Oilin keittiössä: mysli (sekä pulla)

marraskuuta 14, 2010

Tänne avattiin hiljattain myslikauppa, der Müsliladen. Siellä voi jokainen kasata itse (luomu!)myslinsä haluamistaan ainesosista. Tehtiin ihan sairaan hyvä sekoitus mm. karpaloista, mustikoista, kirsikoista, omenapaloista ja erinäisistä siemenistä, perustana neljän viljan hiutaleet. Mysli loppui ennätysnopeasti, ja ideasta inspiroituneena sekä säästö mielessä tutkailtiin seuraavaksi luomumarketin hyllyjä.


Tästäkin versiosta tuli sairaan hyvää (vaikkakaan ei pätkääkään halvempaa kuin Müsliladenin setistä, eli jatkossa on syy tukea putiikkia). Ostettiin perusmysliseos, joka on käytännössä neljän viljan hiutaleita, joiden seassa on auringonkukan-, kurpitsan- ja pellavansiemeniä. Sekaan heitettiin tällä kertaa karpaloita, viikunoita, mangonpalasia ja omenarenkaita, kaikki silputtuna. Tulosta ei voi kuin kehua! Maistuu jogurtin kanssa mainiolta, eikä maidon kanssa tuu sitä S-Marketin normimysleistä tuttua sokeriällötysefektiä, kert lisättyä sokeria ei ole yhtään. Seuraavaan versioon tulee ehkä taas myös mustikoita.

Leivoin tänään jälleen kerran korvapuusteja, koska viime sunnuntaiset pääsivät jo aikoja sitten loppumaan. Tein kerrankin litran taikinan, ja päätin tehdä puustien lisäksi myös pitkoja ja katsoa, tuleeko niistä syötäviä ja katsottavia. Aloitin helposti kolmella letitettävällä asialla, mutta ens kerralla siirtynen jo internetin avustuksella neljään. Korvapuusteista tulee käsittelyssäni lähes aina jäätäviä möhköjä, eivätkä pitkot poikenneet linjasta. Vaan eivät olleet likisuttuisia (eli sisältä raakoja, jos joku ei taaskaan tätä täysin normaalia termiä ole muka koskaan kuullut)! Tästä on hyvä jatkaa kohti kunnianhimoisempia pitko- tai jopa kranssisuunnitelmia.


Saattaisit myös pitää näistä

0 kommenttia