Pikaista pastasalaattia

joulukuuta 13, 2013


Useimmiten inspiraatio kokkailuun on töiden jälkeen aika miinuksella. Koska jotain on kuitenkin syötävä, tulee usein tehtyä jotain, mikä ei vaadi aivotyöskentelyä. Kuten pesto-pastasalaattia, jonne sai tällä kertaa upotettua kätevästi myös ruohosipulin jämät ennen niiden lopullista nahistumista.

Tämä on kätevä ruoka myös, koska mulla on käynnissä kuiva-ainehyllyn tyhjennysoperaatio. Löysin sieltä nimittäin esimerkiksi noin viisi erilaista pastapakkausta ja tuon peston. Jonkinlaisten varastojen olemassaolo on kyllä hyvä idea, mutta ehkä voisi kuitenkin vähän järkeistää tätäkin hommaa etenkin, kun koko komeus on avohyllyillä. Tähän salaattiin sain upotettua yhden paketin pohjalle ärsyttävästi jääneen noin 1,2 hengen annoksen pastaa. Pieni askel kohti järjestystä otettu!



Saattaisit myös pitää näistä

2 kommenttia

  1. Ah, se on niin siisti tunne, kun saa jotain ikuisuusjämiä käytettyä loppuun ilman, että mitään menee kuitenkaan hukkaan. Oli ne jämät sitten ruokaa, kosmetiikkaa tai muuta kulutustavaraa. Sille tapahtumalle pitäisi keksiä joku oma sana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Järkkäsin eilen muutenkin sitä hyllyä ja löysin myös pari yhdisteltävää pakettia ja muuta vastaavaa, ja sekasotku pieneni heti lisää. Parasta!

      Poista