Joulu 2014
joulukuuta 28, 2014
Joulu yllätti jälleen ja viimeisinä päivinä Saksassa meinasi tulla kiire. Siis en ehtinyt kertoa, kuinka kävimme Wiesbadenin joulumarkkinoilla, jotka olivatkin jopa kaltaiseni joulumarkkinamöhkön mielestä aivan mukavat. Siellä oli kuvan söpö vanhanaikainen karuselli, jossa seurueen kolmivuotias ajeli mielellään.
Jouluksi lensimme Suomeen, kuten aina. Koska ei tiettävästi ole olemassa asiaa, jota bingo ei parantaisi, aloitimme uuden jokavuotisen aattoperinteen eli joulupukin kuuma linja -bingon. Ihan loistojuttu, suosittelen ihan kaikille! Idean ja myös toteutuksen ryöväsin mainiosta Pakollinen joulu -blogista, jota suosittelen myös sekä joulunalusaikana että muutenkin. Kävin vielä noutamassa pahimmassa joulunalusruuhkassa asiaankuuluvat palkinnotkin, joten kyllä tästä aivan arvoisensa aloitus uljaalle perinteelle saatiin.
Yksi lempihommistani aattona on hautausmaalla käynti. Kynttilät ovat tosi hienon näköisiä pimeässä, ja mikäs siellä oli tänä vuonna käpöstellessä, kun luntakin oli.
Herkkuja on syöty ja pakettejakin avattu jonkin verran. Pientä miestä kiinnostivat käärrepaperit odotetusti sisältöä enemmän. Aivan kerrassaan onnistunut joulu siis! Tästä on hyvä siirtyä kohti uusia seikkailuja.
8 kommenttia
Ihania joulun tunnelmia ja hauska tuo bingo! :)
VastaaPoistaSe oli kyllä mahtava - eikä vähiten siksi, että sain ite pääpalkinnon! ;)
PoistaMulta taisi jäädä aikanaan Wiesbadenin joulumarkkinat käymättä, vaikka olin siinä ihan joen toisella puolella (no, oli siellä tietysti omatkin markkinat) ja äiti kävi joulun alla kyläilemässä... No, ehkä sitä oli Mainzissa ja Kölnissäkin joulumarkkinoita ja Glühweinia ihan riittävästi yhden vuoden tarpeisiin! :D
VastaaPoistaVarmasti! Kölnissähän on ties miten monet markkinat. Riittäisivät varmaan mulle vuosiksi!
PoistaVau, olipa kaunis tuo hautausmaakuva!
VastaaPoistaKatselin muuten tuossa oman blogini lukijatilastoja viime vuoden vuosikatsauksesta. Saksasta oli Suomen lisäksi eniten klikkauksia, ehkä sinä olit niissä osallisena jos olet blogissani käynyt? Muitakin tuttuja minulla Saksassa kyllä on. Wordpress myös kehotti käymään kiittämässä lukijoitaan joten kiitos sinullekin, tiettävästi ainakin kerran vissiin vierailit ;)
Kiitos!
PoistaJoo, kyllähän sitä ollaan oltu osallisena tilastoissa :)
Veikeä idea toi bingo! En ole ennen moisesta kuullutkaan, mutta sen täytyy olla hauskaa.
VastaaPoistaSuurena bingojen ystävänä allekirjoitan täysin! Kätevästi vielä sukulaisten nurkissa pyöriessä on aikaa seurata kuumaa linjaa silmä kovana, kun valmistelut hoituvat pääasiassa toisten puolesta ;)
Poista