Oilin keittiössä: porkkanasämpylät
tammikuuta 02, 2011
Seitanin lisäksi tässä on saatu muutakin aikaan. Pyöräytin taikinallisen sämpylöitä pakastimeen ensi viikon evästyksiksi (josko sitä joskus ottais muukaan muutakin kuin pakastimeen pyöräytettyä pullaa...). Meillä on jo leipää esillä, joten ei viitsitty kauheasti popsia noita tuoreena, mutta yksi maistettiin. Hyvää oli, sain luvan tehdä toistekin.
En ollut ennen perjantaita tehnyt mitään soijamaidosta, mutta koska uutta vuotta viettämään saapui maitoallerginen kaveri, päätin tehdä korvapuustit vaihtoehtonesteellä. Sitä jäi vielä sopivasti yli puoli litraa, joten sämpylät valmistuivat vielä maidottomina. Resepti taitaa olla alunperin seiskaluokan kotitaloustunnilla saadusta Valion reseptivihkosesta, jonka mustikkamuffinssien nimeen vannon myös edelleen.
5 dl normaalia tai soijamaitoa
50 g hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl siirappia
3 pientä porkkanaa
3 dl kaurahiutaleita
n. 10 dl vehnäjauhoja
50 g voita
Kuori ja raasta porkkanat. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva maitoon ja lisää mausteet. Sekoita kaurahiutaleet ja jauhot taikinaan. Alusta siihen lopuksi pehmeä voi. Anna kohota puolisen tuntia lämpimässä leivinliinalla peitettynä.
Kaada kohonnut taikina pöydälle ja vaivaa sitä kunnolla. Muotoile taikinasta kaksi tankoa. Jaa tangot kymmeneen osaan ja pyörittele sämpylöiksi. Anna kohota n. puoli tuntia. Paista 225 °C:ssa n. 12 min.
0 kommenttia