Ihastelin uusimmassa Avotakassa mainittua Come to Finlandin ensi vuoden seinäkalenteria lehden ilmestymisestä lähtien ja harkitsin jo sen tilaamista meille kotiin Suomeen mukaanottoa varten. Onneksi en ehtinyt, sillä niitä oli tarjolla Frankfurtin suomalaisen seurakunnan lauantaisissa joulumyyjäisissä jopa muutaman euron halvempaan hintaan kuin Suomessa. Investoin heti kert on niin hieno! Kansikuva tosin ei oo mun lemppari, mutta monet muut kyllä.

Kalenterin lisäksi myynnissä oli muutamia kortteja, ja ostin pari. Ne ovat kooltaan normaalia vähän isompia, 12x18 cm, ja näyttävät vierekkäin kehyksissä oikke kivoilta. Puljun koko valikoimassa on moniakin tosi kivoja, mutta tarjolla oli vain viitisen erilaista. Kuvia saa myös julisteina, ja keksisin sieltä parikin mukavaa hankittavaa. Nyt just en keksi mihin moisen laittaisin, mutta ehkä jossain vaiheessa johonkin asuntoon. Kortteina mukaan tarttuivat seuraavat kaksi:

Ei kestänyt kauaakaan ennen kuin toinenkin elokuussa hankkimani kangas pääsi seinälle. Frankfurtin Marimekosta löytyi Maija ja Kristiina Isolan Heinän mallistosta poistunut sävy alehintaan, eikä sopivien kehystenkään löytäminen ollut ongelma sen jälkeen, kun olin vihdoin tajunnut erittäin hyvin varustetun askartelukaupan sijaitsevan noin sadan metrin päästä meiltä. Kehysten löydyttyä homma jopa sujui nopeasti, ja jo hankintaa seuraavana päivänä kangas oli pingotettu. Tällä kertaa ei mennyt ees hermo silittämiseen.

Nyt heinät koristavat makkarin sängyn vastapäistä seinää. Kuvasta näkeekin näköjään livenä tutkimista paremmin, että ovat hiukka vinossa, heh. Expedit on R:n vanha tv-taso/kansioiden ja muiden säilytysasia, ja se sai täällä vaatekaapin rajatusta koosta johtuen sisäänsä sukat, alusvaatteet, kaulahuivit ja mitä näitä nyt on. Noi lakanat mua ärsyttää, vaan kerta eivät muuallekaan mahdu niin on annettava olla.

En yleisesti oo mikään pienesineiden suurin ystävä, mutta muutamat on silti kivoja. Laatu korvaa tässä kuitenkin ehdottomasti määrän, joten yritän pysyä tarkkana. Tuolin askarteli äiti aikoinaan, ja Iittalan vitriinit ostin niihin heti ihastuneelle R:lle kesällä salaa Suomesta ovelana suunnitelmanani kuitata näin lokakuinen synttärilahjadilemma. Epäonnistuin tietenkin ja maltoin pitää niitä täällä Saksan päässä piilossa yhden (1) yön ajan. Nyt ostin viikonloppuna salaa yhden lisää, aikomuksenani joululahjonta, mutta katsotaan miten käy.

Keskiviikkona kuului ilouutisia: väikkäriprojektin rahoitus on varmistunut! Tää tarkoittaa sitä, ettei mun enää tartte stressata, onko myös tammikuussa töitä. Projektin toteutumisen todennäköisyys oli ohjaavan proffan mukaan alunperinkin 97,5 %, mutta koska en luonnollisestikaan oo maassa vasta reilun vuoden asuneena oikeutettu mihinkään työttömyys- tai muihinkaan tukiin, en osannut ottaa ihan rennosti reippaista prosenttilukemista huolimatta. Mutta nyt se on varmaa! Ei siis tarvii enää stressata kuin siitä, että tutkimuksista saa myös jotain tuloksia, jotta joskus lopulta on myös jotain mistä väitellä. Se onkin sit taas ihan toinen juttu...

Mulla on nyt siis rahoitus vuoden 2014 loppuun, mihin mennessä ois syytä myös valmistua. Edeltäjäni ei oo saanut papereita ulos neljässä vuodessa, vaan taistelee edelleen viimeisiä mittauksia vastaan, mutta oon luonnollisesti toiveikas että omalla kohdallani tie on ruusuisempi. Huomenna pääsen vihdoin aloittamaan ihan omaan tutkimukseeni liittyvät askartelut labrassa. Jännittää, mutta on kyllä kivakin tehdä jotain muuta kuin istua toimistossa. Mitä luultavimmin mulla on ihan kohta huippumateriaalia, josta voin kirjoittaa lukuisia artikkeleita ja julkaista ne sitten Naturessa. Tai ehkä kuitenkin Sciencessä.

Tänne avattiin hiljattain myslikauppa, der Müsliladen. Siellä voi jokainen kasata itse (luomu!)myslinsä haluamistaan ainesosista. Tehtiin ihan sairaan hyvä sekoitus mm. karpaloista, mustikoista, kirsikoista, omenapaloista ja erinäisistä siemenistä, perustana neljän viljan hiutaleet. Mysli loppui ennätysnopeasti, ja ideasta inspiroituneena sekä säästö mielessä tutkailtiin seuraavaksi luomumarketin hyllyjä.

Tästäkin versiosta tuli sairaan hyvää (vaikkakaan ei pätkääkään halvempaa kuin Müsliladenin setistä, eli jatkossa on syy tukea putiikkia). Ostettiin perusmysliseos, joka on käytännössä neljän viljan hiutaleita, joiden seassa on auringonkukan-, kurpitsan- ja pellavansiemeniä. Sekaan heitettiin tällä kertaa karpaloita, viikunoita, mangonpalasia ja omenarenkaita, kaikki silputtuna. Tulosta ei voi kuin kehua! Maistuu jogurtin kanssa mainiolta, eikä maidon kanssa tuu sitä S-Marketin normimysleistä tuttua sokeriällötysefektiä, kert lisättyä sokeria ei ole yhtään. Seuraavaan versioon tulee ehkä taas myös mustikoita.

Leivoin tänään jälleen kerran korvapuusteja, koska viime sunnuntaiset pääsivät jo aikoja sitten loppumaan. Tein kerrankin litran taikinan, ja päätin tehdä puustien lisäksi myös pitkoja ja katsoa, tuleeko niistä syötäviä ja katsottavia. Aloitin helposti kolmella letitettävällä asialla, mutta ens kerralla siirtynen jo internetin avustuksella neljään. Korvapuusteista tulee käsittelyssäni lähes aina jäätäviä möhköjä, eivätkä pitkot poikenneet linjasta. Vaan eivät olleet likisuttuisia (eli sisältä raakoja, jos joku ei taaskaan tätä täysin normaalia termiä ole muka koskaan kuullut)! Tästä on hyvä jatkaa kohti kunnianhimoisempia pitko- tai jopa kranssisuunnitelmia.

Kuten mainitsin joskus ohimennen, töissä oli tässä taannoin labrakurssi, jota ohjasin kahden jatko-opiskelijan kanssa. Kurssilla 3-4 hengen ryhmä opiskelijoita rakensi asiantuntevalla opastuksellamme nätin keltaisena loistavan OLEDin ja (ainakin oletusarvoisesti) oppi siinä samassa ymmärtämään, miten ne valot oikein toimivatkaan. Ennen labraan menoa ohjaajan tehtävänä oli pitää jotakuinkin reilun tunnin mittainen suullinen kuulustelu (eli Kolloquium, joka sanakirjani mukaan on suomeksi kollokvio. Kuinka moni on kuullut termin ennen?) prujun sisällöstä, jotta varmistuisi opiskelijapalleroiden myös tietävän mitä ovat menossa tekemään. Tätä kuulustelua pelkäsin etukäteen ihan sairaasti, koska aihepiiri oli mullekin tuttu vasta syyskuun alusta lähtien ja olin lähes varma että ne opiskelijat tietää suunnilleen saman verran kuin mä ja kysyvät siihen päälle vielä inhottavia kysymyksiä, joihin en osaa vastata. Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi, ja alun hienoisen haparoinnin jälkeen tilaisuuksista tuli jopa ihan rentoja.

Viimeisen labran jälkeen nappasinkin sitten mitä ilmeisimmin heti tällä liikkuneen mystisen  viruksen ja vietin lähes viikon sängyssä. Nyt maanantaina selvisin jälleen töihin, ja pöydällä odotti mukava kasa selkkareita korjausta odottaen. Normaali ryhmä koostui luonnollisesti neljästä saksalaisopiskelijasta, joiden selkkarinkirjoitustaito ja pohjatiedot olivat kiitettävää luokkaa. Yhdessä ryhmässä oli kuitenkin kaksi ranskalaista ja yksi kiinalainen, kaikki vasta hiljattain Saksaan saapuneita. Kaikki osasivat niin hyvin saksaa, että kuulustelu ja itse labra pidettiin saksaksi (englanti oiskin oletettavasti ollut huonompi vaihtoehto), mutta selkkari paljasti kyllä kirjoitetun kielen olevan vielä hiukan eri tasolla. Huomasin siis istuvani selkkarin ääressä kahden erivärisen kynän kanssa, joista toisella korjasin asia- ja ymmärrysvirheitä, ja toisella kielellisiä kummallisuuksia. 

Tunsin oloni hiukan absurdiksi, koska saksa tunnetusti ei ole myöskään mun äidinkieli enkä tietenkään puhu tai kirjoita sitä täydellisesti. Kävin meidän tuoreen labroja aikanaan itsekin usean vuoden ajan ohjanneen post-docin juttusilla, ja sain kuulla ettei selkkaria voi antaa palauttaa kieliasun ollessa sitä tasoa mitä käsissäni olevilla reilulla kymmenellä sivulla oli luettavissa. Kuulemma opiskelijoiden pitäisi esim. etsiä joku paikallinen oikolukemaan selkkari. En kuitenkaan ollut lainkaan samaa mieltä. 

Musta tuntuu että jotkut saksalaiset eivät oikein sisäistä millaista on, kun ei vaan yksinkertaisesti osaa vielä kieltä riittävästi. Näiden kieliopinnot on usein mitä on, taustalla on englantia ja latinaa tai englantia ja ranskaa, ja aika yleisesti mikään näistä kielistä (paitsi ehkä englanti) ei oo mitenkään päin käytössä (latinaa puhuvia keskustelukumppaneita nyt oiskin ehkä hankalahkoa löytää). Aika harva myöskään saapuu  maahan erittäin hyvällä kielitaidolla varustettuna. Mun kokemuksen mukaan useimmat saapuvat vaihtarit / maisteritason opiskelijat ovat kyllä opiskelleet saksaa, mutta eivät ole vielä tullessaan läheskään loistavalla tasolla. Koska tää oppilaitos ei kuitenkaan ole mikään kielikoulu vaan teknillinen yliopisto, en nää kertakaikkiaan mitään syytä pakottaa noin kuukausi sitten maahan tulleita opiskelijoita hiomaan tekstiensä kieliasu äidinkielelliselle tasolle.

Päädyin sitten korjailemaan karkeimpia virheitä ja antamaan muutamia tyylillisiä ohjeita, kuten että jo tehdyistä asioista ois syytä kirjoittaa menneessä aikamuodossa ja että saksankielisessä tieteellisessä tekstissä käytetään lähes poikkeuksetta aina passiivia. Lopulta koko selkkari näytti aika masentavalta sivut täyttävien kaksiväristen huomautuksiensa kanssa ja huolestuin jo että ovatko opiskelijaparat ihan siipi maassa haettuaan läpyskän takaisin, kert asiavirheitäkin oli riittämiin. Oon huomannut asennoituvani tohon labraan siten, että henkilökohtainen tehtäväni on saada opiskelijat ymmärtämään ja osaamaan kaiken. René korjasi että mun tehtävä on ohjata opiskelijoita ja vastata kysymyksiin epäselväksi jääneistä asioista, mutta vasta kun ryhmä itse on lukenut materiaalin niin, että ovat itse perillä mistä on kyse. Sen sijaan mun ei tarvitse istua omalla ajallani toimistossa käymässä asioita vielä uudestaan läpi, vaan ennemminkin antaa ehkä lyhyesti pari vinkkiä ja käskeä opiskelijoita miettimään ensin itse miten asiat ovat. jos materiaalin perusteella on mahdollista tajuta hommat myös itse ilman sen suurempaa apua. Yliopistomaailmassa vastuu oppimisesta on kuitenkin opiskelijalla itsellään. 

Allekirjoitin kaiken tämän, mutta kävin kuitenkin korjaukseni läpi ehkä vähän liioitellun tarkasti selkkarin noutaneiden ranskalaisten kera. Kirjoitin vielä jälkeenpäin sähköpostin, jossa annoin vinkkejä selkkareiden kirjoittamiseen ja suullisiin kuulusteluihin valmistautumiseen. Kerrottuani tästä kohtasin pientä naureskelua, mutta en antanut sen lannistaa vaan olin tyytyväinen itseeni autettuani kielen ja opintojen kanssa painivia opiskelijoita. Sain jo mieltä piristävän pienillä kielioppivirheillä ja monilla kiitoksilla koristellun vastauksenkin! Siispä eteenpäin opin tiellä.

...ja hiukan Arabiaa myös. Tässä edelleen matoillessani oon surffaillut menemään tutkien ikiaikaisten suosikkieni Iittalan ja Arabian uusimpia kuvioita ja siinä sivussa myös ehkäpä hiukan niitä jo tuttuja vanhoja lemppareita. Jatkan tässä aivan liian ennenaikaisella linjalla ja hihkun, että kaikkea kivaa on kehitelty jouluksi!

Runo-astiasarjasta oon tykännyt alusta alkaen. En oo oikein osannut päättää, mikä kuvituksista on kivoin, vaan ei kai sillä niin väliksikään, kert koko sarja on niin pirun kallis etten kyllä tosiaan tiedä koska ja millä rahalla kyseisen astiaston meinaan hankkia. Nyt ovat penteleet vielä julkaisseet pariksi mitättömäksi viikoksi (ja toivottavasti myös kaikiksi jouluiksi tästä eteenpäin) sesonkikuvituksena Hallamarjan, jonka näen jo sieluni silmin koristamassa ruoka- ja juomahetkiäni. Jos ees pari mukia?

Pino-kynttilänjalatkin bongasin vasta nyt. Miellyttävät silmääni myös kovasti etenkin  sinisenä ja valkoisena. Noista vois kasata haluamansa korkuisia rakennelmia yksivärisinä tai raidallisina. Itsenäisyyspäiväksi olisivat tietty suuri hitti näin ulkomailla, ja myös muuten vaan kivat arkeen ja juhlaan. Eivät myöskään vie paljoa tilaa kun eivät ole käytössä, varsinkin kun ovat nimensä mukaisesti pinottavia.

Koristeluksi löytyis myös punaisia ja valkoisia Teema-minimukeja. Kaikesta Iittalan ja Arabian nimeen vannomisestani huolimatta en oo ihan täysin varma, haluaisinko sentään kuppeja roikkumaan (fiktiiviseen) joulukuuseeni. Keittiöön voisin noita sen sijaan oikeestaan mielellänikin ripustella, täällä Saksassa kun kukaan ei oletettavasti tulis ees mutisemaan kliseisyydestä ja liian pitkälle menemisestä ja mauttomuuden rajoista (terveisiä Toukolle) ;)

Piristääkseni flunssaista itseäni möhistessäni tässä jo neljättä päivää kotona palaan viime sunnuntain aurinkoisiin tunnelmiin. Kävin kävelyllä tässä meidän lähihuudeilla eli ehdottomassa lempparikaupunginosassani nauttimassa marraskuulle lähes käsittämättömän lämpimistä keleistä (tässä useiden päivien ajan on kivuttu jo kolkuttelemaan parinkympin rajaa, josta oon toki itse maanantaista lähtien vaan lukenut uutisista ja kuullut muilta kert oon nyt istunut sisällä). 

Tyypillisimmillään kaupunginosa on kuljeksittaessa pienillä kaduilla, joiden varsilla on erivärisiä, aika vanhoja ja osittain hiukan hyvällä tavalla rähjäisiä taloja. Parkkeeraaminen täällä on tosin täyttä helvettiä, joten oon iloinen että puolikas automme on pieni ja soma A2, jonka kuskinpaikka on lisäksi käytännössä aina R:n hallussa. 

Ratikkaraiteitakaan tänne ei paikoitellen mahdu kuin yhdet, joilla surrataan molempiin suuntiin. 

Miksei Suomessa ole enempää punaisia taloja?

Lähipuistosta löytyy myös hiukan erinäköistä menoa. Suosikkijätskinnauttimispaikka kesällä - erittäin kätevästi ihan vieressä on italialainen jätskikahvila, josta käydään hakemassa pallot mukaan.

Myös ilostuttavia ja piristäviä juttuja löytyy, kuten esimerkit alla kertovat. Yhden talon seinä on maalattu täyteen jäniksiä, ja meidän läheltä löytyy myös avoin kirjasto, josta voi lainata kirjoja järjelliseksi ajaksi ilman sen kummempia kortteja. Myös aika hyvä kandidaatti itselle tarpeettomien kirjojen seuraavaksi sijoituspaikaksi.

Makaan tässä jo toista päivää sängyn/nojatuolin pohjalla, iski yhtäkkiä flunssa. Mitä ilmeisimmin kyseessä on astetta äkäisempi versio, koska koko eilisillan olin aivan dööd sängynpohjalla. Päivällä ja nyt myös tänään oon kuitenkin jaksanut olla jotensakin hereillä. Mikään netissä surffailua vaativampi askare ei ole onnistunut, mutta oon ansiokkaasti viihdyttänyt itseäni missäs muuallakaan kuin sisustusblogien viehättävässä maailmassa. Kovasti tuli vastaan joulujuttuja! 

Mitä oletettavimmin vielä ei oo ihan suotavaa miettiä näitä juttuja, saati kirjoittaa niistä näin marraskuun kolmantena päivänä oikke kuvien kera, mutta mietin silti. Oon tässä jo tovin jos toisenkin odotellut että pääsisin hiukan kehittelemään jotain jouluhenkistä asiaa tänne kämppään sekä miettinyt, miten ihmeessä sen tekisi, kert olkkarissa keltainen seinä ja sinistä joka paikassa. Ostin sentään lauantaina pari isoa kynttilää ja punaiset tabletit keittiön pöydälle. Joulukeittiöpyyhkeetkin on jo hankittu :) Renén mielestä ne tosin ei ole joulupyyhkeet vaan aivan normaalit, kert niissä ei oo mitään sen kummempia kuvioita, ovat vaan väritykseltään valkopunaruudulliset. Pöh, kuviot hanuriin, en halua mitään pukkeja ja kuusia mun pyyhkeisiin.

Jouluksi lennetään kotiin, mutta adventtiaikaa ois kiva koristaa täälläkin - etenkin, kun ilmat varmaan on perinteistä "pari astetta plussalla ja niin pirun kosteaa" -luokkaa. Ois sitten ees sisällä kivan näköistä! Käytännön toteutus on vielä hiukan harkinnassa (saas nähdä tapahtuuko täällä yhtään mitään), mutta sentään kotona Suomessa oottanee (jouluherkkujen lisäksi tietty omnomn) pari asiaa tähän tyyliin:

Tää asunto on musta kertakaikkisen ihana ja lähes täydellinen, mutta harmaita hiuksia täälläkin näköjään saa. Sekä olkkarin että makkarin katossa nimittäin makailevat sähkökiskot, joihin ois tarkoitus saada sitten lamput kätevästi kiinni niin että niitä voi siirrellä haluamaansa paikkaan ja kiinnittää haluamansa määrän tsädäm. Käytännössä asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen, koska.

Aluksi tehdään nyt selväksi että me ollaan asuttu tässä kämpässä kesäkuun alusta lähtien, eli juurikin viisi (5) kuukautta. Vuokraemäntä on lievästi kaoottinen persoona, jossa näin itseäni koskevissa käytännön asioissa toivoisin suoraan ja nätisti sanottuna näkeväni ehkä edes hitusen rauhallista järjestelmällisyyttä. Muutettaessa tilanne oli se, että kiskot oli katossa, mutta lamput vielä kaupassa. Asunto on remontoitu kymmenisen vuotta sitten, jolloin kiskot asennettiin ja lamppujen hankinta jätettiin kunkin asukkaan harteille. Koska ko. sähkökiskot eivät kuitenkaan ole mitenkään erityisen yleinen ratkaisu, ei kukaan halunnut ostaa lamppuja, joilla ei muuton jälkeen olisi mitä todennäköisimmin enää tehnyt yhtään mitään. Tästä syystä meidän muuttaessa asuntoon vuokraemäntä ilmoitti ostavansa nyt myös lamput, jotta kiskot tulisivat kanssa käyttöön. Tämä kuulosti meistä oikein kivalta ratkaisulta.

Tovin päästä lamput saapuivat, minkä jälkeen kävi ilmi etteivät ne sopineet meidän kiskoihin. Sähköliikkeessä sanoivat kuulemma ettei näihin kiskoihin saa enää lamppui, siispä seuraavana ilmestyivät myös uudet kiskot. Ostetut lamput osoittautui siitä hienoiksi, että itse energiansäästölamppu ei mahdu säteilevältä osaltaan kotelon sisälle, eli koko häikäisevä asia jää ulos ja ensinnäkin näyttää mahtavalta ja toisekseen sokaisee heti, jos sattuu vilkaisemaankaan sinnepäin. 

Uusia kiskoja tuli tyypillisen viiveen jälkeen (tässä vaiheessa oltiin kaiketi elokuussa) asentamaan vuokraemännän tuttu italialainen yleistyömies. Ekalla kerralla havaittiin, että uusissa kiskoissa on ensinnäkin luonnollisesti kiinnitysreiät eri kohdissa kuin vanhoissa, joten heti kärkeen oli vuorossa porailua, ja ensimmäisen kiskon kiinnityksen jälkeen kävi myös ilmi, että ne voi kiinnittää vain yksin päin. Tämä oli tietysti just se toinen vaihtoehto kahdesta, joten kisko oli käännettävä. Tässä kaikessa kesti niin kauan, että tuli jo pimeää ja oli jatkettava seuraavalla kerralla.

Olohuoneen katossa on kaksi kiskoa ja makkarissa yksi. Seuraavalla vierailulla olkkarin kattoon saatiin jo molemmat oikeat kiskot, mutta valot päälle laitettaessa tuloksena oli jatkuvan loisteen sijaan enemmänkin disco-henkinen valoshow. Tätä arvottiin tovi jos toinenkin, kunnes valojen napsautus kokonaan pois ja uudestaan päälle lopetti lamppujen kaikenlaisen toiminnan. Syytä tälle ei löydetty, joten paikalle hälytettiin taas luonnollisesti muutaman viikon viiveellä kiskot myyneen firman joku tyyppi. Olin elänyt toivossa että kyseessä ois ollut asiansa osaava sähkömies, vaan taisin nuolaista ennen kuin tipahti. Sähkömiehen sijaan tänne marssi joku varmaankin toimistotyöntekijä, joka kiipesi tikkaille, katsoi kiskoja ehkä kaksi minuuttia ja totesi että joo, ei hän kyllä tiedä.

Muutaman viikon päästä vuokraemäntä ilmoitti ottavansa seuraavaksi yhteyttä ihan oikeaan sähkömieheen, joka ei mitä ilmeisimmin ollut kovin helposti tavoitettavissa. Eiliselle saatiin vihdoin kuitenkin sovittua aika, joten vuokraemäntä ja sähkömies marssivat yhdessä katsomaan tilannetta. Selvisi, että olkkarin kiskot kattoon iskenyt yleistyömies oli tietty kytkenyt liitännät väärin. Alemman kiskon (meillä on vinot katot) tilanne saatiin korjattua hetkessä, mutta ylempään noin mun pituisella sähkömiehellä ei ollut mitään saumaa ylettyä meidän tikkailla. Uuden ajan sopiminen oli siis pakollista, myös koska makkarissa on edelleen katossa vanha kisko, johon nykyiset lamput eivät sovi huoh. Alempaan kiskoon iskettiin nyt kaksi lamppua, joita voidaan siirrellä/irrottaa ihan miten halutaan. Vuokraemännän puolesta tuli myös energiansäästöpolttimot, jokainen teholtaan vanhaa 75 wattia vastaava. Siis voin kertoo että jo kahden ollessa päällä ja loistaessa ilman mitään suojaa lampusta ulos tuloksena oli välitön päänsärky. Ostoslistalla on vähintäänkin hiukan pienempitehoiset eikä siten niin pirullisen kirkkaat polttimot.

Makkarin tilannetta tutkiessa mieleeni tuli sanoa, että jotkut sähkökytkennät on siellä tehty hiukan omituisesti, kert esim. imuroidessa imuri menee päälle vasta, kun valot napsauttaa päälle ja pois. Kännykkä taas latautuu tasan niin pitkään kuin valot ovat päällä. Eka pohdittiin että kuulostaapa jännittävältä, kunnes vuokraemännälle juolahti mieleen että eikäku se on ihan tarkoituksella niin! Kyse on jostain Baubiologie- eli öh rakennusbiologia-ajattelutavasta, jonka mukaan makkarissa ei tarviis olla sähköasioita päällä nukuttaessa, kert sähköjohtojen ympärillä on luonnollisesti johdossa liikkuvien varausten aiheuttama magneettikenttä. Tästä johtuen siis  pistokkeita ei koko huoneessa ole kuin ovien välittömässä ympäristössä, eli siis ei siellä missä sänky tai työpöytä sijaitsevat, mistä johtuen meidän on täytynyt virittää kohtuullisen kunnianhimoinen jatkojohtosysteemi, jotta myös sängyn viereinen lamppu ja työpöydän asiat saisivat virtaa. Mitä ilmeisimmin tää järjestely toimii ilman jatkuvaa valojen eestaasrämpytystä vain, koska meillä on jatkojohdossa päälle/pois-katkaisija, joka mun järjen mukaan kiertää tän rajoitteen.

Tämä sähkövirittely tarkoittaa siis esim. sitä, että tilanteen ollessa tämä meidän on ihan turha ostaa haaveilemaani sarastevaloa, kert se ei pysy päällä valojen sammuttamisen jälkeen. Myöskään ilmeisesti mitättömät asiat kuten yövalot eivät ole tarpeellisia, kert nekin tarvitsevat sähköä sängyn luona aiheuttaen siten niitä magneettikenttiä. Sähkömies ilmaisi painavan mielipiteensä tästä asiasta, koska pistokkeiden puute pakottaa meidät kiertämään sängyn pääpään jatkojohdolla, mikä nyt ainakaan ei liene tavoiteltu asia. Mua vaan kertakaikkisesti kyrsii skenaario, jossa en saa herätyskelloani koska joku on päättänyt että huoneessa saa käyttää sähkölaitteita ainoastaan valon ollessa päällä.

Onnekseni kuitenkin selvisi, että tän anteeksi vaan mielestäni täysin absurdin tilanteen aiheuttavan rajoittimen saa helposti kytkettyä pois päältä, ja tämä tapahtuukin perjantaina sähkömiehen saapuessa uudestaan (tuskin viimeistä kertaa, mikäli multa kysytään). Vuokraemännän luvan tähän sai sillä ehdolla, että rajoitinsysteemi laitetaan takaisin päälle meidn muuttaessa pois. Asunnon ja siten myös sähköliitännät on suunnitellut emännän edesmennyt arkkitehtuuriprofessorimies, jonka erikoisalana just tää Baubiologie oli. Suuntauksessa on varmasti paljon hyviäkin juttuja, enkä pidä asumisen suunnittelua mahdollisimman terveelliseksi mitenkään päin huonona asiana, mutta kyllä mä nyt silti haluan saakeli sentään voida käyttää sarastevaloa sänkyni vieressä. Tai käyttää yöpöytälamppua tai ladata kännykkää tai ostaa vaikka kelloradion! Tätä kirjoittaessa meinaa mennä uudestaan hermot, hitto.

Sähkömies tosiaan tulee perjantaina uudemman kerran tekemään erinäisiä asioita, tällä kertaa luojan kiitos ilman vuokraemäntää, joten järkevän keskustelun pitäisi olla mahdollista. Mies lupasi myös katsella sähkökiskolamppukuvastojaan ja tutkia, löytyisikö sieltä jotkut varjostimet noihin meidän lamppuihin, jotta niitä voisi myös käyttää merde. Mulla on tunne että palaan asiaan perjantain jälkeen.