Kahden kansallisuuden parisuhteen ongelmista
tammikuuta 13, 2015
Avioliitto ulkomaalaisen kanssa ja asuminen Suomen ulkopuolella saattaa kuulostaa hohdokkaalta. Tässä sitä ollaan Euroopan sydämessä ja hoidetaan parisuhde saksaksi kuin vettä vaan! Jotenkin tähän kyllä tottuu hyvin nopeasti, enkä näe meidän tilanteessa mitään sen erityisempää kuin samanmaalaisten pariskuntienkaan hommissa. Koska kotikielemme on saksa, jota itse puhun toki huonommin kuin äidinkieltäni, mutta kuitenkin erittäin hyvin, ei elämämme täällä sinänsä eroa täysin paikallisista. Pystyn tietenkin keskustelemaan kaikkien miehen perheenjäsenten ja ystävien kanssa ongelmitta, kun kielimuuria ei ole.
Illuusio ongelmattomasta parisuhteesta rikkoutuu kuitenkin aina käydessämme Suomessa, tai vieraista riippuen myös kun meillä käydään kylässä. Mies ei useimpien kaltaistensa tavoin puhu suomea, vaikka sitä nykyään kyllä jonkin verran ymmärtääkin. Aika haastavaa tuon vaikean kielen oppiminen keskustelun vaatimalle tasolle olisikin, kun sitä ei täällä mihinkään tarvitse. Sukulaisistani ja kavereistani taas vain harvat puhuvat saksaa. Kun kaikki kuitenkin osaavat myös englantia, voisi kuvitella ettei kielivalinta olisi mikään ongelma. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole: jos porukassa on monia suomalaisia ja vain yksi saksalaisparka, kääntyy keskustelu todella helposti suomeksi, se kun on kuitenkin vaivattomampaa. Tämä lienee universaali ilmiö, mikä ei tietenkään lohduta keskustelun ulkopuolelle jäävää pätkän vertaa. Usein tuntuu myös teennäiseltä puhua englantia mieheni kanssa, koska yleensä käytämme saksaa, ja luonnollisesti myös suomalaisten kanssa, siellä kun voisi käyttää myös äidinkieltä. Niin tai näin, käytännössä kyse on ennen kaikkea laiskuudesta.
Tilanne toki paranee pienellä vaivannäöllä ja totuttautumisella. Pieni harmistus kuitenkin jää itämään siinäkin vaiheessa, kun keskustelun kieli on saatu käännettyä englanniksi. Kun kyseessä ei ole kenenkään äidinkieli, jää jutteluista helposti aika paljon vivahteita pois, ja kynnys etenkin tyhjänpäiväiseen löpinään, tuohon arkijutustelun tärkeään lajiin, on huomattavasti korkeampi kuin käytettäessä suomea tai saksaa. Tällä tavalla mies ei pääse tutustumaan perheeseeni samalla tavoin kuin minä hänen, mikä on sääli.
Oft denkt man, dass eine Beziehung mit einem Ausländer etwas Besonderes ist. Man gewöhnt sich aber schnell dran, und da ich Deutsch kann, ist unser Leben hier eigentlich genau so wie von allen anderen auch. Jedes Mal in Finnland merken wir aber, dass so eine Beziehung mit zwei Spachen nicht ganz problemlos ist. Mein Mann versteht zwar ein bisschen Finnisch, kann aber nicht wirklich was sagen. Obwohl alle Englisch können, wird oft doch nur auf Finnisch geredet (ist halt einfacher), und der arme Deutsche bleibt alleine. Grund dafür ist in den meisten Fällen reine Faulheit. Auch wenn alle sich zusammen reißen und Englisch reden, ist es trotzdem nicht das Gleiche wie Diskussionen auf der Muttersprache. Gerade sinnlose Witze und Nuancen verschwinden, und so kann mein Mann meine Familie nicht so gut kennen lernen wie ich seine.
Oft denkt man, dass eine Beziehung mit einem Ausländer etwas Besonderes ist. Man gewöhnt sich aber schnell dran, und da ich Deutsch kann, ist unser Leben hier eigentlich genau so wie von allen anderen auch. Jedes Mal in Finnland merken wir aber, dass so eine Beziehung mit zwei Spachen nicht ganz problemlos ist. Mein Mann versteht zwar ein bisschen Finnisch, kann aber nicht wirklich was sagen. Obwohl alle Englisch können, wird oft doch nur auf Finnisch geredet (ist halt einfacher), und der arme Deutsche bleibt alleine. Grund dafür ist in den meisten Fällen reine Faulheit. Auch wenn alle sich zusammen reißen und Englisch reden, ist es trotzdem nicht das Gleiche wie Diskussionen auf der Muttersprache. Gerade sinnlose Witze und Nuancen verschwinden, und so kann mein Mann meine Familie nicht so gut kennen lernen wie ich seine.
18 kommenttia
Tuo on muuten jännää, miten hankala suomenkielisessä porukassa on puhua englantia, että se joukon ainoa ulkomaalaisparkakin pysyisi jutussa mukana. Törmään tähän omaltakin osaltani säännöllisesti, vaikka sentään luen ja kirjoitan englanniksi ja saksaksi päivittäin. On se vaan silti niiiin eri asia ruveta jutustelemaan vieraalla kielellä suomenkielisille kavereille, osasi sitä vierasta kieltä sitten miten sujuvasti tahansa.
VastaaPoistaJoo kielitaidon ei kyllä luulisi täälläkään olevan se ongelma. Meillä on myös kavereita, joiden kanssa puhutaan englantia, koska se on ainoa yhteinen kieli, eikä ne tilanteet ole tietenkään yhtään rasittavia. En myöskään koe keskustelun olevan mitenkään rajoittunutta kielestä johtuen. Jotenkin vaan sitten se mahdollisuus äidinkielen käyttämiseen kuitenkin ajaa kaiken ohi. Teoriani mukaan on myös vaikeaa vaihtaa kieltä, jolla on tottunut jonkun kanssa kommunikoimaan. Siksi oonkin tosi iloinen, että olemme miehen kanssa puhuneet alusta alkaen saksaa, vaikka ihan alussa ulosantini ei välttämättä kovin laadukasta ollutkaan. Jos olisimme aloittaneet englanniksi, kynnys saksan käyttämiseen ois varmasti ollut korkea.
PoistaKovin tutulta kuulostaa! Kun tapasimme mieheni kanssa, puhuimme keskenämme englantia - osasin kyllä hieman saksaa, mutta en todellakaan niin, että olisin voinut keskustella mistä tahansa. Myöhemmin mieheni vaihtoi saksaan ja minä jatkoin englannilla, koska se oli silloin saksaa vahvempi. Vaihtaminen saksaan venyi, mutta jossain vaiheessa onneksi rohkenin ;) Nykyään puhunkin saksaa erittäin sujuvasti, kaikki arkisesta sanastosta tieteelliseen ja poliittiseen onnistuu ongelmitta. Olen siitä onnekas, että perheeni on ihanan sinnikäs: joulupöydässä suomen ja englannin välillä vaihtelu menee luontevasti eikä mieheni jää ulos keskusteluista. Kaveriporukassa kumma kyllä Suomessa arkaillaan englannin käyttöä. Mieheni on puoliksi suomalainen, mutta kotikielenä on aina ollut saksa ja suomea hän on opetellut vasta aikuisiällä. Passiivista sanastoa kyllä löytyy hienosti, joten suomalaisten keskusteluissakin hän pysyy nykyään suht hyvin kärryillä. Kyllä se aktiivinenkin suomi sieltä toivottavasti joskus löytyy - yritys ainakin on kova, ja onhan suomi vaikea kieli opetella! Kahden kulttuurin parisuhde ei tosiaan täällä Saksan arjessa juurikaan näy, Suomessa pitää ensin aina vähän lämmitellä, ennen kuin muu porukkaa uskaltautuu kunnolla juttusille. Onneksi tarpeen vaatiessa tulkkaus onnistuu aina :)
VastaaPoistaAi miehesi on puoliksi suomalainen! Hauskaa :) Ja tosi hienoa että teilläkin on käyttökielenä saksa, on se nimittäin ihan eri juttu kun yhteinen kieli on sentään toisen äidinkieli. Siinä voi sitten maahanmuuttajakin kätevästi kehittyä lähes natiivin tasolle.
PoistaMeillä tämä kielihomma on nyt aika ajankohtainen, kun tuli tuota jälkikasvua. Miehen lienee parasta oppia suomea aika samaan tahtiin poikansa kanssa, muuten kahdella kolmasosalla perheestä on myöhemmin oma salakieli.
Jep, kyllä se kieli kehittyy huomattavasti nopeammin, kun sitä käyttää kaikkien kanssa päivittäin. Olen miehelleni kans sanonut, että saa luvan opetella suomea intensiivisesti viimeistään kun perheenlisäys on ajankohtaista, sillä haluan jälkikasvulle puhua vain suomea, kun kaksikielisyyteen kerran on mahdollista. Itseäni on kovasti jäänyt nimittäin harmittamaan, että meillä kotona puhuttiin vain suomea, vaikka äitini äidinkieli oli ruotsi. Ja on sitten varmasti itsekin tyytyväinen, kun ymmärtää jotain maman höpötyksistä ;)
PoistaOlen sillä linjalla, että jokainen päättää itse, mitä kieltä puhuu tai alkaa opettelemaan. Eli ei minun puoleltani kenellekään mitään pakkoa opetella suomea.
VastaaPoistaMutta, mielestäni tämä on tiedostettava: jos perhe on kaksikielinen ja kaikki sen jäsenet eivät osaa kaikkia kieliä, tulee jossain vaiheessa eittämättä tilanne vastaan, jossa edes omassa perheessä kaikki eivät ymmärrä, mitä puhutaan. Eli joku saattaa tuntua tämän vuoksi ulkopuolisuuden tunnetta.
Ihan vauva-aikana tämä ei liene ongelma, mutta kun lapsi kasvaa ja keskusteluteemat monipuolistuvat, tämä saattaa muotoutua ongelmaksi (tai sitten ei).
Joo tämä juttuhan on meillä juuri kovinkin ajankohtainen. Katsotaan miten tilanne kehittyy. Toki toivoisin, että ainakin se passiivinen kielitaito olisi sillä tasolla, ettei mun tarvitsisi tulkata sentään saksaksi, mitä puhun pojalle.
PoistaItse en juuri tulkkaa, ymmärtää ketä ymmärtää. Aika paljonhan sitä voi passiivisesti ymmärtää ja suurin osa höpötyksestäni on melko arkipäiväistä. Jos ei itse jaksaa tulkkaa, niin yleensä lapsella on kova kääntäisen tarve.
PoistaKuullostaa ehkä hieman kummalta, mutta perhe-elämä voi toimia, vaikka kaikki ei koko ajan kaikkea edes ymmärrä. Ehkäpä se onkin juuri se salaisuus...
Mä oon miettinyt että ongelmaksi saattaisi muodostua perheen yhteiset keskustelut vaikka ruokapöydässä, joissa kaikkien olisi tarkoitus osallistua keskusteluun niin, että osa puheesta tulisi kuitenkin suunnattua suoraan pojalle. En jaksaisi toistaa kaikkea kahteen kertaan, jotta isäkin tajuaisi, mitä tuli sanottua, mutta toisaalta haluaisin kyllä yrittää suoltaa mahdollisimman suuren osan pojalle suunnatusta ulosannistani suomeksi. Vaan turha näitä on kai etukäteen miettiä määräänsä enempää: niin kuin itsekin kirjoitit hetki sitten kaksikielisyydestä kertoessasi, on tässä vaiheessa vielä aika vaikeaa sanoa, miten meidän kielihommat sitten käytännössä menee. Hyvätkin aikomukset voi olla sitten kuitenkin vähän epäkäytännöllisiä toteutettavia.
PoistaOlen lukenut blogiasi hiljaisena, mutta nyt tuli tarve kertoa omasta kokemuksesta kun on niin mielenkiintoinen (ja itselläkin ajankohtainen) aihe :). Olen siis myös suomalainen ja naimisissa saksalaisen miehen kanssa, meillä on kaksi lasta, 1 ja 3 v. Vuosia on oltu miehen kanssa yhdessä, mutta hän ei koko aikana opetellut kummemmin suomea, eikä ollut tarvetta kun asuttiin Saksassa, minä puhun sujuvasti saksaa ja oli selvää, että tänne jäädään. Myös minun perheeni osaa saksaa ja englantia sen verran, että kommunikaatio sujuu. Kun sitten perheenlisäys tuli ajankohtaiseksi oli selvää (tai jo sitä ennen oli ollut), että puhun hänelle suomea. Mies ajatteli opettelevansa suomen sitten lapsen mukana. Kävi kyllä myös yhdellä kansalaisopiston kurssilla siinä vauvavuoden aikana.
PoistaNo, niinhän siinä on käynyt, että kolmevuotias on jo valovuosien ( no ehkä vähän liioittelen...) päässä isänsä kielitaidosta. Toki mies on oppinut paljon, varsinkin ymmärtämään, mutta minäkin mietin juuri noita koko perheen keskusteluja, joita meillä nyt ruokapöydässä jo käydään. Nyt meillä on kolmevuotiaan kanssa tietenkin vielä aika yksinkertaiset keskustelunaiheet ja mieheni ymmärtää suunnilleen mistä on kyse, mutta kun keskustelut nyt alkavat kehittyä huimaa tahtia, mietin joskus, miten sitten tulevaisuudessa on. Tai kun käydään jotain tiukkoja kasvatuskeskusteluja murrosikäisen kanssa (sinne on kyllä vielä tosi pitkä aika :)).
Mieheltä en vaatisi aktiivista suomen kielen tuottamista, mutta olisi helpottavaa, jos ei tarvitsisi aina kääntää kaikkea. Silti ei ketään voi pakottaa tietenkään oppimaan kieltä. Toisaalta, mitä olen kaksikielisyydestä lukenut, sen "vähemmistökielen" oppimiseen vaikuttaa mm. myös se, osaako/ymmärtääkö valtakieltä (eli ympäristön kÃeltä) puhuva vanhempi sitä. Luulen, että tässä täytyy pysyä joustavana ja mennä tilanteiden mukana. Suoraan lapsille puhun kyllä oikeastaan aina suomea, vaikka kuka olisi siinä läsnä (tämä on oikeestaan sitten jo oma lukunsa!).
- Maria
Heippa Maria ja kiitos kommentista! Pystyn samaistumaan tilanteeseesi tosi hyvin. Pelkkä mun juttujen kuunteleminen ei varmasti opeta aikuiselle kieltä samalla tavalla kuin lapselle, kyllä siihen vaaditaan runsaastikin omaa aktiivisuutta. Katsotaan, löytyykö sitä jossain vaiheessa. Huh, kasvatuskeskustelut murkkuikäisen kanssa itse jatkuvasti tulkaten! Mikä ajatus. Onneksi niihin on totisesti vielä aikaa ;)
PoistaMäkin puhun pojalle suoraan ainakin toistaiseksi poikkeuksetta suomea. Se vaati myös aluksi hieman totuttelua, koska toki seurassa olevat saksalaiset jäävät sitten ulkopuolisiksi (vaikka niissä jutuissa nyt ei sinänsä mitään menetettävää taida ollakaan vielä näin vauvaiässä). Kaikki ovat kyllä tähän mennessä ymmärtäneet, että kaksikielinen kasvatus on vieraiden viihdyttämistä tärkeämpää, ja hyvä niin.
Mielenkiintoista lukea. Meillä ei kuitenkaan ole tätä ongelmaa, koska poikaystävä osaa sujuvasti saksaa ja minäkin olen oppinut suomea vuosien kuluessa. Puhumme joskus saksaa, joskus suomea, ihan niin kuin huvittaa ;) . Suhteemme alkuvaiheessa puhuimme toistemme kanssa ruotsia. Meille suurin ja todella vaikea ongelma on kyllä toiseen maahan muuttaminen... vielä asutaan erillään...
VastaaPoistaNo siinäpä on kyllä ongelmaa aivan riittämiin, vaikka kielipolitiikka toimiikin. Pidänpä peukkuja, että homma ratkeaa suuntaan tai toiseen!
PoistaEhkä täällä myös opitaan suomea, toivottavasti kohtuullisen samaan tahtiin jälkikasvun kanssa. Katsotaan...
Totta, että tämä haaste kyllä rittää!
PoistaJos miehesi oikein haluaa niin se varmaan oppii suomea aikaisemmin tai myöhemmin. Suomi on vain sellainen kieli, jota aikuisena ei tuskin opi ihan automaattisesti (ei ainakaan jos ei satu olemaan nero ;))...
Joo mä kyllä luotan siihen, että jossain vaiheessa suomikin sujuu ainakin jollain käytettävissä olevalla tasolla. Katsotaan milloin näin käy!
PoistaKuulostaa hyvin tutulta! Ja kun sukulaiset eivät kaikki osaa ehkeis englantia, niin siinä olet koko ajan tulkkaamassa. Tai sitten siippaa ei huvita tulla mukaan. Mieheni on ollut suomikurssilla jo toista vuotta, ja pikkuhiljaa ymmärtää. Vaikka on vielä matkaa sujuvaan keskusteluun, niin kyllä sedän kanssa kahdestaan pajassa juttu luistaa!
VastaaPoistaTotta on kyllä, että eri ihmisten kanssa kieli on melkein itsestään selvä ja vaikea vaihtaa. Äidin kanssa menee molemilla kielillä, iskän kanssa vain saksaa vaikka osaa hyvin suomea, ja siskon kanssa suomea vain ihmisten ilmoilla jos on salaisuuksia.
Ja on se myöskin saksalaisporukassa vaikeata puhua englantia!
Täällä on harmi kyllä tosi huonosti suomen kursseja. Yliopistolla on pari alkeiskurssia, ja kansalaisopistolla samoin saman opettajan pitäminä, mutta siippa kävi testaamassa ne yliopiston setit ja totesi etenemistahdin olevan ihan yhtä tyhjän kanssa. Niinhän se helposti menee näissä aikuisiän kursseissa... Nyt sillä on kyllä tosi hyvä itseoppimisohjelma tietokoneelle, Assimil nimeltään, mutta se on ollut tauolla tässä varmaan ainakin vuoden. Tuttu tarina: ensin oli väikkärikiireitä, sitten tietokoneongelmia, sitten syntyi kersa ja niin edelleen ;)
PoistaOnhan se kurssi enemmän pelehtämistä kuin oppimista, etenevät etanavauhdissa, mutta etenevät. Hyvä ryhmä, ovat olleet jo kaksi vuotta yhdessä, ja välillä tavataan muutenkin (ja puhutaan saksaa - aaargh!). Mieheni on löytänyt netistä "Vokabeltrainerin", Memrise niminen. Joku on naputellut heidän kirjan sanaston ohjelmaan, ja nyt monet heistä harjoittelee muutenkin kuin vain pakosta.
PoistaParhaitenhan oppii maassa, mutta kuka nyt muuttaa pariksi vuodeksi Suomeen?