Vihdoinkin kesäaika! Tunti lisää valoa iltaisin muuttaa kaiken. Näin erityisesti, kun sen yhdistää täydestä meneviin kesäisiin lämpötiloihin. Sanon tämän joka kevät, enkä tee poikkeusta tänäkään vuonna: on ihanaa asua Keski-Euroopassa, kun kevät tulee niin aikaisin.

Kävin töiden jälkeen kaupungilla. Koko paikka oli täynnä ihmisiä syömässä jäätelöä ja juomassa espressoa terassilla. Harmittelin, etten älynnyt laittaa aamulla ballerinoja jalkaan, ne olisivat viilentäneet oloa edes jonkin verran. Katselin lievästi kateellisina ihmisten t-paita ja lyhyet housut -komboja; oma raskauspöksyvalikoimani pitää kätevästi sisällään ainoastaan farkkuja.

Asianani oli etsiä miehelle väitöslahjaa. En vielä tullut mihinkään päätökseen, mutta löysin sentään harkinnan arvoisen idean. Lahjan sijaan ostin itselleni rahkamunkkeja, jotka söin jo. Mmm.

Luulen että tämä kummallinen energiapuuska juontaa juurensa kesäajan ja lämpöasteiden lisäksi siihen, että tänään alkoi viimeinen työviikkoni ennen äitiyslomaa. Pelkkä ajatuskin riittää rentouttamaan lievästi uupunutta kansalaista: enää ei tarvitse jaksaa kuin neljä työpäivää, joten ei niitä varten varmaan kannata edes väsähtää.

Talouden toisen osapuolen kuumeinen väitöstilaisuuteen valmistautuminen jatkuu. Jotta itse pysyisin edes jotenkin järjissäni, päätin kokata jotain varmasti sikahyvää. Siis pastaa! Okei, huijasin otsikossa - ei näihin kyllä koko päivää mennyt. Saavutukseen vaadittiin lisäksi alku- ja jälkiruoka, jättiannos leipää sekä eväät huomiselle. En kyllä kuitenkaan menisi kutsumaan itse tehtyjä ravioleja pikaruoaksi, sillä kyllä näihin kaikkinensa useampi tunti upposi.

Koko hommahan lähti siitä, että ostimme vihdoin yleiskoneen. Tähän väliin kolminkertainen hurraahuuto käsiä samalla riemukkaasti ilmaan huitoen! Kenwood on ollut meillä nyt parisen viikkoa, ja sillä on jo tehty marenkia, leipää, pitsaa, smoothieta, siivuteltu erinäisiä kasviksia ja nyt myös vaatimani pastakone pääsi käyttöön. Mää rakastan tuota vehjettä, se tekee kaikesta helppoa ja nopeaa - ja ainakin kaikesta vaivattavasta myös huomattavasti parempaa kuin omin käsivoimin tuotettu. 

Sivuraiteilta takaisin pastaan. Ideaalitapauksessa pastataikinaan tulisi käyttää durumvehnäjauhoja. Koska niitä ei kuitenkaan löytynyt sitten mistään, ostin normivehnää. Paketissa sentään kehuttiin jauhojen soveltuvan pastan tekoon. Vaivasin taikinaa ensin koneen taikinakoukulla ja lopuksi vielä lyhyesti käsin. Näin homma hoitui ihanan nopeasti ilman sen suurempaa hikoilua. Reseptin otin pastakoneen ohjekirjasesta:

500 g jauhoja

4 kananmunaa

1/2 tl öljyä

1/4 tl suolaa

loraus vettä, jos taikina on liian kuivaa

Täytteeksi tein Isyyspakkaus-blogin ohjeella pinaatti-sitruuna-ricottaseosta. Valmiiden raviolien kaveriksi keitttelin vielä samasta kirjoituksesta löytyvän salvia-voikastikkeen, tosin kuivatusta salviasta kun sitä sattui roikkumaan keittiössä. 

Pastan kaulitseminen ja itse raviolien tekeminen oli tosi hauskaa puuhastelua. Ei siis haitannut yhtään, että siihen sai kaiken asiaankuuluvan säädön kanssa kulumaan kohtuullisen reippaasti aikaa. Meillä ei tietenkään ollut käytössä taikinarullaa, joten leikkelin raviolit ihan vaan pitsarullalla. Niihin ei siis tullut nättiä sahalaitareunusta, mutta eipä tuo ole niin justiinsa. Isyyspakkauksen ohjeen mukainen täytemäärä oli sattumalta juuri sopiva tekemälleni taikinalle. Tosin on kyllä sanottava, että raviolien reunat jäivät usein aika reippaan kokoisiksi, kun vähän arastelin täytteen määrän kanssa. Ei haitannut makua. 

Tarjosin raviolit alkusalaatin jälkeen edellä mainitun voi-salviakastikkeen sekä parmesanraasteen kanssa. Olimme molemmat aivan haltioissamme, niin hyviä näistä tuli! Söimme tekemästäni annoksesta noin puolet ja loput pakastin leivinpaperilla erotelluina kerroksina ihan pakastepussissa. Nyt voi siis kaivella nälän iskiessä pakkasesta ihan itse tehtyä pastaa keitettäväksi, mitä luksusta!

Olen listojen suuri ystävä. Luen mielelläni muiden tekemiä listoja ja tuotan niitä ongelmitta myös itse. Siksi innostuinkin heti, kun Things to make and do -Maija pyysi kertomaan top 5 -asioitani annetuista aiheista. 

KOSMETIIKAN LUOTTOTUOTTEENI

Ottamaani kuvaa katsellessani huomasin heti alkuun, etten diplomi-insinöörinä ja tulevana tekniikan tohtorina näköjään osaa laskea viiteen. Siispä kosmetiikasta top kutonen, olkaa hyvä:

Bepanthen. Tämä klassikko on kuulunut arkeeni jo vuositolkulla. Se pelastaa etenkin kuivat huulet, mutta myös muut ihon kriisitilanteet. 

Sensain 38 °C separating & lengthening -ripsiväri. Tätä tai muita Sensain (ennen Kanebo) 38 °C -sarjan ripsareita olen käyttänyt jo kultaisen 90-luvun lopusta lähtien eli viitisentoista vuotta (nyt piti nielaista pari kertaa - missä vaiheessa aika on kulunut näin?). Toki rinnalla on ollut useita muitakin, hieman dramaattisemman lopputuloksen aikaansaavia yksilöitä, mutta tämä vain ja ainoastaan lämpimällä vedellä poistettava ripsiväri on aina kuvioissa. En voi sietää silmien alle leviäviä ripsareita ja arvostan kovasti sitä, etteivät nämä Sensait tee sitä missään tilanteessa.

Diorin irtopuuteri. Myös yksi ikuisuustuote. Puuterin käyttö on mulla aika kausittaista, mutta kun sitä käytän, tykkään tästä Diorista. Ihosta tulee ihanan samettinen eikä lainkaan puuteroidun näköinen. Ehdottomana bonuksena mainittakoon, että purkki kestää ikuisuuden. 

Mia Höydön Valo-silmänympärysvoide. Ihoni ja etenkin silmänympärykseni ovat melkeinpä aina erittäin kuivat, ja hoitotuotteiden on oltava tehokkaita. Riittävän ytyä silmänympärysvoidetta ei meinannut löytyä, kunnes ostin tämän nykyisen viime keväänä. 

Cattierin hemmotteleva vartalovoide. Mainittuun kuivuuteen tarvitaan myös riittävän kosteuttava vartalovoide. Sen on kuitenkin myös imeydyttävä samantien, koska en voi sietää tahmaiseksi jäävää ihoa. Tämä toimii. Bonuspisteitä makuhermooni osuvasta tuubista, jota pitää mielellään esillä kylppärissä.

Sensain Sponge chief -puhdistuspyyhe. Viime keväänä naaman iho ei meinannut rauhoittua sitten millään, vaikka testasin arviolta noin sataa eri puhdistusainetta, kokeilin kauniita ajatuksia, harkitsin voodoota ja yritin välinpitämättömyystaktiikkaa. Sitten löysin nämä puhdistuspyyhkeet. Vika olikin siinä, etteivät putsarini poistaneet meikkiä kunnolla. Sensain liinalla se onnistuu ongelmitta niin, että edelleen hämmästyttää. Putsari naamalle, liina kosteaksi, naaman pyyhkäisy puhtaaksi ja kuivaksi. Meikit ja puhdistusaine lähtevät liinasta ihan vaan vedellä. Olen myyty.

RAKKAIMMAT KIRPPARILÖYTÖNI

Nyt on nolosti sanottava, etten keksi tähän hätään mitään erityistä! En ole mikään kirpparihiiri, vaikka muiden löydöksiä aina ihailenkin. Ainoa oikeasti rakas, mainittava asia on joskus ikuisuus sitten huuto.netistä löytämäni Elina Karjalaisen Perhe on paras -pakinakokoelma. Luin kirjan ties miten moneen kertaan nuorempana ja olin onneni kukkuloilla saatuani sen myös itselleni, painos kun oli loppunut jo aikoja sitten.

DESIGNESINEET, JOISTA HAAVEILEN

 

Tom Dixonin Beat-valaisimet. Nimenomaan kombona eri muotoja yhdistäen. 

Hang it all -naulakko. Tästä olen tykännyt niin kauan kuin muistan. Naulakolle on jo varattu mielessäni paikka lastenhuoneesta, joka kylläkin sijaitsee vasta seuraavassa asunnossamme.

Artekin jatkettava pöytä 97. Yleisesti ottaen voisin muuttaa asumaan Artekin kuvastoihin. Jos huonekalu on kestänyt aikaa ja katseita jo sen kuutisenkymmentä vuotta, se varmasti näyttää hyvältä myös, kun olen itse eläköitymässä. Jatkettava ruokapöytä olisi ihana, sen ympärille saisi paljon vieraita tarvittaessa.

E60-jakkara. Kuten jo mainitsin, Artek. Jakkara ja nimenomaan sen nelijalkainen, hieman tukevampi versio toimisi korokkeena, istuimena, sivupöytänä ja missä sitä nyt ikinä tarvittaisiinkaan. 

Woodnotesin k-nojatuoli. Pyörivällä jalalla. Ystävälläni on tämä tuoli ja ihastuin siihen ensi-istumalta. Niin mukava ja niin kaunis!

PARHAAT ARKIRUOKANI

Piirakka. Inspiraation loppuessa varma valinta evääksi töihin. Ainekset löytyvät oikeastaan aina jääkaapista, ja täytteeksi voi laittaa kaikki mahdolliset jämät.

Lihapullat. Ihan perinteiset ilman mitään sen kummempia kommervenkkejä. Aina välillä on niitä iltoja, jolloin kokkaaminen ei vaan kerta kaikkiaan huvita, mutta jotain evästä on saatava. Lihapulliin pitää uhrata minimaalinen määrä aikaa ja vaivaa, ja ne maistuvat aina perunamuusin ja puolukkahillon kanssa.

Linssinviljelijän paistos eli shepherd's pien kasvisversio. Viiden tähden vegaani -keittokirjan ohje (jota ei valitettavasti ole netissä) on loistava. Lopputulos kuuluu sarjaan "aika ruma mutta maistuu ihan sairaan hyvältä". Kyseessä on siis uunivuoka, jossa pohjalla on vihreistä linsseistä tehty kastike ja sen päällä perunamuusia. Googlettamalla shepherd's pie lentils löytyy erinäisiä ohjeita.

Vuonankaalipohjainen salaatti. Pelastaa köyhemmätkin eväät ja syntyy nopeasti. Pilkon vuonankaalin sekaan useimmiten joko avokadon tai appelsiinin (tai heitän kaveriksi kuivattuja karpaloita ja ehkä jotain siemeniä) ja lisään öljyä, etikkaa ja ripauksen suolaa ja pippuria. Nähdään useimmiten piirakan, mutta myös monien muiden eväiden kaverina.

Hedelmäsalaatti. Tätä syön oikeastaan päivittäin. Joko aamupalalla jogurtin ja myslin kanssa, tai jos meneillään on puuro ja pakastemarjat -aamupalakausi, viimeistään iltapäivällä töissä myöskin jogurtin kera. Hedelmät ovat niitä, joiden kausi sattuu olemaan juuri käynnissä. Banaani on vakio.

Suomi / Helsinki. Ulkosuomalaisena luonnollinen valinta. Peittoaa kaikki muut kohteet.

Kesämökki. Rakkain paikka, ei tarvinne selityksiä. Tänne on päästävä joka kesä ja pois lähtiessä harmittaa joka kerta, ettei ehdi jäädä pidemmäksi aikaa.

Kööpenhamina. Aivan ihana kaupunki. Niin kaunis, leppoisa ja täynnä toinen toistaan parempia ravintoloita. Lempikaupunkini ulkomailla.

Berliini. Saksan pääkaupungissa on ihan omanlaisensa tunnelma. Kaupunki on kiehtova sekoitus rumaa ja kaunista, uutta ja vanhaa, ränsistynyttä ja sliipattua. Historia on läsnä joka paikassa. Alhainen hintataso jaksaa joka kerta yllättää, ja hipsteripaikkoja löytyy vaativampaankin makuun. 

Zürich. Kävimme täällä vaihtovuoden interraililla ystäväni kanssa, ja ihastuin kaupunkiin niin, että sinne piti päästä saman vuoden aikana vielä uudestaan. Ihana keskusta pienine katuineen ja mielen levolliseksi tekevä rantapromenadi ovat just eikä melkein makuuni.

Haluaisin mielelläni kuulla, minkälaisia listoja seuraavissa blogeissa saadaan aikaan:

Kotivalossa

Elämäni sanoina

Sanoin ja kuv(as)in

Lapasesta lähti

Oh, wie nordisch!

Aiheiksi annan seuraavat:

Parasta kodissani

Kosmetiikan luottotuotteeni

Parhaat ruokani

Arkeani ilahduttavat

Lempiesineeni

Tähän asti en ole edes ottanut pavlovaa huomioon potentiaalisena jälkiruokana, koska marenki (se ei kuitenkaan onnistu) ja kermatäyte (en oikeastaan pidä kermavaahdosta) ja oikeastaan koko kokonaisuus (kuulostaa vaikealta, parempi ignoorata johdonmukaisesti koko homma). 

Meillä oli kuitenkin jouluna tarjolla ihan sikahyviä pieniä karpalo-kinuskipavlovia, ja ehkä sen jälkeen mieleen jäi kytemään ajatus, että josko sitä itsekin uskaltautuisi joskus kokeilemaan. Eilen iski sopivasti yhtäkkinen pavlovahimo yhdistettynä kahvivieraisiin, joten ryhdyin tuumasta toimeen. Kannatti, sillä kävi kuten useimpien asioiden kanssa: koko valmistusprosessi oli aivan naurettavan yksinkertainen ja lopputulos mainio. Turhaan arastelin.

Bonuksena mainittakoon, että tällä saa varmoja emäntäpisteitä ruokavierailta, sillä valmis pavlova on kieltämättä varsin upean näköinen ilmestys.

Syksy ja talvi (tai siis eihän täällä mitään talvea ollutkaan, mutta tiedätte mitä tarkoitan) vilahtivat ohi ilman mielenkiintoa mihinkään ostoksiin tai sen kummempaan ulkonäköön panostamiseen. Kropan kasvavien mittasuhteiden takia useimmissa normaaleissa vaateostoksissa ei ole edes mitään järkeä, ja suureen äitiysvaatevarastoon panostaminen muutaman kuukauden takia tuntuu täysin turhalta. 

Mikä lie kevätefekti, mutta lisääntynyt auringonpaiste ja parhaimmillaan parinkymmenen asteen kieppeillä huitelevat lämpötilat yhdistettynä siihen, etten voi käyttää normaalista vaatevarastostani kuin neuletakkeja saivat aikaan välittömän himon päästä vähän kaupungille. Siis menoksi. Löysin Repeatilta aivan täydellisen värisen neuletakin, jota sovittaessani arvelimme myyjän kanssa sen sopivan myös mahattomaan versioon kirjoittajasta. Neuleen seuraksi oli kerrassaan välttämätöntä hankkia pari huivia, ah niin ihanissa sävyissä nekin.

Myös kosmetiikkapuolella ollaan menty jo kuukausia linjalla "matalan aidan sijaan olisi parempi, jos sellaista ei olisi lainkaan". Siksipä hykertelin riemusta saadessani ostaa uuden meikkivoiteen loppuneen tilalle. Hiekkapaperia muistuttavaan ihooni kyllästyneenä tartuin myös myyjän suositukseen kosteusvoiteesta. Kreikkalaisen Korresin rasvoja mulla on ollut ennenkin, ja olen tykännyt kovasti. Tällä kertaa ostin vesikrassivoiteen, jota näköjään saa myös vaikkapa Suomesta ainakin Sokokselta ja Stockalta. Aika pieniä ja sinänsä mitäänsanomattomia juttuja nämä kaksi ostosta, mutta kummasti aamutoimet kylppärissä ovat taas tuntuneet erityisemmiltä. Juuri tähän pyrin: kaapista löytyy vain muutamia juttuja, mutta ne ovat kovin mieleisiä ja luovat ehkä myös pienen illuusion siitä paljon puhutusta arjen luksuksesta. 

Täällä on pitänyt hieman kiirettä. Toisen osapuolen väitöstilaisuus on parin viikon päästä, minkä johdosta vapaa-ajan ongelmia ei ole juurikaan ollut. Itse keskityn taloudenhoidon ohella kiittämään kaikkia mahdollisia tahoja siitä, että äitiysloma alkaa kahden viikon päästä.

Koska ihmisen täytyy syödä, oli tohtoristitteli tulossa tai ei, ehdimme kuitenkin viime sunnuntaina emännöimään ja isännöimään kaverille synttärilahjaksi antamaamme brunssia. Leivoin tätä spektaakkelia varten uusimman Glorian Ruoan & Viinin ohjeella luumupiiraita, jotka maistuivat koko seurueelle. Piiraat eivät ole kovinkaan makeita, mikä on etenkin allekirjoittaneen mieleen. Luumusiivujen ja niiden alla olevan ricottakerroksen yhdistelmä on oikein kiva.

Rahkataikinaan tulee raastettua inkivääriä, ja lisäksi ohjeessa käskettiin keittämään inkiväärisiirappia ja valelemaan sitä piiraiden päälle. Näin raskaana ollessa inkivääri on vähän harmaalla alueella oleva raaka-aine. Suomen uusimmissa versioissahan sitä ei suositella odottaville, kun taas saksalaiset eivät ole moisesta kuulleetkaan. Päinvastoin inkivääriteetä kehotetaan juomaan etenkin pahoinvointiin. Olen päätellyt, ettei kyseessä voi olla mikään mahdoton myrkky, joten olen ottanut asian kohtuullisen rennosti. Tukea tälle löytyi myös Kemikaalikimarasta. Siirapin jätin keittelemättä (niin olisi kyllä käynyt varmaankin joka tapauksessa, koska neljän tunnin keittoaika ei kertakaikkiaan sopinut yhteen sitten minkään kanssa), mutta ne pari ruokalusikallista raastoin kyllä taikinan sekaan makua tuomaan. 

Inkiväärillä maustettu ricotta-luumutorttu 

Resepti: Glorian Ruoka & Viini

250 g voita

4 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

250 g maitorahkaa

2 rkl raastettua inkivääriä

1/4 dl ruokosokeria

täyte:

kymmenisen luumua (alkuperäisessä ohjeessa 12-16, itse en saanut mitenkään käytettyä sellaista määrää)

350 g ricottajuustoa

3 rkl ruokosokeria

1 dl hasselpähkinöitä

voiteluun kananmuna

Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin kulhossa. Lisää rahka ja kuutioitu voi ja nypi taikina tasalaatuiseksi seokseksi. Lisää inkivääri ja sokeri. Muodosta taikinasta pallero, kääri tuorekelmuun ja laita jääkaappiin vähintään tunniksi.

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Pese ja viipaloi luumut. 

Kaulitse taikinasta jauhotetulla pöydällä joko 3 isoa tai 8 pientä torttupohjaa. Minä tein pieniä. Levitä pohjille kerros ricottaa, mutta jätä reunoilta noin 2 cm vapaaksi. Levitä luumuviipaleet ricotan päälle ja ripottele piirakoille sokeria. Halkaise hasselpähkinät, tai pilko ne halutessasi vielä vähän pienemmiksi, ja lisää nekin piiraiden päälle. Käännä reunat juuston päälle ja voitele ne kananmunalla. Paista uunin keskitasolla noin 15-20 minuuttia.

Muoks. Laitan nyt myös sen inkiväärisiirapin ohjeen, jotta halukkaat voivat kokeilla ohjetta siten, kuin se on tarkoitettu leivottavaksi.

inkiväärisiirappi:
6 dl vettä
5 dl ruokosokeria
200 g inkivääriä
1/4 tl suolaa

Laita vesi ja sokeri kattilaan. Kuumenna, kunnes sokeri sulaa. Kuori ja kuutioi inkivääri noppakuution kokoisiksi paloiksi ja lisää sokeriveteen hautumaan. Keitä seosta poreillen matalalla lämmöllä noin 4 tuntia eli kunnes liemi on muuttunut siirappimaiseksi. Lisää lopuksi ripaus suolaa. Voitele valmiiden luumutorttujen pinta siirapilla.

Voit jättää inkivääripalat siirappiin tai siivilöidä ja kuivattaa ne yön yli leivinpaperin päällä. Halutessasi pyöräytä kuivatut inkivääripalat sokerissa ja tarjoa karamellin tapaan. Siirappi säilyy huoneenlämmössä tiiviissä pullossa kuukauden.

Kuvassa mahaansa kasvattava henkilö sijaitsee vakiopaikallaan eli sohvalla, jossa hän viettää suurimman osan hereillä kuluvasta vapaa-ajastaan. Jännää miten tähän pötsiin onkin ehtinyt jo tottua: absurdi ajatus, että olen joskus voinut maata mahallani. Toisaalta taas hämmästyttää, missä vaiheessa se on kasvanut näinkin paljon (puhumattakaan siitä, minkä kokoinen tuo uloke on lasketun ajan tienoilla kahden kuukauden päästä). 

Täällä äitiysloma alkaa kuusi viikkoa ennen laskettua aikaa, mikä ei ole yhtään liian aikaisin jos allekirjoittaneelta kysytään. Olen saanut nyt viikottain rautapiikin, joka on nostanut hemoglobiinin taas järjelliselle tasolle kohtuullisen suvantovaiheen jälkeen, mutta täydet työpäivät alkavat silti vaatia veronsa. Iltaisin akku latautuu mainitulla sohvalla.

Mies ja sisko yhdistivät voimansa toistamiseen ja leipoivat suklaakakun. Siskon vaihtovuosi ihan lähistöllä onkin armaalle puolisolleni varsinainen onnenpotku, vaimonsa kun ei tunnetusti suklaata siedä ja tuota ainesosaa sisältävät leivonnaiset ovat siten loogisesti taloudessamme harvinainen näky. Harvempi suklaafanaatikoksikaan itsensä tunnustava kun lähtee pyöräyttämään esimerkiksi kuvassa olevaa, puolisen kiloa suklaata sisältävää kakkua vain itselleen. Vaan kun syöjiä on kaksi, on juttu tietenkin aivan eri.

Kakunsyönnin ja sen sivusta seuraamisen lisäksi täällä on vietetty aikaa synnytysvalmennuksessa. Meillä oli viikonlopun mittainen kurssi, johon olemme molemmat tosi tyytyväisiä. En ollut tähän mennessä uhrannut koko synnytykselle ajatustakaan, mutta nyt se muuttui vähän konkreettisemmaksi. En varsinaisesti odota tapahtumaa riemusta hyppien, mutta eiköhän siitä selvitä, kun muutkin ovat niin tehneet. Mies on selvästi nyt jo vaikuttunut siitä, mihin naiset oikein pystyvätkään. Niin minäkin kieltämättä.

Sairaala on kätevästi ihan tässä lähellä, ja kotiin kävellessämme saimme nauttia molempina päivinä aivan harvinaisen keväisestä ilmasta ja paristakymmenestä lämpöasteesta. Lämpimän ja aurinkoisen ilman pitäisi jatkua vielä viikon lopulle, mikä on aika ihanaa. Kaivoin jo aurinkolasitkin esiin.

Näin kevään tultua tuli tarve päivittää sohvatyynyjä. Miehen täysin käsittämättömän mielipiteen mukaan uusien tyynynpäällisten ostaminen tähän talouteen ei ole lainkaan tarpeellista, mutta jos sellaisen tekee itse jo olemassaolevasta kankaasta, ei kenelläkään voi olla asiaan nokan koputtamista. Siis marssin askartelukauppaan ja ostin kangasväriä. Kuviot tyynyyn syntyivät viime aikoina monessakin paikassa näkyneellä perunaleimasintekniikalla. 

Kangas on Ikeasta muinoin ostettua sataprosenttista puuvillaa, jonka pesin ennen leimaamista. Kangasväripurkin kyljessä kehotettiin tekemään niin, joten oletan värin tarttuvan paremmin pestyyn kankaaseen. Levitin väriä siveltimen puuttuessa ihan talouspaperinpalalla perunaan ja leimasin menemään. Värimäärän kanssa ei kannata liioitella, jotta kuvion reunat pysyvät terävinä. Kuvioinnin jälkeen kangas kuivui vuorokauden ympäri, minkä jälkeen silitin värin vielä kiinni kankaaseen oikealta puolelta harson läpi. 

Leimaaminen oli sikakivaa. En osannut päättää, tekisinkö rukseja vai puoliympyröitä, joten tein molempia. Nyt tyynyä voi kääntää mielensä mukaan. Kuvioiden leikkaaminen perunaan onnistui helposti ja nopeasti terävällä veitsellä. Ristikuvioon käytin apuna teippiä, jotta sain reunat ja kulmat suoriksi. Puoliympyrän veistelin ihan vapaalla kädellä.

Lopputulos on mielestäni aika päheä. Vähän houkuttaisi uuden värin hakeminen ja lisätuotosten tehtailu, kun tuota kangastakin on jäljellä vielä melkein metritolkulla. Jäämme seuraamaan tilannetta. 

Viime kirjoituksen kommenteissa kysyttiin, miksi kaipaan Helsinkiin. Että onko muu maa mustikka vai ovatko syyt käytännöllisempiä. Tähänpä ei olekaan aivan helppo vastata.

Lähdin ulkomaille, koska siihen tarjoutui helppo tilaisuus, joka ei vaatinut oikeastaan minkäänlaista vaivannäköä. Olin viettänyt Saksassa jo vuoden vaihto-oppilaana, eikä Suomeen palattuani kestänyt kovinkaan kauaa ennen kuin iski epämääräinen tunne siitä, että ympyröiden vaihto ainakin hetkeksi voisi olla hyvä idea.

Saksaan oli helppo tulla ja täällä on helppo olla. Sijainti keskellä Eurooppaa on aika ihana, kun melkein joka paikkaan pääsee hetkessä - jos haluaa. Mehän emme kovin usein matkustele sen kummemmin. Lisäksi täällä olo tuntuu jotenkin raikkaammalta. Ulkomaalaisia on paljon, eikä kukaan oikeastaan edes kohauta olkiaan yhden uuden kohdatessaan. Suomalaiset ovat selvästi hyvässä kurssissa, kuten kaikki pohjoismaalaiset, enkä ole koskaan kokenut minkäänlaista syrjintää alkuperäni takia.

Oikeastaan en edes tunne asuvani ulkomailla. Puhun kieltä sujuvasti ja ajattelen osittain saksaksi tilanteesta riippuen. Kulttuuri täällä on hyvin samanlainen niin, ettei suuria eroja useinkaan ole, ja ne vähätkin olen tainnut jo unohtaa. Elämä on arkipäiväistynyt ja mielestäni kaikki, mitä teen, on hyvin tavanomaista. Olen naimisissa saksalaisen kanssa, mutta se ei mielestäni ole sen kummempaa kuin suomalainen parisuhde. Olen tiiviisti yhteydessä tärkeimpiin suomalaisiin ihmisiini ja seuraan ahkerasti suomalaisia blogeja, uutisia ja lehtiä. Kotimaahan pääsee nopeasti, jos on halu tai tarvis.


Suomen asema mielessäni on muuttunut täällä asumiseni aikana. Loogisesti olen aina lomalla kotimaassa käydessäni, minkä seurauksena Suomi on nykyään mielessäni se ihana, vähän nostalginenkin paikka, jossa on aina rentoa ja jossa joulukuinen räntäsadekaan ei harmita. Lisäksi myönnän poimivani rusinat pullasta: käyn Suomessa aina kesäisin, jouluna ja satunnaisesti muuten viikonloppuisin, mutta minun ei tarvitse kokea pitkää marraskuuta tai lumetonta talvea. Vähän samaan tapaan monet suomalaiset varmasti haikailevat lämpimämpiin maihin, joissa elämä on tietenkin pelkkää sambaa ja caipirinhaa.

En haaveile aktiivisesti muutosta Suomeen enkä koe potevani jatkuvaa koti-ikävää. Perheellämme on hyvä olla Saksassa, ja ihan jo työtilanteenkin kannalta meidän todella kannattaa pysyä täällä. Unelmoinnillani muutosta Helsinkiin ei olekaan välttämättä mitään tekemistä realiteettien kanssa. Ihan kuin koko Suomi on mielikuvissani kesäinen tai luminen lomaparatiisi, on Helsinki yhtä kuin kantakaupungissa sijaitsevat ihanat vanhat kerrostalot lankkulattioineen ja leveine ikkunalautoineen - ja se meri, jonka rantaan kävelisimme usein. Näissä mielikuvissa ei tarvitse miettiä moisten asuntojen saatavuutta tai hintaa, työtilanteita, päiväkotipaikkoja tai sitä, ettei mieheni puhu suomea muutamia hassuja lauseita enempää.

Ulkomaille muuttamisessa on varmaankin aina se haitta, ettei lähdettyään ole koskaan aivan täysin kokonainen missään. Minäkin olen henkeen ja vereen suomalainen ja pysyn sellaisena, eikä mikään maisema voita kauneudellaan mökin laiturilta näkyvää järveä saarineen. Kuka tietää, ehkä muutammekin vaikka eläkepäiviksemme pieneen asuntoon Kruununhakaan. Olen kuitenkin myös onnellinen juuri näin ja yritän muistaa olla kiitollinen kaikesta, minkä asumiseni keskellä Eurooppaa mahdollistaa. Jos tulisin Suomeen, kaipaisin täältä varmasti montaa asiaa ja tuskailisin, kuinka tämäkin oli Saksassa paremmin.

Sinä ulkosuomalainen (tai ulkosaksalainen, mikäli Karen sattuu lukemaan tämän) lukija, allekirjoitatko näistä ajatuksista mitään? Entä mitä sanoo sekä saksalainen että suomalainen Eeva?

Nykyisen väliaikaisuuden poistumisesta elämästämme: väikkärini loppu häämöttää jo näköpiirissä, ja seuraavana etappina olisi toivottavasti vakituinen työpaikka - sekä itselleni että miehelle jotakuinkin samassa paikassa, jotta voisimme taas viettää myös arki-illat yhdessä kotona. Haaveilen myös talosta tai asunnosta, mikä liittyy kiinteästi edelliseen. Lisäksi - tämä menee epärealistisempaan kategoriaan - unelmoin muutosta Helsinkiin, mieluiten Kruununhakaan tai muualle kantakaupunkiin.

Uskotko intuitioon?

Hassusti muotoiltu kysymys. Ei kai intuitio itsessään ole uskon asia? Niin tai näin: monet suuret päätökseni kuten vaikka ulkomaille lähteminen ovat syntyneet melkeinpä itsestään, ilman sen suurempia harkintoja. Välillä jahkailenkin, mutta mitä suurempi päätös on kyseessä, sitä varmempi olen intuitiostani. Lisäksi vatvominen hermostuttaa koko ajan enemmän, vaikka joskus sitä tuleekin harrastettua.

Mistä innostut?

Kauniista tavaroista, niistä arkisistakin, harvinaisen onnistuneista kokkauksista, Suomesta tilaamieni Dekon tai Glorian Ruoan & Viinin löytymisestä postilaatikosta, kivoista kahviloista ja ystävien illallisvierailuista.

Aamu vai ilta?

Olin pitkään sitä mieltä, että erottelu aamu- ja iltaihmisiin on kohdallani ihan absurdi idea, koska kuvaavin termi olisi ehkä sekä aamun että illan torkku. Sittemmin olen huomannut olevani kuitenkin selkeä aamuihminen. Riittävien (!) yöunien jälkeen aikainenkaan herätys ei ole mikään ongelma enkä haluaisi millään luopua rauhallisista aamuistani ja pitkistä aamupaloista arkenakaan. Jos nukun pitkään, päätän jo herätessäni koko päivän olevan jo käytännössä ohi ja menetetty. Myöhäiset yökukkumiset jätän suosiolla muille. Jos saisin itse päättää (ja vielä saankin), menisin säännöllisesti nukkumaan välillä 21-22. 

Sanat vai kuvat?

En oikein tiedä mitä näihin pöytä vai tuoli -henkisiin kysymyksiin pitäisi vastata, mutta valitsen sanat, koska niille kärsivällisyyttäni riittää pidempään.

Mottosi?

Jos kuuntelee itseään vähänkään tarkasti, tietää kyllä mitä haluaa.

Kaunein maisema?

Ulkosuomalaisena vastaus on luonnollisesti kotimainen, kesäinen järvimaisema. Esimerkiksi meidän mökillä.

Maaseutu vai kaupunki?

Vastaan maksimissaan keskisuuri kaupunki. Ihan maaseudulla en osaa oikein kuvitella itseäni, mutta suurkaupungeissa alkaisi ahdistaa. Tässä mittapuuni on tosin siirtynyt keski-eurooppalaiseen suuntaan, joten Helsinkikin on vielä kevyesti sopivissa mitoissa. Sinne kaipaankin aina.

Mielenkiintoinen ajatus?
Näin Etsyssä julisteen, jossa luki love what you do. Ei mikään uusi juttu, mutta tärkeä.

Miksi bloggaat?

Aloitin, jotta kotijoukot tietäisivät, mitä kuuluu (olen surkea sähköpostien kirjoittaja). Sittemmin blogi on muuttunut yleisemmäksi ja valokuvat ovat saaneet tärkeämmän roolin. Nyt sanoisin bloggaamisen ja blogien yleensä olevan kiva harrastus. Tykkään dokumentoida osaa omasta elämästäni, jotta muistaisin jälkeenpäin paremmin millainen oli vaikkapa kevät 2014. Blogimaailma toimii myös mahtavana inspiraation lähteenä niin sisustuksen, ruoanlaiton, valokuvauksen kuin käsitöidenkin kohdalla. On myös kivaa huomata, että tälle tuotokselle on muodostunut pieni lukijakunta sekä päästä vuorovaikuttamaan muiden bloggareiden kanssa. Toki bloggaus on myös hyvä keino pitää yllä äidinkielentaitojani. Ilman tätä ei tulisi oikein kirjoitettua mitään puoliksikaan kunnollista suomeksi. 

Viime aikoina täällä on ollut valloillaan aikamoinen itse tekemisen himo. Tiedä sitten voiko tästä syyttää pesänrakennusviettiä vai ihan sitä tosiasiaa, että ainakin puolet lukemistani blogeista ovat täynnä toinen toistaan ihanampia aikaansaannoksia. Vaikutteitahan siinä saa väkisinkin. Ja mikäs siinä, onhan se pelkästään positiivista, että ajan henkeen kuuluu itse tekeminen muodossa ja toisessakin kaiken valmiina ostamisen sijaan.

Tällä kertaa vuorossa on tekniikkaan liittyvää tuotosta. Läppärini tarvitsi suojapussin, joten päätin kätevänä emäntänä tehdä sellaisen itse. Ostin puuvillakangasta, vanua pehmusteeksi ja liukuvampaa kangasta vuoriosaan, jotta armas koneeni ei vaan naarmuuntuisi tai tulisi muuten kaltoin kohdelluksi. 

Jonkinlaisena ompelunoviisina tarvitsin tähän hyvin yksinkertaiseen projektiin hieman tukea. Ohje löytyi täältä. Sen verran sovelsin, että tein läppään ja muuallekin siistimmät, kaksinkertaiset käännökset. Joku roti.

Arvoin puuvillakankaan värin kanssa tovin jos toisenkin, mutta päädyin lopulta tummansiniseen sillä ajatuksella, että tumma väri lienee kovin vaaleaa parempi tahrojen peittäjä. Jotain piristystä piti kuitenkin saada, joten vuorikankaasta tuli pinkki. Puinen nappi on peräisin toissakesäiseltä reissulta Tallinnaan. Yhdessä kaupassa oli ihania puunappeja, joita ostin pussillisen ilman mitään aavistusta käyttökohteesta. Nyt ensimmäiselle löytyi vihdoin sopiva paikka.

Täällä Saksassa on voimissaan leipomokulttuuri. Leipä haetaan supermarketin sijaan leipomosta, usein myös (viikonloppu)aamuisin tuoreena. Tarjolla on luonnollisesti myös kasoittain kakkuja makeannälkään. Kuulostaa joltain, minkä perään suomalainen usein haikailee huoatessaan, miten Keski-Euroopassa on kyllä kaikki paremmin.

Teoriassa onkin tosi mukavaa, että muutaman sadan metrin säteellä kotiovelta on useita leipomoita. Niistähän voi valita suosikin eli sen, jolla on paras leipä joka tilanteeseen ja herkullisimmat sämpylät. Käytännössä on kuitenkin sanottava, etten juuri arvosta näitä puljuja kovinkaan korkealle. Ennen olikin niin, että leipomossa leivottiin vielä itse (kuten nimestä voisi ehkä päätellä). Nyt nuo ovat kuitenkin melkeinpä kaikki järjestään suurempien ketjujen sivupisteitä, ja leivät ja muut tulevat jostain mistälie keskusleipomolta. Maku katoaa mitä ilmeisimmin matkalle. Joka ikisessä paikassa on myös tarjolla samat juustokakut, vadelmaleivokset ja tähän vuodenaikaan myös munkit. 

Koska emme juurikaan perusta pahan- tai ei minkään makuisesta ruoasta, olemme jättäneet jo tovin leivät ja etenkin kakut ostamatta. Viikonloppuisin olenkin usein leiponut pakastimeen seuraavia viikkoja varten. Viime aikojen ohjelmassa on ollut useimmiten saaristolaisleipää joka toinen viikko ja satunnaisesti sämpylöitä tai muuta vaaleampaa leipää. Jotain jälkkäriäkin tulee usein tehtyä.

En juurikaan tarkkaile ruokavaliotani vaan syön jotakuinkin sitä, mitä huvittaa. Taktiikka on toiminut tähän asti mainiosti. Ruokapoliittisesti ärsyttävintä on, kun menee ja ostaa jotain, jota syödessään miettii, että oikeastaan olisi parempi ilman. Valmiit kakut kuuluvat melkein poikkeuksetta tähän kategoriaan. Tulee paljon parempi mieli, kun leipoo itse silloin, kun tuntuu siltä. Koen sen ihan puhtaasti oman itseni arvostukseksi. 

Ihanaa, että päivän kauppareissu on jo hoidettu, eikä loppuviikonlopuksi ole mitään sen kummempia suunnitelmia. Aion tehdä vähän käsitöitä ja lukea uutta Glorian Ruokaa & Viiniä sekä mm. katsella, kun mies imuroi asunnon. Ei hullumpaa! Ensi viikonloppu hujahtaakin synnytysvalmennuskurssilla, joten nyt on hyvä nauttia tästä aikatauluttomuudesta senkin edestä.

Rento viikonloppu tuntui tarvitsevan lähtölaukauksen, joten keitin kupillisen teetä, jonka seurana oli sopivasti kupin ja alusen kanssa yhteensopiva mansikkamacaron. Joissain tilanteissa vaaleanpunaisen eri sävyt ovat kertakaikkiaan parhaita valintoja.

Mainittu Glorian Ruoka & Viini muuten kertoi teen olevan uusi kahvi. Tämä juuri kun olin ehtinyt manata teehifistelyn sulaksi mahdottomuudeksi. Voi olla, että joudun miettimään näkökantaani uudestaan.