Makkarin joulutyynyt

joulukuuta 02, 2013

Koska emme koskaan ole jouluna täällä, ei meillä ole toistaiseksi myöskään mitenkään loputtomasti joulukoristeita. Joka vuosi niitä kuitenkin ilmestyy vähän lisää, miehen mielestä ei niinkään tarpeellisesti. Makkarin sininen seinä on siitä hankala, ettei siihen tunnu sopivan yhtään mikään. Parin viikon takaisella toivioretkellä Frankfurtin Marimekkoon tätä pulmaa pohdittiinkin pieni ikuisuus, mutta lopulta onnistuin löytämään muutaman sopivan kangaskandidaatin. Lumimarja- ja kuusikko-tyynyt syntyivät juuri sopivasti ennen ensimmäistä adventtia lauantai-iltana. Eihän noista ehkä perinteinen joulu aivan silmille hypi, mutta toimivat meillä. 

Saattaisit myös pitää näistä

0 kommenttia