Kiitos kaikille luojille, professoreille sekä muille asiaan mahdollisesti vaikuttaneille tahoille siitä, että työt alkaa vihdoin huomenna! Aattelin viimeisen vapaapäiväni kunniaksi yllättäen leipoa päräyttää hieman jokerivalinta korvapuusteja. Tein henkilökohtaisen ennätyksen ja pyöräytin tosta noin vaan kilon taikinan. Vaivaaminen korvasi kätevästi päivän salitreenin eli siis kaks kärpästä yhdellä iskulla! Hieman ärsyttävää prosessissa oli, että meillä on vaan yksi pelti (tai oikeammin kaksi, mutta toinen on mikron alustana jääkaapin päällä. Älkää kysykö). Neljästä pellillisestä jättiläispullia kuitenkin selvittiin, ei tosin ilman mahakipuja. Söin tietenkin taas liikaa taikinaa, kun eihän niistä päätypaloista mitään kunnollista saa aikaan. Osasyy saattaa olla syödyn taikinan hiukan liioitellussa määrässä, mutta maistamani tuore puusti ei saanut aikaan minkäänlaista riemua. En taida syödä tänään enää toista. Johonkin noi pitäis tosta keittiöstä myös siirtää, koska ton juuri ja juuri tarjottimelle mahtuvan vuoren näkeminen ei myöskään aiheuta suuria ilonkiljahduksia.

Pullantuoksuisena kotirouvana olossa on tällä viikolla se huono puoli, ettei herra pullansyöjä ole paikalla hotkimassa noita napaansa. Hätä ei kuitenkaan oo tämän näköinen: roudaan ne kaikki huomenna töihin! Meinasin että korvapuustit on töihinsaapumisleivonnaisiksi just oikea valinta, koska ne onnistuvat aina ja niistä itekin tykkään (ehkä huomenna taas ääni on toinen kellossa?). Tein enkat ja sain noita aikaan yhdeksän per pelti, joten jäljellä on vielä 35. Saavat luvan riittää, en ees tiedä millä kuskaan ton vuoren parhaiten paikan päälle.

Työt tosiaan. En ookaan niistä kirjoitellut vielä mitään. Mun oli alunperin tarkoitus ottaa vastaan se osaksi täällä meidän yliopistolla ja osaksi Bordeaux'ssa oleva paikka, mutta peruin (tästä ei professorini varsinaisesti ilahtunut, mutta totesin että en liene ensimmäinen ennen allekirjoitusta peruva henkilö maailmankaikkeuden historiassa). Kuukausien mittainen oleskelu Ranskassa joka vuosi ei inspiroinut, ja lisäksi halusin mielelläni vaihtaa ryhmää erinäisistä syistä. Olin jo keväällä käynyt tiedustelemassa samalla kampuksella olevasta orgaanisiin LED-valoihin ja kanavatransistoreihin (no en itekään tiedä mitä ne on, ainoat hallussani olevat faktat on että niissä on joku gate voltage ja että ne on joko päällä tai pois päältä) keskittyvästä elektroniikan materiaalit -ryhmästä mahdollisia väikkäripaikkoja, ja lopulta siellä oli myös yksi mua kiinnostava projekti. 

Kyseessä on DFG:n eli Deutsche Forschungsgemeinschaftin (German Research Foundation) rahoittama erikoistutkimusalue (Sonderforschungsbereich eli lyhennettynä SFB, kylläpäs näiden käsitteiden kääntäminen suomeksi on haastavaa), joka keskittyy sähköiseen väsymiseen. Projektissa on mukana monia ryhmiä, ja mun alueena tulisi olemaan OLED-valojen ja ehkä myöhemmin myös niiden mystisten kanavatransistorien (tähän mennessä ehkä jo tiedän mitä ne on?) kestävyyden parantaminen. Tuppaavat mokomat nääs käytössä hajoamaan nopeammin kuin olisi suotavaa. 

Ryhmä on tosi kiva, sen tiedän nyt jo, ja aihekin on musta mukava ja myöhempää teollisuustyöskentelyä varten varmasti omiaan. Ongelmana on vaan se, ettei koko projekti oo vielä varma. DFG myöntää rahoituksen aina neljäksi vuodeksi kerrallaan, ja tammikuusta alkaisi uusi rahoituskausi. Päätös jatkorahoituksesta tulee marraskuussa. Projekti sai korkeimman mahdollisen jatkorahoitussuosituksen, joten kaikki ovat hyvin hyvin optimistisia sen jatkosta. Jos se kuitenkaan ei jatku, mun pitää ilmeisesti keksiä jotain muuta. Katsotaan marraskuussa, siihen asti lähden siitä että saan väitellä ihan rauhassa. Vuodenvaihteeseen asti mut palkataan Diplom-HiWinä eli valmistuneena tutkimusapulaisena. Mulla on siis nelisen kuukautta aikaa päästä aiheeseen sisään ja oppia kaikki edeltäjältäni, joka on vuoden loppuun paikalla.

Tähän asti oon selvinnyt oikein hyvin jännittämättä, mutta näin illan tultua se tietenkin alkoi. Ostin tänään rauhoittavaa teetä, kun oon viime kuukausina muutenkin nukkunut niin käsittämättömän huonosti. Joutunee heti tulikokeeseen ensimmäisenä iltana! Tylsää kun en pääse maailman parhaaseen kainaloon nukkumaan eikä kukaan oo tsemppaamassa aamulla tai polkemassa mun kanssa yliopistolle. Huonon ajan valitsivat alppiretkelleen! Kostoksi ja viimeisen vapaaillan kunniaksi tein itselleni pizzaa, ehkä se lohduttaa vähän.

Näin tokavikana vapaapäivänä halusin herätä kohtuullisen aikaisin, jotta jonkinlainen rytmiin pääseminen ois mahdollista. Heräsinkin ilman kelloa jotain yli kahdeksan - oletettavasti jäätävään kaatosateeseen, jonka aiheuttama möly oli jonkinmoinen. Aloitin päivän supertehokkaasti heittämällä pyykit heti aamutoimien jälkeen koneeseen, minkä jälkeen pyöräytin taikinallisen tomaattipuusteja kuten kunnon kotirouva ikään! Täysjyvävehnäjauhoja ei taloudesta löytynyt, joten laitoin niiden sijasta pari desiä täysjyväruista, jolle en oo tähän mennessä keksinyt juurikaan käyttökohteita. Noista tuli heti terveellisemmän makuisia kääk. Vink vink: maistuvat erinomaisilta sekä tietty pelkästään että myös avokadomössöllä päällystettynä! Mums nam. Mössöön laitoin avokadoa (ta-daa) sekä vähän salsajauhetta makua tuomaan.

Leipomisen jälkeen meinasi iskeä levottomuusahdistus, joten polkea päräytin kuntosalille. Tokavika mahdollisuus nauttia siellä vallitsevasta tyhjyydestä ennen kuin joudun kaikkien päivätyöläisten tapaan treenaamaan töiden jälkeen, huoh. Onneksi sinne ilmestyi pari uudenkarheaa spinning-pyörää, joten ruuhkan ylittäessä hermojeni sietokyvyn voin tyytyä poljeskelemaan.

Soitin aamupäivällä töihin tiedustellakseni, monelta keskiviikkona ois suotavaa saapua. Kuulemma puoli kymmeneltä ois ihan sopivan pehmeä lasku ensimmäiseen päivään, silloin kaikki on jo paikalla. Mua varoitettiin jo etukäteen siitä, että saan ultrahitaan tietokoneen. Pärjännen sillä kuitenkin näin aluksi, kun en vielä kauheesti mittaile mitään omaa vaan lähinnä keskityn opettelemaan kaikkien laitteistojen käyttöä. Hermojen mennessä voin kuulemma ostaa uuden, tai sitten jostain varmaan myös vapautuu joskus joku nopeampi.

Viikonloppuna meillä oli tosiaan vieraita. Perjantaina grillailtiin. Naisväki maisteli kuohviiniä ukkojen keskittyessä olueen. Merkkien nimistä tuli pientä kommenttia: Schlappeseppel ja Schöfferhofer kuulostavat ensinnäkin täysin samalta ja ovat toisekseen aika haastavia lausua ja muistaa ilman lunttia etenkin parin nautitun koekappaleen jälkeen. 

Lauantaina oli sitten vuorossa ensimmäinen livekosketukseni Bundesligaan, kun Eintracht Frankfurt sai vieraakseen Hamburger SV:n. Köpelöstihän siinä kävi loppulukemien ollessa 3-1. Eipä tuo kuitenkaan juuri haitannut, varsinkin kun istuttiin samassa päädyssä hampurilaisten kanssa :) Tunnelma stadionilla oli joka tapauksessa hieno. Peli oli loppuunmyyty, eli seurana katsomassa oli 51 500 muutakin tyyppiä. Ongelmana oli tosin telkkarista tutun selostuksen puute. Ois saakeli pitänyt ihan itse tietää, mitä kentällä tapahtuu! Keltaisista korteista en myöskään tajunnut sitäkään vähää kuin yleensä. Selkeesti reenin paikka, mentävä uudestaankin.

Tänne on tullut syksy. Kovasti on harmaata ja auringon välillä paistaessakin ilmassa on selkeä syysfiilis. Omassa elämässäni tää näkyy lähinnä jatkuvasti kasvavana kylpytakkitarpeena (kuka ostaisi mulle punaisen Marimekon?), villasukkien ilmestymisenä mestoille sekä käsistä riistäytyneenä teen kulutuksena. Oon kohta jo ryystänyt koko tiikeriteen, pitää käydä hakemassa huomenna uusi paketti.

Kello on vasta kohta seitsemän, eli muutama tunti iltaa ois vielä tapettavana. Ette kuulkaa usko miten ootan keskiviikon sosiaalisia kontakteja! Koska Renén lisäksi myös kaikki muut on siellä Alpeilla, paitsi ne joita ei saa puhelimitse kiinni, joudun nauttimaan pelkästään omasta seurastani. René pääsee nettiinkin ilmeisen rajoitetusti, eikä tarkan euron miehenä tietenkään halua ulkomailta lähetellä mitään tekstareita kun kerran nettiin kuitenkin teoriassa pääsee joskus, joten ei olla ees vielä kommunikoitu pöh. Pakko keksiä pian jotain hätävaratekemistä, muuten iskee pahin mahdollinen skenaario eli sunnuntaiolo maanantaina.

Renén lähdettyä taas viikoksi pois töiden puitteissa, tällä kertaa Ranskan Alpeille, ja vieraiden löydettyä junansa oon jälleen yksin kämpillä. Viikonpäivänkin ollessa sunnuntai oli siis odotettavissa, että kulutan iltapäivän ja alkuillan epämääräiseen netissä surffailuun ja asioiden märehtimiseen. Meinasin että täällä on kyllä oltava muitakin suomalaisia, ja jonkun niistä on pidettävä myös blogia, joten etsiskelin ja löysinkin muutamia. Ulkosuomalaisuus, kaksikielisyys, kahden maan kansalainen, kieliongelmat ja kulttuurierot olivat tosi yleisiä teemoja, ja aloin ajatella omaa tilannettani.

Lähdin Saksaan, koska Suomi tuntui tympeältä, halusin nähdä jotain muuta ja tuntui että jämähdän jos jään samoille nurkille. Kohdemaan valinnassa oli vain yksi vaihtoehto, kuten vaihtoon lähtiessäkin. Mulla ei ole mitään tarvetta nähdä mahdollisimman monia paikkoja, halusin ilmeisesti pois Suomesta voidakseni pysyä kotimaan sijaan Saksassa. Ehkä tää oli jo sinetöity juttu kun halusin ehdottomasti aloittaa viidennellä saksan enkä mitään buu-ranskaa. Tullessani tänne tekemään dippaa en yhtään tiennyt mitä sen jälkeen, mutta oikeestaan olin kaiketi jo mielessäni päättänyt jäädä, jos mahdollista. Sitten tuli selväksi, että haluan jatko-opiskella (myös koska en keksi, mitä kiinnostavia töitä tällä tutkinnolla saisi: siispä lisäaikaa ja -pätevyyttä, minkä jälkeen t&k kutsuvat!), ja jossain vaiheessa toi Renékin ilmestyi kuvioihin. Peli oli siis menetetty.

Tähän asti oon vaan valunut eteenpäin ilmeisen huomaamattani valitsemallani tiellä. Saksa on parantunut silleen, että sillä pärjää ja voi huoltaa ystävyyssuhteita ja pitää poikaystävää. Olin ihan kypsä syksyllä 2003 alkaneeseen, noin kerran vuodessa tapahtuneeseen muuttamiseen ja yhteenmuutto tuntui muutenkin hyvältä idealta, joten tavarat kannettiin saman katon alle (ja tuotiin osittain jopa Suomesta) ajatuksena, että tästä poistutaan vasta kun on ihan pakko eli muutetaan toiselle paikkakunnalle tai tarvitaan lisää tilaa. Keskiviikkona aloitan työt, jotka toivottavasti jatkuu seuraavat nelisen vuotta ennen päättymistään tohtorintutkintoon. Aika selvä jatkoskenaario on, että etsin täältä sitten töitä, kuten René kanssa valmistuttuaan muutaman vuoden mua ennen. Molempien etsintöjen tulos on ideaalitilanteessa jokseenkin lähellä toisiaan.

Tätä enempää en oo pohtinut asioita. Tässä on kuitenkin käynyt mielessä erinäisiä juttuja. Käykö niin, että havaitsen olevani ulkomaalainen täällä, mutta vieras myös Suomessa? Alkaako jossain vaiheessa harmittaa, että perhe on niin kaukana - mitenkäs sitten, kun siellä aletaan olla vanhempia? Onnistunko löytämään täältä hyviä ystäviä, jotka tuntisin ihan itse enkä vain Renén kautta? Mitä jos jotain sattuu? En ole myöskään ennen tätä päivää koskaan ajatellut itseäni ulkosuomalaisena.

Termi sai aikaan jonkinlaisen ahaa-elämyksen. Oon siis todellakin jäämässä ulkomaille ja rakentelemassa elämääni kahdesta kulttuurista ammentaen. Perheen perustukset rakentuu väkisinkin kahden kansan perinteisiin nojaten. Vanhojen ystävyyssuhteiden eteen on nähtävä enemmän vaivaa, osa niistä varmasti kuihtuu ja loppujen dynamiikka muuttunee. Integroitumista ois hyvä ajatella tietoisesti, jotta tuntisin olevani määritelty täällä myös omana itsenäni enkä vaan Renén kautta. 

Näitä juttuja ja myös monikansallisen parisuhteen mahdolllisia ongelmia voi tietenkin pyöritellä teoreettisesti mielessään ees ja taas, mutta mä nään asian lähinnä rikkautena ja mahdollisuutena. On aika mahtavaa päästä tutustumaan lähietäisyydeltä hiukan erilaiseen tapaan tehdä asioita ja havaita, että omat tottumukset ei ehkä aina oo niitä kaikista parhaita. Juurettomuuden sijaan koen toivottavasti jatkossa olevani kotona molemmissa maissa. Tähän mennessä Suomesta on vierailtukin varsin kiitettävään tahtiin. Saapumista harkitseville tiedoksi: tarjolla elämyksiä ja ilmainen majoitus Keski-Euroopan sydämessä ;)

Nyt on toinen niin loistava resepti, että se on jaettava kaikelle kansalle erittäin vakavan kokeilukehotuksen kera. Oon tässä tekemisenpulassani hionut hiivataikinanleipomistaitoni huippuunsa, ja tuoreiden leipomusten tuoksu on leijaillut kämpässä oikeestaan vakiona kerran-pari viikossa. Yritän aina saada asioita säilymään myös pakkasessa (ja pakastan leipomukset heti niiden jäähdyttyä, jotta säilyisivät tuoreina), mutta jotenkin mystisesti ne katoaa aina päivässä-parissa. Nää alunperin lettupannu-ruokablogista löytämäni aurinkokuivatulla tomaatilla höystetyt sämpyläiset on saaneet kehuja Renén lisäksi myös muilta tahoilta. Ella, tässä resepti :)

36 kpl

Taikina:

5 dl vettä

1-1,5 tl suolaa

2 rkl sokeria

1 pss kuivahiivaa

pari-kolme desiä täysjyvävehnä- tai grahamjauhoja

2 dl kaura- tai jotain muita hiutaleita

n. 6-7 dl vehnäjauhoja

100 g rasvaa

Täyte:

n. 100 g aurinkokuivattuja tomaatteja (ilman öljyä, öljyssä säilytettyjä ehkä jotain pari desiä?)

2 dl juustoraastetta

2 rkl kuivattua basilikaa

vettä

auringonkukansiemeniä

Sekoita 42-asteiseen eli reippaasti kädenlämpöiseen veteen suola ja sokeri. Sekoita kuivahiiva desiin jauhoja ja lisää seos nesteeseen. Lisää täysjyväjauhot desi kerrallaan ja sitten kaurahiutaleet. Lisää tämän jälkeen loput jauhot vähitellen, loppuvaiheessa vielä sulatettu rasva. Vaivaa, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista eikä takerru käteenkään ihan kamalasti. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 min. Kohottamiseen vinkki: astia kannattaa laittaa lavuaariin lämpimään vesihauteeseen, kohoaminen sujuu huomattavan sutjakkaasti.

Taikinan kohotessa voit silputa tomaatit ja raastaa juuston. Taikinan kohottua riittävästi jaa se kahteen osaan. Kaulitse puolikas noin 30*40 cm kokoiseksi levyksi. Ripottele levyn päälle kohtuullisen reippaasti basilikaa, tomaatinpalasia sekä juustoraastetta. Rullaa pötköksi ja jaa 16 osaan. Nosta palat leivinpaperin päälle, peitä liinalla ja laita uuni lämpenemään 225 asteeseen (tai kiertoilma kahteensataan). Kaulitse ja täytä myös toinen taikinanpuolikas.

Voitele leipomukset vedellä ja ripottele päälle auringonkukansiemeniä. Paista uunista riippuen noin 8-12 minuuttia, kunnes saavat vähän väriä.

Kankaita löytyi kyllä eilen, tosin ei tietenkään niitä mitä harkitsin etukäteen ja esittelin täälläkin. Myymälässä ei ollut etsimistäni ehdokkaista kuin Siirtolapuutarha, joka oli livenä niin ärhäkkä ja ennen kaikkea SUURI että hylkäsin sen samantien. Suurimmassa osassa kankaista oli sama ongelma: raportti eli toistuva kuvio on kerta kaikkiaan niin valtava, että kangasta pitäisi ostaa aika jäätävä pala. Meillä toki huonekorkeuttakin riittää, joten sinänsä ei tarttis hirveesti pelätä. Jotenkin kuitenkin palaset näytti kaupassa niin isoilta että hylkäsin suurimman osan. Värit oli kanssa aika haastavia, etenkin olkkarin keltaisen seinän takia. Makkariin oisin kyllä löytänyt muutamiakin asioita, mutku toinenkin huone tarttis seinän täytettä! Käsittämättömän pitkän jahkailun jälkeen päädyin kahteen kankaaseen, joista molemmat vanhaa mallistoa ja siksi sekä alennettuja että mahdottomia löytää netistä.

Mukaan lähtivät lopulta Maija Isolan Heinän myynnistä poistunut sävy sekä Teresa Moorhousen Onnen Apila. Ripustusratkaisua ei olla vielä saatu päätettyä, edessä lienee toivioretki rautakauppaan tässä kunhan on aikaa.

Tänään kävin ensin lääkärissä (jossa mulla oli aika varattuna puoli yhdeksältä, minkä loogisena seurauksena olin vuorossa kymmeneltä) ja sen jälkeen pyörimässä kaupungilla aikomuksenani katsastaa farkkutarjontaa. Löysinkin yhdet, ja vahingossa myös seuraksi vetoketjullisen hupparin. Nyt on syysvaattei aivan riittämiin. Päätin myös etten jaksa potea huonoa omaatuntoa ostoksista. Ens viikolla meen jo töihin, mikä tarkoittaa palkkaa lähitulevaisuudessa. Lisäksi huppari oli alennettu.

Päivän hymyilyttävin ostos oli kuitenkin pikku tiikerin oma tee, joka oli tietenkin ehdoton hankinta  ensi viikon keskiviikoksi rohkaisemaan ensimmäisenä työaamuna :)

Tänään ilta kuluu aika rauhallisissa merkeissä. René opettelee suomea hankkimansa ilmeisen hyvän ohjelman avulla (uusin opittu lause meidän täytyy syödä pizzaa joka päivä, hmm) ja mä välttelen velvollisuuksia. Siispä sen sijaan että lukisin materiaalitieteen fysikaalisia perusteita, pohdiskelen kangasasioita. Meidän seinät huutaa edelleen tyhjyyttään, ja kiva vaihtoehto ois askarrella jostain nätistä kankaasta kehyksen ympärille taulu. Marimekko ois tietenkin varma vaihtoehto (plus en keksinyt muita valmistajia paitsi Finlaysonin, jolla ei ollut mitään kiinnostavaa), ja muutamia ehdokkaita löysinkin.

Keisarinna on mukavan rauhallinen ja nätti. Vaaleana ehkä ennemmin makkariin, sinisenä kävis sekä sinne että oikeestaan myös olohuoneeseen telkkariseinälle.

Tuliainen taas on musta kanssa kiva, ja siinä ois sekä sinistä että oranssia, jotka molemmat löytyy meidän makkarista. Ois ehkä aika kiva sänkyä vastapäisellä vaalealla seinällä. En tosin oo ihan varma sinisen sävystä.

Hetkiä on rauhallinen ja mustavalkoisuudestaan huolimatta tunnelmallinen. Se vaatisi taakseen värillisen seinän. Makkari lienee tarkoitukseen parempi vaihtoehto, koska olkkarissa näkisin mielelläni vähän väriä. Ehkä tää ei kuitenkaan oo sängyn yläpuolelle paras valinta.

Tää sopisi kumpaankin huoneeseen ja mille tahansa seinälle. En oo vaan ihan varma, onko kuosi tosi kiva vaiko hiukan jotain särmää kaipaava. Hm. Sinistä ja keltaista meillä on kumpaakin olkkarissa, joten sinänsä tää ois sinne oikke hyvä valinta.

Viimeisenä jokerivaihtoehtona on toinen Maija Louekarin kangas, tällä kertaa väripläjäyksenä. Tää joko ois kiva tai sitten hetken päästä pelkästään liian värikäs. Musta jollain tavalla kuitenkin tosi symppis.

Siinä ne oli! Jos on mielipitei, saa kertoo. Taidan tehdä toivioretken Frankfurtin Marimekkoon tässä vielä jonain lähipäivänä, kun on vapaa-aikaa vaikka muille jakaa. Sitä ennen pitää esitellä vaihtoehdot Renélle ja toivoa että sillä on edes jostain kankaasta muu kuin tyrmäävä mielipide. Se vaikuttaa kyllä tykkäävän Marimekon kuoseista, joten oon ihan toiveikkaalla mielellä jopa.

Facebookista on selkeesti hyötyä, koska kuuluttelin siellä taannoin ikävääni tätä ehdottomasti parasta sisustuslehteä kohtaan. Kummisetä sieltä manauksen huomasi ja tilata päräytti lehden valmistumislahjaksi! Voi tätä riemua. Siirryn tästä ansaitusti nojatuoliin lueskelemaan, kert kävin jo aamupäivällä polkemassa kuntosalin upouudella spinning-pyörällä. Sisustusasiat onkin ehkä ainoita jotka saa estettyä välittömän nukahtamisen, olo on harvinaisen raukea. Katsotaan pysynkö skarppina vai heräänkö tuolin pohjalta joskus tuntien päästä R:n tullessa kotiin.

Nauti viimeisistä vapaapäivistä -kampanjaani kuuluu nykyään myös herääminen ihmisten aikaan. Siispä ampaisin tänäänkin ylös sängystä joskus puoli yhdeksältä ja suuntasin hoitamaan muutamia ostoksia kaupungille. Kävin ensin hakemassa täydennystä puhdistusaine-, pesusieni- ja kynsilakkavalikoimaan yhdessä monesta kosmetiikkaan ja taloudenhoitotuotteisiin erikoistuneista, Suomeen verrattuna suorastaan naurettavan halvoista kaupoista. Kassalla tulikin ylläri: maksoin kortilla ja myyjä kysyi ihan selvällä suomen kielellä, oonko Suomesta. Aika jännä! Suunnilleen mun ikäinen poika sanoi äitinsä olevan suomalainen ja isänsä saksalainen ja kertoi asuneensa Saksassa viimeiset 20 vuotta. Kieli oli virheetöntä, mutta puheessa oli ihan selkeä aksentti. Onkohan sen välttäminen hyvinkin haastavaa, pohdin.

Täällä on yleisesti ottaen tosi hyvin tarjolla luomutuotteita (myös meidän pienessä lähikaupassa niitä on vaikka millä mitalla, usein myös niin hyvässä tarjouksessa ettei hinnoissa oo juurikaan eroa tavallisiin), ja meinattiin Renén kanssa lauantaina kantaessamme luomukurpitsaa (mums) kotiin, että voitaisiin nyt oikeestaan kokeeksi ostaa hyvin pitkälti pelkkää luomua ja katsoa, parantaako tämä mahan vointia.

Tänään marssin siis ruokaostoksille Alnaturaan, pelkkää luomua myyvään supermarketiin. Inspiroituneena taannoisesta kurpitsaostoksesta olin päättänyt tehdä tänään kurpitsa-bataattikeittoa, josta tulikin kerrassaan mahtavaa. Hokkaido-kurpitsoja eli niitä ainoita, joita ei tarvitse kuoria, ei taida saada Suomesta, mutta jos siellä joku kurpitsa kävelee vastaan niin suosittelen sen keittelyä bataatti kaverinaan. Mausteena oli currya ja keiton nosti sfääreihin lopuksi sekaan heittämäni vatkattu kuohukerma. Omnomn! Jos löydätte  kurpitsan, ostakaa se ja kokeilkaa! Toiminee kyllä myös pelkällä bataatilla. Kaikkien kiusaksi kirjoitan vielä reseptin.

1 hokkaido-kurpitsa, tai vaihtoehtoisesti jonkun muun lajikkeen edustaja (n. 800 g)
jotain 300 g bataattia
1 sipuli
1 rkl rasvaa
2 rkl currya
5 dl kasvislientä
suolaa, mustapippuria
2 rkl kurpitsansiemeniä
200 g kuohukermaa

Kurpitsasta siemenet pois ja kuutioiksi, bataatti siivuiksi. Sipuli kanssa palasiksi. Paistele sipulia rasvassa aika isossa kattilassa, ja lisää hetken päästä curry, kurpitsa ja bataatti. Paistele niitä hetki ja lisää kasvisliemi. Keittele noin 20 minuuttia, kunnes ovat kypsiä.

Hajoita kurpitsansiemenet kevyesti ja paahda pannulla ilman rasvaa, kunnes alkavat vähän tuoksua. Sen jälkeen ne kannattaa ottaa pois pannulta, koska kuulemma kärähtävät helposti. Kun kurpitsa ja bataatti ovat kypsiä, soseuta keitto ja lisää kerma. Mausta suolalla (ite en kyllä tarvinnut) ja pippurilla ja ripottele päälle kurpitsansiemeniä. Mahtavuusastetta kasvattaa kerman vatkaaminen vaahdoksi ennen lisäämistä. Mums!

15 astetta ja ajoittaista vesisadetta -jakso vallitsi täällä jonkun reilun viikon ajan saaden jotakuinkin kaikki epätoivoon. Musta oli pelkästään virkistävää voida lähteä ulos farkut JA pitkähihainen JA takki päällä :) Sadekaan ei haitannut kun ei ollut pakkoa polkea mihinkään. Nyt ilmat on kuitenkin taas lämmenneet, missä on myös hyvät puolensa. Voitiin tänään nimittäin käydä pitkästä aikaa jätskillä! Tässä ihan muutaman minuutin päässä meiltä on jätskikahvila, josta saa just niin hyvää (italialaista) jäätelöä kuin kaikkialta täältä muutenkin. Aurinkoisella ja lämpimällä säällä kävellään usein hakemaan pallot - otan aina mansikkaa ja vadelmaa kert siedän vain marjajäätelöitä - ja vaellellaan sitten viereiseen Orangerie-puistoon (palmui ja appelsiinipui) lorvimaan. Talveksi pitää kehitellä joku korviketekeminen.

Eilen myös grillailtiin, kun toinen saksalais-suomalainen pariskunta oli käymässä. Olipa kivaa kun oli illallisvieraita ja sai kattaa pöydän nätisti! Muutenkin oli tietty oikke mukavaa. Tosin note to self: ens kerralla arviolta kolme kertaa vähemmän valkosipulia asioihin.

Tässä oli erinäisiä tapahtumia eli synttärit (epäilen että 26 on taas haastava ikä muistaa) ja tupaantuliaiset. Synttäreihin liittyy uusin löytämäni kulttuuriero: Suomessahan niitä voi halutessaan juhlistaa myös etukäteen, mikäli se sattuu sopimaan aikatauluihin paremmin. Myöskään etukäteen onnittelu ei ole poissuljettu idea. Täällä homma on toinen, koska kaikenlainen ennenaikainen muistaminen tai juhliminen aiheuttaa huonoa onnea, maailmanlopun sekä suuren katastrofin. Syntymäpäivä tuntuu myös olevan suurempi juttu kuin Suomessa, jossa se ainakin meidän perheessä ja tuttavapiirissä tuntuu menettävän aika suuren osan merkitystään lasten kasvettua. Hyvä jos kourallinen ihmisiä muistaa onnitella, eikä lahjoja nyt silleen satele tulemaan. Täällä on kamala kardinaalimunaus unohtaa jonkun kaverinsa synttärit, ja lahjoja tulee myös useammalta taholta. Synttäreitä myös juhlistetaan ainakin mun kaveripiiriä huomattavasti enemmän, ja tässä tuleekin yksi mielenkiintoinen yksityiskohta: jos aikataulut osuvat kohdalleen, bileet voidaan pitää syntymäpäivää edeltävänä päivänä. Tässä tapauksessa juttu menee jokseenkin samalla tavalla kuin esimerkiksi uusi vuosi: ennen puoltayötä kukaan ei pukahda aiheesta sanaakaan, ja kellon lyötyä kaksitoista juhlaseurue puhkeaa onnittelulauluun.

Meidän tuparit oli perjantaina 13. päivä (mistä huolimatta minkään kokoluokan katastrofeja ei sattunut), joten pirskeet yhdistettiin synttärijuhlintaan (saksaksi juhlitaan sisään syntymäpäivään eli in den Geburtstag reinfeiern). Tunsin oloni hiukan kummaksi koko noin 25 hengen juhlaseurueen laulaessa onnittelulaulua. Mihin pitää katsoa ja pitääks tän jälkeen sanoa jotain? Vielä kummallisemmaksi meno yltyi ihmisten jonottaessa laulun jälkeen halaamaan ja onnittelemaan: en ollut valmistautunut moiseen vastaanottoon.

Pirskeiden kunniaksi saatiin lahjojakin, joista valitut palat esittelen tässä kert aikaa on kameran kanssa kikkailuun. Lukuhistoriani ensimmäinen Irving saapui koristamaan hyllyä ja odottamaan lukuvuoroa, onnekseni englanniksi. Saksaksi lukeminen vaatii hiukan enemmän energiaa kuin oon useimmiten valmis investoimaan.

Yhteisenä lahjana saatiin mm. varmasti käyttöön tuleva kortti:

(Renén nykyinen ja mun entinen) työporukka katsoi meidän olevan rentoutumisen tarpeessa, mistä seurasi huippujuttu eli päivä kaupungissa olevan jugendtyylikylpylän spa- ja saunaosastoilla! Otetaan käyttöön, kun loka- tai marras- tai joulukuun sade/harmaus/loska vetävät hermot kireelle.

Lisäksi saamisina oli vaiks mitä kuten iltapäivä kiipeilymetsässä Renén entisen kämpän poikien kanssa, lähes ääretön määrä viiniä (noin joka toinen tulija katsoi velvollisuudekseen tuoda mukanaan pullon tai kaksi) ja oikein söpö pieni laatikko, jossa on sisällä mausteet ja ostoslista kurpitsansiemenpestopastaa varten sekä hiukan selvitystä ruokalajin tarinasta. Kokeillaan ehkä viikonloppuna! Eilen olin lisäksi omatoiminen ja kävin noutamassa yllärinä havaitsemallani iskän lahjoituksella itselleni lempparisyksyvaatteen, jonka jo sieluni silmin yhdistelen erinäisiinkin huiveihin, joita on Renén mielestä aivan liikaa ja mun mielestä muutama liian vähän. Kiitos siis iskä tästä neuletakista!

Jo hetken jos toisenkin pinnan alla kuplinut täydellinen kyllästyminen tekemistä vailla olevaan elämänvaiheeseen pääsi valloilleen eilen, mikä seurauksena oliin puoli iltaa huonolla tuulella ja tänään tunnelmana on ollut lähinnä levoton ahdistuneisuus. Suurin osa ihmisistä ei ehkä voi kuvitella luppoajan alkavan tympiä, mutta voin kuulkaa kertoa näin käyvän kolmessa kuukaudessa, tai jopa aikaisemmin. Tympii että arkipäivieni sisältö koostuu pääasiassa pyykinpesusta sekä leipomisesta (joka on toki kivaa, mutta korvapuustitkin maistuisivat paremmilta ilman läpitunkevaa "näin tapoin pari tuntia" -sivumakua). Lisäksi tympii että voisin ihan itse myös esimerkiksi käydä kuntosalilla (no en pääse ennen kuin oon uusinut jäsenyyden, mitä varten vaadittavat rahat ovat matkalla tililtä toiselle, mikä olisi toki voinut tapahtua jo pari viikkoa sitten), lukea niitä kirjoja/prujuja mitä uhkailin tai esimerkiksi ihan vaan keskittyä nauttimaan näistä viimeisistä vapaista viikoista ennen syyskuussa VIHDOIN alkavia töitä. Tympii siis että suurelta osin oon myös itse saanut aikaan ongelmani, koska voisin myös koota itseni ja yrittää täyttää vapaa-aikaa jotenkin. Bonuksena lisäksi hermostuttaa jokaisesta ostoksesta seuraava huono omatunto, kerta tuloja ei ole. Oliko tarpeellista käydä juustokakulla, oonko sen jälkeen oikeutettu ahdistumaan tilin kutistuvasta saldosta? Mäh. Onneksi syyskuun alkuun ei oo enää kovin pitkä aika, ja sitä ennen saadaan vielä Mau ja Arttu kylään ja mennään kaik yhdes koos katsomaan jalkapalloa!

Korvapuustit kun tässä tuli mainittua, niin esittelen tossa alla tän päivän tuotokset. Tässä kohtuullisenkin usein hiivataikinaa pyöritellessäni on herännyt kysymys siitä, miten ihmeessä on mahdollista tehdä ei-jättiläiskokoisia puusteja? Mä saan aikaan puolen litran taikinasta vaan 15 pullaa vaikka miten yritän. Yhden kappaleen tyypillinen koko on jotain kolme kuutiometriä. Leipomisvinkkejä otetaan vastaan (kuten myös uusia reseptiehdotuksia, sillä mun noin kolme vaihtoehtoa alkaa kohta kyllästyttää).

PS. Kävin eilen pankkiautomaatilla nostamassa 25 euroa. En kuitenkaan muistanut ottaa rahoja mukaan, vaan jätin ne automaattiin. Tämä aiheutti ei niinkään pienen vaipumisen epätoivoon.

Varoitus: sisältää luultavasti jotakuinkin ainoastaan Meeriä etäisesti kiinnostavia löpinöitä.

Vietin tänään sisustusteemaista iltapäivää käydessäni kaupungilla. Harhailin hetkeksi sisään yhteen suosikkikaupoistani, eli kaupungin ainoaan paikkaan, jossa myydään Iittalaa. Joku keski-ikäinen herrasmies sieltä osti juuri kuusi kappaletta Aarne-sarjan cocktaillaseja. Oli sitten pakko kysäistä että mistä hän ylipäänsä tietää koko Iittalan, kun kukaan mun tuttavapiiristä ei oo koskaan kuullutkaan koko firmasta (eikä siten ymmärrä miksi mukista pitäisi maksaa yli kymmenen euroa...). Kuulemma asia on niin, että kaikki designista vähänkään ymmärtävät tietävät kyllä Iittalan ja muut pohjoismaiset merkit ja suunnittelijat. Liikun selkeesti väärissä piireissä, eiku siis tehtävänäni on levittää ilosanomaa!

Itse jätin tällä kertaa viinilasit hyllyyn ja jatkoin matkaa seuraavaan etappiini eli pieneen keittiöitä, huonekaluja ja - mikä erityisen kiinnostavaa - muun muassa Linumin tekstiilejä myyvään liikkeeseen. Kierrettyäni kaupan eka muutamaan kertaan läpi ja haluttuani sieltä Kaiken ostin pari (no neljä) tyynynpäällistä. No heti näyttää kivemmalta kun on jotain järjellisiä tekstiilejä! Niiden sijoituspaikka on tosin vielä vähän epäselvä. Toistaiseksi ovat sängyn päällä, mutta joudun ehkä noutamaan sohvalle kans muutamia, kröhöm.

Kämpän jättiläismäiset seinät huutaa vielä tyhjyyttään, ja oonkin surffaillut viime ajat kiinteän olomuodon fysiikan kiehtovan maailman sijaan yhdessä nettikaupassa, josta voi ostaa kuvia painettuna haluamalleen materiaalille. On siellä vaiks mitä kivaa, mutta luulen että tää lokki päätyy meille :)

Lähes suoraan Suomesta suuntasimme auton kohti Zürichiä, jonne meidät oli kutsuttu ETH Zürichissä väikkäriä askartelevan Florianin kolmekymppisille. Ajoitus ei mennyt ihan putkeen, koska oltiin kotona vasta kymmenen pintaan torstai-iltana, minkä jälkeen ei päästy tietty nukkumaan ikuisuuteen syistä kamojen purku, pakkaus ja erinäisten asioiden kuten ajoreittien ja pysäköintilupien tulostaminen netistä. Perjantaina lähdettiin ajelemaan aikaisin, jotta oltais joskus perillä ja myös vältettäisiin pahimmat Staut eli "mikään ei liiku seuraavaan 16 kilometriin" -ruuhkat.

Perille päästyämme oltiin senverran puhki ettei jaksettu kunnon turistin tavoin rynnätä heti kaupungille pyörimään. Siispä vietettiin rauhaisa ilta Flon kämpillä seuranamme siellä myös yöpynyt herra Lufthansan lentäjä Ulrich. Pojat kokkaili aika currypitoista kanakastiketta, mutta mahani selvisi suuremmin valittamatta koska keskityin lähinnä riisin popsimiseen.

Lauantaina käytiin Renén kanssa pyörimässä keskustassa muutaman tunnin ajan ennen pippaloiden alkua. Ilman kanssa sattui huipputuuri, koska edeltävän viikon ajan oli kaiketi lähinnä sadellut ja ollut kylmä. Aurinko paistoi kuitenkin niin, että etenkin René halusi pysytellä aika tiukasti varjossa. Huomio, se kestää siis kuumaa aurinkoa vielä huonommin kuin mä! Kaupunki on kyllä edelleen hurjan nätti. Käveltiin Zürichsee-järveksi muuttuvan Limmat-joen rannalla, istuttiin penkillä katselemassa veneitä ja maisemia ja pyörittiin myös vähän vanhassa kaupungissa, josta onneksi löydettiin myös etsimäni Bookbinders-liike. Mukaan tarttui yks valokuvakehys, joka odottelee nyt sopivan kuvan löytymistä ja seinälle pääsyä varmaan tovin jos toisenkin.

Itse juhlat oli symppikset. Paikkana oli siirtolapuutarha-alueella oleva mökki, jonka pihassa grillailtiin. Oltiin valitettavasti varsinkin aluksi molemmat niin dööd että seurusteltiin lähinnä keskenämme tiukasti sisätiloissa aurinkoa vältellen, mutta saatiin sitten koottua itsemme illan edetessä. Juhlapaikalta ei olleet mitkään pöllömmät näkymät, kuten kuvasta näkyy.

Sunnuntaina vuorossa oli lähinnä ajelu takaisin kotiin. Oli kyllä kiva tulla pitkästä aikaa tänne Darmstadtiin ja rauhoittua kaiken reissailun jälkeen. Ainoa miinuspuoli on jo mainitsemani yksinolo, mieluiten oisin tietty iltaisin sohvalla kainalossa. Pöh. Tänään välttelen iltaikävää vetämällä perinteiset överit paikallisen lievästi italiaanohenkisen ravintolan loistavassa torstaibuffetissa. Mums jo valmiiksi!

No niin, loman jälkeen on palattu taas arkeen - mikä mun osalta tarkoittaa juurikin päämäärätöntä hengailua töiden puutteessa vielä syyskuun alkuun asti ja Renén osalta tän viikon ajan päätöntä mittailua läpi yöt Berliinissä. Vietettyäni viimeiset noin kaks ja puoli viikkoa 24h vähintäänkin herran ja useimmiten myös useiden muidenkin henkilöiden seurassa tuntuu tää kämppä nyt harvinaisen tyhjältä. Tympeintä on yksin nukkuminen. Parisänky on yhdelle hengelle ihan liian iso eikä edes nallesta ja koirasta oo juurikaan avuksi, möh. Tästä huolimatta tein erinäisiäkin ennätyksiä viime yönä: ensinnäkin nukuin heräämättä puolestayöstä kymmeneen asti, mitä ei ole tapahtunut kuin kerran sitten huhtikuun. Vaelleltuani aamulla hetken eestaas ja muistettuani jopa ottaa lääkkeen menin ihan hetkeksi takaisin sänkyyn, minkä jälkeen heräsin puoli kolmelta. Hups ja jee, vihdoinkin univelkoi pienemmäksi!

Loma oli oikke mukava ja ajoittain aika täydeksi livahtaneesta aikataulusta huolimatta rentouttava. Kahviteltiin meillä valmistumiseni kunniaksi kaikkien kivojen ihmisten kanssa, käytiin katsomassa isovanhempia Turussa, katsastettiin Muse Helsingissä, käytiin tutustumassa tänvuotisiin Iittalan naivisteihin matkalla mökille, jossa oltiin kolmisen päivää nauttimassa rauhasta ja lämpimistä kesäilmoista, oltiin Elinan vieraana Tampereella, käytiin risteilemässä Helsingin saaristossa ja möhistiin meillä kotona maistellen iskän ja Annen erinäisiäkin herkkukeitoksia. Ilmat oli tietty uskomattomissa sfääreissä, ja koko loman aikana oli yksi päivä, jolloin lämpötila oli vaan jossain kahdenkympin tienoilla. Sanoinkin Renélle, että se sai nyt aivan väärän kuvan Suomen kesästä :)

Renén suosikkijuttu oli mökki, mistä oon tosi iloinen kert paikka on mulle hyvin tärkeä. Matka Jämsästä itse mökille aiheutti huvittuneisuutta: miten pitkälle metsään on ees mahdollista ajaa? Täällä Saksassahan termi "metsässä" tarkoittaa sitä, että kohteen vierestä alkaa jonkinkokoinen puita sisältävä pläntti. René sanoi muutenkin Suomen ilmapiirin olevan rentouttava Saksaan nähden, jossa kaikilla on aina kiire. Itse en oo niin kiinnittänyt huomiota aiheeseen, mutta ehkä asia sitten on niin. 

Saunassa käytiin tietty myös, yhdeksän kertaa jos nyt joku ois laskenut, köh. Ennen lähtöä mun mielenterveyttäni hiukan epäiltiin, koska kuka ihme nyt haluaa kuumaan huoneeseen jos ulkonakin on vähintään 30 astetta. Kovasti kuitenkin herrakin sit lopulta kyseli että mites, lämmitetäänkö tänäänkin sauna. Mökillä kävi perinteiset eli se kävi joka tauolla saunasta järvessä ja mä tyydyin kuistilla pönöttämiseen todeten et yyh kylmä tuulee märkää jään tänne.

Paluumatkaa valmistellessa meinas pukata hiukan jännitystä kun en millään keksinyt, millä saatais kaikki mukaan tarttuneet lahjukset ja itse ostetut (köh) tavarat ehjänä perille. Lopulta kaikki sujui oikein mainiosti eikä ylipainoakaan ees ollut (eli oisin hyvin voinut tuoda pari kirjaa mukana, pöh ja pöh). Aalto-maljakot, Iittalan uudet Vitriinit, Pentikin vati/lautanen/esine sekä erinäiset kivi-tuikut ja muut asiat saapuivat ehjänä perille ja ovat nyt löytäneet myös paikkansa täällä. Kämppä näyttää heti (vieläkin) kivemmalta! Nyt tarvitaan vielä kuvia seinille, niiden etsintä on vaiheessa. Ehkä vielä tän vuoden puolella!