Mulla on pyörä! Se on punainen, mummomallia ja siinä on kolme vaihdetta sekä, ikävä kyllä, jalkajarrut. Mutta mukava se on kuin mikä! Eric sai taannoin kuulla että mulla ei oo lainkaan pyörää täällä, ja lupasi samantien tuoda mulle yhden lukuisista ylimääräisistään. En ollut aluksi mitenkään ihan uskomattoman innoissani, koska oon jotenkin tottunut liikkumaan kävellen ja julkisilla, joiden verkosto on ihan mainio. Pohjalukemat kiinnostukseni saavutti toissapäivänä, jolloin marssin ostamaan pyörään lukkoa ja valoja, jotka ovat pakolliset sekä edessä että takana. Saakeli 50 euroo yhteensä tästä ilosta, enkä ees todellakaan valinnut mitään pro-settejä! Ihan halvinta "saat tämän rikki puutarhasaksilla" -lukkoa en viitsinyt hankkia, koska pyörien varastaminen lienee täällä enemmän sääntö kuin poikkeus.

Eilen sitten hieman skeptisesti raahasin pyörän ulos toimistosta ja ajelin sillä keskustaan ostoksille. Kylläpä matka sujuikin sutjakkaasti! Peruin heti lähes kaikki ikävät ajatukseni: on toi pyörä oikeestaan kyllä tosi mainio ja hyödykäs vehje. Lisäksi jos joskus sattuisi jostain kummallisesta syystä tulemaan tarve mennä Renélle tai Eddielle, kuluisi matkaan puolen tunnin sijaan ehkä kymmenen minuuttia, sinne kun ei oikein pääse bussilla. Myöskin työmatkani lyheni vartista viiteen minuuttiin, kuul. Pyörä on lisäksi poljettavissa hyvin myös hamo päällä, kert se on mummis. Vielä en oo ihan all set, koska takavaloon tarvittavia pattereita ei ollut havaittavissa kaupassa eilen kun katsoin pikaisesti. Suoritan tarkempia tutkiskeluja lauantaina.

Huomenna tehdään töissä Feuerzangenbowlea ja katsotaan myös samanniminen klassikkoleffa sen kunniaksi, että mua ohjaava Corinna voitti pari viikkoa sitten maailmanmestaruuden lajissa, jonka nimeä en nyt just osaa kääntää suomeksi. Kunstradfahren se on saksaksi ja oisko sit joku trick cycling englanniksi, enpä tiedä. Video performanssista löytyy enikeis youtubesta ja on lähes uskomatonta settiä, katsastakaa!