Miten sulla voi olla kylmä, tuuthan Suomesta?
syyskuuta 07, 2010
Uudessa työhuoneessa on niin jäistä että siirryin tänään jo normiksi muodostuneesta kaksi aluspaitaa ja kaksi pitkähihaista -vaiheesta villasukkakauteen. Epäilen että flunssapöpö pääsi kuitenkin tartuttamaan mutkin, koska tänään on ollut vähän tavallistakin viluisempi olo, ja aivokapasiteettikin tuntuu laskevan kiihtyvää tahtia. Mulla oli tänään suurena aikomuksena mennä jumppaan (!), kert Renén kaveriporukan tytöt pyysivät mukaan (!). Alkuiltapäivästä totesin kuitenkin nojatuolin ja viltin olevan tänään varmaan parempi ratkaisu, ja soitin jumppavastaavalle etten nyt pääsekään sit. Kerroin että paleltaa niin pirusti, jolloin sain kuulla TAAS KERRAN otsikossa esitetyn klassikkokysymyksen. Tästä päästäänkin päivän aiheeseen.
On nimittäin olemassa muutamia asioita, jotka tulevat ihan vakiona puheeksi aivan kaikkien saksalaisten kanssa. Klassisin ja samalla myös ärsyttävin näistä on tää paleluasia. En ole yrityksistä huolimatta päässyt vieläkään kiinni kysymyksen takana piilevään logiikkaan. Onko kenties niin, että oletusarvona ihmisellä on kylmä vasta kotimaallensa tyypillisen lämpötila-asteikon alapäässä (mikä varmaan tarkoittais että mä saisin jäätyä vasta pakkasen pudotessa alle viidentoista, tai oikeastaan en silloinkaan, koska Suomessahan on kesät talvet -25 °C, jolloin syytä vilulle ei kertakaikkiaan oo ikinä)? Tiedoksi saatettakoon nyt aivan yleisesti, että mulla on aina kylmä myös Suomessa (paitsi silloin kun on liian kuuma, mutta ei nyt mennä siihen). Lisäksi täällä on useammin ällöittävä luihin ja ytimiin menevä kosteankylmä keli, eli ainakin talvella täällä on oikeastaan jopa kylmempi. Niin.
Muut vakioasiat eivät oikeestaan niinkään ärsytä. Hyvin usein uusien ihmisten kanssa jutellessa tulee puheeksi mun saksan kieli. Mitenkä, opinko sen vasta täällä Saksassa ollessani? En sentään, kielen saaminen vuoden aikana nollasta sujuvaksi ois jo astetta parempi saavutus. Siispä kyllä, oon lukenut saksaa jo koulussa, ja kyllä, vaikka se on toinen kieleni, aloitin sen jo ala-asteella. Ja kyllä, Suomessa todellakin opiskellaan paljon kieliä, koska kukaan ei opettele suomea.
Tästä päästään usein keskustelemaan suomesta kielenä. Että onko suomella ja ruotsilla paljon yhteistä? Ilmeisesti Suomi luetaan Skandinaviaan kuuluvaksi, joten kielenkin oletetaan kuuluvan siihen samaan ryppääseen. Useimmiten selvittelen tämän jälkeen asioita sarjasta suomalais-ugrilainen kieliperhe, unkari ja viro. Jostain syystä hyvin usein kysytään myös, onko suomi kielenä vaikeampi kuin saksa. Hoho, totean ja mainitsen 16 sijamuotoa ohimennen.
René jo kerran meinasi että voisin ripustaa kaulaani lapun, jossa nää kaikki asiat lukisi. Mä kyllä selittelen niitä ainakin toistaiseksi ihan mielelläni, jäätymisasiaa lukuunottamatta. Ehkä sekin menee, jos joku ensin selvittää mulle mitä järkeä koko kysymyksessä on.
8 kommenttia
Joo, tuo "miten sulla voi olla kylmä" on niiiiiin vihattavin kysymys. Siis oikeasti tekisi mieli ampua seuraava :D
VastaaPoistaToinen hyvin kyllästyttävä vakio on "miksi sä tulit Ranskaan?" Olisi edes joku hyvä selkeä syy, mutta selittele siinä puolta elämääsi jollekin ventovieraalle.
Musta tuntuu, että noi kaikki pitää käydä läpi missä tahansa maassa. No, Québecissä jätettiin kylmyyskysymys huomiotta, koska oletusarvona siellä on kylmempi kuin missään muualla, ehkä Siperiaa lukuun ottamatta. Mutta kyllä, muistan elävästi latoneeni samat vastaukset noin joka ikinen kerta, kun tutustuin uuteen ihmmiseen.
VastaaPoistaStazzy: kuten arvelin, on siis olemassa kohtalotovereita :D En oo ite vielä päässyt ampumisasteelle, fiilis on ennemminkin semmonen alistunut "ai joko taas ja miksi säkin kysyt tätä iänikuista samaa". Jostain syystä vain noin 50 % saksalaisista kiinnostaa syyt miksi tulin tänne. Ehkä kiinnostavampi kysymys ois, miksi joku ei halua Saksaan? Emmä tiedä :)
VastaaPoistaMeeri, oot kyllä sit välttynyt pahimmalta. Ei voi olla olemassa puolikskaan yhtä ärsyttävää kommenttia kuin tämä jäätymisasia! Voisin vaikka luennoida suomen sukulaisuudesta unkariin jos ton kysyminen lopetettaisiin. Tai ehkä vielä parempaa ois sen peräänkuuluttamani logiikan löytyminen...
Toi ois niin voinu olla mun kirjoittama teksti! Toi "Miten sulla voi olla kylmä, tuuthan Suomesta?" on niin tuttua ja niiiiin ärsyttävää. Usein tulee semmoinen olo, ettei mulla ollenkaan edes saisi olla täällä kylmä, koska tulen Suomesta, "jossa oon tottunu, et on aina tosi kylmä". Niin, ehkä onkin kylmä talvella, ULKONA. Mutta Suomessa taloissa on yleensä jonkinlainen ilmastointi, jolloin ikkunoita ei tarvitse pitää auki kesät talvet, ja talot on myös yleensä eristetty sen verran tehokkaammin, että lämpö pysyy sisällä. Ja kesällä on, yllätys yllätys, lämmintä. Tänä kesänä jopa lämpimämpää kuin Saksassa. Mutta eihän se ketään kiinnosta, paljon jännempää on päivitellä suureen ääneen kummallista pientä suomalaista.
VastaaPoistaKieleen liittyvät kysymykset ei niinkään mua ärsytä, sen sijaan toinen "ikuisuusteema" mulle on saksalaisen ja suomalaisen huumorin erilaisuus. Yhden kaverin kanssa jo mietittiinkin, että mulle pitäisi tehdä semmoinen iso vilkkuva värivalokyltti (vrt. Renén sulle ehdottama lappu), jossa lukee isolla "WIIITZ!!". Sitä näyttäessäni osaisivat saksalaiset sitten olla korvat tarkkana, että "aha, nyt seuraa huumoria, nyt seuraavaa lausahdusta ei kannata ottaa ihan tosissaan". :D Mutta, tämä onkin sitten jo ihan toinen teema. Onko sulla kokemusta tästä?
Sama homma oli Kentuckyssa: Alilämpöisessä toimistossa minua paleli valtavasti. Ulkona oli yli 30 astetta, mutta toimisto oli saatu ilmastoitua tehokkaasti.
VastaaPoistaMeinasin vetää herneen nenään, kun lopuksi kaikkien "Miten sulla voi olla kylmä, kun tulet Suomesta" -kyselyjen jälkeen työkaverit ostivat kaulaliinan ja hanskat (karmeissa väreissä, jota en ikinä käyttäisi -> lahjoitin setin äidille) läksiäislahjaksi.
Kiva blogi muuten, minusta on tullut vakiolukija ;)
Ha, tiesin että kohtalotovereita löytyy!
VastaaPoistaMnn: Huumoriongelmaa ei oo jostain syystä (vielä) ilmennyt. Joko en heitä hirveesti läppää muiden kuin laatuhuumoriani ymmärtävien kanssa (tästä ehkä huomaa että tuli löydettyä hyvä ukko, sen kanssa ei oo koskaan ollut ongelmia!) tai sitten tuttavani täällä on samalla huumoriaallonpituudella.En oo tosin ajatellut asiaa tietoisesti, joten voi olla etten oo vaan kiinnittänyt asiaan huomiota. Tarkkailen tilannetta! :)
Venla, kiva tietää että joku näitä mun vaihtelevia raapustuksia myös lukee :) Mä luulen saavani kaulaliinan tai villasukat vähintäänkin sit viimeistään tohtorihattuun (täällä aina askarrellaan semmonen väittelevälle) taiteiltuna, jos en jo sitä ennen...
Tää on aika vanha teksti, mutta löysin blogisi vasta nyt, joten kommentoin: TRUE goddamn DAT. Oon asunut about 2 vuotta Saksassa, ja toi kylmyys-kysymys on aika moneen kertaan kuultu. Na aba in Finnland wir _heizen_ die Wohnungen.
VastaaPoistaJoo mä oon päässyt pisteeseen, jossa heitän seuraavaa kysyjää ensimmäisellä käteen sattuvalla esineellä ja huudan samalla: "Weil die Häuser in Finnland SOWOHL Heizung ALS AUCH gescheite Belüftung haben, und dazu ist die Luftfeuchtigkeit auch noch unter 90 %, du Blödmann".
Poista