Kuten mainitsin joskus ohimennen, töissä oli tässä taannoin labrakurssi, jota ohjasin kahden jatko-opiskelijan kanssa. Kurssilla 3-4 hengen ryhmä opiskelijoita rakensi asiantuntevalla opastuksellamme nätin keltaisena loistavan OLEDin ja (ainakin oletusarvoisesti) oppi siinä samassa ymmärtämään, miten ne valot oikein toimivatkaan. Ennen labraan menoa ohjaajan tehtävänä oli pitää jotakuinkin reilun tunnin mittainen suullinen kuulustelu (eli Kolloquium, joka sanakirjani mukaan on suomeksi kollokvio. Kuinka moni on kuullut termin ennen?) prujun sisällöstä, jotta varmistuisi opiskelijapalleroiden myös tietävän mitä ovat menossa tekemään. Tätä kuulustelua pelkäsin etukäteen ihan sairaasti, koska aihepiiri oli mullekin tuttu vasta syyskuun alusta lähtien ja olin lähes varma että ne opiskelijat tietää suunnilleen saman verran kuin mä ja kysyvät siihen päälle vielä inhottavia kysymyksiä, joihin en osaa vastata. Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi, ja alun hienoisen haparoinnin jälkeen tilaisuuksista tuli jopa ihan rentoja.

Viimeisen labran jälkeen nappasinkin sitten mitä ilmeisimmin heti tällä liikkuneen mystisen  viruksen ja vietin lähes viikon sängyssä. Nyt maanantaina selvisin jälleen töihin, ja pöydällä odotti mukava kasa selkkareita korjausta odottaen. Normaali ryhmä koostui luonnollisesti neljästä saksalaisopiskelijasta, joiden selkkarinkirjoitustaito ja pohjatiedot olivat kiitettävää luokkaa. Yhdessä ryhmässä oli kuitenkin kaksi ranskalaista ja yksi kiinalainen, kaikki vasta hiljattain Saksaan saapuneita. Kaikki osasivat niin hyvin saksaa, että kuulustelu ja itse labra pidettiin saksaksi (englanti oiskin oletettavasti ollut huonompi vaihtoehto), mutta selkkari paljasti kyllä kirjoitetun kielen olevan vielä hiukan eri tasolla. Huomasin siis istuvani selkkarin ääressä kahden erivärisen kynän kanssa, joista toisella korjasin asia- ja ymmärrysvirheitä, ja toisella kielellisiä kummallisuuksia. 

Tunsin oloni hiukan absurdiksi, koska saksa tunnetusti ei ole myöskään mun äidinkieli enkä tietenkään puhu tai kirjoita sitä täydellisesti. Kävin meidän tuoreen labroja aikanaan itsekin usean vuoden ajan ohjanneen post-docin juttusilla, ja sain kuulla ettei selkkaria voi antaa palauttaa kieliasun ollessa sitä tasoa mitä käsissäni olevilla reilulla kymmenellä sivulla oli luettavissa. Kuulemma opiskelijoiden pitäisi esim. etsiä joku paikallinen oikolukemaan selkkari. En kuitenkaan ollut lainkaan samaa mieltä. 

Musta tuntuu että jotkut saksalaiset eivät oikein sisäistä millaista on, kun ei vaan yksinkertaisesti osaa vielä kieltä riittävästi. Näiden kieliopinnot on usein mitä on, taustalla on englantia ja latinaa tai englantia ja ranskaa, ja aika yleisesti mikään näistä kielistä (paitsi ehkä englanti) ei oo mitenkään päin käytössä (latinaa puhuvia keskustelukumppaneita nyt oiskin ehkä hankalahkoa löytää). Aika harva myöskään saapuu  maahan erittäin hyvällä kielitaidolla varustettuna. Mun kokemuksen mukaan useimmat saapuvat vaihtarit / maisteritason opiskelijat ovat kyllä opiskelleet saksaa, mutta eivät ole vielä tullessaan läheskään loistavalla tasolla. Koska tää oppilaitos ei kuitenkaan ole mikään kielikoulu vaan teknillinen yliopisto, en nää kertakaikkiaan mitään syytä pakottaa noin kuukausi sitten maahan tulleita opiskelijoita hiomaan tekstiensä kieliasu äidinkielelliselle tasolle.

Päädyin sitten korjailemaan karkeimpia virheitä ja antamaan muutamia tyylillisiä ohjeita, kuten että jo tehdyistä asioista ois syytä kirjoittaa menneessä aikamuodossa ja että saksankielisessä tieteellisessä tekstissä käytetään lähes poikkeuksetta aina passiivia. Lopulta koko selkkari näytti aika masentavalta sivut täyttävien kaksiväristen huomautuksiensa kanssa ja huolestuin jo että ovatko opiskelijaparat ihan siipi maassa haettuaan läpyskän takaisin, kert asiavirheitäkin oli riittämiin. Oon huomannut asennoituvani tohon labraan siten, että henkilökohtainen tehtäväni on saada opiskelijat ymmärtämään ja osaamaan kaiken. René korjasi että mun tehtävä on ohjata opiskelijoita ja vastata kysymyksiin epäselväksi jääneistä asioista, mutta vasta kun ryhmä itse on lukenut materiaalin niin, että ovat itse perillä mistä on kyse. Sen sijaan mun ei tarvitse istua omalla ajallani toimistossa käymässä asioita vielä uudestaan läpi, vaan ennemminkin antaa ehkä lyhyesti pari vinkkiä ja käskeä opiskelijoita miettimään ensin itse miten asiat ovat. jos materiaalin perusteella on mahdollista tajuta hommat myös itse ilman sen suurempaa apua. Yliopistomaailmassa vastuu oppimisesta on kuitenkin opiskelijalla itsellään. 

Allekirjoitin kaiken tämän, mutta kävin kuitenkin korjaukseni läpi ehkä vähän liioitellun tarkasti selkkarin noutaneiden ranskalaisten kera. Kirjoitin vielä jälkeenpäin sähköpostin, jossa annoin vinkkejä selkkareiden kirjoittamiseen ja suullisiin kuulusteluihin valmistautumiseen. Kerrottuani tästä kohtasin pientä naureskelua, mutta en antanut sen lannistaa vaan olin tyytyväinen itseeni autettuani kielen ja opintojen kanssa painivia opiskelijoita. Sain jo mieltä piristävän pienillä kielioppivirheillä ja monilla kiitoksilla koristellun vastauksenkin! Siispä eteenpäin opin tiellä.