BESSY: Väliaikatiedote 2
marraskuuta 14, 2009Nyt on lauantai eli viimeinen mittauspäivä. Tähän asti enemmän tai vähemmän kaikessa on ilmennyt kohtuullisia ongelmia: eilen esimerkiksi odoteltiin erinäisten asioiden korjaantumista yhteensä noin 8 tuntia kolmestatoista mittaukseen tarkoitetusta, minkä takia meinattiin jo että ei saada tasan yhtäkään mittaussarjaa tehtyä kääk. Lopulta saatiin kuitenkin raavittua jotain aikaan, ja tänään tässä ensimmäisen kahdeksan tunnin aikana mitään suurempaa ei oo vielä ilmennyt (nyt kun kirjoitin tän kaiken kansan nähtäväksi, hajoaa koko synkrotroni luultavasti vartin sisällä).
Viikkoon on siis tähän mennessä mahtunut vähänlaisesti unta (ainoastaan to-pe-välisenä yönä onnistuin nukkumaan yli seitsemän tuntia, muuten ollaan pyöritty edelleen viidessä viiva kuudessa), pitkiä mittauspäiviä (ennätyksenä keskiviikon 16 tuntia, uuh), monenlaisia ongelmia ja outoja tuloksia. Toisaalta sitten kummat spektrit ovat tarkoittaneet tutkittavan aineen sielunelämän selviämistä ja oman tietotason laajenemista. Jos kaikki mittaukset aina onnistuisi, ei joutuis yhtään miettimään mikä saattaa olla syynä odottamattomalle käytökselle. Lisäksi yksi kiinnostavimmista asioista on päästä miettimään, mitä yksittäinen aine tai molekyyli mahtaa touhuta, koska siitähän pohjimmiltaan aiheutuu suuremman mittakaavan asiat. Mun ois siis niin pitänyt lukea myös fysiikkaa! Pitkät päivät on myöskin jotenkin hohdokkaita: tietyssä pisteessä saavutan yleensä euforian, koska ratsastan opin ja tiedon tiellä kohti auringonlaskua.
Labrapäiväkirjaa täytellessäni havaitsin, että kommentteja on luontevampaa kirjoittaa saksaksi kuin englanniksi. Näinpä alkuperäinen jalo ajatukseni vain yhden kielen käyttämisestä lensi romukoppaan ja tuloksena on iloinen sekamelska. Toinen iloinen uutinen kielitaitoni kehittymisestä on se, että ollaan Annen kanssa alettu harrastaa löpisemistä puhelimessa. Maanantaina saavuttuani puhuttiin juurikin tunti, kelatkaa sitä! Lisäksi soitin maanantaina myös vapaaehtoisesti lyhyen puhelun Renélle, vaikkei ollut aivan välttämätön pakko. En lähes usko tätä itsekään.
Viikon edetessä ja väsymyksen kasvaessa ollaan Annen kanssa kehitetty lähes huippuunsa jo aiemmin aloittamamme "hauska" ajanviete eli erinäisten lyhenteiden viljeleminen ja niille hihittely (geek alert!). Tuloksia voi käydä havainnollistavasti katsomassa esimerkiksi jommankumman seinällä facebookissa. Nyt oon puoli päivää mittausten lomassa miettinyt kuumeisesti jotain uusia hyviä settejä, mutta ei saakeli oo tullut vielä mitään mieleen. Ehkä vielä tässä välähtää! Insinööri- ja muut nörttivitsit on just parhaita hoho.
PS. Kyllä, olen jo vannonut nukkuvani ainakin puoli maanantaita, jotta pystyisin edes jossain vaiheessa ilmaisemaan itseäni taas kuin järkevä ihminen.
0 kommenttia