It is a truth universally acknowledged, that a single man in possession of a good fortune, must be in want of a wife.

Näin alkaa ikuisesti lempikirjanani pysyvä Ylpeys ja ennakkoluulo, jonka osaan oikeastaan ulkoa etu- ja takaperin. Lukiessa muistan myös, mikä mekko Elizabethillä on päällään ja mikä musiikki soi meneillään olevassa kohtauksessa siinä BBC:n (ainoassa oikeassa) sarjassa, jota tähdittää (ainoa oikea Mr. Darcy) Colin Firth. Sekä kirja että sarja on tullut jotakuinkin 15 vuoden pituisen yhteisen historiamme aikana kahlattua läpi varmasti yli kymmenen kertaa. Tästä kaikesta huolimatta en äsken muistanut tuota legendaarista aloituslausetta oikein aloittaessani sen muunnoksella kortin, jonka kirjoitin Englannissa asustelevalle lemppari-ex-kollegalleni. Tämä kertoo ainoastaan siitä, että kirjan lukemisesta on kulunut aivan liian kauan! Täten heitän hyvästit kaikille hyville aikomuksilleni rästihommien tekemisestä tai joidenkin häiden järjestelemisestä iltaisin. Mut tavoittaa sohvalta Bennetin perheen parista, jos on aivan pakko häiritä.

Ennen katoamistani suhdekiemuroiden pariin mainitsen häihin liittyen, että tilasin etsystä pari hiuskukkaa, jotka saapuivat tänään. En nyt ole niiden värisävystä just ihan varma, mutta eivätköhän nuo asiansa aja. Muita hankintoja: uudet kehykset laseihin, kun kerran linssit oli kuitenkin vaihdettava väärien vahvuuksien takia. En aluksi aikonut muuta kuin vaihdattaa ne linssit, mutta optikko sanoi olevansa varma siitä, että liikkeessään on usea kehysmalli, joka sopii mulle huomattavasti nykyistä paremmin. Näin oli. Mietin näiden suhteen aika kauan sitä, ovatko melko suuret kehykset jo vähän liian lähellä sitä kokoluokkaa, joka äidilläni oli päässään kaikissa 70-luvulla otetuissa valokuvissa. Jos näin on, look ilmeisesti pukee allekirjoittanutta, koska tähän mennessä kukaan ei perinteisesti ole edes huomannut kehysmallin vaihtuneen.

Meillä kävi eilen vieraita. Yksi kavereista ei ollut jostain mystisestä syystä nähnyt meidän asuntoa vielä kertaakaan, vaikka tässä asutaan nyt jo neljättä (!) kesää. Kuten herrasmiehillä on tapana, hän saapui ovelle kukkakimpun kanssa. Ja minkälaisen! Kukat olivat kuulemma suoraan äitiliinin puutarhasta. Sanon että moisia puutarhoja tännekin (ja puutarhuri niitä hoitamaan).

Kysyn, mikseivät ihmiset tuo useammin toisilleen kukkia. Miten helppo keino saada aikaan paljon iloa! Kotimatkani varrelle sattuu osumaan kukkakauppa, ja poikkeankin sinne aika usein ostamaan pienen kimpun, jos illan ohjelmassa on kyläilyä. Voihan noita ostaa itsekin (ja kannattaakin!), mutta kyllä kukkien saaminen vierailta on jotain ihan erityistä. Miten huomaavaista, haluaisin aina sanoa jos muistaisin siinä hetkessä, mitä hittoa se onkaan saksaksi. Kokeilepa sinäkin ilahduttaa seuraavan kerran kaveria muutamalla kukkasella! Takaan että saat itsekin aurinkoisen mielen. 

Ensinnäkin. Mikä hitto siinä on, että vaikka ihminen löytää oman urheilulajinsa (spinning) ja on joka tunnilla niin onnessaan, että virnistää kuin kuuluisa Hangon keksi minkä hikoilultaan jaksaa, vaatii tunnille lähteminen joka ikinen kerta saman sisäisen taistelun à la nnggghhh onks ihan pakko, oikeestaan juuri tänään en kyllä ehdi/pysty koska tekosyy x?

Toisekseen. On todella ärsyttävää, että tykkää alkoholipitoisista drinksuista, mutta eihän niitä voi ryystää kuin yhden jos sitäkään ilman joutumista tilaan, jossa seuraamukset ovat havaittavissa viimeistään seuraavana aamuna. Arvostaisin, jos jossain olisi alkoholinmakuista uutetta, jota voisin lisätä askartelemaani cocktailiin niin, että se ei maistuisi vaan limsan ja mehun/marjojen/muun ainesosan sekoitukselta vaan aidolta tavaralta ilman sivuvaikutuksia. 

Lisäksi mainittakoon, että ryhdistäydyimme ja kävimme tässä hääteemaisella tanssikurssilla. Tänään oli kolmas ja vika kerta, ja nyt valssi, wienervalssi sekä discofox/disco-swing/mikä ikinä se onkaan nimeltään suomeksi sujuvat kuin vettä vaan ellei jopa paremmin. Jätän yleisön jännitykseen enkä kerro, huijasinko juuri tanssien onnistumisen suhteen tai että tanssimmeko lopulta häissä vai emme. 

Puhun lämpimikseni (hah-hah) säästä, kuten kaikki ovat viime päivinä tehneet. Täällä on nimittäin noin kolmekymmentäviisi astetta celsiusta. Maanantaista lähtien luulin, ettei helle voi tästä enää pahentua, vaan niin on käynyt joka päivä. Muutun päivä päivältä hieman hitaammaksi, koska en saa nukuttua. Tuulen henkäystäkään ei ole havaittu päiväkausiin, ja ilma seisoo odottaen ukkosta, joka toivottavasti saapuu vihdoin huomenna. Jotain kertoo se, että brasilialaiset kollegatkin valittavat kamalaa kuumuutta.

Vitkuttelin ensin töissä iltaan asti, koska äärimmäisen lämmin toimisto on kuitenkin kylmempi kuin ulkoilma (tai meidän ylimmässä kerroksessa sijaitseva kämppä), ja päästyäni sitten lopulta kotiin tein itselleni ensi töikseni aivan valloittavan kesädrinksun. Onni ilmentyy mitä ilmeisimmin jääkaapissa odottavaan sitruunalimonaadiin. 

Drinkki on oikeastaan englantilainen pimms hyvin mietona versiona ja ilman sitrushedelmiä sekä kurkkua. Lorautin siis lasiin silmämääräisesti hyvinkin arki-iltaan sopivat määrät giniä, vermuttia ja triple seciä ja täytin lasin limsalla. Sekaan jäitä ja omenaminttua, seuraksi mansikoita ja viereen seuranani tämän illan ja yön tiiviisti pysyttelevä tuuletin. Kyllä tämä tästä. 

Nyt kun uusin tuotokseni on saavuttanut kohteensa, voin ylpeydestä poksahtaen esitellä sen täällä. Neuloin tässä nimittäin eräälle tulevalle pienokaiselle peiton, josta tuli kerrassaan mainio. Alkuperäinen, pari vuotta sitten Dekossa ollut ja nyttemmin Novitan sivuilla sijaitseva ohje on oikeastaan ihan kunnon kokoiselle torkkupeitolle tuplalangalla neulottuna, mutta ihanan Things to make and do -blogin Maija keksi jo jonkin aikaa sitten soveltaa ohjetta vauvan peittoon. Muistin esikoistaan odottavan ystäväni aikanaan ihastelleen Maijan neulomusta sen kuvat nähtyään, joten kuultuani iloisista uutisista oli peittomallin valinta sitä myöten selvä. Peitto saapui tänään perille ja oli kommenteista päätellen aivan mieleinen. Malli oli tosi hauska ja nopea neulottava, joten ehkä sitä normaalikokoista torkkupeittoakin voisi joskus harkita. Tästä projektista jäi tosi hyvä mieli, koska mikäpä mukavampaa kuin saada aikaan onnistunut tuotos, jonka voi vielä antaa lahjaksi!

Tein tänään ihan sikahyvää ruokaa. Paahdoin hieman suolattuja uusia perunoita kokonaisten valkosipulinkynsien kanssa öljyssä. Pari minuuttia ennen poistamista uunista lisäsin sekaan halkaistuja kirsikkatomaatteja. Paistelin nipun vihreää parsaa pannulla ja lisäsin sen perunoiden ja tomaattien sekaan poistettuani ensin valkosipulinkynnet. Pilkoin sekaan pari retiisiä, murustelin päälle vuohenjuustofetaa ja laitoin sekaan vielä rucolaa ja basilikaa. Sitten söin.

...tai oikeastaan heinäkuun alussa edessä olevasta konferenssimatkasta Kreikkaan (sulan nyt jo pelkästä ajatuksesta). Mulla oli kyllä jo ennestään aurinkolasit, mutta mietin niitä pari vuotta sitten ostaessani varmaankin enemmän ulkonäköä kuin käytäntöä, koska linssit ovat niin vaaleat ettei niistä oikein ole mihinkään auringossa. Siis todella kätevät arskat. Miettiessäni kauhulla Kreikkaa heinäkuussa (jos jollekin ei siis ole vielä tullut selväksi, niin mainittakoon etten pidä helleauringosta edes Suomessa tai täällä) tajusin, että uudet lasit on ostettava. Siis optikolle. Toisena asiana olivat piilolinssit. Mulla ei ole ollut piilareita tähän mennessä lainkaan, koska olen ollut varsin tyytyväinen elämääni rillirouskuna. Nyt meinasin kuitenkin, etteivät silmälasit ole ehkä se ykkösasuste hääpuvun kanssa, joten piilarit oli hankittava. 

Lähikulmille muutti hetki sitten eli juuri sopivasti kiva pieni ja kaunis yhden naisen optikkoliike. Arskat sain hankittua viime lauantaina, ja samalla sovittiin aika piilariasioille tälle päivälle. Ensin tarkastettiin näköä niin maan perusteellisesti ja sen jälkeen vielä uudestaan, mutta lopputulemasta ei päästy yli eikä ympäri. Reilun vuoden vanhoissa silmälaseissani on ihan liian vahvat linssit. Mysteeriksi jäi, miten tämä voi olla mahdollista. Saan siis kunnian jättää (sinänsä kyllä todella mukavalle ja erinomaisen asiantuntevalle, eli sinänsä ei harmita) optikolle rahaa myös uusista linsseistä silmälaseihin. Nyt on sitten kaikki näköön liittyvät asiat hoidettu kuntoon kerralla, saakeli. Tämä juuri häitä edeltävä ajankohta nyt ei välttämättä ole aivan paras ylimääräisille investoinneille, vaan minkäs teet. Tilaan aurinkoista säätä, jotta voin kulkea kaiket päivät piilarit silmissä ja arskat päässä.

Finnish design shopissa oli joskus muinoin äksön, jossa sai alekoodilla kaikesta -20 %. Allekirjoittanut innostui tästä tietenkin kovasti, joten tilaukseen lähti erinäisiäkin asioita. Näistä mainittakoon etenkin kuvassa oleva Muuton Restore. Olin himoinnut koria jo pienen ikuisuuden, joten halvennus toimi kivana (teko)syynä ostotapahtumalle. Toimituskin oli nopeaa (ja ilmaista myös tänne ulkomaille!), joskin on sanottava, että tilauksessa mukana ollut, korin sisään laitettu leikkuulauta oli hajottanut ensimmäisessä lähetyksessä sekä korin että itsensä ja toisella yrittämällä pelkästään itsensä. Kolmas kerta sanoi toden ja myös lauta saatiin tänne ehjänä.

Kätevää on, että Restore on hieman edellistä lankakoriani suurempi. Siis näyttää siltä, ettei lankoja ole lainkaan liikaa! Kuten tiedämme, totuushan on toinen. Taidankin tästä siirtyä edistämään ikuisuusprojektiksi muuttunutta villapaitaa.

Olen tässä viime aikoina käyttänyt huomattavan osan vapaa-ajastani Glorian ruokaa & viiniä selaillen. Sain pääsiäisenä pari numeroa tuliaisina Suomesta ja kahdella viime reissullani ostin lehden itse. Kyseessä on varsin mainio julkaisu, jonka taidan lähiaikoina tilata tänne. 

Uusimmassa numerossa huomioni herätti Jouni Toivasen mansikka-oliivipiiras. Kehuivat oliivien ja mansikoiden olevan yksi ensikuulemalta epäilyttävistä, mutta takuulla erittäin toimivista makupareista. Voin kertoa, että näin myös on. Pyöräytin piirakan eilen melko sateisen sunnuntain piristykseksi, ja kyllähän se maistui ihan sikahyvältä. Oli pienehkö ihme, että tällekin päivälle jäi pala jäljelle. Kokeilkaas tekin tätä mainiota ylläripiirakkaa!

Ostin vapun jälkeisellä matkalla Suomeen Artekilta jo pidemmän aikaa himoitsemani Stool 60 -julisteen. Seuraavat viikot se viettikin luonnollisesti tuubissaan pitkin asuntoa uiskennellen, kunnes aktivoiduimme perinteisen myöhään eräänä sunnuntai-iltana ja järjestelimme olkkarin taulut uusiksi. Seinät odottavat edelleen maalautumistaan valkoisiksi, ja onkin hyvin epäselvää koska tämä hypoteettinen prosessi käynnistyy. Sitä odotellaan nyt epämääräisen kuvarykelmän kera. 

Käynnissä oleva sunnuntai on matkalla kohti käännöskohtaa, jossa mahdollisuudet haarautuvat huonotuulisuuden ja leppoisan tunnelman teille. Mikähän näissä vapaapäivissä onkin näin riskialtista mielialan kannalta? Uunissa on kyllä tulossa viime aikojen jännittävin kokeilu keittiörintamalla, mansikka-oliivipiirakka. Jos se on yhtä hyvää kuin ohjeessa kehuttiin, saatan kuitenkin päätyä hyvätuulisuuden tielle loppupäiväksi.

Jokunen lukija saattaa muistaa, että mulla on käynnissä ehdottoman ehdoton langanostokielto. Koska blogi ei ole viime aikoina varsinaisesti täyttynyt valmiiden käsitöiden esittelystä, voi kukin päätellä kiellon olevan edelleen hyvin ajankohtainen. Lisäksi Pilvillä ja mulla on käynnissä lankavarastonpienennyskisa, jonka otan toki äärimmäisen vakavasti.  Nyt kuitenkin saattoi käydä niin, että toin Suomesta mukanani KILON lankaa. Syytän tästä kaikesta junamatkaa Tampereelta Helsinkiin sekä rautatieaseman ärrää, jossa oli kasa Novitan kesäkäsityö-lehtiä houkuttelevasti esillä. Ihan viattomasti ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia ostin lehden matkalukemiseksi, ja seuraava muistikuvani onkin tilanteesta, jossa huomasin käveleväni ulos Novitan LankaDelistä painavan pussin kanssa. Onnistuin sentään ilmiömäisesti jättämään juuri ratkaisevalla viime hetkellä kaikki vadelmanväriset bambulangat kauppaan, mistä jaettaneen puolikas papukaijamerkki.

Keskustelin väikkärini ohjaajan kanssa taannoin mahdollisista hääkimpuista, ja hän kysyi, onko meillä joku tietty värikonsepti (vai mitähän suomalainen sanoisi tähän, värimaailma tai teema) häissä. No ei ole sitten minkäänlaista konseptia minkään suhteen. Mietiskelin eilen partsilla, että sama pätee moneen muuhunkin toimintaani. Saatiin tässä vihdoinkin varsin matti- ja maijamyöhäisinä paiskottua viimevuotiset kuolleet rehut autuaammille maatumissijoille (teoriassa olen tietoinen siitä, että näin voisi tehdä myös syksyllä, mutta idea on naurettavan epärealistinen), ja parvekelaatikoille oli hankittava uutta täytettä. Nappasin rautakaupasta mukaan joitain satunnaisia, juuri sillä hetkellä silmää miellyttäneitä kasvikunnan edustajia ja istutin ne tunnettuna viherpeukalona miten sattuu sinne missä sattui olemaan tilaa. Tulosta tarkastellessa mainittu konseptin puute saattaa käydä katsojan mielessä, mutta ainakin on ihan ite tehty.

Esteiden tutkinnan paperit pitäisi vihdoin saada lähetettyä Suomeen. Maistraatin täti huomautti, että dokumentteja lähettäessä homma on lähettäjän vastuulla. Jos paprut eivät saavu perille, on koko prosessi aloitettava alusta. Mullehan ei ollut tullut mieleenkään, että Euroopan sisäinen lähetys saattaisi tähän maailman aikaan kadota postissa. Onkohan Vantaan maistraatin tiloissa joku saapuvia kirjekuoria syövä taho? Mietin, riittääkö lähetys kirjattuna vai pitäisikö hifistellä ja ottaa siihen päälle vielä mulle takaisin lähetettävä saapumisvarmistus. Ja pitäiskö se todistus jättää maistraattiin vihkimistä odottamaan vai lähetyttää se vaikka porukoille, jotta asiasta olisi todistetusti mustaa valkoisella? Vaikeita päätöksiä.

Pitkä viikonloppuni helteisessä Suomessa ei olisi voinut sattua enää parempaan saumaan, sillä täällä on viime viikot ollut ihan kamala sää. Avainsanoina kahdeksan lämpöastetta ja kaatosade. Ehkä tästä sääerosta johtuen siirryin heti kotimaahan saavuttuani täydellisiin lomafiiliksiin. Viikonloppu olikin aivan ihastuttava, ehdin rentoutua, järjestellä kaikki kivat hääjutut, ja mahtui sinne yhdet polttaritkin. Olin varsin otettu armaiden kavereiden saapumisesta paikalle koulun loppumisen ja kaikkien valmistujaisten takia hankalasta viikonlopusta huolimatta, ja rento ohjelmakin oli mieleeni. Näinä ulkosuomalaisina aikoina ei ole myöskään lainkaan itsestäänselvää, että ylipäänsä nään juuri ketään lomillani. Paikasta toiseen juokseminen etenkin lyhyillä kotimaanvisiiteillä ei ole äärimmäisen rentouttavaa, joten olen ryhtynyt priorisoimaan aika rankasti.

Maananataina ei olisikaan sitten huvittanut tasan yhtään lentää takaisin Saksaan. Täällä on nyt onneksi myös jo kohtuullisen kesäistä, muuten olisin varmaankin buukannut itselleni samantien paluulennon. Mulla on nyt varmaankin ensimmäistä kertaa aivan rehellinen koti-ikävä. Vaivaa, etten ole läsnä rakkaiden ystävien elämässä kuin satunnaisesti, ja silloinkin tiukan aikataulun sekä useimmiten myös suomea ymmärtämättömän matkakaverin kera. Harmittaa, että sijaitsen täällä sen sijaan, että pääsisin nauttimaan Suomen kesästä ja suhauttamaan tostanoin vaan mökille tai vanhempien luo käymään. Paras ystäväni odottaa esikoistaan, enkä pääse fiilistelemään raskauden etenemistä tulevan äidin mukana kuin täältä käsin. Aivan surkeaa.

Lienee turha mainita, että tämä murheellinen olo olisi tuskin päässyt yllättämään ainakaan näin pahasti, jos olisin käynyt kääntymässä Suomessa marraskuisessa räntäsateessa. Jotenkin olen myös unohtanut, ettei Suomi ole mikään ideaali täydellisten asioiden kehto. Varmaan sielläkin alkaisi pikaisesti kyrsiä monikin asia. Todettiin tässä taannoin yhden toisen ei-saksalaisen kaverin kanssa, että ulkomaille muuttamisessa on se paha juttu, ettei sen jälkeen ole täydellisen hyvä olla kotimaassa eikä poissa sieltä. Harmitusta tiedossa joka tapauksessa. Onko muilla ulkosuomalaisilla esiintynyt koti-ikävää ja jos, mikä siihen auttaa?