BESSY: Väliaikatiedote
marraskuuta 11, 2009Nyt on keskiviikko ja kello on noin puoli yhdeksän (kun saan tän valmiiksi niin luultavasti huomattavasti enemmän, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa). Tänään ollaan siis mitattu 13,5 tuntia miinus puolen tunnin ruokatauko eikä loppua näy ainakaan vielä tuntiin. Eilen oltiin samoissa lukemissa, ja yöunia on harrastettu 5-6 tuntia su-ma-välisestä yöstä lähtien. Tähän voi lisätä sen, ettei saatu eilen eikä tänään oikeestaan lainkaan aikaan mitään mitä oli suunnitteilla, koska käytettävä aine ei tykännyt juuri yhtään mistään koejärjestelyihin liittyvästä. Tää päivä onkin siis mennyt oikeestaan kokonaan kikkaillessa ja herkälle näytteelle mahdollisesti kelpaavia koeolosuhteita etsiessä. Lisätään nyt vielä että ois ehkä voinut olla hyvä idea ottaa mukaan jotain muutakin evästä kuin hapankorppuja. Itse paikkaa voisin kuvailla suureksi ympyränmuotoiseksi teollisuushalliksi, joka on täynnä kaapeleita, tyhjiölaitteistoja ja niiden myötä myös kohtuullista meteliä pitäviä turbopumppuja. Joku vois perustellusti sanoa että kamalaa yök hirveetä, tätä sunnuntaihin asti, mutta:
Siis miten siistiä! Jotain 14 tuntia mittausta synkrotronikeskuksessa Berliinissä! Siis täällä tehdään tiedettä! Lisäksi tässä kikkaillessamme asiat lopulta selvisi ja opittiin erinäisiä asioita sekä näytteen että laitteiston sielunelämästä. Ja siis silloin kun ei hektisesti oo koko ajan tilanne päällä, seuranani on yksi lempiasioistani eli intternetillä varustettu tietokone! Yöunien vähyydestä huolimatta ei ees väsytä koska siis mainitsinko miten käsittämättömän galaksit räjäyttävää! Päästä nyt mittaamaan tällaiseen paikkaan uuh! Lisää huutomerkkejä! Ja huomenna user meeting eli konferenssi ja ilmaista ruokaa ja punkkua! !1
0 kommenttia