Tauluja seinällä

kesäkuuta 09, 2013

Ostin vapun jälkeisellä matkalla Suomeen Artekilta jo pidemmän aikaa himoitsemani Stool 60 -julisteen. Seuraavat viikot se viettikin luonnollisesti tuubissaan pitkin asuntoa uiskennellen, kunnes aktivoiduimme perinteisen myöhään eräänä sunnuntai-iltana ja järjestelimme olkkarin taulut uusiksi. Seinät odottavat edelleen maalautumistaan valkoisiksi, ja onkin hyvin epäselvää koska tämä hypoteettinen prosessi käynnistyy. Sitä odotellaan nyt epämääräisen kuvarykelmän kera. 

Käynnissä oleva sunnuntai on matkalla kohti käännöskohtaa, jossa mahdollisuudet haarautuvat huonotuulisuuden ja leppoisan tunnelman teille. Mikähän näissä vapaapäivissä onkin näin riskialtista mielialan kannalta? Uunissa on kyllä tulossa viime aikojen jännittävin kokeilu keittiörintamalla, mansikka-oliivipiirakka. Jos se on yhtä hyvää kuin ohjeessa kehuttiin, saatan kuitenkin päätyä hyvätuulisuuden tielle loppupäiväksi.

Saattaisit myös pitää näistä

4 kommenttia

  1. Tiedän tasan tarkkaan mitä tarkoitat vapaapäivän herkällä tasapainolla. Minulla on nyt kriittiset hetket käsillä, vaikkakin oikeastaan sen suhteen saanko tarvittavat kirjoitushommat tänään tehtyä. Mites piirakka? Kuulostaa eksoottiselta yhdistelmältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten selvisit ratkaisevista hetkistä? Mut pelasti todellakin se piirakka, sikahyvää. Piti heti hehkuttaa ihan omassa postauksessaan :)

      Poista
  2. Voi miten ihana tuo juliste, täytyy munkin varmaan ostaa sellainen, vaikka meillä on jo monta Aallon julistetta seinällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua tässä harmittaa, ettei meillä ole enempää seiniä, koska nyt tänne ei kyllä mahdu enää julisteen julistetta.

      Poista