Adobe Lightroom: noviisin kokemuksia

helmikuuta 13, 2015

Luen itse aina tosi mielelläni kirjoituksia valokuvaamisesta. Niistä saa usein hyviä vinkkejä ja vähän käsitystä siitä, miten muut saavat aikaan jotain, mihin ei itse välttämättä pysty eikä kykene. Siksi ajattelin, että voisin hieman kertoa omista kuvioistani.

Kuvaushommat alkoivat, kun ostimme järkkärin. Kamera on Nikon 5100D, harrastelijoille tarkoitettu ei nyt aivan karvalakein malli, mutta jotakuinkin siitä seuraava. Aluksi otokset olivat luokkaa "kääk, miksei näillä automaattiasetuksilla tule samanlaista jälkeä kuin muiden kuvaamana", mutta pikkuhiljaa pääsin hommista jyvälle. Nyt sanoisin, että tähän asti kolme asiaa ovat edesauttaneet kuvien paranemista huomattavasti. Ensin otin kameran käyttöohjeen kauniiseen käteen ja aloin kuvata manuaaliasetuksilla. Jos ei ymmärrä, mitä kamera tekee, ei voi myöskään oikein vaikuttaa siihen, minkälaisia kuvista tulee. Sen jälkeen hankimme kameran mukana tulleen kittiobjektiivin rinnalle uuden, kiinteän polttovälin objektiivin, joka on Nikonin 35mm f/1.8. Objektiivin suuri aukko (tuo f-arvo) mahdollistaa syväterävyydellä leikkimisen ja helpottaa kuvaamista hämärässä, kun kennolle pääsee lisää valoa. Kolmas tärkeä askel oli Adobe Lightroomin hankkiminen ja samalla RAW-muotoon siirtyminen.

En tosiaan ole mikään edistyneemmänkään tason kuvankäsittelijä, ja olen vasta opettelemassa Lightroomin käyttämistä. Tärkeä juttu on myös oman tyylin löytyminen ja se, ettei vedä muokkauksia överiksi. Vaikka olenkin tässä vielä matkan alkutaipaleella, haluan antaa pari esimerkkiä siitä, mitä noviisikin saa Lightroomilla aikaan, jos kuvaa RAW-muodossa. Alla on täällä jo aiemmin nähtykin kuva juustokakusta sellaisena, kuin se tuli ulos kamerasta. Olen ottanut kuvan asetuksilla 35-millisellä objektiivilla ja arvoilla ISO 640, f/1.8, 1/30 sek. Valitsin mahdollisimman suuren aukon eli pienen f-arvon, jotta saisin kakun teräväksi ja taustan mahdollisimman sumeaksi. Ihan kiva otos, mutta vähän mitäänsanomaton.

Lopulliseen versioon olen lisännyt valotusta, korostanut valkoisia (whites) sekä mustia (blacks) kohtia ja lisännyt terävyyttä. Etenkin tuo mustien lisääminen on osoittautunut tosi hyväksi keinoksi saada kuviin vähän särmää.

Tässä on toinen esimerkki, myös jo aiemmin täällä nähty kuva. Se on otettu asetuksilla ISO 640, f/2.5, 1/400 sek. Värit ovat tosi hailakat ja aika mitäänsanomattomat.  Tässä olen tarkentanut teepussin pakkaukseen ja valinnut edellistä kuvaa hieman pienemmän aukon, jotta myös muki näkyisi terävänä. 

Alla sitten Lightroomissa käynyt versio. Olen rajannut kuvaa hieman, ja tehnyt lisäksi aikalailla samat säädöt kuin edellisellekin kuvalle; lisänyt valotusta, korostanut sekä valkoisia että mustia kohtia ja lisännyt terävyyttä sekä varjoja. Näissä kuvissa valkotasapaino oli alusta alkaen kiva, mutta tarvittaessa sitä voi myös säätää miten haluaa. 

Halusin kuvaan kuitenkin vielä enemmän särmää. Lightroomissa voi säätää myös yksittäisten kohtien valotusta, ja lisäsinkin sitä vielä mukin kohdalta. Vedin kyllä vähän överiksi, ja kuppi sai ympärilleen pienehkön sädekehän. Paikallisella käsittelyllä voi myös korjata tilanteita, joissa kuvan joku kohta on ylivalottunut esimerkiksi ulkona auringonvalossa kuvatessa.



Moni tuntuu pelkäävän RAW-muodossa kuvaamista, mutten rehellisesti sanottuna ymmärrä, miksi. Kuvia voi muokata ihan eri tavalla kuin jpeg-muotoisia. Ohjelma sylkee halutut kuvat sitten ulos jpeg-versioina, joten niitä voi käyttää ihan totuttuun tapaan. RAW-muoto mahdollistaa paljon monipuolisemman jälkikäsittelyn, enkä itse näe syytä palata jpeg-kuvaamiseen.

Lightroomista voisi varmasti kertoa paljon enemmänkin. Tähän mennessä olen opetellut sen käyttöä ihan omin nokkineni, vaikka Adoben sivuilla olisi paljonkin opastusvideoita aiheesta. Pätkiä on suositeltu useammaltakin taholta, joten laajennan joskus tutkimuksiani myös niiden pariin.

Onko siellä muita valokuvauksesta kiinnostuneita? Minkälaisella kalustolla kuvaatte itse?

Heute zeige ich Beispiele, was man mit Adobe Lightroom als Laie machen kann. Das Programm (und mein Objektiv, Nikon 35 mm f/1.8) ist das beste, was ich bezüglich Fotografie gekauft habe! Ich habe auch angefangen, im RAW-Modus zu fotografieren, weil man die Bilder viel vielseitiger nachbearbeiten kann. Wenn ihr was zu den Fotos oder der Nachbearbietung wissen wollt, einfach fragen! 

Saattaisit myös pitää näistä

11 kommenttia

  1. Kiitos, tämä oli mielenkiintoinen postaus :) On pitänyt siirtyä RAW-kuvaukseen jo aikaa sitten, mutta se on vain jäänyt, kun Lightroomkin on vielä ostamatta. Tarkoitus olisi kuitenkin päivittää nämä jutut pian kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit! Täällä näytti myös siltä, että jahkailen Lightroomin ostamista hamaan tulevaisuuteen, mutta sitten Adobella oli onneksi joku tarjous, joka oli juuri loppumassa eli oli tartuttava tilaisuuteen.

      Poista
  2. Tosi kiva! Mäkään en ymmärrä miksi ihmiset pelkäävät Rawia. Ehkä siksi että niitä on yleensä pakko muokata edes vähän. Eli täytyy ymmärtää perusteet muokkauksestakin. Lightroom on kyllä avannut ihan uudet ulottuvuudet, rakastan sitä!! Paikalliseen korjaamiseen en olekaan vielä tutustunut, kiva tuo mukiesimerkki.

    Minäkin lisään usein valotusta ja sen parina kontrastia, usein myös saturaatiota. Ja kohinaa joudun usein vähentämään. Se onkin ollut kuvaukseni pelastus. Kamerani (Canon 1100d ) tuottaa paljon kohinaa. Nyt pystyn nostamaan surutta ISOa korkeammaksi, ja lyhentämään valotusaikaa, jolloin kuviin ei tule oman käden tärähtämisestä johtuvaa liike-epäterävyyttä.

    Opettelin muuten käyttämään Lightroomia Rajalan Kuvakulmia blogin ohjeilla, harmi että se jäi tauolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä arvasin että tykkäät valokuvauspostauksista :) Ja joo, kohinaa on kyllä havaittavissa täälläkin... Tosi hämärässä kuvaaminen on edelleenkin aika haastavaa. Tossa Lightroomissa ja RAW-muodossa on kyllä sekin hyöty, että voi jättää kuvan huoletta vähän pimeämmäksi, kun valotusta voi nostaa sitten myöhemmin.

      Objektiivin ja ton ison aukon kanssa on sattunut jo niitä perinteisiäkin. Useammankin kerran poikaa kuvatessa oon jättänyt aukon kaikista suurimmaksi, jolloin käy helposti niin, että toinen silmä on tarkka ja toinen jo sumea... Tätä ei tietenkään huomaa siitä kameran näytöltä, jolloin on vaan että jessss miten hyvä kuva. Totuus paljastuu sitten koneella. Hohhoijaa ;)

      Poista
  3. Lightroomia käytän minäkin ja kuvaan Nikon D 700:lla. Nykyisellä vitosversiolla saa yksinkertaisilla säädöillä tehtyä perusviritykset kuville vaivattomasti verrattuna kakkosversioon, josta aloitin jokunen vuosi sitten. Nykyversiolla saa parempia kuvia älyttömän vaikeista kohteista kuten "musta koira tai laskettelija aurinkoisena päivänä keväthangella".
    Raakakuvat tosiaan usein vähän vaisun näköisiä, niitä kun ei ole tarkoituskaan käyttää sellaisenaan vaan kuville tehdään kuvaajan käsialan mukainen "kehitys". Aloitan säädön sillä, että vaihdan profiilin Camera Standard v4:ksi tai Camera Vivid v4:ksi, Tone Curve osiosta Point Curven Medium Contrastiksi ja säädän valkotasapainon.
    Hyviä vinkkejä ja videoita Valohuoneen käyttöön löytyy Laura Shoen sivuilta, suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo kiitos kommentista! Tässäpä tulikin heti hyödyllisiä vinkkejä.

      Poista
  4. Mulla on pienehkö Canon ja vähän aikaa sitten iskä osti hienon Olympuksen. Muokkaan kuvani Adobe Bridge:n ja Photoshopin kanssa, mutta olen jo miettinyt vaihtoa Lightroomiin. Isä on jo ostanut ohjelman, mulla on testiversio koneella, mutta kiireiden takia en ole kerennyt perehtymään asiaan. Mutta minäkin suosittelen RAW:n käyttöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitikin käydä sun tontilla huutelemassa, että se teidän iskän Olympus onkin ihan mahtava peli. Kelpaisi tännekin, vaan ei taida tilin saldo juuri oikein venyä moiseen :)

      Poista
    2. Eipähän munkaan tili mitenkään venyisi, mutta olen hyvin iloinen, että saan lainata!

      Poista
  5. Hyviä vinkkejä, pitääpä laittaa mietintämyssyyn. Miten se kameran ohjekirjaan tarttuminenkin tuntuu niin kauhean vaivalloiselta. Tuota RAW-kuvausta hirveän moni nykyään kehuu! Uudessa kännykässänikin on (ilmeisesti) mahdollisuus RAW-kuviin, jospa kokeilisi ensin muokkailla niitä ja siirtyisi sitten järkkärin kimppuun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kännykässäkin? Meikä on selvästi pudonnut tekniikan kehityksen suhteen kelkasta jo aikapäiviä sitten... Mutta ton ohjekirjan lukemisen vaikeuden tiedän! Mä jahkailin ikuisuuden kunnes ryhdistäydyin. Kannatti, ei se niin vaikeaa ollutkaan ja ne perusjutut saa kyllä nopeasti selville :)

      Poista