Kiitos kaikille luojille, professoreille sekä muille asiaan mahdollisesti vaikuttaneille tahoille siitä, että työt alkaa vihdoin huomenna! Aattelin viimeisen vapaapäiväni kunniaksi yllättäen leipoa päräyttää hieman jokerivalinta korvapuusteja. Tein henkilökohtaisen ennätyksen ja pyöräytin tosta noin vaan kilon taikinan. Vaivaaminen korvasi kätevästi päivän salitreenin eli siis kaks kärpästä yhdellä iskulla! Hieman ärsyttävää prosessissa oli, että meillä on vaan yksi pelti (tai oikeammin kaksi, mutta toinen on mikron alustana jääkaapin päällä. Älkää kysykö). Neljästä pellillisestä jättiläispullia kuitenkin selvittiin, ei tosin ilman mahakipuja. Söin tietenkin taas liikaa taikinaa, kun eihän niistä päätypaloista mitään kunnollista saa aikaan. Osasyy saattaa olla syödyn taikinan hiukan liioitellussa määrässä, mutta maistamani tuore puusti ei saanut aikaan minkäänlaista riemua. En taida syödä tänään enää toista. Johonkin noi pitäis tosta keittiöstä myös siirtää, koska ton juuri ja juuri tarjottimelle mahtuvan vuoren näkeminen ei myöskään aiheuta suuria ilonkiljahduksia.

Pullantuoksuisena kotirouvana olossa on tällä viikolla se huono puoli, ettei herra pullansyöjä ole paikalla hotkimassa noita napaansa. Hätä ei kuitenkaan oo tämän näköinen: roudaan ne kaikki huomenna töihin! Meinasin että korvapuustit on töihinsaapumisleivonnaisiksi just oikea valinta, koska ne onnistuvat aina ja niistä itekin tykkään (ehkä huomenna taas ääni on toinen kellossa?). Tein enkat ja sain noita aikaan yhdeksän per pelti, joten jäljellä on vielä 35. Saavat luvan riittää, en ees tiedä millä kuskaan ton vuoren parhaiten paikan päälle.

Työt tosiaan. En ookaan niistä kirjoitellut vielä mitään. Mun oli alunperin tarkoitus ottaa vastaan se osaksi täällä meidän yliopistolla ja osaksi Bordeaux'ssa oleva paikka, mutta peruin (tästä ei professorini varsinaisesti ilahtunut, mutta totesin että en liene ensimmäinen ennen allekirjoitusta peruva henkilö maailmankaikkeuden historiassa). Kuukausien mittainen oleskelu Ranskassa joka vuosi ei inspiroinut, ja lisäksi halusin mielelläni vaihtaa ryhmää erinäisistä syistä. Olin jo keväällä käynyt tiedustelemassa samalla kampuksella olevasta orgaanisiin LED-valoihin ja kanavatransistoreihin (no en itekään tiedä mitä ne on, ainoat hallussani olevat faktat on että niissä on joku gate voltage ja että ne on joko päällä tai pois päältä) keskittyvästä elektroniikan materiaalit -ryhmästä mahdollisia väikkäripaikkoja, ja lopulta siellä oli myös yksi mua kiinnostava projekti. 

Kyseessä on DFG:n eli Deutsche Forschungsgemeinschaftin (German Research Foundation) rahoittama erikoistutkimusalue (Sonderforschungsbereich eli lyhennettynä SFB, kylläpäs näiden käsitteiden kääntäminen suomeksi on haastavaa), joka keskittyy sähköiseen väsymiseen. Projektissa on mukana monia ryhmiä, ja mun alueena tulisi olemaan OLED-valojen ja ehkä myöhemmin myös niiden mystisten kanavatransistorien (tähän mennessä ehkä jo tiedän mitä ne on?) kestävyyden parantaminen. Tuppaavat mokomat nääs käytössä hajoamaan nopeammin kuin olisi suotavaa. 

Ryhmä on tosi kiva, sen tiedän nyt jo, ja aihekin on musta mukava ja myöhempää teollisuustyöskentelyä varten varmasti omiaan. Ongelmana on vaan se, ettei koko projekti oo vielä varma. DFG myöntää rahoituksen aina neljäksi vuodeksi kerrallaan, ja tammikuusta alkaisi uusi rahoituskausi. Päätös jatkorahoituksesta tulee marraskuussa. Projekti sai korkeimman mahdollisen jatkorahoitussuosituksen, joten kaikki ovat hyvin hyvin optimistisia sen jatkosta. Jos se kuitenkaan ei jatku, mun pitää ilmeisesti keksiä jotain muuta. Katsotaan marraskuussa, siihen asti lähden siitä että saan väitellä ihan rauhassa. Vuodenvaihteeseen asti mut palkataan Diplom-HiWinä eli valmistuneena tutkimusapulaisena. Mulla on siis nelisen kuukautta aikaa päästä aiheeseen sisään ja oppia kaikki edeltäjältäni, joka on vuoden loppuun paikalla.

Tähän asti oon selvinnyt oikein hyvin jännittämättä, mutta näin illan tultua se tietenkin alkoi. Ostin tänään rauhoittavaa teetä, kun oon viime kuukausina muutenkin nukkunut niin käsittämättömän huonosti. Joutunee heti tulikokeeseen ensimmäisenä iltana! Tylsää kun en pääse maailman parhaaseen kainaloon nukkumaan eikä kukaan oo tsemppaamassa aamulla tai polkemassa mun kanssa yliopistolle. Huonon ajan valitsivat alppiretkelleen! Kostoksi ja viimeisen vapaaillan kunniaksi tein itselleni pizzaa, ehkä se lohduttaa vähän.