Kardemummantuoksuinen sunnuntai
tammikuuta 23, 2011
Aamu- tai oikeammin keskipäivällä, koska katsoin tarvitsevani jälleen noin 11 tuntia unta, asuntoon levisi huumaava kardemumman tuoksu. Suomesta tuodut varastoni olivat vähissä ja leipominen suunnitelmissa, siispä oli aktivoiduttava kuorimaan käsittelyvuoroon pääsemistä odottaneita palkoja. Täältä ei ainakaan tähänastisten etsintöjeni perusteella saa sopivasti rouhittua kardemummaa, vaan tarjolla on ainoastaan kokonaisia siemeniä ja liian hienoa jauhetta. Tästä suivaantuneena ostettiin taannoin kaksi myllyä, yksi pippurille ja yksi kardemummalle, jotta (niin pirun kovista) siemenistä saataisiin puusteihin sopivia. Mortteli olisi tietty toinen vaihtoehto, ehkä sellainen muuttaa vielä jossain vaiheessa tänne.
Voin kertoa että noiden kokonaisten palkojen käyttäminen on hidasta puuhaa. Äherrettyäni ehkä tunnin sain aikaan jotakuinkin riittävästi tavaraa litran taikinaan. Noita ois jäljellä vielä aikamoinen pino, mietin tässä kukahan ne kaikki kuorisi. Hyvältä tuoksuivat kyllä!
2 kommenttia
kaardemummaa mmmm, sopii ruohittuna hyvin myös kahviin!
VastaaPoistaNyt vasta hoksasin tämän ihanastuttavan blogisi! Miksi, oi miksi olen hukannut ainakin monta kuukautta jonkun muun väikkärikärvistelyä ja ahdistusta (nimim. nytkin pitäisi kirjoittaa omaa kokoon) ja vielä kauemmin erinomaisen kuvaavaa ja hupaisaa saksalaiskuvausta. No, parempi kai myöhään jne. Jäin ehdottomasta koukkuun ja koitan kommentoida ahkerasti. terveisiä Berliinistä.
Huomenet ja kiitokset terveisistä! Ilahduttavaa että joku on löytänyt tiensä tänne, tähän mennessä kun tää kirjoitteluni on ollut enemmän tai vähemmän pienimuotoista touhua kotiväen ja itseni iloksi :) Väikkäri on toistaiseksi saanut vielä kohtuullisen pienen osan teksteissä, mutta aavistelen että tilanne tulee muuttumaan töiden vallatessa yhä suuremman osan energiastani. Suurin haaste lienee pysyä kansantajuisella linjalla, muuten em. kotiväki nukahtaa joka kerta lukiessaan ;)
VastaaPoistaLumisia (yöh) terveisiä takaisin täältä Hessenistä, kevättä odotellessa!