Ensimmäinen suomalainen isänpäivä
marraskuuta 09, 2014
Sain vanhat linssini takaisin silmälaseihin ja hommat onnistuvat taas jotenkuten, jes!
Saksassa on isänpäivä toukokuussa, eikä sitä silloinkaan juhlita kuten Suomessa. Totesin, ettemme anna moisen pikkuseikan estää kahden kulttuurin perhettämme juhlistamasta aina, kun se on mahdollista, joten mies sai tänään aamiaisen sänkyyn. Mukaan mahtui myös kortti ja pieni paketti, josta paljastui pojan pienehköllä avustuksellani askartelema taulu. Kädenjäljen painamista en viitsinyt pienessä kiireessä edes yrittää, jalka osoittautui jo riittävän haastavaksi ainakin vilkkaahkon päivän satuttua kohdalle. Mutta lopputuloksesta tuli kyllä kiva!
4 kommenttia
Oih, mutta onhan ihana isänpäivälahja. Mielestäni kahden kulttuurin liitoissa (minä suomalainen, mies jenkki) etu on se, että saa vähän niinkuin valita, että mitä juhlapäiviä viettää. Ei ole nk. velvollisuutta viettää omasta kulttuuristaan niitä pyhiä, joista ei ole kiinnostunut ja toisaalta voi sitten valita toisen kulttuurista parhaat päältä ;) Meille on esimerkiksi syntynyt tapa, että mennään kaksin laskettelemaan joulun pyhinä. Silloin rinteissä on tosi hiljaista. Jos halutaan viettää nk. joulua, tehdään se jonain muuna päivänä.
VastaaPoistaIhanaa isänpäivää sinne :)
Anita
http://www.lily.fi/blogit/tervetuloa-suomeen
Totta! Voi poimia vähän kaikesta parhaat palat :) Kyllä tää on ehdottomasti nähtävä rikkautena!
PoistaTeillä onkin vähän pidempi välimatka toiseen kotimaahan. Kävin käymässä blogissa ja huomasin, ettei naimisiinmeno viisumihommineen ollut myöskään ihan niin yksinkertaista kuin meillä. Kaikkeen sitä tuudittautuukin, kun ollaan molemmat EU-kansalaisia!
Mä olinkin kuule jo kovasti kaivannu sua! Skarppaan itsekin vielä tänään :)
VastaaPoistaToi taulu on törkeän hieno ja tyylikäskin!
Jee! Kylläpä onkin kivaa, kun tietokonehommat onnistuu taas :) Vaikkakin on sanottava, että oli suorastaan ihmeellistä, miten paljon sain aikaan kun ei tullut roikuttua netissä paitsi kännykällä...
Poista