Heikkouteni teepurkit
joulukuuta 10, 2013
Perheeni mustana lampaana en juo lainkaan kahvia. Harvinaisesti myös toinen osapuoli on samoilla linjoilla, joten meillä ei ole lainkaan kahvintekovehkeitä. Tämä muuten aiheuttaa vierailevissa perheenjäsenissä lievähköjä kauhunväristyksiä (ehkä tämän takia vanhemmat eivät olekaan hetkeen käyneet kylässä!).
Kahvi on siis nounou, mutta etenkin mustasta teestä tykkään. Aloitankin aamuni joko suurella kupillisella tai Marimekon kannullisella. Parasta on tietenkin kaivella päivän tee nätistä purkista, koska kyllähän se maistuu silloin paremmalta. Ongelma: yhteen talouteen (saati sitten yhdelle avohyllylle) nyt ei vaan mahdu loputtomasti erilaisia teepurkkeja. Näidenkin kanssa ollaan jo äärirajoilla: yksikin lisää enkä enää muista mitä on missäkin ilman purkin kääntämistä (irtoteepussin etiketti on tietenkin purkin takana tai pohjassa, jotta voi tarkastaa annosteluohjeen sekä tarvittavan ajan, jonka muuten mittaan sekuntikellolla).
6 kommenttia
Ihania purkkeja! Minulla on kaksijakoinen asema, sillä vaikka pidän teestä vähintään yhtä paljon kuin kahvista, tarvitsen joka-aamuisen kahvikupin, kun taas hamstraamani teet jäävät suurelta osin odottamaan tällaista päivää, kun -15°C ulkoilma pyrkii sisälle amerikkalaisittain tiivistetyistä ikkunoista, ja satun vielä olemaan kotona. Eikä se teekään loputtomiin hyvänä säily. Minulla on teekauppa Teavanasta kyllä erityisen tiiviitä purkkeja, joissa lupaavat irtoteensä säilyvän tuoreena vuoden, mutta nepä purkit ei ole nättejä!
VastaaPoistaMä just raivasin ton meidän hyllyn. Purkkirivistössä on se kätevä tai huono puoli, miten sen nyt ottaa, että sinne taakse jää piiloon kaikki epämääräiset laadut ja paketit. Heitin sieltä pois jotain, jotka miehellä on ollut jo ennen kuin tavattiin... Ne tuskin tulevat juoduksi, jos ovat siellä tähänkin asti odottaneet. ;)
PoistaMähän oikein etsin aluksi teepurkkeja, kun en suostunut ostamaan mitään muita kuin nättejä. Uiskentelisivat kuitenkin sitten nurkissa hermoromahdusta aiheuttaen. Kyllä niitä sitten löytyikin niin, että pitää jo valitettavasti rajoittaa - ellen keksi purkeille myös jotain muuta käyttötarkoitusta!
Napeille, hakaneuloille, hiuspinneille, tunnearvokkaille konsertti- ym. lipuille, pähkinöille, karkeille... Muodosta riippuen, täältä pesee ehdotuksia!
PoistaHmm hmm, laitetaan mietintämyssyn alle! Vastaavaa pohdintaa piti käydä jo kesällä Kööpenhaminassa, kun löysin aivan ihastuttavan keramiikkarasian, jonka tarpeellisuus (JA sijoituspaikka, vielä haastavampaa!) piti ensin perustella. Käytin just ton nappikortin ;)
PoistaTäällä on toinen, jonka kotona ei kahvia juoda - sekä minä että mies juomme kotona vain teetä (mies on joskus töissä sortunut kahviin). Mutta kyllä, se vieraiden ihmettely kun kahvinkeittovälineitä ei ole on meillekin tuttua. Pidämme siis pikakahvia varalla :)
VastaaPoistaJoo meilläkin on pikakahvia. Sitä tarvitaan lähinnä säännöllisesti mokkapalojen kuorrutuksen tekoon, mutta kyllä sisarukset suostuvat sitä juomaan myös ihan oikean kahvin korvikkeena. Vanhemmista en olisi niinkään varma :)
Poista