Bäk

elokuuta 05, 2010

No niin, loman jälkeen on palattu taas arkeen - mikä mun osalta tarkoittaa juurikin päämäärätöntä hengailua töiden puutteessa vielä syyskuun alkuun asti ja Renén osalta tän viikon ajan päätöntä mittailua läpi yöt Berliinissä. Vietettyäni viimeiset noin kaks ja puoli viikkoa 24h vähintäänkin herran ja useimmiten myös useiden muidenkin henkilöiden seurassa tuntuu tää kämppä nyt harvinaisen tyhjältä. Tympeintä on yksin nukkuminen. Parisänky on yhdelle hengelle ihan liian iso eikä edes nallesta ja koirasta oo juurikaan avuksi, möh. Tästä huolimatta tein erinäisiäkin ennätyksiä viime yönä: ensinnäkin nukuin heräämättä puolestayöstä kymmeneen asti, mitä ei ole tapahtunut kuin kerran sitten huhtikuun. Vaelleltuani aamulla hetken eestaas ja muistettuani jopa ottaa lääkkeen menin ihan hetkeksi takaisin sänkyyn, minkä jälkeen heräsin puoli kolmelta. Hups ja jee, vihdoinkin univelkoi pienemmäksi!


Loma oli oikke mukava ja ajoittain aika täydeksi livahtaneesta aikataulusta huolimatta rentouttava. Kahviteltiin meillä valmistumiseni kunniaksi kaikkien kivojen ihmisten kanssa, käytiin katsomassa isovanhempia Turussa, katsastettiin Muse Helsingissä, käytiin tutustumassa tänvuotisiin Iittalan naivisteihin matkalla mökille, jossa oltiin kolmisen päivää nauttimassa rauhasta ja lämpimistä kesäilmoista, oltiin Elinan vieraana Tampereella, käytiin risteilemässä Helsingin saaristossa ja möhistiin meillä kotona maistellen iskän ja Annen erinäisiäkin herkkukeitoksia. Ilmat oli tietty uskomattomissa sfääreissä, ja koko loman aikana oli yksi päivä, jolloin lämpötila oli vaan jossain kahdenkympin tienoilla. Sanoinkin Renélle, että se sai nyt aivan väärän kuvan Suomen kesästä :)

Renén suosikkijuttu oli mökki, mistä oon tosi iloinen kert paikka on mulle hyvin tärkeä. Matka Jämsästä itse mökille aiheutti huvittuneisuutta: miten pitkälle metsään on ees mahdollista ajaa? Täällä Saksassahan termi "metsässä" tarkoittaa sitä, että kohteen vierestä alkaa jonkinkokoinen puita sisältävä pläntti. René sanoi muutenkin Suomen ilmapiirin olevan rentouttava Saksaan nähden, jossa kaikilla on aina kiire. Itse en oo niin kiinnittänyt huomiota aiheeseen, mutta ehkä asia sitten on niin. 


Saunassa käytiin tietty myös, yhdeksän kertaa jos nyt joku ois laskenut, köh. Ennen lähtöä mun mielenterveyttäni hiukan epäiltiin, koska kuka ihme nyt haluaa kuumaan huoneeseen jos ulkonakin on vähintään 30 astetta. Kovasti kuitenkin herrakin sit lopulta kyseli että mites, lämmitetäänkö tänäänkin sauna. Mökillä kävi perinteiset eli se kävi joka tauolla saunasta järvessä ja mä tyydyin kuistilla pönöttämiseen todeten et yyh kylmä tuulee märkää jään tänne.

Paluumatkaa valmistellessa meinas pukata hiukan jännitystä kun en millään keksinyt, millä saatais kaikki mukaan tarttuneet lahjukset ja itse ostetut (köh) tavarat ehjänä perille. Lopulta kaikki sujui oikein mainiosti eikä ylipainoakaan ees ollut (eli oisin hyvin voinut tuoda pari kirjaa mukana, pöh ja pöh). Aalto-maljakot, Iittalan uudet Vitriinit, Pentikin vati/lautanen/esine sekä erinäiset kivi-tuikut ja muut asiat saapuivat ehjänä perille ja ovat nyt löytäneet myös paikkansa täällä. Kämppä näyttää heti (vieläkin) kivemmalta! Nyt tarvitaan vielä kuvia seinille, niiden etsintä on vaiheessa. Ehkä vielä tän vuoden puolella!


Saattaisit myös pitää näistä

0 kommenttia