Viime viikolla askartelukaupassa käydessäni kävi jotenkin niin, että ostin sieltä lähes kaiken. Kuten esimerkiksi kolme pussillista puuhelmiä ja ohutta turkoosia nahkanauhaa. Niistä syntyi suitsait sukkelaan meille uusi pannunalunen.

Onhan näitä nähty jo maailman sivu, mutta se ei haittaa. Pidän erityisesti tuosta nahkanauhasta, se on kiva väripläjäys. Mies tietenkin tykkää, koska se on sininen. Millään muulla ei yleensä olekaan väliä (parempi olisi tosin luonnollisesti ollut, jos myös helmet olisivat sinisiä). Nyt tempaisin nauhan ihan yksinkertaiselle rusetille, mutta voisihan sille jotain muutakin tehdä.

Kaupassa silmiini osuivat myös ihanat eriväriset ja -kokoiset laatikot. Niitä oli esillä kasassa viisi erilaista, ja oli kuulkaa vaikeaa olla ostamatta niistä jokaista. Pitkällisen pohdinnan ja venkslaamisen jälkeen päädyin näihin kahteen. Näin kevään tultua sitä alkaa kaivata kirkkaita värejä. Laatikoissa on sisällä erinäisiä askartelu- ja käsityötarvikkeita, mutta oikeastaan niiden tärkein tehtävä on luonnollisestikin sijaita työpöydän reunalla elämää piristämässä.

1. Olen suuri ikkunaluukkujen ystävä. Eiväthän ne kaikista käytännöllisimpiä ole, mutta sitäkin kauniimpia. Haaveilen talosta tai asunnosta, jossa olisi ikkunaluukut. Ehkä muutamme vielä joskus sellaiseen. 

Sen lisäksi, että itse luukut ovat nättejä, jaksan kävelyretkillä aina ihailla niiden pitimiä. Miten mahtavaa olisi, jos olisi ikkunaluukut, joita pitäisi vielä päivisin auki itse herra ritari?

2. Mua harmittaa, etten pidä kahvista. En, vaikka miten yrittäisin (en tosin hirveästi yritä, koska yyyh). Tämä harmittaa siksi, että nyt menevät loputtomat hifistelymahdollisuudet sivu suun. Olen varma, että erinäisten kahvintekovehkeiden, myllyjen ja kahvilaatujen kanssa voisi kikkailla loputtomiin, ja se jos mikä on lempipuuhaani. Musta tee nyt ei vaan yllä samaan, vaikka miten mittaisi määrät tarkasti ja ajastaisi hautumisajan sekuntikellolla. Vääryys.

Tarvitsin jonkun kivan välityön, koska meneillään oleva neuleprojekti ei huvittanut. Muistin lankakorissa olevan kerän Novitan Tuubia ja virkkasin siitä korin, jossa on kahva ja kaikki. 

Pohjaan tuli tällä kertaa kunnon taite, mistä tykkään kovasti. Se tuo korille edes jonkinlaista muotoa ja ryhtiä. Taite virkattiin siten, että koukulle otettiin silmukan takareuna sekä silmukan takana oleva lanka, joka on peräisin edellisestä silmukasta. Taitteen jälkeen jatkettiin normaaleilla kiinteillä silmukoilla.

Kerää on vielä jäljellä toiseen koriin, joten sekin taitaa syntyä ennen kuin saan jatkettua neulomista.

Meillä viikonloput kuluvat useimmiten samalla kaavalla. Perjantai-iltana ei tehdä oikein mitään muuta kuin toivutaan viikon töistä. Lauantai taas livahtaa ohi kuin huomaamatta tulevan viikon ruokalistaa miettiessä ja ostoksia tehdessä. Sunnuntaisinhan täällä ei ole mikään auki (paitsi yksi ruokakauppa rautatieasemalla) joten sekä ruoat että muut mahdollisesti tarvittavat asiat on hankittava lauantaina. 

Olen alkanut pitää paikallisista sunnuntaipäivistä. Ensin ne olivat ihan kamalia, kun mikään ei ollut auki eikä missään näkynyt ketään. Nyt arvostan tätä pysähtyneisyyttä huomattavasti, sillä viikossa on yksi kokonainen päivä aikaa puuhastella lempiasioita. Sunnuntaisin kokataan yleensä kaksi ruokaa (yksi heti syötäväksi ja yksi seuraavalle viikolle evääksi), siistitään asuntoa, pestään pyykkiä ja tehdään ehkä vähän käsitöitä. Joku saattaisi yökkäillä, itse pidän näitä rentouttavina askareina silloin, kun on riittävästi aikaa.

Ongelmaksi muodostuu välillä se, että haalin päivälle ihan liikaa tavoitteita. Tänään esimerkiksi vietin jotakuinkin koko päivän keittiössä, kun en suunnitelmia tehdessäni oikein hahmottanut, miten paljon aikaa kukin ruokalaji vaatii. Etenkin näin mahan kasvaessa huomaan, että tarvitsisin myös yhä enemmän sohvalla istumista ilman minkäänlaista käsityötä kummempaa aktiviteettia.

Niin tai näin, kokkauksista tuli vallan herkullisia. Tänään meillä syötiin Avaruusasema-blogin reseptillä tehtyä punajuuripizzaa, joka oli erinomaisen hyvää. Sen tekemisen ulkoistin onneksi toiselle puoliskolle sekä kylässä olevalle siskolle. Keskityin itse ensi viikon eväisiin ja jälkkäriin. Nyt ehkä uuvuttaa, mutta taidan kiittää itseäni iltaisin, kun ei tarvitse ryhtyä kokkaamaan. Ja nyt suosittelemme kaikki kolme yhteen ääneen tätä pizzaa erittäin lämpimästi.

Leivoin korvapuusteja, koska täytyyhän moisten herkkupalojen parantaa sitkeämminkin sairaan oloa. Prosessi ei ollut aivan helppo leipojan heikohkon olon takia, mutta puustit saatiin aikaiseksi. Ja mitä tapahtui? 

Ne eivät maistuneetkaan! Huomasin miettiväni, että söisin oikeastaan mieluummin paprikaa. PAPRIKAA! 

Talouden toinen osapuoli voisi onneksi elää pelkillä korvapuusteilla, joten hätä ei ole tämän näköinen. Paiskasin pullat pakastimeen parempia aikoja odottamaan ja kaivoin jääkaapista sen mainitun punaisen vihanneksen. Tänään annoin korvapuusteille kuitenkin uuden mahdollisuuden. Kyllä noita nyt yhden söi iltapäiväteen kaverina, mutta ei edelleenkään oikein lähtenyt. Luovutan. 

Nyt se sitten iski, niin kutsutun talven ensimmäinen ja toivottavasti myös viimeinen flunssa. Siis olen viettänyt aikaa vuoropäivin sohvalla ja sängyssä olotilasta riippuen. Olo on ollut onneksi sen verran kurja, etten ole ehtinyt juuri tylsistyä. Kaikki blogit on tosin luettu jo moneen kertaan läpi, joten kaipaisin uusia (vinkkejä?). Parastahan olisi, jos vieressä olisi pino lehtiä, mutta olenkin jo valittanut näistä saksalaisista...

Nyt olisi teoriassa hyvää aikaa neulomiselle, mutta käynnissä oleva työ ei inspiroi yhtään. Isoveli tuntuu tässä jotenkin tosi karhealta ja inhottavalta neuloa ja fiilis on muutenkin blääh. Ehkä sinnittelen raidan kerrallaan, niin eiköhän tuo tuosta valmistu ja pääsen jonkun toisen tekeleen pariin.

Näissä muffinsseissa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, paitsi että pakastimentyhjennysoperaationi edistyy. Jotain erikoista tuli kuitenkin tehtyä. Viikuna-vuohenjuustomuffareiden kommenteissa Pilvi vihjaisi syöneensä joskus muffinsseja, joissa rasva oli korvattu avokadolla. Tämä idea jäi kummittelemaan mieleen, ja kun tuossa hedelmävadissa lepäili parikin noita hyviä rasvoja pullollaan olevia vihreitä kavereita, päätin ihan tostanoin vaan heittää yhden taikinan sekaan. 

Lopputulos oli varsin mainio. Avokado ei maistunut lainkaan, ja näistä tuli mukavan meheviä. Se kylläkin varmaan johtuu taikinaan myös päätyneestä purkillisesta ranskankermaa, jos aivan rehellisiä ollaan. Joskus muffinseissa hieman vaivaava rasvaisuuden tuntu loisti kuitenkin poissaolollaan, mikä oli mukavaa. 

Avokado värjäsi taikinan hieman vihertäväksi, joten sinänsä se varmaan sopii paremmin hieman tummempiin taikinoihin, joissa väri ei niinkään näy. Tai vaihtoehtoisesti nämähän voi yksinkertaisesti nimetä esimerkiksi aivolimamuffinsseiksi, jolloin väri on pelkkää plussaa! Me teimme näin hyvällä menestyksellä.

Kaivelin ohjeen Valion nettisivuilta, tässä se tulee sellaisena kuin itse leivoin:

Raparperimuffinssit

pari desiä raparperinpaloja pakkasesta

2 munaa

1,5 dl (raakaruoko)sokeria

purkki ranskankermaa

1 avokado 

2,5 dl spelttijauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 mmt jauhettua vaniljaa (tai 2 tl vaniljasokeria, jos sitä on kaapissa) 

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Laita raparperit kattilaan ja lisää vähän vettä. Kuumenna, kunnes vesi alkaa jokseenkin kiehua ja palat ovat sulaneet. Kaada vesi pois.

Vatkaa munia ja sokeria jonkin aikaa. Lisää ranskankerma ja avokado. Voi olla hyvä idea muussata avokado etukäteen, sen hajottaminen sähkövatkaimella oli hieman vaivalloista. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vanilja ja lisää taikinaan. Jaa taikina vuokiin ja paista 10-15 minuuttia uunista riippuen.

Edelliseen postaukseen tuli toivomus laajemmasta vauvatavarakatsauksesta. No mikä jottei, tuleepa samalla listattua myös itselle, mitä on tullut hankittua. Hankinnat sijaitsevat poikkeuksettta anoppilassa, joten kuvitukset ovat peräisin valmistajien sivuilta.

VAUNUT olivat meidän ihan ensimmäinen ostos, muistaakseni viikolla 12, heh. Mehän asumme kolmannessa kerroksessa ilman hissiä, eikä alhaalla ole riittävästi tilaa, jotta vaunut voisi jättää porrastasanteelle odottamaan käyttöä. Ne pitää siis kantaa joka jumalan kerta tänne ylös. Tästä syystä emme halunneet 15 kilon painoisia massiivisia vaunuja, vaan kevyet ja näpsäkät sellaiset. Mahtuvat sitten myös ratikkaan ja auton takakonttiin. Iskimme silmämme samantien Bugaboon Cameleon-malliin, ja kun ebayssa sattui tulemaan vastaan melkein käyttämätön, aikanaan samantien loppuunmyyty Sahara-erikoismalli vieläpä miehen työmatkan varrelta, iskimme heti kiinni.

STOKKEN TRIPP TRAPP sekä NEWBORN SET tuli myös hankittua aika aikaisin. Eihän pelkkä syöttötuoli nyt varsinaisesti lukeudu niihin heti kotitumisen jälkeen tarvittaviin asioihin, mutta koska tiesimme haluavamme sen sitten kun aika koittaa, katselin niitä säännöllisesti ebaysta. Sieltä löytyikin oikein hyvässä kunnossa oleva, pari vuotta vanha yksilö baby setin sekä osittaisten pehmusteiden kera niin kilpailukykyiseen hintaan, että kotiutimme tuolin samantien. Ja kun tuleva iskä oli hakemassa seuraavaa hankintaamme eräästä lastentarvikeliikkeestä, oli siellä rivissä noita newborn settejä, joita ei kuulemma voinut jättää kauppaan. En ole edelleenkään ihan varma, tarvitaanko tuota vai olisiko ihan sitteri ajanut saman asian, mutta jos iskä haluaa jälkikasvulleen jotain ostaa, täytyyhän niin tapahtua. 

AMME on Stokken Flexi Bath. Kylppärissämme ei ole loputtomasti tilaa, joten taitettava amme on loistojuttu. Pirtsakka vihreä on plussaa.  

Näiden lisäksi on kasa vaatteita ja harsoja. Saatiin kavereilta niin järkyttävä määrä lainaan ja lahjaksi, ettei ostoksille tarvitse varmaan mennä ensimmäiseen vuoteen - ellei sitten halua. Lisäksi saimme ÄITIYSPAKKAUKSEN, kuten jo mainitsin. Sänkyyn on hankittuna patja ja kosteussuoja. Saamme kätilöltä IMETYSTYYNYN ja lisäksi lainaan KANTOLIINAN ja MANDUCAN, jotta voimme katsoa, kumman hankimme omaksi. Unohdinkohan jotain? SITTERIÄ meillä ei nyt vielä ole, sen ehtii hankkia myöhemmin jos tuntuu että on tarvis. Päätynemme siinä tapauksessa Baby Björnin Balanceen, niitä on hyvin tarjolla myös käytettynä. Erillistä KEHTOA emme taida hankkia. Tässä avoimessa kaksiossa vauva voi varmaan nukkua kaikki unensa pinnasängyssä ilman erillistä tarvetta päästä kehtoon sinne, missä parhaillaan ollaan. Kehdon saisimme kyllä kavereilta lainaan, mutta jättänemme väliin. Saksassa kun olemme, tuntuu että LEIKKIKEHÄ on kaikkien mielestä must. Tähän en jaksa uskoa, joten sellaista meille ei tule - ellei vanhemmuus sitten yllätä noviiseja.

Aloitimme uuteen tulokkaaseen liittyvien hankintojen teon tosi aikaisin. Johonkinhan sitä täytyy ihmisen saada uuteen asiaan liittyvä energiansa ja ilonsa purettua. Nyt meillä alkaakin olla kaikki mieleen tuleva välttämätön hankittuna, kun kävimme perjantaina hakemassa turvakaukalon isofixeineen ja vähän muuta sälää. Olisivathan nuokin voineet vielä hieman odottaa, mutta alkoi uhkaavasti vaikuttaa siltä, että perheen kangasvalinnoista pääasiallisesti vastaavan tahon himoitsema kuosi alkoi kadota kaupoista. Saimme vielä omamme ja olemme tyytyväisiä.

Miehellä on pari työkaveria, joiden puolisot kuulemma nauttivat raskaana olosta niin, että suorastaan harmittelivat sen aikakauden loppumista. Teoriassa ehkä ymmärrän, mutta en kyllä kuitenkaan. Tämä vuosi on lähtenyt käyntiin aika laahaavasti, ja usein olenkin miettinyt että kersa saisi jo saapua, jotta saisin sentään edes taas käyttää rautavarantojani yksin, jolloin ne ehkä riittäisivätkin johonkin. Tämä epämääräinen odottelu ei myöskään oikein sovi mielentilaani: jos jälkikasvua on kerran tulossa, niin voisihan se nyt sitten saapuakin jo niin päästäisiin asiaan. Etenkin, koska väsyttää niin, etten oikein pysty ymmärtämään, mitä erinäiset raskausaiheiset informaatiopläjäykset tarkoittavat sanoessaan, että energisestä keskiraskaudesta olisi hyvä nauttia vaikkapa matkustelemalla. Hyvä kun tässä jaksaa käydä edes töissä, eikä sitä varmaankaan nyt oikein lasketa virkistäväksi matkaksi.

Olen kyllä etäisesti tietoinen siitä, ettei lapsen saapuminen tosiaankaan tarkoita energiatasoni salamannopeaa palautumista ja pelkkiä rentouttavia hetkiä uutta tulokasta silitellen. Sitä uudenlaista väsymystä ja unenpuutetta lienee vaan parasta harmitella vasta, kun moiseen on aihetta. 

En ollut edes tietoinen, että mies oli jotenkin sisäistänyt koko ystävänpäivän. Sitä ei ole meillä vietetty lainkaan, enkä muutenkaan menisi sanomaan, että olemme jotenkin erityisen romanttista väkeä perinteisellä lahjat ja kukat -skaalalla mitattuna. Tärkeintä onkin, että toinen on arjessa oma ihana itsensä ja herää lämmittämään kauratyynyä jos maha on kipeä tai kantaa kaikki ostokset, vaikka kyllähän tässä nyt voisi oikeastaan itsekin edes jotain kanniskella. 

Osittain yllätysmomentin takia olinkin hyvin iloinen löytäessäni kotiin tullessani keittiön pöydältä kukkakimpun. Herra oli käynyt läheisessä kukkakaupassa ja kertoi ylpeänä sanoneensa myyjälle kimpun tulevan vaimolleen. Myös tulppaaneja oli erikseen tilattu kimppuun, koska vaimo pitää niistä erityisesti. Vaimo on iloinen, kaunis kimppu tekee juuri tänä harmaana lauantaina erityisen onnelliseksi.

Tein ältsin hyviä muffinsseja (vaiko muffineja). Kuiva-ainehyllyssä jo hetken sijainneille viikunoille piti keksiä käyttötarkoitus. Sellainen löytyi Suvi sur le vif -blogista. Taikinassa on silputtuja viikunoita, ja puraisijaa odottaa sattuma vuohenjuustoa. Oikein maistuva, ei lainkaan liian makea kombo. Alkuperäisessä lähteessä muffinssit oli tehty aamupalalle, mutta itse olen kyllä mutustellut niitä myös iltaisin sekä muina vuorokaudenaikoina.

Vuohenjuusto-viikunamuffinssit, ohje Suvi sur le vif

12 kpl

1 dl kaurahiutaleita

2,5 dl vehnäjauhoa

1,5 tl leivinjauhetta

1/4 tl muskottipähkinää

1 dl ruskeaa ruokosokeria

2 kananmunaa

150 g kuivattuja, pehmeitä viikunoita (mun pussissa oli 100 g)

1,3 dl öljyä (jälkikäteen ajateltuna laittaisin kyllä vähemmän, ehkä desin?)

1,5 dl turkkilaista jogurttia

purkillinen pehmeää vuohenjuustoa (laitoin vuohenmaitotuorejuustoa)

pinjansiemeniä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Riko kananmunien rakenne kulhossa ja pilko sekaan viikunat. Lisää öljy, jogurtti ja kuivat aineet. Ei tarvitse sen kummemmin vatkailla. Laita muffinssivuokiin lusikallinen taikinaa ja jokaiseen vuokaan teelusikalla vuohenjuustoa. Lisää sen jälkeen loppu taikina ja muffinssien päälle pinjansiemeniä. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Maistuvat kyllä lämpiminäkin, mutta jäähtyneinä koostumus oli enemmän mieleeni, aivan kuten alkuperäisessä ohjeessa sanottiinkin.

Tai miksei vaikkapa onnittelukortti hääparille tai olet ihana -kortti puolisolle aivan tavallisen tiistain kunniaksi. Saajan valitkoon jokainen itse. 

Kortin sisällä piilee yllätys, nimittäin sieltä avatessa esiin putoava letka sydämiä. Kiki Pikku-Okon elämää -blogista oli tehnyt tällaisen, ja tykkäsin ideasta niin, että tein samantien oman versioni aiheesta. Nyt houkuttaisi hankkia muitakin kuvioleikkureita. 

Olen jo pidemmän aikaa huokaillut lukiessani Kotivalossa-blogin Katrin salaattiluomuksista. Asiahan on myös omasta mielestäni niin, että hyvä ja ruokaisa salaatti (jossa on hyvä kastike, tätä ei saa unohtaa!) on ruoista parhaimpia. Meillä on kuitenkin syöty hyvin harvoin salaatteja, koska en ole mukamas keksinyt, mitä niihin laittaisi, jotta lopputulos olisi jotain muuta kuin jäävuorisalaatti-tomaatti-kurkkuseos ja myös veisi nälän. 

Nyt kuitenkin ryhdistäydyin ostosreissulla ja kahmin heviosastolta mukaan vähän kaikkea, mistä tykkään sillä ajatuksella, että kyllä ne maistuvat myös yhdessä. Näin kävi, ja nälkäkin pysyy poissa tuntitolkulla. Bonuksena tietenkin se ihanan kevyt olo, joka salaattipäivinä tulee kaupan päälle. Riemastuin niin, että päätin tehdä lounassalaatin tästälähtien vähintään kerran viikossa. 

Onhan salaatin ainesten listaaminen jotenkin vähän huijausta, jos hommaa kutsuu reseptin jakamiseksi. Koska kuitenkin itse kaipailen aina inspiraatiotönäyksiä mitä salaatteihin tulee, saattaa joku teistäkin ilahtua.

Lounassalaatti höystettynä halloumilla ja rypäleillä

Salaattiseos

paprikaa

kurkkua

retiisejä

viinirypäleitä

avokadoa
herneenpalkoja

auringonkukansiemeniä

halloumijuustoa

krutonkeja paistettuna pikaisesti siitä leivästä, jota sattuu uiskentelemaan keittiössä (leikkele siivu leipää kuutioiksi ja paistele öljyssä pannulla. Jos haluat, voit paistaa kaverina vaikkapa myös vähän valkosipulia lisämakua tuomaan)

Hunaja-sinappikastike:

Ota teelusikka käteen ja laita mukiin hieman enemmän sinappia kuin hunajaa (esim. 1 tl ja 1/2 tl). Lorauta sekaan öljyä ja hieman vettä ja lisää suolaa ja pippuria myllystä. Maistele kastiketta niin tiedät, onko se makunystyröillesi sopivaa. Sekoita salaattiin.

Neuloin hiljattain valmistuneelle kaulahuiville kaveriksi pipon, iloisen ja pirteän sellaisen. Inspiraation sain selaillessani Muita ihania -blogia ja nähdessäni nämä pipot. Siispä kaivelin lankakorista kaikki omistamani jämät Isoveli-lankaa, mallailin värejä yhteen ja hihkuin, että puikotkin ovat samat kuin ohjeessa. Ei tarvinnut siis laskeskella silmukoita tai miettiä neuletiheyksiä. 

Pipoon piti saada yksi salmiakkiraita samaa keltaista kuin huiviinkin, joten otin ja purin sitä tarvittavan pätkän. Tämä oli oikeastaan pelkästään hyvä myös huiville, josta tuli nyt vielä hieman istuvampi eli lämpimämpi. Ja nyt mulla on yhteensopivat pipa ja huivi.

Neuloin resorin ohjeen mukaisesti puolipatenttina. Lopputuloksesta tulikin tosi kiva! Huomattavasti siistimpi kuin normaalista joustinneuleesta, joka ei ainakaan mun tekemänä kestä aina lähempää tarkastelua. Pitäytynen siis puolipatentissa myös tulevaisuuden pipojen kanssa.

En ole perinteisesti ollut mikään kirjoneulehirmu, mutta pipo syntyi mitä ilmeisimmin onnellisten tähtien alla, kun lopputuloksesta tuli aika hyvä eikä neulojan hermokaan alkanut kiristää kesken prosessin. Nyt älysin jättää takapuolelle suorastaan överit langanjuoksut, joten salmiakkikuviot näyttävät hyviltä myös pipon ollessa päässä.

Koko homman kruunasi tietenkin tupsu. Senkin tein nyt ekaa kertaa sitten ala-asteen. Jännitti vähän, kun tiesin ettei lankaa ole kuin yhteen yritykseen, mutta hyvähän siitä tuli! Kyllä nyt kelpaa ulkoilla kun on vermeet kunnossa.

En saanut unta koko viime yönä. Syytän hormoneita (sitähän varten ne ovat?), sillä normaalisti olen varsin hyväuninen yksilö. Luovutettuani ja noustuani kuuden pintaan laskeskelin, että viime vuodelta on vielä lomapäiviä jäljellä ja vedin tarvittavat johtopäätökset. Tässä yön ja aamupäivän aikana on ehtinyt pohdiskella yhtä sun toista.

En kuulu niihin perusonnellisiin, jotka karistavat murheet ja möhinät harteiltaan kuin vesipisarat hanhen selästä. Ihailen suuresti ihmisiä, jotka onnistuvat kääntämään harmaat päivät hyviksi pelkillä positiivisilla ajatuksilla. Olemme miehen kanssa jo pidemmän aikaa listanneet nukkumaan mennessä, mikä kuluneessa päivässä oli mukavaa. Joskus on naurettavan vaikeaa keksiä mitään.

Siksi olikin pysäyttävä kokemus lukea kaasoni häissä pitämä puhe uudestaan läpi selaillessani häälaatikkomme sisältöä. Kaaso siteerasi puheessa muinaisia vastauksiani Aikuiset ystäväni -kirjaansa, ja viimeisenä kysyttiin elämän tarkoitusta. Olin vastannut olla onnellinen ja yrittää tehdä muutkin onnellisiksi. Lausetta lukiessani tajusin, että univeloista ja migreeneistä viis:

minä olen onnellinen juuri nyt.

Talouteemme on viime aikoina ilmestynyt hieman uusia keittiövälineitä. Saimme vihdoin päätettyä, mitä hankkisimme häälahjaksi saadulla lahjakortilla keittiötarvikeliikkeeseen ja kävimme noutamassa valurautaisen grillipannun. Tähän mennessä sillä on ehditty paistella kerran lampaankyljyksiä ja kerran erikoismaininnan ansaitsevia, edelliseltä päivältä jäljelle jääneistä keitetyistä perunoista lohkottuja siivuja. En tiedä onko pannussa taikaa, mutta niin hyviä perunoita en ole saanut varmaan koskaan missään, vannon! Täydellisen rapsakka pinta, kunnon grilliraidat ja päälle vielä hieman sormisuolaa. Taivas ruokapöydällä!

Toista uutukaista eli Sarpaneva-pataa ihailen päivittäin useita kertoja. Olen haaveillut padasta niin kauan kuin muistan - voiko kauniimpaa ollakaan? Joulunalusvierailullamme Helsinkiin satuimme huomaamaan kaverin tarjouksessa Iittalalla, joten pitihän se ottaa mukaan kun oli tiedossa, että laukuissa on vielä kilojen puolesta riittävästi tilaa. Sarpaneva on tähän mennessä johdattanut tiemme käsittämättömän hyvän leivän pariin, kiitokset siitä. 

Yhytin veljen huomasta täysin käyttämättömäksi jääneitä osia Uunikokkia, joten pelastin myös ne matkaamme. Kyllä kannatti lähteä joululomalle yhden täyden ja yhden tyhjän matkalaukun kanssa, sivuhuomautettakoon. Nyt meiltä löytyy uunivuoan lisäksi myös jälkiruoka-asioita, jotka suorastaan huutavat päästä crème brûlée-astioiksi. Vielä puuttuu se töhötin sokerin käräyttämiseen, mutta kuulin huhuja, että anopilla olisi käyttämätön yksilö kaapeissaan.

Järjestelin keittiön avohyllyjä hieman uusiksi siten, että sain lemppariasioitani esille (eivät ne olisi enää totuuden nimissä kaappiin mahtunutkaan). Tuohon kohtaan katsahtaessa tulee aina mukavan kotoisa olo, mikä on kovin mukavaa. Ja säälihän noita kauniita kuppeja ja tuota pataa olisi kaappiin säilöäkään.

Ehdittiin tässä viikonloppuna tehdä muutakin kuin niitä runebergintorttuja. Rennoissa merkeissä kylläkin, taloutemme keskittyi lähinnä syömiseen ja muihin rentoihin puuhasteluihin - aivan kuten kunnon vapaapäivänä kuuluukin.

Lounaaksi oli pinaattilettuja puolukkahillolla. Makeasta osastosta vastasi osaltaan varsin kunnioitettavasti talouden suklaansyöjän sekä siskoni leipoma aivan kreisi kaakku. Allaolevassa kuvassa se ehkä näyttää vielä viattomalta, muttei ole sitä. Ainesosat olivat suklaa, voi, sokeri ja kananmunat sekä pari ruokalusikallista jauhoja. Edes siskoni, joka tunnetusti on kykenevä tuhoamaan parin kilon suklaarasian joulunpyhien aikana melkein yksin, ei pystynyt syömään kuin mitättömän annoksen kerrallaan. Jos pidät suklaasta ja makeasta, tätä kannattanee kokeilla. Resepti löytyy siskon blogista.

Kakkua yritettiin myös kuvata lähinnä kyseenalaisin tuloksin. Sanomme yhteen ääneen: rispektit teille, ruokabloggarit! 

Katsellessani toisten syömistä ehdin itse neuloa seuraavaa työtä. Mikäli hyvin käy, se valmistuukin aivan piakkoin!

Sisko on ollut viikonloppuvierailulla. Jotainhan sitä piti tämän kunniaksi askarrella, joten päädyimme ajankohtaisesti Runebergin torttuihin. Tai niin kutsuttuihin sellaisiin. En nyt sanoisi, että noilla on hirveästi mitään tekemistä ainakaan niiden kaupasta ostettavien versioiden kanssa, mutta söimme kyllä aivan hyvällä ruokahalulla. Mums. 

Reseptejä tuntui löytyvän niin monta erilaista kuin vain jaksoi googlettaa. Päädyimme johonkin Visit Porvoo -sivulta löytyneeseen. Ei vähiten siitä syystä, että tässä ei tarvittu karvasmanteliaromia. Rajansa kaikella.

Epäusko meinasi iskeä siinä vaiheessa, kun piti ryhtyä pursottamaan sokerikuorrutetta. Toisaalta, eikö itse leivotut tortut saa myös näyttää itse tehdyiltä?