Ihan ite ala-astekeinoin kuvioitu kangas tyynyyn

maaliskuuta 08, 2014

perunaleimasin kuvio tyynynpäällinen DIY

Näin kevään tultua tuli tarve päivittää sohvatyynyjä. Miehen täysin käsittämättömän mielipiteen mukaan uusien tyynynpäällisten ostaminen tähän talouteen ei ole lainkaan tarpeellista, mutta jos sellaisen tekee itse jo olemassaolevasta kankaasta, ei kenelläkään voi olla asiaan nokan koputtamista. Siis marssin askartelukauppaan ja ostin kangasväriä. Kuviot tyynyyn syntyivät viime aikoina monessakin paikassa näkyneellä perunaleimasintekniikalla. 

perunaleimasin kuvio tyynynpäällinen DIY

perunaleimasin kuvio tyynynpäällinen DIY



Kangas on Ikeasta muinoin ostettua sataprosenttista puuvillaa, jonka pesin ennen leimaamista. Kangasväripurkin kyljessä kehotettiin tekemään niin, joten oletan värin tarttuvan paremmin pestyyn kankaaseen. Levitin väriä siveltimen puuttuessa ihan talouspaperinpalalla perunaan ja leimasin menemään. Värimäärän kanssa ei kannata liioitella, jotta kuvion reunat pysyvät terävinä. Kuvioinnin jälkeen kangas kuivui vuorokauden ympäri, minkä jälkeen silitin värin vielä kiinni kankaaseen oikealta puolelta harson läpi. 

Leimaaminen oli sikakivaa. En osannut päättää, tekisinkö rukseja vai puoliympyröitä, joten tein molempia. Nyt tyynyä voi kääntää mielensä mukaan. Kuvioiden leikkaaminen perunaan onnistui helposti ja nopeasti terävällä veitsellä. Ristikuvioon käytin apuna teippiä, jotta sain reunat ja kulmat suoriksi. Puoliympyrän veistelin ihan vapaalla kädellä.

Lopputulos on mielestäni aika päheä. Vähän houkuttaisi uuden värin hakeminen ja lisätuotosten tehtailu, kun tuota kangastakin on jäljellä vielä melkein metritolkulla. Jäämme seuraamaan tilannetta. 

perunaleimasin kuvio tyynynpäällinen DIY

perunaleimasin kuvio tyynynpäällinen DIY

Saattaisit myös pitää näistä

12 kommenttia

  1. Hieno tyyny! Vaikeaa tyytyä vaan yhteen tuollaiseen... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mietin tässä jo, miltä vastaava mintunvihreä näyttäisi tossa kaverina...

      Poista
  2. Mahtava! Puoliympyra nayttaa aivan ehdalta Marimekolta tai joltan vastaavalta :) Mun suunnitelmissa on ollut tehda uuteen kauppakassiin painokuvia puolikkaasta omenasta. Mutta ei mene rikki vanhat ostetut kassit sitten millaan! Laatua saa silloin, kun sita ei tilaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa Ferm Livingillä on yksi puoliympyräkuosi, joka ei nyt ole ihan identtinen, mutta hyvin samanhenkinen kuitenkin :)

      Toi on kyllä just pahinta, kun joku vanha juttu kestää ja kestää ja kestää, vaikka uutta tekisi jo mieli! Kangaskassejakin valitettavasti tarvitaan aika rajallinen määrä. Mitä jos kokeilisit vaikkapa voodoota? ;)

      Poista
  3. Vau, tosi hieno! Ihan kaupasta ostetun näköinen, silleen hyvällä tavalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon itekin tosi tyytyväinen lopputulokseen, etenkin koska en juurikaan suunnitellut sitä etukäteen. Meinasin alunperin painaa valkoisia kuvioita läppärilaukkuun, kunnes huomasin ostaneeni vain vaaleille kankaille sopivaa väriä (miksi valkoinen kangasväri sopii vain vaaleille kankaille, herää kysymys)...

      Kuvioiden leimaaminen oli kyllä tosi hauskaa, mutta varoituksen sanana mainittakoon, että siihen jää helposti koukkuun. Nyt tekis mieli painaa koko jäljellä oleva kangas täyteen ties mitä, mutta en ole vielä oikein keksinyt mihin tarkoitukseen.

      Hyvällä tavalla kaupasta ostetun näköinen tai ainakin siihen suuntaan menevä on yleensä myös tavoitteena :) Mun skaalalla sen vastakohta on nimittäin silleen huonolla tavalla itse tehdyn näköinen, mikä ei yleensä varsinaisesti ilahduta. Ne hommat meneekin sitten purkuun.

      Poista
  4. Tosi mahtava tyynyliina! Tuo puoliympyrä kiehtois kokeilla omaan kangaskassiin tms. Kiitos inspiksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mäkin oon miettinyt kangaskassin tekemistä. Siihen saisi lisäksi kätevästi jonkun noin sadasta meillä uiskentelevasta ei niin esteettisestä mainoskassista vuorikankaaksi, jolloin tulisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla :)

      Poista
  5. hienot tyynyt! Tykkään itsekin kankaanpainannasta ja tässähän oli tosi helppo idea toteutukseen. Kangastakin taitaisi löytyä...

    VastaaPoista