Juhlakauden avajaiset
kesäkuuta 02, 2011
Jo alkuvuodesta oli tiedossa, että tälle kesäkaudelle ajoittuu kahdet häät ja siskon ylppärit, eli tarve paremmalle pukeutumiselle on lähes jatkuva. Koska olin tietoinen siitä, mitä taloutemme vaatekaapin miespuolen juhlaosastolta löytyy ja ei löydy, olin hyvin iloinen R:n päätöksestä ostaa itselleen uusi puku, muutamia paitoja ja kravatteja, joista jälkimmäisiä sillä ei ollut vielä yhtäkään.
Suomalainen lukija ihmettelee tässä vaiheessa, miten voi olla mahdollista ettei kolmeakymmentä lähestyvällä miehellä ole kravattia. Samaa ihmettelin mäkin, kunnes sain selville että saksalaisen käsitys juhlaan vaadittavasta pukeutumisesta eroaa suomalaisen vastaavasta. Viime kesäisissä häissä R:llä ei ollut kravattia, mikä oli musta Järkyttävää, mutta lopullisen leuan loksahtamisen aiheutti muutamankin juhlavieraan saapuminen farkuissa. Vastaavanlaista tarinaa kuulin Frankfurtissa asuvalta kaverilta, joka kertoi poikakaverinsa perheen saapuneen isoäidin hautajaisiin myöskin farkuissa. Suomalaisen argumentin siitä, että pukua tarvitsee joka tapauksessa parisen kertaa vuodessa, voi siis täällä unohtaa.
 |
| Ohjeita Kartanosta |
Oon yrittänyt perustella juhlapukeutumista sillä, että siten osoittaa ihan yksinkertaisesti kunnioittavansa tilaisuutta. Jos oon ylppäreiden tai häiden tai muiden pirskeiden sankari, en todellakaan halua vieraiden lampsivan paikalle samoissa rytkyissä, joissa kävivät eilen ruokakaupassa. Miksi nähdä vaivaa juhlapaikan koristelussa tai paljon muussakaan, jos vieraat ei kunnioita tapahtumaa asianmukaisella pukeutumisella? Tämä ei mahdu tajuntaani.
Meidän perheen ukot ovat näissä asioissa niin tilanteen tasalla, etten oo koskaan joutunut opettelemaan itse kravattisolmun tekoa miesväen auttamiseksi. Siksi havahduttiin toissapäivänä eli kesän ensimmäisiä häitä edeltävänä iltana siihen, ettei taloudesta löytynyt yhtäkään kravattisolmun hallitsevaa henkilöä. Internet kuitenkin pelasti paljon, ja pienen harjoittelun jälkeen (puolikas?) Windsor saatiin kuin saatiinkin syntymään.
Suomalainen saattaa tässä vaiheessa myös ihmetellä hääpäivän valintaa. Keskiviikko 1.6. kuulostaa ehkä aika randomilta, mutta käsitykseni mukaan helatorstaita edeltävä keskiviikko ei ole lainkaan eriskummallinen päivä maistraattivihkimisen yhteyteen kasattuihin häihin. Ensimmäiset kokemani häät täällä Saksassa olivat perjantaina, myöskin ilman kirkollista vihkimistä. Saksassa parin on joka tapauksessa käytävä ensin maistraatissa, ja tämä tapahtuu käsitykseni mukaan ainoastaan arkipäivisin ja ainoastaan maistraatin tiloissa. Jos kirkon väliin jättävä pari haluaa yleisön mukaan vihkimiseen, on juhlat siis järkättävä arkipäivänä.
Vihkimisestä on sanottava sen verran, että siitä tuskin saisi epäromanttisempaa vaikka yrittäisi. Tavallisessa maistraatissa aikoja on usein vartin tai puolen tunnin välein, ja seurueen ollessa sisällä huoneessa seuraavat vihittävät vieraineen tai todistajineen oottelevat jo oven ulkopuolella. Näin oli viime kesäisissä häissä. Morsiusparin ja vieraiden hengailu ja löpinä edellisen ulostuloa odotellessa oli hiukan latistava kokemus perinteiseen "morsian saapuu kirkkoon/vihkipaikalle joko yksin, isänsä tai sulhasensa kanssa ja kaikki huokaavat ihastuksesta" -kaavaan verrattuna. Itse vihkiminen koostuu elämäänsä enemmän tai (tuurilla) vähemmän kyllästyneen virkamiehen lakikielisistä löpinöistä, joita saattaa kyllä saatella pari hääparia itseään koskevaa sanaa. Tajuntaani ei vaan mahdu, miksi vihkiminenkin on hoidettava virkamiessaksalla, jonka pelkkä olemassaolo riittää tunnetusti tappamaan romantiikan.
Eilinen hääpari vihittiin nätissä vanhassa linnassa, eli ulkoiset puitteet olivat kohdallaan eikä muita vihkiseurueita ollut jonossa selän takana. Parantumattomana tunteilijana kyynelehdin itse yleensä joka välissä häiden kaltaisissa tunteikkaissa tilaisuuksissa, mutta eilen mietin lähinnä, miksi kauniista tilaisuudesta on pakko tehdä niin kuivakka. Sulhanen itse kysyi jälkeenpäin, kuunteliko joku vihkijän puhetta ajatuksella, hän itse kun keskittyi mieluummin muihin asioihin kuin virkamiestekstiin.
5 kommenttia
Mä olen varmaan tosi outo, kun mun puolesta ihmiset saisivat mennä juhliin just sen näköisinä kuin haluavat. Itse tykkään tällääntyä tarpeen vaatiessa, mutta minua ei mitenkään hetkauttaisi jos joku häihini farkuissa tulisikin.
VastaaPoistaTosin kyllä ne papitkin aika usein onnistuvat tunnelmaa latistamaan jorinoillaan.
VastaaPoistaHuomasin mumman hautajaisissa olevani kiitollinen papin ja muiden uskonnollisten henkilöiden puheista, koska ne oli ainoita hautajaisten hetkiä, joiden aikana en itkenyt. Ne latteudet nimittäin ärsytti niin paljon. Häissä vaikutus on samankaltainen, mutta kirkkohäissä nyt harvemmin tulee itkettyä muutenkaan kun tilanne on jo lähtökohtaisesti mielestäni hieman epäromanttinen. Odotan pääseväni vieraaksi häihin, joissa vihkiminen tapahtuu muualla kuin kirkossa!
VastaaPoistaStazzy: et varmasti oo yksin näkemyksesi kanssa. Oon ite oletettavasti konservatiivista tyyppiä, kun tykkään että erityistä tilaisuutta juhlistetaan vähän arkipäivää hienommilla vermeillä.
VastaaPoistaLatteuksia satelee kyllä helposti varmaan vihkimisessä kuin vihkimisessä. En myöskään oo ollut maistraattivihkimisessä Suomessa, joten en osaa sanoa minkälainen se on, mutta tää paikallinen virkamiessaksa hakee vertaistaan romantiikan tappajana. Hääpari istuu todistajineen maistraattivirkailijan edessä, joka löpisee ensin halutessaan jotain puheen tyyppistä (tällä kertaa jotain ylä- ja alamäistä ja myötä- ja vastatuulesta) ja sit lopulta virkamieskielellä avioliitosta. Sit sanotaan pikaisesti tahdon, minkä jälkeen kaikki allekirjoittavat paperin sanottuaan ääneen koko nimensä, syntymäaikansa ja -paikkansa sekä osoitteensa. Hmph. Mietin koko toimituksen ajan että tän vois varmasti tehdä toisinkin, eikös sen vihkimisen tavallaan pitäis olla koko häiden pointti ja siten myös lämminhenkisin ja romanttisin tapahtuma? Vai oonko vaan katsellut liikaa naisille suunnattuja elokuvia ja lukenut Jane Austenini liian useaan otteeseen?
Oon Oili ihan samaa mieltä tuosta juhlapukeutumisesta, on se juhlan järjestäjän kunnioittamista, että pukeutuu asianmukaisesti. Enkä oikein ymmärrä, miksi joku ei haluasi sitä tehdä, koska itestä on ainakin mukava laittautua vähän fiinimmäksi silloin harvoin kun siihen on tilaisuus. Miesten kohdalla jotenkin ymmärrän paremmin sen, että juhlapukeutuminen ei aina niin innosta, koska vaihtoehdot on rajallisemmat eikä asut kesäkuumalla välttämättä ole niin mukavat. Mutta suht hyvin oon saanut tuon eteläeurooppalaisenkin sopeutumaan suomalaiseen juhlapukeutumiseen. Joskus alkuaikoina, kun tästä asiasta väännettiin niin oli vaikea saada toinen uskomaan, että siellä juhlissa mihin ollaan menossa OIKEASTI kaikilla muilla miehillä tulee olemaan puku ja kravatti.
VastaaPoistaSuomalaisen maistraattivihkimisen suht läheltä kokeneena voin sanoa, että aika karuhan se täälläkin on. Me ainakin luovutettiin ihan alkuunsa yritys saada siitä jotenkin romanttinen. Mutta meillä ei sentään ollut mitään kummallisia nimen ja syntymäajan yms ääneen sanomisia :D