Saksalaisista vuodevaatteista

kesäkuuta 16, 2011

Sitä ei ehkä ihan äkkiä tulisi ajatelleeksi, ettei pussilakanoille ja tyynyille ole mitään kansainvälistä standardikokoa. Mäkin tullessani tänne vaihtoon raahasin mukana yhden pussilakanasetin, ettei tarttisi ostaa. Ei käynyt mielessä, että mukana tuomallani 50x60-senttisellä tyynyliinalla voi lähinnä heittää vesilintua. Täällä normaali tyyny on kooltaan, Achtung, 80x80 cm. Mitä järkeä tässä on, en edelleenkään tiedä eikä kukaan ole pystynyt mulle selvittämään. Kyseessä on yksinkertaisesti suhteettoman suuri mötikkä.

Karstadt
Tehdään ajatusleikki. Sänky on 200 cm pitkä. Tyyny ei ideaalitapauksessa ulottune hartioita pidemmälle, vaan alkaa siitä kaulan kohdalta. Nukkuvan ihmisen kaulan pitäisi siis olla kohdassa, jossa sänkyä on jäljellä 120 cm. En varmaan ole ainoa, jonka mielestä tässä on jotain pielessä.

Käytännössä nämä jättiläismäiset tyynyhirviöt ovat epämääräisiä palleroita, joista mytätään pään alle moniulotteinen kasa. Jo yhden yön jälkeen ainakin oma niskani ilmoittaa olemassaolostaan. Tästä syystä meillä ei moisia keksintöjä olekaan taloudessamme kappaleen kappaletta. Suomalaiselle tuttua tyynykokoa ei meinaa löytää, mutta onnekseni olen tutustunut oikeastaan jopa parempaan: 40x80 cm. Tyyny on kivan leveä, eikä korkeutta tarvitse sitä neljääkymmentä senttiä enempää.

Meidän käytännössä kaikki lakanat on Suomesta, joten tyynyliinoille ei nyt ole valitettavasti käyttöä. Oon ratkaissut ongelman ostamalla valkoisia, yksittäisiä liinoja. Saksalaiset peitotkaan eivät ole ihan tasan suomalaista kokoa, vaan leveyksistä voi valita joko 135 tai 155 cm. Meidän peitot ovat onneksi tuota leveämpää mallia, joten ne toimivat ihan kohtuullisesti yhdessä suomalaisten pussilakanoiden kanssa.

Pari sanaa voisi sanoa kyllä saksalaisten vuodevaatemausta. Sille on syynsä, että yhteenmuuton tiimellyksessä Renén lakanat siirtyivät muihin maisemiin. Makuasioista on tietenkin vaikea kiistellä, joten tyydyn toteamaan omani olevan erilainen. Myöskään paria materiaalivalintaa en meinaa käsittää: kenen mielestä on mukavaa valmistaa aluslakana froteesta? Ja oonko tosiaan ainoa, jonka mielestä vetoketjut eivät kuulu vuodevaatteisiin?

Ei ole kuulkaa aina helppoa tämä ulkosuomalaisen puikkelehtiminen vieraan kulttuurin ominaispiirteiden suossa.

Saattaisit myös pitää näistä

9 kommenttia

  1. I hear you, girl! Täysin samoilla linjoilla kuljetaan. Saksa sucks petivaatteiden suhteen.

    VastaaPoista
  2. Joo, ei meilläkään ole juurikaan suomalaisia tyynyjä. Hankalampaa tosin on, että ranskispussilakanat ovat kapeampia kuin skandinaaviset (lue: Ikean) peitot.

    Puhumattakaan siitä, miten käsittämättömän vaikeaa/ mahdotonta on löytää 80*200 -kokoisia patjoja muualta kuin ruotsalaisystävämme hyllyistä.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Just, eli osut taas jälleen kerran naulan kantaan. Meillä oli ensin käytössä ne jätti-hirvitys-tyynyt, eli myös tyynyliinoja pääsi kertymään. Tyynyjen sitten vuosien saatossa kellastuttua vaihdettiin sellaisiin (ikealaisiin) niska-muotoiltuihin n. 40*50 cm kokoisiin tyynyihin, joihin käy suomalaiset liinat kohtuudella - eikä saksalaisesta ikeasta kyllä näihin tyynyihinsä sopivia liinoja sattunut silmäänkään. Nyt sitten vaan mietitään että mitäs kivoja tilkkutäkkejä niistä vanhoista ja valtavista liinoista tehtäisiin...

    VastaaPoista
  5. Aloin juuri lukea tätä blogiasi, ja nyt heti täytyy tähän kommentoida että kyllä, olen täysin samaa mieltä tämän postauksesi kanssa! :D Tyynyt ovat kauheita juuri sen takia että ne pitää muotoilla mukavan tuntuisiksi! (ainakin ne piti, mitä minä olen käyttänyt). Syyskuussa on mulla edessä muutto Saksaan, ja ilmeisesti omat tyynyt ja tyynyliinat tulee mukaani ;D

    VastaaPoista
  6. 80x80 on just hyvä tyynyn koko, muut tyynyt on ihan nynnyjä. Vaikea on Suomesta löytää tyynyliinoja oikean kokoisiin tyynyihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, nynnytyynyt. Näin on erilaisia makuja! Mä en siedä noita jättityynyjä vieläkään, niska niistä tulee vaan kipeäksi.

      Poista
  7. Joskus jo vuosia sitten nimesin ne tyynyt tappajatyynyiksi. Plussana että anoppi rakastaa untuvatyynyjä. En myöskään ymmärrä sitä peitot on nii kapeita että jos nukkuu kyljellään ei se riitä aikuisen ympäri, saati että pystyisi. Kääriytyyn siihen. Tsemppiä germaanielämään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anopit, nuo merkilliset olennot... ;) Itsehän pyrin nykyään ottamaan anopille oman tyynyn mukaan! Noista kapeista peitoista en onneksi osaa sanoa mitään, koska meillä on isomman koon peitot (siis 155 x 210). Mies on sen verran pitkä, ettei ne lyhyemmät oikein riittäisi, ja lisäbonuksena noihin käy kätevästi suomalaiset pussilakanat.

      Poista