Kaupunkimaisemia
marraskuuta 05, 2010
Piristääkseni flunssaista itseäni möhistessäni tässä jo neljättä päivää kotona palaan viime sunnuntain aurinkoisiin tunnelmiin. Kävin kävelyllä tässä meidän lähihuudeilla eli ehdottomassa lempparikaupunginosassani nauttimassa marraskuulle lähes käsittämättömän lämpimistä keleistä (tässä useiden päivien ajan on kivuttu jo kolkuttelemaan parinkympin rajaa, josta oon toki itse maanantaista lähtien vaan lukenut uutisista ja kuullut muilta kert oon nyt istunut sisällä).
Tyypillisimmillään kaupunginosa on kuljeksittaessa pienillä kaduilla, joiden varsilla on erivärisiä, aika vanhoja ja osittain hiukan hyvällä tavalla rähjäisiä taloja. Parkkeeraaminen täällä on tosin täyttä helvettiä, joten oon iloinen että puolikas automme on pieni ja soma A2, jonka kuskinpaikka on lisäksi käytännössä aina R:n hallussa.
Ratikkaraiteitakaan tänne ei paikoitellen mahdu kuin yhdet, joilla surrataan molempiin suuntiin.
Miksei Suomessa ole enempää punaisia taloja?
Lähipuistosta löytyy myös hiukan erinäköistä menoa. Suosikkijätskinnauttimispaikka kesällä - erittäin kätevästi ihan vieressä on italialainen jätskikahvila, josta käydään hakemassa pallot mukaan.
Myös ilostuttavia ja piristäviä juttuja löytyy, kuten esimerkit alla kertovat. Yhden talon seinä on maalattu täyteen jäniksiä, ja meidän läheltä löytyy myös avoin kirjasto, josta voi lainata kirjoja järjelliseksi ajaksi ilman sen kummempia kortteja. Myös aika hyvä kandidaatti itselle tarpeettomien kirjojen seuraavaksi sijoituspaikaksi.
2 kommenttia
Mutta Suomessahan ei ole kuin punaisia taloja! Ainakin kaupunkien ulkopuolella... Se on ihan totta, että Suomen kaupunkiarkkitehtuuri on enimmäkseen hyvin ikävää.
VastaaPoistaHmm nyt kun asiaa mietin, niin totta :D Jätin puutalot näköjään kokonaan harkinnasta ja mietiskelin vaan perinteistä 70-80-luvulla rakennettua kaupunkikuvaa harmaan eri sävyineen.
VastaaPoista