Austenin aika

kesäkuuta 26, 2013


It is a truth universally acknowledged, that a single man in possession of a good fortune, must be in want of a wife.

Näin alkaa ikuisesti lempikirjanani pysyvä Ylpeys ja ennakkoluulo, jonka osaan oikeastaan ulkoa etu- ja takaperin. Lukiessa muistan myös, mikä mekko Elizabethillä on päällään ja mikä musiikki soi meneillään olevassa kohtauksessa siinä BBC:n (ainoassa oikeassa) sarjassa, jota tähdittää (ainoa oikea Mr. Darcy) Colin Firth. Sekä kirja että sarja on tullut jotakuinkin 15 vuoden pituisen yhteisen historiamme aikana kahlattua läpi varmasti yli kymmenen kertaa. Tästä kaikesta huolimatta en äsken muistanut tuota legendaarista aloituslausetta oikein aloittaessani sen muunnoksella kortin, jonka kirjoitin Englannissa asustelevalle lemppari-ex-kollegalleni. Tämä kertoo ainoastaan siitä, että kirjan lukemisesta on kulunut aivan liian kauan! Täten heitän hyvästit kaikille hyville aikomuksilleni rästihommien tekemisestä tai joidenkin häiden järjestelemisestä iltaisin. Mut tavoittaa sohvalta Bennetin perheen parista, jos on aivan pakko häiritä.

Ennen katoamistani suhdekiemuroiden pariin mainitsen häihin liittyen, että tilasin etsystä pari hiuskukkaa, jotka saapuivat tänään. En nyt ole niiden värisävystä just ihan varma, mutta eivätköhän nuo asiansa aja. Muita hankintoja: uudet kehykset laseihin, kun kerran linssit oli kuitenkin vaihdettava väärien vahvuuksien takia. En aluksi aikonut muuta kuin vaihdattaa ne linssit, mutta optikko sanoi olevansa varma siitä, että liikkeessään on usea kehysmalli, joka sopii mulle huomattavasti nykyistä paremmin. Näin oli. Mietin näiden suhteen aika kauan sitä, ovatko melko suuret kehykset jo vähän liian lähellä sitä kokoluokkaa, joka äidilläni oli päässään kaikissa 70-luvulla otetuissa valokuvissa. Jos näin on, look ilmeisesti pukee allekirjoittanutta, koska tähän mennessä kukaan ei perinteisesti ole edes huomannut kehysmallin vaihtuneen.

Saattaisit myös pitää näistä

5 kommenttia

  1. Oot mun sankari! Suhteeni niin kirjaan kuin ainoaan oikeaan tv-sarjaan on melko lailla samanlainen kuin kuvaat, ja on ihan liian kauan siitä kuin olen sen lukenut tai sitä katsonut. Ei lasketa sitä kun kaapelikanava näytti raa'asti katkottuna. Mutta onko minulla rohkeutta jonain päivänä tarttua kirjaan rästitöistä ja tärkeistä tekemisistä huolimatta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sulla on ollut viime aikona niin monta rautaa tulessa, että pari niistä voisi ja olisi ehkä syytäkin jättää lepäämään tärkeämpien (!) asioiden tieltä. Täten tee-se-itse-lääkärinä määrään jokaisesta kuolema kuittaa univelat -lausahduksesta yhden kierroksen joko kirjan (preferred) tai sarjan parissa! Niitähän onkin jo kuulunut, siis mars kirjahyllyn luo ja sitten sohvalle.

      Poista
    2. Hyvä on, tohtori, määräyksen mukaan! :)

      Poista
  2. Onks nuo kuvan silmälasit siis ne uudet? Eihän ne kovin isoilta vielä näytä. Niitä äitiemme lasejahan näkee nykyään yllättävänkin paljon. En olis kyllä uskonut silloin kun teininä hihittelin äidin vanhoille kuville, että tämä muoti vielä palaa. Mutta eikös se muodin kierto oo sen 20 vuotta.

    -Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on ne, ja joo ei ne tolleen poissa päästä näytä niin isoilta. Mut kokoero vanhoihin verrattuna on kyllä kohtuullisenkin suuri. Silmälasit kyllä taitaa olla semmonen juttu, että jälkipolvien silmissä joutuu joka tapauksessa naurunalaiseksi, halusi/yritti sitä tai ei.

      Poista