Ensimmäisen päivän tunnelmia

syyskuuta 01, 2010

No niin, oon selvinnyt sekä töihin että takaisin. Hermotee ilmeisesti auttoi, sillä nukuin oikein hyvin enkä ees ollut väsynyt kellon soidessa puoli kahdeksalta (joo tiedän aika kesy aika noin suomalaisittain, mutta paikalla piti olla vasta puoli kymmenen). Ai että oli hienoa polkea töihin ja miettiä, että näin teen tästä eteenpäin joka aamu! Ees toi jotakuinkin Alppeihin verrattava vuori matkalla yliopistolle ei tänään onnistunut latistamaan menoa. Lisäksi oli ekaa kertaa aikoihin vähän viileempi, joten polkeminen oli muutenkin vähemmän tuskaista kuin viime aikoina. Eikä ees satanut!

Eilinen korvapuustisessio osoittautui hyväksi ideaksi, koska kaikki näyttivät pitävän niistä. Kardemumma aiheutti kyselyjä: mitä mustat pisteet pullassa on? Tuolla ryhmässä kahvihetki ei oo lounaan jälkeen kuten siellä, missä tein dippani, vaan kymmenen maissa aamulla. Varmistin siis heti töihin saavuttuani kaikkien työkaverien suosion, hehe. 

Pullanmussutuksen jälkeen edessä oli lemppariasiani eli erinäisten paperien allekirjoitus. Tyhmempi ois voinut luulla työsopimuksen olevan ainoa tarvittava asia, vaan ei kuulkaa. Sain käsittämättömän kirjekuorellisen erinäisiä papereita (missä vaiheessa mua alkoi suunnattomasti ärsyttää paikallinen tapa taittaa paperit ei kahtia vaan kolmeen osaan. Tuloksena oli jäätävä osittain taitettuna säilyvä pino papereita, joita oli mahdotonta asettaa suoraan pöydälle tai mihinkään muutenkaan krääh) täytettäväksi. Mulla ei oo pienintäkään käsitystä mitä kaikkea allekirjoitin, koska kaikki paperit oli virkamiessaksaa. Lupasin kuitenkin mm. etten vapauta vankeja, repikää siitä.

Oon ehkä vähän tyhmä, mutta luulin oikeasti että ainoat tarvittavat liitteet on verokortti ja todistus sairaskassaan kuulumisesta. Tänään sain kuitenkin toki myös kahden sivun mittaisen listan mahdollisista liitteistä, joista tarvittavat oli ruksittu. Yhteensä niitä oli kymmenen. Yks paperi pitää skannata kotona ja laittaa mulle sähköpostilla, todistusta odotellaan, ja aika monta hoitui tänänpäiväisessä paperisodassa. Suosikkijuttunani mun pitää kuitenkin raahautua joku aamu Einwohnermeldeamtiin eli johonkin pahuuden yleisvirastoon hakemaan joku jännittävä Führungszeugnis der Belegart "O" für die Beschäftigung im öffentlichen Dienst. Luonnollisesti mulla ei oo pienintäkään käsitystä mikä paperi on kyseessä, ja jos oisin tiennyt asian, oisin voinut noutaa sen kun mulla oli vielä aikaa jonotella tunteja virastotalossa. Nyt joudun joku päivä sinne ennen kahdeksaa. Hmph.

Ekat puoltoista viikkoa lueskelen vaan erinäisiä juttuja, jotta pääsen vähän sisään projektiin ja tiedän ees suunnilleen mitä ne LED-setit on. Väistämätöntä ruoanjälkeiskoomaa eli Mittagstiefiä lieventääkseni huomenna on raahattava puolet teevarastostani mukana. Lisäksi työpöytäni on sijoitettu siten, että tuijotan seinää. Onneksi ostin tavoilleni uskollisena heinäkuisesta Naivistit Iittalassa -näyttelystä taas noin kilon kortteja, voin iskeä ne seinään ja tuijotella niitä pelkän harmauden sijaan. Uus tietokonekin lähtee huomenna tilaukseen, eli voin heittää hyvästit putkinäytölle jo viikon-parin sisään. Kaiken kaikkiaan siis tunnelmat on varsin positiiviset. Työ tekee kyllä hyvää ihmisen psyykelle!

Korvapuusti maistui tänään ihan eri tavalla kuin eilen, joten sulattanen itselleni yhden ja ryystän lisää teetä. Tänne tullut hullu syyskeli on aiheuttanut lievähköä jäätymistä, joten kaivan varmaan kohta villasukkien kaveriksi myös ranteenlämmittimet hrr.

Saattaisit myös pitää näistä

2 kommenttia

  1. Hei cool, onnea töitten johdosta - tai, niitten alkamisen johdosta :) Kuulostaa hyvältä! Hah, vai että allekirjotettavaa riittää. En nyt sano että typisch... Tuli muuten Ollille se mistä silloin puhuttiin se Berufsunfähigkeitsversicherung, tai siis se tarjous siitä. Ja arvaa mitä toi vakuutus maksaa kuussa? 100 €! Elikä kun palkasta jää ihmisen käteen vuokrien yms. jälkeen 600-700, niin aika hyvä hinta... Voi itku näitä juttuja! Ja silti mä etsin ja toivon epätoivosesti töitä :)
    Niin joo, ja Führungszeugnis on muuten rikosrekisteri :D

    VastaaPoista
  2. Aijaa! :D Tämä selittääkin jotain. Raahautunen hakemaan paperin huomenna, tänään nousin näköjään liian myöhään. Ihan turha toivo lähteä kotoa vasta kahdeksan aikaan, jos haluaa jonottaa vähemmän kuin noin vuoden. Huomenna siis ylös ennen kukonlaulua eikä "vasta" seiskalta kuten tänään!

    Oho, aika järee hinta vakuutuksella. Voisin kysyä Renéltä mitä sen versio aiheesta maksaa. En kyllä millään usko että se voi olla noin paljoo! Mulla menee ihan yleisesti hermo näihin vakuutuskuvioihin. Tähän asti on ollut erittäin haastavaa saada ihan vaan lista kaikista jo olemassaolevista vakuutuksista ja niiden sisällöistä. Soitan kohta anoppiehdokkaalle suoraan, tai oisin jo soittanut jos en epäilis että se ei auta yhtään... Huoh.

    VastaaPoista