavalliset arkipäivätkin olleet kivoja. On ollut ihanaa seurata pienen miehen kehitystä ja tyhjentää pää väitöskirjakuvioista ja muista arkiasioista hetkeksi.

Neuvoisin nyt uunituoretta äiti-itseäni olemaan hermoilematta ja luottamaan itseensä. Asioista on turha stressata ennen kuin siihen on syytä. Saattaa käydäkin niin, ettei sitä tulekaan.

Kun nyt olen kerran päässyt ompelun makuun, oli viime viikon vierailun tuliaisvalinta selvä. Kavereilla on hieman meidän pikkumiestä vanhempi tyttö, joka sai lahjukseksi paidan. Trikookangas on Noshilta ja kaava Ottobresta 1/2011, muokattuna hartianappien verran. 

Muutaman harjoituskerran jälkeen näiden paitojen ompelu alkaa sujua hyvinkin sutjakasti ja ompelun jälkikin miellyttää silmää. Pikkuhiljaa voisin ehkä jo edetä haastavampiin tuotoksiin!

Viime kuukausina olemme reissanneet Saksassa suorastaan ihailtavan ahkerasti. Ensin kävimme Itämeren rannalla Rügenillä, sitten kotimatkalla Hampurissa, ja olemme ehtineet jo piipahtaa myös Münchenissä pojan kummisedän luona. Tällä viikolla vuorossa oli Bodensee (eli suomeksi Bodenjärvi). Tuo Alppien reunustama, Saksan, Itävallan ja Sveitsin rajalla oleva järvi on kesäaikaan hyvinkin suosittu matkailijoiden keskuudessa, eikä syyttä. Me kävimme paikalla viimeksi puolitoista vuotta sitten, ja silloin maisemat olivat aivan ihanat. Näin marraskuussa matkailusesonki ei sattuneesta syystä ole aivan kuumimmillaan, mutta me olimmekin liikkeellä kavereita moikkaamassa emmekä vuorien perässä. Hyvä niin, sillä pilvisen ja sumuisen ilman takia huippuja vilahti näköpiirissä vain yhtenä päivänä.

Kun pitkän kantaman näkymät tosiaan olivat mitä olivat, ei muistikortillekaan jäänyt kuvia vuori-järvi-kombosta. Sen sijaan kävimme yhtenä päivänä pyörähtämässä Überlingen-nimisessä pikkukaupungissa, jossa ihastelin vanhaa keskustaa. Onneksi näitä ihanuuksia on kuitenkin säästynyt toisen maailmansodan massiivisista tuhoista huolimatta. Saksassa onkin musta mukavaa se, että melkeinpä mistä vaan tuntuu löytyvän pikkukaupunkeja, jotka ovat somia kuin karkki. Eipä siinä tarvita sen kummempia pilvenpiirtäjiä tai nähtävyyksiä, pastellinväristen talojen seassa pyörii kovinkin onnellisena päivänsä turistina.

Olen tässä todennut, ettei neulominen ole tähän elämäntilanteeseen lainkaan ideaali keino tyynnyttää käsityöntekohimoa. Kestää hitto viikkoja ellei jopa kuukausia, ennen kuin saa edes sukat aikaiseksi! Uusille aluevesille siirtymiseen vaadittiin kuitenkin yksi ompelukonehankinta. Meidän vanha kone oli kirjaimellisesti halvin mahdollinen vehje, jossa ei ollut minkäänlaista jousto-ommelta eikä tasan mitään muutakaan. Vaan nyt löytyy! Kävimme nimittäin muutama viikko sitten hakemassa lähikaupungin ompelukonekeitaasta ihanan uuden Berninan, josta olen varsin täpinöissäni.

Kässäntunneillahan homma meni niin, että menetin hermoni siinä kaavojenleikkausvaiheen alkupäässä, minkä jälkeen loppuprojektit kulkivatkin tasaista alamäkeä. Nyt kuitenkin meinasin, että kyllähän nyt hieman lyhyemmälläkin pinnalla varustettu henkilö hurauttaa parit vauvanvaatteet ilman mittavia vahinkoja, ne kun ovat ensinnäkin kivan pieniä ja nopeita tehdä ja toisekseen koko homma ei ole niin justiinsa, kun rennon ja reiluhkon kokoisiahan nuo pienten ihmisten vaatteet ovat kuitenkin. 

Sain kaverilta housujen kaavan (peräisin Ottobren numerosta 4/2014), josta vaihdoin vyötärökuminauhan resoriin, se kun on musta käytännöllisempi ainakin meidän pienellä miehellä. Paidan kaava on Ottobresta 1/2011. Alkuperäisessä kaavassa ei ollut minkäänlaisia nappeja hartiassa, mitä en kyllä ymmärrä, kun kyseessä on kuitenkin isopäisten pikkuihmisten vaate. Nappeihin löysin ihan loistavan täydentävän ohjeen täältä, valitettavasti kylläkin saksaksi. 

Sekä paita että housut ovat jo päätyneet tositoimiin, yllä testaajan taidonnäyte autenttisissa päiväuniolosuhteissa asiaankuuluvan unirievun sekä muun oheisrekvisiitan kera. Allekirjoittanut oli poksahtaa ylpeydestä, kun palleron sai vaatettaa ihan itse tehtyihin vaatteisiin! Kankaat ovat peräisin Noshilta, josta tilasin suurehkon kasan trikoota, joustocollegea ja resoreita. Tykkään kovasti siitä, että kun kaikki kankaat ovat samasta puljusta, sopivat väritkin yhteen just eikä melkein. Kikertävän kukertavissa vauvanvaatteissa moinen ei todellakaan ole itsestäänselvää, voin kertoa. Pisteenä iin päälle ompelin vielä paidan helmaan pöllönauhasta pienen ekstralipukkeen.

Saksassa on isänpäivä toukokuussa, eikä sitä silloinkaan juhlita kuten Suomessa. Totesin, ettemme anna moisen pikkuseikan estää kahden kulttuurin perhettämme juhlistamasta aina, kun se on mahdollista, joten mies sai tänään aamiaisen sänkyyn. Mukaan mahtui myös kortti ja pieni paketti, josta paljastui pojan pienehköllä avustuksellani askartelema taulu. Kädenjäljen painamista en viitsinyt pienessä kiireessä edes yrittää, jalka osoittautui jo riittävän haastavaksi ainakin vilkkaahkon päivän satuttua kohdalle. Mutta lopputuloksesta tuli kyllä kiva!

Valittelin raskausaikana, että näkö oli yhtäkkiä muuttunut ja päätä tuppasi vähän särkemään. No samahan on tietenkin jatkunut myös nyt imetyksen aikana, joten täällä on vähän hiljaista kun koneella istuminen ei oikein meinaa luonnistua ilman pelkoa migreenistä eikä tämän naisen hermo kestä mitään puhelimella päivittämistä. Mitään suuria linssihankintoja ei tässä vaiheessa huvita oikein tehdä, kun näkö ei kaiketi aio vakiintua mihinkään ennen imetyksen lopettamista. Kunhan keksin jonkinlaisen hätäratkaisun, palaan kyllä mestoille, olisi jo aiheitakin jonoksi asti!

Sain aikaiseksi villasukat juuri sopivasti nyt, kun alkaa olla jo viileämpää. Näissä ei sinänsä ole mitään erityistä, lankana on seitsemän veljestä ja mallikin ihan perussukka Novitan sivuilta. Neuloin sukat kolmosen puikoilla ja hieman vähemmillä silmukoilla kuin ohjeen mukaan olisi pitänyt, koska käsialani ei tunnetusti sovi lainkaan yhteen Novitan sukkamestareiden käsitysten kanssa. 

Neulejälki ei välttämättä kestä tällä kertaa lähempää tarkastelua. En tiedä mistä moinen, onhan tällä samalla lanka-puikko-kombolla tullut jo neulottua kohtuullisestikin. Lähempää tarkastelua ei oikeastaan kestä myöskään lankavalinta: tarkkaavainen lukija saattaa huomata, ettei kumpaakaan väriä ollut ennalta aivan liian lihavassa kunnossa olevassa lankakorissani. Vaan minkäs tein, kun kesälomalla sinapinkeltainen ja pinkki -kombo huuteli suureen ääneen olevansa JUURI SE väriyhdistelmä, jota muuan ulkosuomalainen ei voi tänä syksynä missata!

Meillä oli eilen mukavan rauhallinen koti-ilta. Syötiin pannaria ja pieni mies hihkui seuranamme omassa istuimessaan pöydän ääressä. Myöhemmin ukkeli harjoitteli kääntymistä (vielä ei ihan onnistu) sekä piti tyytyväisenä yleistä ähinää ja puhinaa lattialla vanhempiensa istuessa raukeina (ja täysin vatsoin) sohvalla.

Koska nyt on taas se aika vuodesta, kun sosiaalinen mediani täyttyy Vain Elämää -päivityksistä, kävin kurkkaamassa näkyisikö joku pätkä ohjelmasta myös täällä. Mikä onni, koko sarja on katsottavissa ulkomailla! Aikaisempien kausien kohdalla mieleeni ei ollut tullut tarkistaa näkyvyyttä, joten ne jäivät katsomatta. Upposin tyytyväisenä vielä hieman syvemmälle sohvaan keskeneräinen villasukka kaverinani ja katsoin ensin ekan ja sitten myös haltioissani samantien eilisenkin jakson. Mies vei sillä aikaa pikku-ukon nukkumaan ja palasi sitten sohvalle ihmettelemään, miksi tässä merkillisessä ohjelmassa kaikki sekä televisiossa että yhden hengen otoksen perusteella myös kotikatsomossa näyttävät itkeskelevän joka biisin aikana.

Meillä ei ole televisiota. Kun sellainen vielä ensimmäiset vuoden tai kaksi pyöri nurkissa, sitä ei tullut juurikaan katsottua. Olen aika huono tv-viihteen kuluttaja enkä jaksa myöskään muutamaa poikkeusta lukuunottamatta innostua elokuvista. Ehkä juuri siksi olinkin eilen suorastaan lapsellisen innoissani siitä, että katsoin kaksi tuntia (suomalaista!) televisiota ja neuloin siinä sivussa villasukkaa. Toisin kuin arki-iltoina, en ollut yksin vaan mies istui siinä vieressä sohvalla puuhastellen omiaan, kun taas pikku-ukkeli tuhisi tyytyväisenä sängyssään. Tavallistakin tavallisempi viikonloppuilta, joka tuntui kuitenkin niin erityiseltä. 

Meillä kävi sään suhteen mieletön tuuri ja osuimme paikalle juuri niiksi päiviksi, jolloin inhan syksyinen sadekausi oli tauolla ja aurinko paisteli pilvettömältä taivaalta. Lämmintäkin oli: lämpötilat huitelivat jossain parinkymmenen asteen tienoilla. Kaiken kaikkiaan matka oli oikein onnistunut. Istuessani itse kuuntelemassa, minkälaista tiedettä viimeisten kahdentoista vuoden aikana on tehty, kävivät perheen miehet pitkillä vaunulenkeillä meren äärellä. Myöskään allekirjoittaneen ei onneksi tarvinnut kuluttaa läheskään koko aikaa esitysten parissa, vaan ehdin sekä liittyä miesväen seuraan ulkoilmaan että hemmottelemassa itseäni hieronnassa ja pitkässä jalkahoidossa. 

Kotimatkalla pysähdyimme muutamaksi päiväksi vähän erilaisiin maisemiin Hampuriin, mutta siitä enemmän toisella kerralla.

Ruksia seinään, sillä olen vihdoin saanut aikaan jotain valmista! Peittoa voisi ihan hyvällä syyllä kutsua ikuisuusprojektiksi, sillä aloitin sen neulomisen reilusti yli puoli vuotta sitten. Vaan toisaalta eipä pieni mies olisi kesällä villaista peitettä tarvinnutkaan, siis valmistumisajankohta oli tietenkin alusta lähtien optimoiden suunniteltu.

Tämä on jo toinen samasta ohjeesta neulomani peitto. Ensimmäinen matkasi kummityttömme lämmikkeeksi, ja koska tykkäsin mallista kovasti, halusin neuloa omalle pallerollemme samanlaisen. Värien valinta tapahtui hyväksi todetulla metodilla "käske siskoasi tuomaan tuliaisena kolmea jotain jokseenkin yhteensopivan väristä lankaa, joista yksi voisi mielellään olla luonnonvalkoinen, koska sitä on vielä jäljellä". Alkuperäisenä inspiraationa peitollehan toimi ihastuttava Things to make and do -blogi.