Mieluisia tuliaisia ja kaipuuta

joulukuuta 05, 2014

Taloudessamme on ollut riemu katossa viime viikonlopusta lähtien, kun toinen osapuoli sai mieleisiä tuliaisia Suomesta. Jopa kaltaisensa suklaahirmu selvinnee näillä levyillä jotakuinkin jouluun asti - etenkin, kun siskoni ei juuri nyt ole tulossa kylään.

Selailin tässä viime viikonlopun suomalaisilta joulumarkkinoilta mukaan ottamaani turisti-infoa Helsinkiin ja jouduin vallan haikeisiin fiiliksiin. Olen jo aiemmin sanonut, että en useinkaan niinkään kaipaa Suomeen, mutta Helsinkiä ikävöin kyllä. Unelmissani asumme vielä joskus siellä, ehkä jossain kantakaupungissa. Käymme kiertämässä kaikki ihanat joulumyyjäiset ja kävelemme päämäärättömästi pitkin Kruununhakaa. Meillä on valokuva yhdeltä vapulta, jossa äitini työntää veljeäni rattaissa minun kävellessä vieressä Tuomiokirkon näkyessä taustalla. Niin haluaisin itsekin tehdä!

Unelmissani Helsinki on ihana sekä talvella että kesällä, eikä edes syksyn (ja talven...) loputon harmaus niin haittaa. Onneksi kohta on joululoman ja kotimaanreissun aika, ja tällä kertaa ehdimme viettää myös pääkaupungissa muutaman päivän. Se helpottakoon akuuttia ikävää.

Mann hat Schokolade und Lakritz aus Finnland bekommen und freut sich sehr. Ich vermisse mal wieder Helsinki. Oft ist es so, dass ich zwar hier ganz glücklich bin und nicht nach Finnland ziehen möchte, aber Helsinki ist dann doch was anderes. Ich träume davon, dass wir irgendwann dort wohnen. Zum Glück kommt ja bald Weihnachten, da haben wir auch einige Tage Zeit für die schöne Hauptstadt.

Saattaisit myös pitää näistä

4 kommenttia

  1. Ai kauhee jos mulla ois tollanen kasa suklaalevyjä kaapissa!! :D Ei seurais mitään hyvää siitä, mutta sulla on varmaan vähän enemmän itsekuria, etenkin kun kyse on ulkomailla hieman harvinaisemmasta herkusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis mähän inhoan suklaata, joten saavat mun puolesta maata tuossa ihan rauhassa vaikka maailman tappiin asti ;) Siippakin on pysytellyt ihmeen rauhallisena, ehkä koska vedettiin juuri pipariöverit viikonloppuna.

      Poista
  2. Ohhh Fazer suklata. :)
    Jo on Suomi on kaunis maa, muttä saksa myös.
    Terveisin Maira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on jo syöty! Onneksi viikonloppuna saadaan taas vieraita Suomesta, ehkä tuovat miehelle lisää :) Ja totta, Saksa on tosi kaunis. Etenkin näin keväällä!

      Poista