Huonoja uutisia
syyskuuta 08, 2010
Luulin eilen saaneeni kuitenkin flunssan, mutta vaikuttaisi hiukan siltä että se kuitenkin vaan säikäytteli. Toinen vaihtoehto on että mua hemmoteltiin eilen riittävästi ennen herran lähtöä katsomaan illan jalkapallomaaottelua. Sain vaan kököttää nojatuolissa peiton alla ja kaikki tarvitsemani saapui nenän eteen :) Oon nostanut teen kulutukseni ihan uusiin sfääreihin viime aikoina. Kohta pitää harkita isomman kannun hankkimista...
Päivä töissä meni ihan mainiosti, mutta kotiin tultuamme tunnelma vähän latistui. Appivanhempikokelaat kävi kääntymässä matkalla kotiin Heidelbergistä, jossa olivat olleet lääkärillä. Renén iskä joutuu perjantaina sisään sairaalaan, maanantaina edessä on astetta isompi leikkaus. Nyt täällä ollaankin vähän siipi maassa, mutta ehkä uunissa kypsyvä kurpitsa-peruna-asia piristää vähän. Lisäksi meillä on toki tiikeriteetä, joka on kuin luotu tällaisiin tilanteisiin.
Viikonlopun ja ens viikon suunnitelmat (joita ei kylläkään ollut) meni sikäli uusiksi että René menee perjantaina heti aikaisin aamulla mukaan viemään potilasta sairaalaan, ja äitinsä varmaan tulee sitten meille, ettei tarvii yksin olla kotona. En yhtään keksi mitä ihmettä voitais syödä! Suuri dilemma. Oletettavasti leivon tonnin korvapuusteja ja jätän muut noiden mietittäväksi.
Apropoo korvapuustit. Vein niitä tosiaan töihin aloittaessani viime viikon keskiviikkona ja sain vielä perjantaina kuulla niiden olevan der Hammer eli vasara. Hoh! Puustien kehuja on talossa enää 29. päivään saakka, jolloin väittelee, haistattaa pitkät koko mestalle ja myy sielunsa teollisuudelle. Täytynee siis viedä niitä uudemman kerran heti piakkoin.
Nyt riittää tarinoinnit tältä illalta, siirryn hoivaamaan surkeaa.
0 kommenttia